Syksyn alkaessa menneen muistelua

Kesä loppuu ja syksy alkaa konkreettisesti, kun vesihana mökillä avattaessa sanoo vain "pöhh". Isäntä Pauli porukoineen on puhaltamassa putkia tyhjiksi. Kompressori säksättää neitikulmalla.

Sato on korjattu ja syksyn, ja talven, lepo puutarhatöistä häämöttää. Enää tarvitsee tehdä muutamia välttämättömyyksiä, kuten vadelman varsien leikkuu ja silppuu ja hevonpulleroiden haku Vermosta ensi kevättä varten ja kukkasipuleiden istutus ym. pientä touhua, jotta puutarha, ja puutarhuri sen myötä, voi asettua talvilepoon.

On pakko tunnustaa, että olen jo kaivannut talvea. Vaikka silloin on pimeätä ja kylmää, niin on myös rauhallisia mökki-iltoja kynttilän polttoon ja saunomiseen ja mökin kuistilla pakkasessa kylpytakissa vilvoitteluun. Ja alueellamme on silloin niin ihmeen rauhallista. Talvinen siirtolapuutarha on oikea rauhan tyyssija. Iltakävely pakkasessa, kun kahdesta tai kolmesta mökistä tuikkii valoa on meditatiivista.

Vielä viime kesästä. Ennätyshelteet kypsyttivät satoa myös ennätysaikaisin. Olen jo pari viikkoa odotellut ystävääni Nallea korjaamaan viinisatoa parempaan talteen. Chateau d´Ours tulee jälleen valmistamaan erän aitoa Pakilalaista Viiniä.

Omenoita ja marjoja tuli runsaasti tänä vuonna, kuten kaikki omenalavaamme täyttäneet tietävät. Myös kasvimaa tuotti yrttejä ja papuja hienosti, ei kylmyys haitannut edes alkukasvukaudesta. Oivalsin tänä vuonna, että pavut voi idättää sisällä ja siirtää taimina kasvupaikalleen. Siis vain yksi kylvö riitti. Ensimmäisen kerran. Aina ennen olen kylvänyt pavut vähintään kahdesti. Koville se ottaa, kun kaikki pitää kantapään kautta oppia. Olisihan tuonkin joku voinut jo aikaa sitten opastaa.

Viime vuonna näihin aikoihin näytän kirjoittaneen blogissa sadosta ja muusta kasvusta ja mm. maa-artisokkien hurjasta kasvusta. Varjostivat sipulipenkkini niin, että jäin ilman sipuleita. No, ne istuttamani, kasvamattomat pikkusipulithan unohtuivat sinne kasvimaalle. Ajattelin, että käännän ne maahan sitten kevätkynnön yhteydessä. Mutta nepäs rupesivatkin talven jälkeen, raivattuani maa-artisokat pois varjostamasta, lykkäämään vihreitä lehtiä. Ja tekivät komeita sipuleita, eikä vain yhtä, vaan kaksi kutakin versoa kohti. Joten sipulisato oli tänä vuonna ihan hyvä. Enkä tarvinnut istukassipuleita keväällä lainkaan. Että tiedoksi: pikkusipulit talvehtivat onnistuneesti, ainakin puolitoistametrisen hangen alla.

Tämän kesän projekteiksi oli siunaantunut mm. kaksi välttämättöntä korjaustoimenpidettä. Molemmat viime talven koviin pakkasiin liityviä: kellarin portaiden routasuojaus ja pihan kiveyksen laitatukien vahvistaminen pakkasen kestävästi. Helleaikana ei millään saanut itsestään irti, että olisi ryhtynyt kuopan kaivuuseen, mutta helteiden loputtua, syyskuun puolella, Hennan avustuksella ja kannustuksella, saatiin sentää kuoppa kaivetuksi. Kuvassa ollaan todella kirjaimellisesti uppoutuneena tähän työhön, noin kaksimetriseen kuoppaan.

Nyt kuoppa on jo peitetty. Routasuojalevyä, styrofoamia, 10-senttistä, meni noin viisi levyä. Eikä silti ole takeita, että pakkanen nytkään pysyy harmittomana. Kun puuttuu se salaojitus ja ympäröivä maa-aines on mielellään routivaa savea. Pidetään peukkuja, että se nyt kestää.

Toisen pakollisen projektin sain valmiiksi juuri viime hetkellä, ennen kuin vesi sulkeutui. Ensin raudoitin ja rakensin muotin kiertämään pihakiveyksen reunaa

ja sitten valoin raon täyteen betonia. Nyt laidan pitäisi kestää pakkasen hyökkäykset. Kuivabetonia piti hakea kahteen otteeseen lisää. Harrastelija laskee menekin aina alakanttiin. Muottivanerit on tarkoitus kierrättää kasvimaan reunuksiksi.

Kyllähän niitä päässä pyöriviä projekteja on ollut muitakin, ja joitakin, kuten vessan saneeraus, on jo osin toteutettukin, mutta kai on oltava tyytyväinen, että nämä kaksi raskasta hommaa tuli sittenkin hoidettua, vaikka välillä jo näytti siltä, että jäävät ensi kesään.

Jostain me puutarhurit aina niitä voimia kerätään ja tehdään norsun kokoisia hommia vähän, haarukkapala, kerrallaan. Eikä jälkeenpäin edes muisteta kuinka kovilla oltiin. Punttisalilla ei tarvitse käydä, jos koko ajan keksii uusia, raskaita puutarhaprojekteja.

Hajajätevesiasetukseen muutoksia

Julkisuudessa viime aikoina kovasti kiritisoituun hajajätevesiasetukseen on tulossa muutoksia. Lain siirtymävaihe pitenee kahdella vuodella, vuoden 2016 alkuun asti, ja yli 68-vuotiaiden ei tarvitse ryhtyä lain ja asetuksen vaatimiin investointeihin lainkaan.
Varsin erikoista lainsäädäntöä. Puhdistustoimien toteuttaminen on, ainakin periaatteessa, sakkorangaistuksin sanktioitua ja nyt siis tietyn iän ylittäneet eivät ole velvoitettuja sitä noudattamaan. Vaikeuksia ja ongelmia suuntaan ja toiseen nähdään varmasti. Minusta koko kiehahtanut keskustelu asetuksen ja sen toimeenpanon ympärillä on heijastusta yhdestä allkuperäisestä puuutteesta: kustannuksia ja hyötyjä ei kattavasti vertailtu valmisteluvaiheessa. Kustannus-hyötyanalyysin tulisi itsestään selvästi kuulua tämnänkaltaisten ympäristösäädösten valmisteluun. Nyt näyttää, että se on jätetty tekemättä tai ainakin jätetty huomiotta. Haja-asutuksen jätevettä ei kannata puhdistaa siellä, missä vesitökuormitusta ei synny. On paljon tapauksia, joissa jätevesi imeytyy maaperään, eikä joudu vesistöön. Tällaisissa tapauksissa voi olla pohjaveden pilaantumisen vaara, jos käytössä on vesivessat ja käyttäjiä on paljon. Jos taas käytössä on kuivakäymälät ja käyttäjiä on vähän tai/ja käyttöaika on vuodessa rajallinen, ei pohjavesien pilaantumisvaaraa ole. Tässä on selvästi nähtävissä joukko tapauksia, joissa asetus johtaa kohtuuttomaan tuhlaukseen: investointeihin, jotka eivät hyödytä ympäristöä, mutta aiheuttavat niihin velvoitetuille suuren taloudellisen rasituksen. Näistä tapauksista ollaan aivan oikeutetusti vihaisia. Jos kustannus-hyötyanalyysia olisi kunnolla toteutettu valmisteluvaiheessa, olisi asetus kirjoitettu niin, että toimenpiteet kohdistuisisvat sinne, missä vesistövaikutuksia voidaan oleellisesti vähentää eli saavuttaa tavoiteltuja hyötyjä. Kaavamainen toteutus johtaa taloudelliseen tuhlaukseen ja suureen kansantaloudelliseen vahinkoon. Hukkaan heitetyt investointirahat olisivat olleet paremmassa käytössä muualla.
Pakilassa meillä ei ole käytössä vesivessoja muualla kuin yhteisessä, pullokaivoon liitetyssä WC-rakennuskessa. Pullokaivo täyttää uuden asetuksen vaatimukset.
Kuivakäymälä, jonka nesteet erotellaan ja käsitellään asianmukaisesti, esim. turpeeseen imeyttämällä, täyttää myös asetuksen vaatimukset.
Jäljelle jäävät ne tapaukset, joissa vettä käytetään tiskaamista enemmän, esim. suihkussa. Nämä pesuvedet, ns. harmaat vedet, tulisi käsitellä. Meidän tapauksessamme käytännössä ainoa kyseeseen tuleva tapa on maahan imeytys. Tämä voidaan toteuttaa asianmukaisesti ns. imeytyskentän avulla. Pakilan savisessa maaperässä veden imeytyminen on hidasta, joten imeytyskentän tulee sisältää riittävästi salaojasoraa, jotta saadaan tilavuutta, johon suihkusta tuleva vesi voi varastoitua ennen imeytymistään eteenpäin. Savisen maaperämme takia salaojasora on syytä eristää ympäröivästä savesta lahoamattomalla maarakennuskankaalla. Näin estetään se, että savi pääsisi, esim. kevättulvien aikaan tukkimaan salaojasoran, jolloin suihkusta tuleva vesi ei enää mahtuisi sen sisään odottamaan imeytymistään eteenpäin. Tarvittava soratilavuus riippuu suihkun käyttäjien määrästä ja suihkun käyttötavasta, mutta tavalliselle mökkiläiselle muutama sata litraa pitäisi riittää. Imeytyssalaojaputkea tarvitaan ympärivuotisessa käytössä noin 20 metriä henkeä kohti. Mökkikäytössä lyhyempikin pituus riittää.
Nyrkkisääntönä voi sanoa, että jos (1) käytössän kuivakäymälä, josta virtsavedet eivät pääse maaperään, vaan laitetaan kompostiin, ja jos (2) suihkusta tuleville harmaavesille on toteutettu maaperäimeytys, joka toimii moitteettomasti, tulvimatta ja lisäksi (3) on laadittu ohjeen mukainen kuvaus jäteveden käsittelystä ja järjestelmän hoidosta, on kaikki kunnossa, ja hajajätevesiasetusta noudatetaan (jo nyt). Asian voi pyydettäessä tarkastaaa kaupungin ympäristötoimiston tarkastaja, jonka käynnistä saa kirjallisen tarkastuskertomuksen.
Asetuksen noudattaminen ei siis ole meidän tapauksessamme kohtuuttoman vaikeaa. Jos tuntuu, että asia on liian vaikea, tai ei ole varma miten menetellä, kannattaa nykäistä hihasta niitä mökkiläisiä, jotka ovat jo laittaneet vesiasiansa kuntoon omalla tontillaan. Myös netistä löytyy ohjeita. Esim. Suomen ympäristökeskus pitää sivuillaan ohjeita, joiden avulla asiaan on helpo perehtyä (linkki). Täältä löytyvän linkin takaa löytyy myös uudistettu lomake "Selvitys jätevesijärjestelmästä, jätevesijärjestelmän käyttö ja huolto-ohje ja päiväkirja". Siinä olevien toistuvein huolto- ja tarkastutoimien osalta meitä koskee lähes pelkästään kohta 17.
Että niin helppoa se on. Noudattaa lakia ja järjestystä.

Syyskokous pidettiin

Yhdistyksemme syyskokous pidettiin eilen iltapäivällä kerhotalolla. Sää oli lauantaista muuttunut sopivan syksyiseksi.
Kokous hyväksyi toimintasuunnitelman pienillä mutinoilla. Tiedotuksen avoimuutta perättiin ja, puheenjohtajana toimineen Jorman tulkitessa, päädyttiin tiedotussuunnitelmaan sisällytetty velvoite esittää toimikuntien tiedotteet puheenjohtajalle ennen esillepanoa tulkita siten, ettei se koske juoksevien, jo sovittujen, asioiden hoitoa. Johtokunnan puheenjohtaja ja muutama muukin kokouksen osanottaja vastusti innokkaasti jonkun esille nostamaa ajatusta syys- ja kevätkokousten pöytäkirjojen laittamisesta yhdistyksen nettisivuille nähtäville. Heli Ahola muisti, onneksi, että tästä oli jo edellisessä syyskokouksessa päätetty, mutta päätöstä ei ole koskaan pantu toimeen. Nyt näin päätettiin yksimielisesti tehdä.
Kokous päätti pitää maksut ennallaan, paitsi nosti sähkön perusmaksun 20 euroon, ja vahvisti sitten talousarvion vastaavalla muutoksella sähkömaksujen kohdalla.
Puheenjohtajaksi vuodelle 2011 valittiin Seija Marteva. Vastaehdokkaita ei ilmaantunut. Johtokuntaan valittiin kahdeksi vuodeksi erovuoroisten tilalle Anu Brotherus, Kalevi Lehikoinen ja Tero Lintanen sekä vuodeksi varajäseniksi Vesa Jurvanen, Lassi Lager ja (Juha) Nipa Nieminen.
Tilintarkastajiksi valittiin entiset paitsi varalle Timo Pekkonen ja Mauri Kymäläinen.
Toimikuntiin valittiin suuri joukko ihmisiä, suurelta osin entisiä aktiiveja, mutta joitakin ilahduttavia uusia vapaaehtoisiakin löytyi. Saunatoimikuntaan valittiin, lukuunottamatta Markkua, joka jäi pois, entiset Timo, Kalevi, Riikka ja Pauli sekä uutena Pirjo. Uutena ryhmänä nimitettiin kerhotalon remonttiryhmä, johon tuli johtokunnan jo asiaa käsitelleitä jäseniä sekä Mikko ja Risto.
Tunnin vilkkaan kokouksen jälkeen osanottajat hajaantuivat mökeilleen valmistelemaan syysmuuttoa.

Pakilan saunan kausi päättyi

Onnellisissa merkeissä päättyi saunan kausi. Lämmitykset menivät hyvin. Lämmittäjät olivat tyytyväisiä uuteen, vähemmän sisälle savuttavaan saunaan, eikä tulipalon alkujakaan sattunut. Remontti onnistui hienosti. Protesteja saunan pesu- ja löylyhuoneen värityksestä tai muista ratkaisuista ei kuulunut.

Viime perjantaina oltiin taas siinä pisteesssä, että lämmittäjillä oli kaikilla urakka takana ja juhla edessä. Markku ja Lotta ja kumpp. olivat panneet pöytään kystä ja kyllä, herkullisen keiton ja monenlaista purtavaa. Ja juotavaa oli tietysti riittävästi. Ennen ruokaa tietysti saunottiin. Markun lämmittämässä saunassa.

Yhteisenä huolen aiheena oli kaikilla se, että Markku on ilmoittanut jättävänsä saunatoimikunnan. Kymmenisen vuotta ja remontit on kyllä tarpeeksi talkootyötä yhdeltä mieheltä. Jorma piti liikuttavan puheen kiitellen Markun panosta saunan hoidossa. Jos 90-luku oli Lindan, niin 00-luku on ollut Markun kautta saunalla. Puheen päätteeksi Kalevi ojensi saunatoimikunnan yhteisen lahjan Markulle: Bossille sopivan tukevan kylpytakin.

