Ruskaa pakkasessa

Nyt on sitten jokasyksyinen paskareissu taas takana. Paskaa rukkasessa. Ei olisi voinut olla erilaisempi ilma verrattuna viime syksyyn: nyt oltiin todellisella ruskaretkellä, mutta viime vuonna vastaavana aikana oltiin keskellä satavuotisia sateita.
Olimme päätyneet luopumaan säkittämisestä kokonaan. Viime syksynä säkittäminen oli lähes ylivoimaisen raskasta kun tavara oli läpimärkää. Nyt ei sitten säkitetty, vaan lapioitiin suoraan peräkärryyn, josta kärrättiin perunamaalle talviaumaan. Kärrääminen oli vähän työlästä, mutta kaiken kaikkiaan homma oli helpompi kuin säkittäen. Saatiin neljä kuormaa muutamassa tunnissa Vermosta Pakilaan.
Veden puutteeseen mökissä on jo tottunut. Ihmeen äkkiä se kävi, kun on harjoiteltu ennenkin. Kertakäyttölautaset ja tilkkatiskaus taas käytössä.
Puutarha alkaa olla talviasennossa. Vatut leikattu ja ne, jotka yltävät lankaan, sidottu. Suurin osa jäi tynkälyhyeksi kuivan alkukesän vuoksi. Ensi kesänä täytyy muistaa kastella myös vattuja. Kasvimaat on käännetty ja kompostia ajettu kasaan kasvimaalle odottamaan kevättä. Kusikompostien turpeet on vaihdettu.
Viikonlopun iltakävelyillä näkyy valoa enää muutamasta mökistä, mutta aurinkoisena viikonloppuna oli suuri määrä mökkiläisiä lähtenyt tekemään syystöitä.
Pari viikkoa vielä ja puutarhaliikkeessä astuvat voimaan ne 70-80 prosentin viimehetken alennukset. Sieltä ostettuja sipuleita voi sitten rautakangen kanssa istuttaa jäiseen maahan.
Viime päivät ovat olleet mukavan lämpimiä. Toisin oli syys-lokakuun vaihteessa: yöpakkanen käväisi yli viidessa asteessa ja ehti rikkoa vesihanoja alueelta, koska niitä ei ollut vielä tuossa vaiheessa ehditty tyhjentää.
Niin se koettelee, vaan ei hylkää, luonto, puutarhuria.

Nyt kun kesä mennyt on

Onpas päässyt bloginpitäjältä luiskahtamaan. Sekä kesä, että blogin pitäminen. On jäänyt jakamatta kanssapuutarhureiden kanssa kesän eteneminen. Alun kevätaspekstista tulppaaneineen ja heleine kevätkukkineen, Viherryksen kumuloitumiseen ja Juhannuksen jälkeiseen marjaräjähdyksen odotteluun, josta alkaa aina se vadelmaorjuus, josta sitten elokuulla päästään irti, vain jotta omenapuiden vesiversojen leikkuun kautta edetään omenamehuorjuuteen ja välissä huokaistaan vaikka perunanostossa tai vihannesten satoa korjatessa.
Bloginpitäjä ei enää jaa sitä vilpitöntä ja suoraa innostusta uusien puutarhureiden kanssa, jota mummopalsta facebookissa niin onnistuneesti välittää. Blogipuutarhurille kun kaikki on jo tuttua, on jo tiedossa, että jos tänä vuonna pihlajanmarjakoit käärivät omenapuut seittiinsä, voi sato silti olla ihan hyvä ja lähes vahigoittumaton, kuten tänä vuonna. Kokeneemman puutarhurin onni on sitä hiljasita hyrinää, joka tulee siitä kun tietää mitä hyvää kohta voi odottaa, mikä kukka seuraavaksi yllättää aukeamalla ja mitä vihannesta voi seuraavaksi arvuutella, josko siitä tänä vuonna viimein saisi satoa... Oli muuten punajuuri tänä vuonna.
Pakastimet täyttyivät lähes entiseen malliin, vaikka välillä on tuntunut, että en kyllä enää viitsi. Sitten sitä kuitenkin viitsii, ja omenamehua on taas tallessa vaikka koko talven ryypätä.
Kaikki tämä ja paljon muuta on siis tänä kesänä jäänyt jakamatta lukijoiden kanssa. Syyttää en voi edes sitä, että jouduin Pakilan johtokuntaan, se kun vie vain osan ajasta. Uusia rientoja on ilmaantunut mm. tulevan talviyhteisömme tiimoilta niin paljon, että voimat eivät ole riittäneet enää puutarhahommien kirjaamiseen vaikka vielä ovatkin riittäneet niiden tekemiseen suunnilleen entiseen malliin. Alan oikkuhiljaa uskoa sen sanonan, että kenelläkään ei ole niin kiire kuin eläkeläisellä. Onneksi se on toistaiseksi vielä osa-aikaista, että pääsee välillä edes töihin lepäämään.
Viime sunnuntaina oli Pakilan syyskokous, joka meni melko mukavasti. Tedotusasioina käsiteltiin viemäri/kuivakäymäläsuunnitelmia, joista johtokunta on teettänyt selvityksiä ja saanut kustannustietoa. Kaikki vaihtoehdot ovat edelleen pöydällä ja selittelytyö jatkuu ensi vuodenkin. Talousarvioon, joka hyväksyttiin, sisältyy isännän palkkaus ensi vuonna, jotta yhteiset asiat ja alueet tulisivat paremmin hoidetuiksi. Johtokuntaan erovuoroisten tilalle valittiin varsinaisiski jäseniksi T. Mäkinen,  M. Louekari ja J. Bergholm. varajäseniksi tulivat valituiksi V. Jurvanen, L. Lager ja M. Sirkeinen. Valinnoista piti käydä peräti kaksi äänestystä, koska tarjolla oli moilemmilla kierroksilla yksi ehdokas enemmän kuin oli paikkoja. Äänestäminen henkilövaalin vaatimalla suljelutulla lipulla vie niin paljon aikaa, että kokous ehti käytännössä jo kä'sitellä kaikki muut asiat ja pitää taukoakin, ennen kuin loputkin tulosket olivat selvillä. En ole kuullut kenenkään valittavan kuitenkaan, että piti äänestää tai että olisi jotenkin ollut vedätyksen makua tms. Demoikratiaan kuuluu joskus äänestää rätkäyttää, varsinkin jos on tasapuolisen päteviä ja hyviä ehdokkaita tarjolla enemmän kuin sääntöjen tarjoamia paikkoja. Ensi vuonna mennään siis näillä nimillä ja toivottavasti parempaan ja viihtyisämpään suuntaan.
Kaava-asiasta Jorma käytti lyhyen puheenvuoron kertoen, missä mennään. Kaava on menossa lautakuntaan siten muutettuna, kuin lautakunta itse keväällä tilasi. Lautakuntakäsittelyn jälkeen uusi versio kaavasta tulee lausuntokeirrokselle talven aikana ja sen jälkee voimme vielä yrittää vaikuttaa lautakuntaan, ja sitten, ehkä ensi keväänä, kaupunginhallitukseen ja, nopeimmalla aikataululla, valtuustooon ensi kesänä. Valitusten vuoksi ei ole kuitenkaan kovin todennäköistä, että kaava tulisi lainvoimasieksi vielä ensi kesänä, ehkä ennemminkin muutaman vuoden päästä.
Toviotaan, että syksy jatkuu yhtä aurinkoisena ja murtovarkaat pysyvät loitolla!

Suomen siirtolapuutarhat yhdessä

Viikonvaihteessa oli suomalaisten siirtopuutarhurien liittokokous. Olin edustamassa Pakilaa. Tilaisuus oli mielenkiintoinen sekoitus Albanian kommunistipuolueen edustajakokousta (etukäteen kähmityt valinnat, kirjallisesti etukäteen pyydettävät rajatut puheenvuorot ja muukin työjärjestys) eläkeläisjärjestön kesäpäiviä (osanottajien keski-ikä ja ilmaistu kiinnostusaste liiton toiminnan muuttamiseksi toiminnan tehostamiseksi) ja museotoiminnan kannatusyhdistystä (reaktiivisuus ja loukkaantuminen muutosesityksistä ja pitäytyminen kaikessa siihen, miten on ennenkin tehty).
Onhan liitolla pitkät perinteet, melkein 80 vuotta toimintaa, mutta silti asetelmien jäykkyys pääsi yllättämään minut, joka tulin ensimmäistä kertaa mukaan ja havainnoimaan, miten liiton korkein päättävä elin toimii. Silti on sanottava, että kanssapuutarhurit ovat toki mukavaa väkeä ja kokous onnistui tekemään tarvittavat päätökset. Onnistuuko liitto uudistumaan ympäröivän yhteiskunnan mukana vai pysyykö se jämähtäneenä menneille vuosikymmenille uuden hallituksen ja puheenjohtajan myötä, jää nähtäväksi seuraavan neljän vuoden aikana. Puheenjohtajaksi tuli Pertti Laitila Tampereen Nekalasta. Hallituksen kymmenen jäsentä ovat Maija Manninen (Ruskeasuo, Helsinki), Pia Borman (Korela, Kotka), Leo Pusa (Marjaniemi, Helsinki), Sinikka Palmio (Nekala, Tampere), Maarit Humaloja (Vallila, Helsinki), Reijo Tuominen (Vanha Mylly, Hyvinkää), Pirkko Kilpeläinen (Kotiniemi, Lahti), Kari Ämmälä (Herttoniemi), Marjukka Metsola (Napapiiri, Rovaniemi). Meidän Maarit Louekarimme on ensimmäinen varajäsen.
Toimintasuunnitelma ja talousarviot seuraaville neljälle vuodelle hyväksyttiin suurin piirtein hallituksen esittämässä muodossa. Lehden kehittäminen sai vahvoja kannusteita nettimaailman suuntaan. Ilman henkilövaihdoksia tämä saattaa olla vaikeaa kokouksessa nähdyistä reaktioista päätellen. Lehti vie nyt kolmanneksen liiton resursseista, mikä tuntuu kohtuuttomalta.
Ympäristödiploma -hanke saatiin muutettua ympäristöohjelman kehittelyksi ja lisäksi kirjattiin, että mukaan otetaan ympäristöasiantuntijoita. Tarjosin tähän kahta erikoistutkijaa: Lasse Peltosta ja itseäni Pakilasta. Lisäksi kirjattiin, että pyritään aikaansaamaan elinkaariarviointi siirtolapuutarhasta esim. gradun muodossa.
Jututin kokouksessa läsnäollutta kansainvälisen siirtolapuutarhaliiton puheenjohtajaa, hollantilaista Chris Zijdeveldiä, useaan otteeseen. Kysymykseeni siirtolapuutarhojen nimityksestä Hollannissa hän vastasi, että siitä käytetään sanaa, joka voidaan kääntää "kansan puutarhaksi". Tiedusteluuni puutarhojen määrästä Hollannissa hän kertoi niitä olevan noin 150 000. Hämmästyksestä pyöreän ilmeeni nähtyään hän täydensi, että niistä vain noin neljäkymmentä tuhatta on liiton jäsenenä ja niistä valtaosa on "palstoja ilman mökkiä". Tähän saatoin ääneen laskeskella, että meillä on, noin laskien, lähes saman verran "puutarhoja", jos  viljelypalstat lasketaan mukaan (noin 5000 siirtolapuutarhapalstaa ja noin kymmenkertainen määrä viljelypalstoja). Chris kertoi myös Saksan tulevasta yhden puutarhan kaksisataavuotisjuhlasta ensi vuonna sekä ranskalaisten halusta pitää siirtolapuutarhan keksimistä ranskalaisen papin tekosina jo ennen saksalaisia. Viisaana miehenä ei ottanut kantaa siihen, kuka on oikeassa.
Sunnuntaina aamupalalla otin Chrisin kanssa puheeksi tutkimuksen, jossa Suomessa Metsäntutkimuslaitos selvitti ulkoilun ja luontoelämyksen stressiä vähentävää fysiologista vaikutusta mittaamalla syljen kortisolipitoisuutta ennen ja jälkeen luonnossa tehdyn kävelyretken. Ehdotin, että kansainvälinen liitto voisi hakea EU-rahaa hankkeeseen, jossa selvitettäisiin siirtolapuutarhan vaikutusta vastaavasti. Yllättäen hän tokaisi, että se on jo tehty. Hollannissa oli herättänyt suurta huomiota lääketieteellinen tutkimus, joka osoitti, että yli 60-vuotiaat siirtolapuutarhurit olivat ikäisiään huomattavasti paremmassa kunnossa. Hän lupasi toimittaa referenssit näistä tutkimuksista. Palaan asiaan, kun  olen tutustunut niihin.
Liittokokouskokemus oli mielenkiintoinen. Suosittelen kaikille muillekin. Ei se muuten muutu, eikä kehity.

(K)ukkokahvila

Kukkokahvila oli taas viime sunnuntaina. Kukkoilun idea syntyi kun Pauli pelasti kerhotalon siivouksesta vanhoja näytelmärekvisiittoja, kukkohatut ja puserot. Ne olivat taas käytössä. Jokaisella kukolla ja parilla kanallakin kukkohattu ja yhtenäiset puserot.
Kukkoukot löivät kyllä kaikki ennätykset. Ehdittiin juuri viimeiselle kahvilatunnille ja silti herkkuja oli jäljellä yltäkylläisesti. Ei ollut leipien ja annosten koossa ja määrässä kitsasteltu. Saatiin kala- ja aamiaislautaset niin runsailla perunoilla, ettei muuta päiväruokaa kaivannut. Tarjolla oli myös mansikkakkua ja Riston nisua, joka maksoi sata euroa metri. Sitä oli monta metriä. Myös kalakukkoa ja Ålands pankakaa oli Pekan ja Nallen laatimana. Kukkojen kahvilan laatu oli sellainen, että nuorempien äijäkahvilalle tulee ongelmia yrittäessään ylittää sitä. Asiakkaat hyötyvät kilpailusta. Kukoilla oli ulospäinkin näkyvän hyvän viihtyisä talkoohenki keskenään. Hyvä kukot!
Eilen oli uusien mökkiläisten ilta. Paikalle saapui kymmenkunta uutta mökkiä edustavaa porukkaa. Etupäässä nuoria ja lapsiperheitä. Lasten määrä lisääntyy alueellamme edelleen. Se on  mukavaa ja tuo hauskaa vilkkautta palstoille ja poluille. Uudet kyselivät paljon myös rakentamisesta. Entistä parempia ja kunnostetumpia mökkejä on siis luvassa. Onnea kaikille uusille ja tervetuloa alueelle!

Ympäristöilta Pakilassa

Eilen oli kerhotalollamme yhdessä siirtolapuutarhaliiton kanssa järjestetty ympäristöilta. Paikalle oli tullut väkeä, paitsi meiltä, myös muista puutarhoista. Oli mukava nähdä talollamme uutta porukkaa ja aistia silti rentoa yhteenkuuluvuuden tunnetta, josta siirtolapuutarhuriväen aina tunnistaa.
Ohjelmaan oli pakattu kalvosulkeisia ja kuivia puheita vähän liikaakin. Parasta oli avoinna oleva kerhotalon kahvio.
Ensimmäinen esitys oli kuitenkin mielenkiintoinen. Meri-Maija Laaksonen oli saanut gradunsa Turun yliopiston maantieteen laitokselle valmiiksi ja esitteli nyt valmista työtään. Moni saattaa muistaa pari vuotta sitten täytelleensä kyselykaavaketta, johon tulokset perustuivat. Siirtolapuutarhureiden sosiaalis-taloudellinen asema on kahdeksankymmentäluvun lopulta muuttunut niin, että tulot ovat nousseet ja samoin koulutustaso. Yli puolet porukasta kuuluu nyt hyvätuloisiin akateemisiin. Tämä ei tietysti ole yllätys, täällä Helsingin seudulla ainakaan, jossa kova kysyntä on nostanut vuokraoikeuden siirtohinnan markkinoilla moninkertaiseksi tuona aikana.
Siirtolapuutarhamökki ei siis enää ole vähävaraisen työväen ulottuvilla. Pitäisikö tämä ottaa myös kaavoittajan ja siirtolapuutarhaliikettä edistämään pyrkivien huomioon siten, että palattaisiin lähemmäs alkuperäistä ajatusta kaavoittaa puutarhat kaupungin laitaan, tai jopa ulkopuolelle, halvalla maalle, lähelle työväen asuinalueita? Mielenkiintoinen ajatus, jota voi peilata vaikka ajankohtaiseen kaavoitusdebattiin täällä meidän alueellakin.
Seuraavaksi ajatuksiaan esitteli Helena Honka-Hallila ekologisuudesta siirtolapuutarhoissa. Esityksessä käytiin läpi suuri joukko ajatuksia, jotka liittyivät pääosin kestävään kehitykseen ja siinäkin ennen kaikkea sosiaaliseen kestävyyteen, eikä niinkään ekologiseen tai ympäristölliseen kestävyyteen. Puhuja korosti, ettei sanktioilla päästä eteenpäin, vaan kannustimilla ja yhteistyöllä, mutta sortui itse kuitenkin moneen kertaan moralisoimaan ja heristämään sormea mielestään ei-toivottaville ilmiöille siirtolapuutarhoissa. Esitys oli valitettavan sekava ja pitkästyttävä, eikä siitä löytynyt selkeitä johtoajatuksia. Täytyy vain toivoa, että siirtolapuutarhaliiton ajamaan ympäristöajatteluun saadaan selkeyttä ja faktoja, joiden perusteella toimia, muuten ympäristöasiaa ei kaavaillulla diplomijärjestelmällä voi lainkaan edistää.
Honka-Hallilan jälkeen Tuovi Nöjd esitteli kasviharrastustaan ja perinnekasvien säilyttämistä siirtolapuutarhassa. Esitys oli kiinnostava ja osoitti puhujan suurta innostusta ja harrastuneisuutta kasveihin ja niiden hoitoon. Tuovi Nöjdiä muistettiin esityksen jälkeen ansioistaan Helsingin puutarhojen aluejärjestön vetäjänä.
Sitten oli Pakilan panoksen vuoro. Nipa Nieminen esitteli kerhotalome remonttia. Hän osasi erottua edukseen muista puhujista ottamalla tilanteen ja kuulijat huomioon. Emme saaneet seurata kalvoja vaan valokuvia remontin matkan varrelta ja Nipaa jututtamassa ansioituneimipia talkoolaisia. Tuloksena oli yhtäkkiä syntynyt elävä kuva hienosta saavutuksesta, joka meitä ympäröi: remontoitu kerhotalomme. Yksi Pakilalainen puki sanoiksi monien tunnot: "olen kyllä tiennyt, että paljon on tehty, mutta että näin paljon, ja että tällainen porukka on tehnyt näin valtavasti ilmaista työtä, yhteiseksi hyväksi...". Suosionosoituksiin ja kiitoksiin talkooväelle päättyi Nipan esitys.
Lopuksi vielä Maarit Humaloja siirtolapuutarhaliitosta kertoi ympäristödiplomikaavailuista. Niihin täytyy palata liiton kokouksessa elokuussa. Luonnos on kaikkea muuta kuin valmis ja tarvitsee vielä paljon työtä, ennen kuin on toivoa, etä se olisi jotain hyödyllistä.
Oli raskas ilta hikisessä säässä. Pitäisiköhän kerhotalolle hankkia paremmat tuolit, oli nimitäin kolmen tunnin istumisesta oranssilla muovituolilla perse hiostunut erittäin epämiellyttävästi...

