perjantai 31. toukokuuta 2013

Uskomaton toukokuu

Huomenna on kesäkuun ensimmäinen päivä. Koulualaiset hakevat todistuksensa ja pääsevät kesälomalle. Suvivirsi kaikuu kouluissa.
Toukokuu on kirinyt sen, minkä kylmä huhtikuu myöhästytti. Nyt kevät, tai oikeastaan kesä, on jo edellä keskimääräisestä aikataulustaan. Syreenit ovat jo kukintansa puolivälissä, omenan terälehdet varisevat valkoisina pilvinä ja mansikat, karviaiset ja viinimarjat ovat kukassa. Meidän on tämän ilmastonmuutoksen takia alettava hankkia myöhemmin kukkivia lajeja puutarhaan. Kevätaspekti meni ohi taas sellaista vauhtia, että hyvä kun ehti muutaman kuvan nappaamaan kukkijoista.
Niin se aika rientää, sanoi poika, kun neljä vuotta täytti. Ja minäkin, kun täytin pyöreitä vuosia. Kiitos kaikille juhliin ja ennen kaikkea lahjakeräykseen osallistuneille. Unicefin pehmeitä paketteja kertyi pitkälti yli kolmentuhannen edestä, mm. kuusi vesipumppua. Maailman lapset kiittävät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti