sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Pakkaset tulivat ja sipulit menivät

Puutarhurimme kiiruhti viime perjantai-iltana mökilleen mennessään läheiseen puutarhaliikkeeseen: jospa siellä olisi vielä kukkasipuleita jäljellä ja hyvällä alenuksella.
Olihan siellä. Tosin jäljellä vain tulppaaneita, mutta 70%:n alennuksella. Puutarhurimme lunasti niitä kympillä toista sataa kappaletta ja meni sitten mökilleen virittelemään tulia takkaansa.
Lauantaiaamun koittaessa riensi puutarhurimme piilottamaan hankkimaansa aarretta puutarhansa multiin. Aina yhtä hämmästyttävää, kuinka pienelle alalle kaupassa suurelta tuntunut kukkasipulimäärä voidaan piilottaa. Työn tehtyään kävelee puutarhurimme tyytyväisenä ystävänsä kanssa nurmikollaan marraskuisen auringon paisteen valaistessa sieltä täältä pöyhittyjä kukkapenkkejä. Innoissaan puutarhurimme ovat tehneet myös muutamia viime hetken perennoiden siirtoja.
Sunnuntaiaamuna, 20. marraskuuta, puutarhurimme herää ja kiiruhtaa ihailemaan auringon nousua ja kaunista pilvetöntä pakkastaivasta. Kävellessään kuuraisella, pakkasessa rouskivalla nurmikolla puutarhurimme ajattelee onnellisena hyvässä tallessa olevia kukkasipuleitaan: "Ehdinpäs!"
Lämpimään mökkiin palattuaan puutarhurimme selaa mökkipäiväkirjaansa ja löytää merkinnän 20.11.2010: "Käytiin Paloheinässä hiihtämässä. Lunta oli tarpeeksi muutaman kilometrin reippaaseen lenkkiin. Hiihdon jälkeen saunottiin ja mukavaa oli."
Ensimmäinen kunnon aamupakkanen.

Kuurainen, askeleen alla rouskiva nurmikko.
Eipä ole lunta vielä tänä vuonna, vaikka ensimmäinen kunnon yöpakkanen saapuikin samaan aikaan.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Kerhotalon remonttia korjataan vielä

 Vielä marraskuun alettua työtäpelkäämätön (=käy vaikka työn viereen maate) talkooväki ahkeroi kerhotalomme kimpussa. Lattiaremontin jäätyä talvitauolle on vuorossa kerhotaloa vaivaavan pintakosteuden torjunnan laittaminen kuntoon. Tämä tapahtuu kaivamalla pintasalaojat ympäri kerhotalon.
 Asentamalla maarakennuskangas ja peittämällä sepeliin haudattu salaoja styrox- ja patolevyllä.
 Samass yhteydessä johdetaan myös katolta tulevat sadevedet pois omalla putkituksellaan.
Lopuksi vielä loivennetaan viereisen nurmikon laitapenkkaa, ettei lumi tupruta liian korkeita kinoksia seinän viereen.
Ahkeraa väkeä. Olivat pyhäinpäivänkin kokonaan töissä. Kyllä tällä porukalla jälkeä syntyy.