Juhannus

Juhannusaatto meni meiltä Hennan kanssa työn merkeissä iltaan saakka. Lämmitettiin sauna. Jore oli tuonut hienot juhannuskoristeet, koivut, saunan sisäänkäyntiin. Saunojia kävi 180, sekä miehiä, että naisia oli tasan yhdeksänkymmentä. Suuresta väkimäärästä huolimatta ei kukaan valittanut tungoksesta. Sopu ja juhlamieli, juhannusmieli, antoi sijaa ja kaikki mahtuivat tarpeellisessa määrin lauteille ja pesulle.
Saunan siivouksen jälkeen suunnistettiin kerhotalolle juhannusjuhliin. Siellä oli oivat herkkutarjoilut makkarasta lähtien ja ohjelma erinomainen. Taiteilija Ristimäen tulo alueelle on koitunut siunaukseksi juhlien esitysten tasolle. Ei ole ikävä aikaisempaa menoa vaikkei harrastelijatkaan esiintyjinä huonoja olleet. Mutta nyt on taso vähän liiankin kova - helmiä juhannussioille? Reetta ja Vuokko lauloivat  joitain varsin tunnettuja kappaleitaan, joita nuorempi väki hoilasi täysin rinnoin ulkomuistista mukana. Vanhempi setäkin koki musiikin jotenkin niin tutun oloisena, 70-lukulaisena? No, niinhän se UltraBra aina. Bändinä oli ensin Remonttireiskat ja sitten meidän oma Gardeners. Ensin mainittu sahasi ikivihreitä tanssilavakipaleita, mutta niin taitavasti ja hyvin, että tuntuivat välillä ihan uusilta ihmeiltä. Jyrkin johdolla rockaava Gardeners on taattua tekijäporukkaa. Tanssijalka sai saunan lämmittäjät vipattamaan vielä ennen kokolle lähtöä niin perusteellisesti, että Juhannuspäivä menikin sitten leppoisasti huilatessa.
Juhannus on siis takana ja keskikesän kohta saavutettu, vanhan laskuttavat mukaankin viimeistään huomenna.
Loma on kuitenkin vielä edessä ja oikeastaan koko kesäkin. Juhannukseen asti sen voi vielä laskea myöhäiskevääksi. Hyvä on siis puutarhurin lepäillä. Ennen kuin alkaa omenpuiden nyppiminen ja marjojen poiminta jne. yms. viihdykettä.

Juhannusviikolla

Kesäkuu on edennyt jo Juhannusviikolle. Lämpöä on ollut niin paljon, että puutarhan aikataulut ovat edenneet puutarhuria nopeammin. Täältä ja tuolta on revitty vuohenputkea, joka on pääsemäisillään kukkimaan, kasvimaalle on sijoitettu siemeniä ja taimia, ja kaikki tuntuvat unohtuneen liian pitkäksi aikaa mökin ikkunalle. Marjapensaissa on raakileet, vadelmat kukkivat mehiläisparven ympäröiminä ja yhtäkkiä onkin jo viritettävä suojaverkkoa mansikoiden päälle, koska rastasperhe on jo useana aamuna yllätetty sieltä ja lopulta puutarhurikin huomaa punertavat marjat.
Näinhän sekä menee oto puutarhuria elämä. Ana tuntuu, että luonto yllättää ja jotain pääse tapahtumaan varkain, huomaamatta. Rikkaruohot ainakin yllättävät aina uudestaan elinvoimallaan: vastahan minä juuri tuon penkin kävin läpi jaetaan siinä on tuuhea vuohenputkimatto.
Yhdistyksemme piti eilen ylimääräisen kokouksen ainoana asianajaja käsitellä yhdistyksen kantaa kaavaluonnokseen. Johtokunta oli vääntänyt kokoomukselle kompromissiesityksen, joka sitten keskustelun jälkeen voitti noin nelinkertaiseksi äänten enemmistöllä. Olen johtokunnan jäsenenä
 Sitoutunut voittaneeseen kantaan. Siinä on monia yksityiskohtia, joista voisin olla eri mieltä, mutta vastaesityksen oli joka suhteessa huonompi. Siinä näet vastustettiin kaikkea, ihan kaikkea. Sellaisella kannanotoillaan olisi saatettu vaarantaa koko kaavaesityksen eteenpäin meno ja sekä olis todella huono asia. Kun kaava tulee hyväksytyksi, mökki,me ovat kaavassa mökkilaueelsi varatulla alueella ja muunlainenkäyttö vaatii ensin kaavan muuttamisen. Tämä on meille tärkein juttu ja yksityiskohdat ovat kuitenkin pienempiä murheita. Yhdistysten kantaa varmaan kuunnellaan johonkin määrään, mutta viime päätökset tekee kaupungin hallinto ja viime kädessä valtuusto, joten omia intressejään voi toivoa huomioon otettavaksi vain siinä määrin kuin ne ovat ns. Yleisen edunkin mukaisia. Uskon, että lopputulos tulee olemaan sellainen, jonka kanssa puutarhaneuvoja voi elää ja kehittyä.

Uskomaton toukokuu

Huomenna on kesäkuun ensimmäinen päivä. Koulualaiset hakevat todistuksensa ja pääsevät kesälomalle. Suvivirsi kaikuu kouluissa.
Toukokuu on kirinyt sen, minkä kylmä huhtikuu myöhästytti. Nyt kevät, tai oikeastaan kesä, on jo edellä keskimääräisestä aikataulustaan. Syreenit ovat jo kukintansa puolivälissä, omenan terälehdet varisevat valkoisina pilvinä ja mansikat, karviaiset ja viinimarjat ovat kukassa. Meidän on tämän ilmastonmuutoksen takia alettava hankkia myöhemmin kukkivia lajeja puutarhaan. Kevätaspekti meni ohi taas sellaista vauhtia, että hyvä kun ehti muutaman kuvan nappaamaan kukkijoista.
Niin se aika rientää, sanoi poika, kun neljä vuotta täytti. Ja minäkin, kun täytin pyöreitä vuosia. Kiitos kaikille juhliin ja ennen kaikkea lahjakeräykseen osallistuneille. Unicefin pehmeitä paketteja kertyi pitkälti yli kolmentuhannen edestä, mm. kuusi vesipumppua. Maailman lapset kiittävät.

Tuli se, kesä

Kolme viikkoa toukokuuta on livahtanut vauhdilla. Vappuun asti kaikki eteni hitaasti. Sitten luonto otti taas pikavauhdin käyttöön. Kolmessa viikossa maisema vaihtui täydellisesti: talven jälkeisestä harmaan ruskeasta on tultu tämän päivän tummaan vihreään. Ensin oltiin jäljessä ja nyt ollaan edellä keskimäärästä. Kaikki käy pyörryttävän nopeasti. Ensin kuulet jonkun kuulleen satakielen. Epäilet, eihän se vielä... Sitten huomaat seuraavan aamun pyörämatkalla töihin Vantaajokivarren olevan täynnä hirveän äänekkäästi laulavia satakieliä. Joku sanoo tuomien kukkivan ja näet bussin ikkumasta näin tosiaan jo olevan, ja ajattelet, että seuraavaksi tulevat sitten luumut, päärynä ja omenapuut. Mökille päästyä huomaat, että luumupuu kukki jo ja käännyt katsomaan päärynäpuuta ja huomaat senkin oleva jo aloittamassa kukintaa, ei kai omena sentään vielä... katsoessasi huomaat omenan nuppujen olevan jo turvonneita, valkoisen ja vaalenapunaisen kirjavia - nekin aukeavat ihan kohta. Tämä on aikaa, jolloin ihmiselle pitäisi antaa työnteko- ja harrastuskielto ja määrätä hänet istumaan hiljaa ja tarkkailemaan omassa puutarhassaan. Voisi kuulla kasvien kasvavan ja nähdä miten lyhyttä se kukoistus on. Kaikki kaunis palvelee lisääntymistarkoitusta ja kuihtuu sitten heti tarpeettomana pois. Luonto tuhlaa ylenmäärin, kun on kyse jatkuvuuden varmistelusta ja kilpailusta. Ylenpalttisuus kuitenkin katoaa nopeasti ja kukkien terälehdet satavat maahan valkeana pilvenä. Jos olisimme tätä kärsivällisesti ja hiljaisesti tarkkailemassa, sen sijaan, että ryntäilemme kiireidemme perässä ja huomaamme kaiken vasta tapahtumien jo lähes mentyä, saisimme varmasti kauniita oivalluksia ajasta ja katoavuudesta ja oman elämämme lyhyydestä. Arvostaisimme eri asioita ja osaisimme pysähtyä useammin puutarhamme rauhaan ja antaisimme sen ohikiitävän kauneuden rauhoittaa meidät.
Hyvää kesää kaikille myötäpuutarhureille.

Vappusaunariemua

Vapun alla piti polttaa viime vuoden lomat loppuun. Päivät kuluivat rattoisasti saunan lauderemonttia loppuun saattaessa ja tukkureissulla saunalimuja hekemassa. Vesi saatiin vappuaattona. Oi mikä autuus oli käydä mökillä suihkussa.
Puuppelin Juhan ja Heikin kanssa tehtiin lauteet valmiiksi. Lauderungot oli vapun alla hitsattu kuntoon parin ammattilaisen toimin ja me teimme sitten puutyöt loppuun siitä, mihin oli syksyllä jääty.
Nuohoojakin käväisi ja Pauli laitteli vedet päälle ja korjasi vessan vuotavan venttiilin. Koesauna oli lämmittäjille ja talkooahkerille Paulin lämmittämänä Vappupäivänä. Ah, sitä onnea olla taas Pakilan saunan lämmössä. Vielä makeammat löylyt olivat tänään hyvin onnistuneiden talkoiden päälle. Laituri on joessa, koivutukit pölleinä ja puolet jo halottukin ja sauna pesty yltä ja päältä putipuhtaaksi.
Talkooväki kokoontui saunomaan hyvin ansaitsemaansa talkoosaunaa. Tästä se kesä alkoi. Kyllä meidän nyt taas kelpaa.

Pupu vei

Taas vei pupu keltaiset krookukset. En ehtinyt suojata niitä verkolla tms. Voihan se tietysti olla kauriskin, mutta uskon ennemmin siihen rusakkoon, kun se on ollut ennenkin asialla.
Kuvassa näkyvät keltaiset täplät eivät ole krookuksen nuppuja vaan niiden kantoja. Siis se mitä pupun jäljiltä on jäänyt nupusta jäljelle. Kuin partaterällä leikattuja. Kallista pupun ruokaa.

Kauriita kauniita

Kauriit näyttävät asettuneen Pakilaan ainakin kevätkaudeksi pysyvämmin. Niistähän on havaintoja jo viikkojen ajan. Nähtiinpäs niitä meilläkin. En minä niitä tosin nähnyt, kun oli viime lauantaina vielä nukkumassa, kun Henna äkkäsi komean uroskauriin sarvineen kuistin ikkunasta. Se hiippaili sitä Lystikukkulan "tulevaa tienpohjaa" Tuomarinkartanoa päin. Niillä on raukoilla niin pienent sorkat, että uppoavat vielä näillä hankikannoillakin. Hanki kantaa ihmistä ihan mainiosti, mutta kaurisparka uppoaa edelleen joka askeleella. Ovat ne käyneet jälkien mukaan ennenkin meidän tontilla ja jättäneet käyntikorttejaan. Pakilan villi luonto, valkohäntäpeurat ja kaikki, ei kun siis kauriit...

Hiihtopääsiäinen

Tämän vuoden aikainen pääsiäinen ja tavallista pidempään jatkuvat yöpakkaset olivat hiihtäjien kannalta kerrassaan mainio yhteensattuma: saatiin toinen hiihtoloma erinomaisilla säillä.
Viime perjantaina mentiin ensin Hennan kanssa muista syistä Espooseen käymään ja sitten siellä hiihtämään Oittaa-Pirttimäki lenkkiä. Ajateltiin, että pääsiäisen takia hiihtomajat ovat kiinni, mutta toisin kävi: lähtiessä näytti siltä, että Oittaan suuri rakennus on saanut uuden yrittäjän ja kahvila näytti olevan auki. Pääsisimme siis pullakahville ainakin lenkiltä palatessa. Yllätys oli suuri, kun noin seitsemän kilometrin taipaleen jälkeen, hyvää konelatua, Pirttimäkeen saapuessamme löysimmekin hiihtomajan, joka oli avoinna. Maja on kuuluisa kakuistaan ja herkuistaan. Me päädyimme herkulliseen kanakeittoon, jota söimme raittiin ilman herättämällä ruokahalulla suuret lautaselliset. Päälle vielä ne pullakahvit niin sitten maha olikin liian täysi hiihtämiseen. Piti varttua vajentumista majan pihalla penkillä auringonpaisteessa. Kun pani silmät kiinni ja heitti penkille pitkäkseen ja pää Hennan syliin, niin luuli lämpimässä olevansa, jos ei nyt ihan paratiisissa, niin kaikuvia lasten ääniä majan edustan leikkialueelta kuullessa, kesäisen hiekkarannan äärellä. Ihanata elämätä.
Paluu pitkin Bodomjärven jäätä sujui hiljalleen tasaisesti. Ohitin pienen täti-ihmisen, joka lykki jäälatua tasatahtia yllättävän kovaa vauhtia. En tahtonut ohi päästä. Taakse katsoessa yllätyin ihonväristään, joka oli paahdettua kahvia. Jäin ihmeissäni odottelemaan Hennaa, jonka kanssa päädyimme tädin taakse hiihtämään. Sitten täti pudotti porkkansa, jonka tarjoilin takaa tulevana hänelle takaisin. Kävi ilmi, että täti oli ensimmäistä kertaa elämässään ladulla. Sitä sitkeyttä ja menemisen riemua oli ilo katsella. Pirttimäen lenkiltä kilometrejä tuli noin tusina.
Seuraavana päivänä, lankalauntaina lähdettiin oikein laturetkelle. Mökiltä suoraan suksille ja kärjet kohti Pikkukoskea pitkin Vantaanjokivartta. Pikkukoskelta latu kääntyi kohti Pasilaa ja Käpylän asemaa, jonne reitti löytyi vaivattomasti. Sitten seurasi reilun kilometrin kävely suksia kantaen pitkin Asesepäntietä. Maunulantien risteyksen kohdalta löytyi Maunulan majalle menevä latu. Maja oli kuitenkin pettymykseksemme kiinni, joten päätimme Pitkäkoskelle mennessä poiketa Paloheinässä tankkaamassa. Sieltä sitten tavallista reittiä Pitkäkosken kautta Haltialaan, jossa nautimme mainiota Pääsisäislounasta. Ruoka oli erinomaista ja taas erehdyin nauttimaan sitä liikaa: maha täynnä on hankala hiihtää edes lyhyttä matkaa Haltialasta mökille. Kilometrejä noin 24.
Seuraavana päivänä, pääsisäissunnuntaina, päätimme jatkaa laturetkeilyä. Olimme illalla mökillä tutkineet latukarttaa ja päätimme lähteä Malminkartanon reitille. Suuntasimme Paloheinästä ensin Pirkkolaan ja sieltä etsimme latua Hämeenlinnan väylän yli länteen. Sitä ei meinannut löytyä, joten päädyimme Maunulan majalle aamukahveille. Lähdimme takaisin ja haravoimme vielä uudestaan Pirkkolan länsilaitaa ja löytyihän sieltä silta, jossa oli viitat Taliin ja Malminkartanoon. Sujuteltiin Pohjois-Haagan puistomaista aluetta pitkin kerrostalojen välistä. Yhdessä kohtaa oli mäen alla odottamassa hiekoitettu kävelytie ladun poikki ja sen alla vielä oravien kävynsuomuilla sulattama vielä jyrkempi kohta. Ei siinä kuitenkaan käynyt kuinkaan, koska oudolla reitillä hiihtelimme varovasti. Kävi vain niin, että Vantaankosken ja Espoon suunnan ratojen välissä emme huomanneet latuhaaraa Malminkartanon suuntaan. Siinä ei ollut, poikkeuksellisesti, minkäänlaista viittaa. Päädyimme hiihtämään Taliin ja golfkentälle. Siellä oli jo aloitettu kesäkunnostukset ja hiekan levitykset. Latu oli kuitenkin jätetty vielä kuntoon, mutta kentän laidalla oli lappu, joka kertoi, että latu sulkeutuu 2. huhtikuuta, eli tänään. Oltiin siis viime tingassa liikkeellä. Talin kartanon, tai mikä se nyt onkaan, päärakennus oli valtavan upea ja latu muutenkin ehdottomasti maisemiltaan tutustumisen arvoinen. Tuuli ei lauantaina kiusannut ja kun nousimme golfin jälkeen korkealle mäelle, näimme Otaniemen ja puoli Espoota. Jatkoimme latua hamaan loppuun asti ja totesimme, ettei taida onnistua palata samaa reittiä, joten otimme kumijalan ja menimme sillä Paloheinään takaisin. Kilometrejä kertyi noin 22.
Pääsiäismaanantaina, kokemuksesta vihastuneena, hiihdettiin taas Pirkkolaan Paloheinästä ja sieltä taas Malminkartanon suuntaan, mutta tällä kertaa latukartta mukana. Etsittiin se Malminkartanon latu Haagasta ratojen välistä. Ihan mukava reitti, joka lopulta tuli Malminkartanon aukeille maille. Ei ollut vaaraa eksyä täyttömäelle menevälle ladulle, kun aukealla pellolla näki, mihin oli menossa. Latu meni Kannelmäen ja Myyrmäen välistä Hämeenlinnan tien varteen ja sieltä tutulle Pitkäkosken ladulle, jossa maja oli taas auki. Majan pitäjä oli uuvuksissa mehun ja pullan ostajien jatkuvasta pitkästä jonosta. Läntinen kahdenkympin lenkki on nyt sitten testattu. Kannelmäen pelto voi olla tuulinen ja reitillä oli yllättävän paljon tien ylityksiä ja jokunen kerta piti oikein ottaa sukset jalasta, mutta kyllä se aprillipäivän hiihdoksi oli oikein onnistunut. Kilometrejä yli kaksikymmentä.
Pääsisäishiihdot oli hiihdetty ja ennen mökiltä lähtöä ja arkeen palaamista kylvettiin vielä tomaatin siemenet. Vaikka hiihtäminen on mukavaa, saa kevät kyllä meidän puolesta nyt jo tulla.

Talvi jatkuu sitkeästi, kevätkokous kuitenkin

Tänään oli yhdistyksemme kevätkokous. Käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat ja kerhotalon remonttia sekä kaavoitustilannetta. Johtokunta sai vastuuvapauden ja tilinpäätös, sekä vuosikertomus, hyväksyttiin. Johtökunta sai lisäksi sekä kehuja, että haukkuja.
Moitteita tuntui tulevan erityisesti kaava-asiaan liittyen. Jorma Bergholm oli valmistellut kokoukseen puheenvuoron kaava-asiasta ja johtokunnan toiminnasta kaava-asiaan liittyen. Hän painotti, että yhdistyksen kanta kaavaan lyödään lukkoon kaupunkisuunnittelulautakunnan tehtyä päätöksen kaavasta ja pyydettyä siitä lausuntoja asianosaisilta. Tämä tehdään yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa, todennäköisesti kesäkuussa.
Osaa kokousväkeä tämä ei tyydyttänyt, vaan he vaativat heti toteutettavaksi tiedustelua yhdistyksen jäsenten kannoista kaavaluonnokseen. Mitään tällaista päätöstä ei voitu tehdä, koska esitystä ei ollut toimitettu ennen kokousta, eivätkä kaikki jäsenet siis voineet olla tietoisia esityksestä. Jäi sellainen vaikutelma (kymiksen välihuudonkin mukaan), että pieni porukka piti hetken aikaa koko kokousta panttivankinaan jatkamalla keskustelua vielä puheenjohtajan yritettyä jo päättää keskustelun. Surukseni huomasin, että totaalinen kaikkien muutosten vastustaminen näytti olevan osittain peräisin Mäntypolulta. Minusta totaalinen vastaan haraaminen ei auta, vaan saattaa, pahimmassa tapauksessa, jopa huonontaa tilannetta. Kaavapäättäjät joutuvat totaalisesta vastarinnasta huolimatta kuitenkin päättämään jotain. Tällöin Mäntypolkulaisten ongelma tonttien vapaaehtoisesta jakamisesta kahtia kaavassa saattaa unohtua ja jäädä kaavaan ja jopa ilman kaavamerkintää vapaaehtoisuudesta, jolloin saatamme olla vuokrasopuimuksen uusimistilanteessa 2026 pakkotilanteessa.
En minäkään pidä siitä, että uusi polku, jolla vielä alkuvuosina liikennöi mahdollisesti suuria kuorma-autoja, kun uusia mökkejä rakennetaan, tulee keittiömme ikkunan alle. Kuitenkin voin sen sietää, jos se on hinta siitä, että kaava saadaan muuten kohtuulliseksi - eli mm. tuo vapaaehtoisuus kaavamerkintään mukaan, jolloin se ei voi 2026 muuttua pakoksi ilman kaavamuutosta. Nyt tämä on totaalisella vastustuksella mahdollisesti vaarannettu.
Olisi mukava, jos ne, joilta tämä vastustaminen on ns. lähtenyt lapasesta, palaisivat yhteistyöhön muiden kanssa, ja ymmärtäisivät, että yhteisten asioiden hoitamiseksi, täytyy tehdä kompromisseja ja omalle kohdalle ei voi aina odottaa parasta lopputulosta, mutta katastrofit voidaan välttää yhteisellä ja johdonmukaisella toiminnalla, ei hajottamalla ja riitelemällä julkisesti kaupunkiin ja lautakuntaan päin.
Oman mökin asioista sen verrran, että talvi näyttää ottaneen meistä niskalenkin: se pakotti meidät tänä viikonloppuna käyttämään kellarin ovea. Paraatiovi on juuttunut, koska kuisti on märän syksyn ja hiljalleen syvenneen roudan vuoksi noussut oven kohdalta muutaman sentin ja lukon kieli on jäänyt kaniin pesäänsä. Yritin urheasti korjata tilannetta. Aiemmin olen korjannut kuistin perustukset routaa kestäviksi. Tai siis luulin korjanneeni, kunnes tuli tämä yllätys. Kuistin kulmissa on routarajan alle kaivetut betonipylväät. Olin kuitenkin unohtanut oven alle yhden vanhan betoniharkon saven päälle. Lisäksi terassi lepää harkkojen päällä hiekkakerroksella, jonka alla on salaojat, mutta niiden alla savea. Viime syksy oli niin märkä, että jäätyminen yllättää nyt sitten maaliskuussa. Saa nähdä pääsemmekö ennen Juhannusta keskikerroksen ovesta sisään. Kiukuspäissnäni ryömin terassin alle ja hakkasin lekalla mainitun vanhan betoniharkon ja pari harkkoa terassin alta hajalle, purin terassin portaista kuistiin kiinnitetyn tukijalan ja nostin kuistia tunkilla ja otin säätöpalat pois alaparrun ja betonipylvään välistä. Seurauksena oli - ei mitään. Kuistin kulma roikkuu muutaman sentin ilmassa, eikä suostu laskeutumaan edes lattialla hyppimällä ja oven aukko on edelleen noin kaksi senttiä suunnikkaana eikä ovi inahdakaan. Luonnon voimat ovat pientä ihmistä, tai ainakin mökkiläistä, suuremmat.

Pakilan avara luonto

Viime lauantaina olimme päivän kääntyessä iltaan asettuneet mökillä viettämään viikonloppua katsomalla TV:stä Avaraa Luontoa. Sehän alkaa varttia vaille seitsemän illalla. Oli aurinkoisen päivän ilta. hämärä oli jo laskeutunut, mutta Itä-Pakilan talojen takana loisteli vielä laskeneen auringon kajo. Yhtäkkiä huomasimme pihaamme grillikatoksen valokatteen päälle laskeutuvan todella suuren linnun. Se lensi pehmeästi ja pyörähti katolle jaloilleen sulkien pitkät ja leveät, pyöreäpaiset siipensä jääden kumaraan asentoon tähystämään pihaamme. Tähystimme sitä innoissamme säleverhojen välistä yrittäen olla liikkumatta, ettei se huomaisi meitä niin lähellä, vain muutaman metrin päässä. Samassa Henna huomasi linnun kääntäessä päätään "korvat"! Selvä juttu. Siinä se kanahaukan syöjä nyt on. Meillä on Pakilassa ikioma cityhuuhkaja.

Pakilan talvipäivä

Hiihtoloma meni hienoissa säissä ja vielä sen jälkeenkin oli viikko hienoja hiihtokelejä, jopa tänä talvena niin harvinaista auringonpaistettakin. Eilen oli vielä ihan kohtuullinen hiihtokeli, vaikka latu olikin kauhean roskainen ja aurinkokoin oli taas piilossa, vaikka välillä kurkistelikin pilvien lomasta.

Yöksi kuistille nostettu ruoka oli saanut komean kuorrutuksen.

Tänä aamuna, kun piti lähteä osallistumaan Pakilan talvipäivään, oli sen sijaan tilanne toinen: yöllä alkanut lumimyrsky oli kinostanut Pakilan polut täyteen korkeita nietoksia ja edes mökin ovi ei meinannut aueta, kun oven takana oli puoli metriä tuulen kuistille kinostamaa lunta. Kovasta säästä huolimatta alkoi Paulin paistamien makkaroiden hajun houkuttelemana tulla mökkiläisiä kerhotalolle eri suunnista. Ensimmäisten joukossa Rane ja Hely komeasti suksilla.

Ulla ja Pauli makkaratalkoissa

Ranen tyylinäyte perinteisellä

Meidän piti valitettavasti lähteä jo varhain, koska toinen kokous jo odotti, joten suuri osa kesätuttuja jäi valitettavasti tapaamatta. Oli suuri ilo tavata nämäkin ja terveisiä kaikille muille paikalla käyneille!

Hiihtoloma alkaa

Viikonloppu on mennyt alkavan hiihtoloman arvoisesti - hiihtäen. Ja kelit on olleet kyllä kauhean lentävät. Suksi menee ja pitää niin hyvin, ettei tahdo perässä ehtiä pysymään. Tänään tuli vedettyä Paloheinä-Pitkäkoski-Maunula-Paloheinä melkein kakskyt latukilsaa ennätystahtiin. Meinaa mennä jo urheilun puolelle, vaikka kuntoilusta ja maisemien ihailusta on ollut puhetta. On vain niin hyvät kelit nanopohjasuksille: nollan tienoilla ja vähän vettä ilmassa - tosi hankala voitelukeli, mutta nanot toimii kuin ajatus: seinäpito ja karsee luisto. Vauhdista alkaa nauttia niin, ettei meinaa malttaa lopettaa, vaikka jo hitaammat luistelijatkin tulevat selkä edellä vastaan.
Viikollakin on ollut suojakeliä niin paljon, että valokatteen lumet ovat toistamiseen rymähtäneet alas. Mökille tullessa piti lapioida metrin korkuista, jäiseksi jämähtänytta lunta portaan edestä, että pääsi sisään.
Mökissä lämpöä riittää. Lämpöpumppu toimii taas mainiosti, kun huomasimme imuroida sen suodattimet. Olivat meenneet pölystä tukkoon ja eihän se silloin voi toimia. Parempi, kuitenkin että suojaverkot ovat tukossa kuin itse lämmönvaihdin. Imurointia pitää kissataloudessa muistaa toistaa melko usein, kissankarvat tukkivat muuten koko värkin ja ei sieltä silloin mitään lämpöä voi tulla, kun ilma ei pääse virtaamaan.
 Parin viikon päästä on jo maaliskuu ja Pakilan talvipäivä (su, 3.3. 2013, kerhotalo, klo 11). Sinne kaikki dementiantorjuntaharjoituksiin: tuo naama on tuttu, aina olen kesäisin sen nähnyt, ja nimikin on ihan kielenpäällä, kohta sen sanon...
Hiihtämästä tullessa käytiin Hennan kanssa Kukkatalossa vähän siemenpusseja hipelöimässä. Otettiin vähän jotain pientä kasvihuoneeseen, kasvimaalle, kesäkukkia ja parit perennat, ei mitään uusia ihmeitä tai kokeiluja, ja silti rokottivat meikäläistä lähtiessä melkein viisi kymppiä. Kallista tuo siementäminen! No, oli siinä taas niitä F1-siemeniä pari pussia joukossa. Niistä rokotetaan melkein kuusi euroa per pussi. Yksi siemen saattaa maksaa melkein euron. Mutta onhan se kasvinjalostajan puhtaista linjoistaan varta vasten  risteyttämä ja huolellisesti käsin  poimima. Ja loppujen lopuksi, harastus saa maksaa, ei siitä voi tehdä kannattavaa - varsinkaan nykyaikana, kun kannattavaa on vain teollinen jättimittakaava, ei mikään harrastusluoteinen.

Valo lisääntyy, hitaasti mutta varmasti

Hämärän hyssyä helmikuun illassa mökillä. Kello on viisi ja vielä on hämärää, ei ihan täysin pimeää. Päivät pitenevät. Päivisinkin,vaikka on pilvessä ja lumisadetta, tulee pilvien läpi enenmmän valoa kuin ennen. Hanget ovat taas uudestaan syvät ja katoilla kauniit lumikuorrutukset. Vielä niistä ei tarvitse olla huolissaan, koska välillä oli niin pitkiä suojajaksoja, että valokatteilta tippui lumi maahan ja osa mökkien huopakatoilla olleesta lumesta ehti sulaa, jotkut katot ihan tyhjiksi asti. Niin että nyt talvi alkoi tavallaan taas alusta ja ihan heti ei tarvitse katolle kiivetä lumia luomaan.
Juttelin töissä tuosta edellisestä blogimerkinnästä riista-asiantuntijan kanssa. Hän vahvisti saaliiksi jääneen nuoren kanahaukan, mutta petona ei ole ollut kettu. Kettu olisi pannut sulat pirstaksi ja poikki, eikä jättänyt niitä kauniisti kynittyinä ehjiksi maahan. Asialla on siis ollut petolitu. Ehkä toinen kanahaukka, ehkä huuhkaja. Suuri määrä koiran tai ketun jälkiä on tullut tapahtuman jälkeen, niiden käytyä tutkimassa olisiko tähteitä jäänyt.

Pakilan villi luonto

Eilen mökille tullessa huomattiin Lystikukkulan metsän puolella vähän ennen mökin porttia lumessa taistelun jälkiä. Yksi ison siiven isku erottuvine, harottavine sulkineen ja lumessa, siinä lähellä, pieniä pirskottuneita verijälkiä ja pari veristä sulkaa. Arveltiin ensin, että haukka tai pöllö on napannut jonkun eläimen tässä. Mutta siiven jälkiä oli vain yksi. Toisenpuolen jälki puuttui, kuten tavallisesti, jos vaikka pöllö on napannut pikkunisäkkään. Lisäksi paikalla oli paljon rusakon, ketun ja koiran jälkiä ristiin rastiin ja tuo verinen kohta oli erityisen myllääntynyt jäljistä, joista ei tiennyt, olivatko ketun vai koiran. Kun sitten loimme katseen mökkiin päin, ojan yli, huomasimme varsinaisen päänäytöksen, tai jälkinäytöksen, tapahtumapaikan: ojan penkalla, liiterin takana oli isoja veriläiskiä, suuri määrä höyheniä ja sulkia, niiden joukossa pari tusinaa raidallisia pyrstö- tai siipisulkia. Maasta löytyi lumen seasta kallon kappale, joka oli kuin vähän kanamunaa pienemmästä kallosta.
Arvauksemme pienen tuumailun jälkeen on, että Lystikukkulalla pesivän kanahaukkaparin poikanen on jäänyt tavehtimaan paikalle, heikentynyt ja joutui nyt ketun yllättämäksi ja syömäksi. Jos arvaus on väärä ja lukijalla parempi selitys, kertokaa kommenttinne.

Uusi vuosi ja takasyksy vai etukevät?

Kovin lauhana alkoi tämä vuosi. Hennan kanssa ihailtiin aattoiltana puoleen yöhön raketteja mökin terassilta. Sitä ennen yritettiin käydä kävelyllä, mutta ei siitä mitään tullut: olis pitänyt olla luistimet! Klaukkalantie oli niin liukas, että oli suoranainen ihme, että selvisimme siitä pystyssä läpi.
Kävin uudenvuodenpäivänä katolla vähän heittelemässä painavimpia märkämöykkyjä alas, mutta totesin sitten, että kylläpä nämä taitaa kaikki tulla vetenä alas. Ja niinhän siinä kävi. Valokatteiden päältä luistivat lumet heti kohta, kun kinos joka katolta käsin piti niitä paikallaan oli katkennut. Seuraavana aamuna tarvoin vesisateessa kasvihuoneen katolta lunta katsastamaan, mutta se olikin yöllä sulanut kokonaan...
Uuden vuoden päivänä käytiin Hennan kanssa vesisateessa hiihtämässä Paloheinästä Pitkäkoskelle, Pitkäkoskelta Pirkkolaan ja Maunulan majalle ja sieltä vielä kilometrin reilu Laakson suuntaan, josta palattiin Paloheinään suihkuun. Meni siinä joku tunti ja kilometrejä tuli just vähän yli kakskymmentä. Reipas vuoden aloitus, eikä edes kastuttu paljon, vain alta ja päältä.
Meillä on ollut tapana poiketa Pitkäkoskelta Paloheinään päin hiihtäessä Malminkartanon ladulle ja oikaista siltä ladulta metsää pitkin noin 50 metriä rullasuksiradalle, josta on käytetty noin puolet, jotta on päästy taas Pirkkolan ladulle. Näin voi välttää kiipeämisen Haltiamäelle. Vielä muutama päivä ennen vuoden vaihdetta näin tehtiin, mutta ei enää tänä vuonna. Metsässä nousee ojissa vesi niin nopeasti, että pelättiin että pudotaan siellä johonkin ylitettävään ojaan. Pysyttiin siis virallisilla latureiteillä. Jotka sulivat niin nopeaa vauhtia, että taitaa viikonvaihteessa jäädä hiihtäminen vähemmäksi, vaikka pakastuvaa keliä onkin luvattu. Tarvittanee lisää lunta.

Maa on todella märkää hangen alla ja nyt, kun monin paikoin lumet on sulaneet pois, on sieltä paljastunut litimärkä tulvamaa. En oikein osaa kuvitella mitä tämä vaikuttaa tulppaaneihin ja muihin varhaiskukkiviin kevätaspektin kasveihin. Ehkä se juurruttaa ja voimistaa niitä? Keväällä se nähdään, eikä siihen ole enää edes pitkä aika!