Kaikki toivottivat Markulle hyviä eläkevuosia saunatoimikunnan tehtävistä ja että Markku kuitenkaan ei jättäisi lämmittäjän hommia vaan tulisi ensi kesänä mukaan ottamalla vuoron tai kaksi.

Viime lauantaina oli sitten saunan syystalkoot. Kolmisenkymmentä henkeä oli kokoontunut aamupäivällä ahkeroimaan saunaa talvikuntoon. Asennettiin luukkuja verannalle.

Nostettiin kasteluvesiverkon pohjaventtiili joesta.

Siirrettiin puita kellariin suojaan poerinteisellä talkooketjulla.

Kannettiin laituri miehissä talviteloilleen.

Ja otettiin talkoolaisista perinteinen yhteiskuva.

Huom. tämä ei ole "virallinen" syystalkookuva. Photoshoppaan sen kun ehdin. Siinä ovat sitten kaikki talkoisiin osallistuneet.

Vuosikokoukseen vaikuttamaan

Olen julkaissut ohessa tekstin, jonka olen toimittanut Helsingin Kaupunkisuunnitteluvirastolle kannan ottona alueen suunnittelun lähtökohtiin. Olen julkaissut sen täällä blogissa myös sen vuoksi, että toivon sen virittävän lisää kannanottoja puolesta ja vastaan, jotta suunnittelijat saavat kunnollisen kuvan mielipiteistämme. Jos emme ole yhteydessä suunnittelijoihin, on mahdollista että huomaamme vasta myöhemmin, että se olisi ollut tarpeen. Kertomalla mielipiteitämme jo nyt, tässä vaiheessa, pidämme yllä keskustelua ja saamme siten hyvän kuvan siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Ensi sunnuntaina 26.9. klo 14:00 kerhotalolla on yhdistyksemme syyskokous, joka valitsee mm. yhdistyksen puheenjohtajan ja uusia jäseniä johtokuntaan (ks. Heikin blogi). Nähdään siellä.

Kannanotto Pakilan SPY:n kaavamuutosten lähtökohtiin

Kaupunkisuunnitteluvirastolle, 22.9. 2010:

Kannanottona Pakilan SPY:n alueen asemakaavan suunniteltuihin mahdollisiin muutoksiin haluaisin esittää seuraavan:

Laajennusalueiden sijoittamisesta:
Alustavissa suunnitelmissa on sijoitettu Jasmiinipolun jatkeeksi, kahteen suuntaan, kaksi erillistä laajennusta, jotka mahdollistaisivat noin 50 mökin perustamisen. Nykyinen, Pukinmäkiseuran vuokraama palstaviljelyalue jäisi toisen laajennusalueen alle. Palstaviljelylle pitäisi hakea toinen paikka, esim. Tuomarinkartanon pellolta. Olisi tutkittava vaihtoehtoista sijoittamista niin, että Riihipellon aluetta käytettäisiin enemmän ja palstaviljelyalue jätettäisiin ennalleen. Ratkaisu olisi varmasti ainakin palstan vuokranneiden ja sitä vuosia kunnostaneiden mieleen.
Alueestamme itään päin, Tuomarinkartanon Riihipellon alueelle mahtuisi, ainakin maisemallisesti, suunniteltua 50 mökkiä monin verroin suurempikin mökkimäärä. Jos mökkimäärä olisi esim. 150 kolmen uuden ”polun” varressa, olisi koossa jo riittävä määrä uusia mökkiläisiä muodostamaan oman yhdistyksensä. Tällöin myös muut kuin yhdistysmuoto voisivat tulla kysymykseen, esim. osakeyhtiö. Uusi itsenäinen siirtolapuutarha voisi noin suurella mökkimäärällä olla itsenäinen joka suhteessa: niin sähkön kuin veden jakelun ja tieyhteyksien osalta.
Pienemmillä mökkimäärillä, ja ehkä muutenkin sovun säilymisen kannalta, pidän kuitenkin parempana, että uudet mökit liittyvät osaksi Pakilan SPY:tä. Jos omaa varallisuutta ja infrastruktuuria ei ole kylliksi, tulevat uudet mökit joka tapauksessa käyttämään ainakin osaa Pakilan SPY:n palveluista, joten on parempi suunnitella ja toteuttaa ne yhdessä niin, että haitat ja edut ja kustannukset saadaan oikeudenmukaisesti tasattua.
Liikennejärjestelyistä:
Pakilan SPY:n alue on niin iso, että olisi liikenteellisesti eduksi, jos mökkiläiset voisivat tulla alueelle useammasta suunnasta kuin nykyisin. Nyt liikenne, ja varsinkin raskas huolto- ja rakentamiseen ja korjaamiseen liittyvä liikenne, keskittyy Vaahterapolulle ja kuormittaa sen varrella olevia mökkejä erityisen paljon. Tässä mielessä on tärkeää miten Jasmiinipolun jatkeeksi suunniteltujen laajennusalueiden liikenne ja pysäköinti suunnitellaan. Jos alueelle pääsisi myös sen ”takakulmista” nykyisten mökkien 120 ja 145 välistä ja toisaalta mökin 314 tienoilta, tasoittaisi tämä liikennepaineita ja alueen läpiajotarvetta. Myös yhdistyksen saunan huoltoajon tarve tulisi suunnittelussa muistaa. Nyt saunan halko- ja kivikuormat sekä muu kevyempi huoltaminen tapahtuu Retkeilytien kevyen liikenteen väylää pitkin, mikä ei ole kovin onnistunut järjestely. Osa nykyisistä palstaviljelijöistä on omaksunut käytännön, jonka mukaan palstoille ajetaan, tätä samaa reittiä, autolla ja käytetään viljelemättömiä palstoja päivittäiseen pysäköintiin. Liikenneyhteyden järjestäminen uusille laajennusalueille tulisi tehdä alueen hitaan ja varovaisen, lapsille turvallisen luonteen, mukaisesti. Tiehen tulisi jo rakennusvaiheessa sijoittaa hidasteita ja nopeusrajoitus.
Lystikukkulan suojellun tykkitien ja alueemme rajan välisen, tutkinnan alla olevan alueen, tien sijoittamisessa ja suunnittelussa on tärkeää ottaa huomioon, että tie tulee lähelle mökkejä. Klaukkalantien ja Pakilan rantatien puolella on katualue aivan tonteissa ”kiinni”. Melu-, pöly- ja äänieristys on täällä hoidettu pari metriä leveällä ja noin neljä metriä korkealla kuusiaidalla, jota kaupunki hoitaa leikkaamalla vuosittain vähintään kerran. On kuitenkin huomattava, että tämä ratkaisu ei tule kysymykseen Lystikukkulan alueen tien kohdalla. Tie tulee metsän ja palsta-alueen aidanteiden, etupäässä sireeneiden, väliselle alueelle, joka on niin varjoisa, että kuusiaitaa ei sinne saataisi kasvamaan, eikä varsinkaan pysymään tarvittavan tiheänä ja tuuheana. Lisäksi palsta-alueen reunassa, ”kaupungin puolella” on oja, joka on tarkoitettu estämään metsäalueen pintavalumavesien pääsyä alueelle. Tämän vuoksi aitaa ei voisi istuttaa aivan tonttien rajalle, kuten alueen länsilaidassa on voitu tehdä. Tien haittojen minimoimiseksi pitäisikin tutkia mahdollisuuksia sen maisemoimiseksi ja istutusten, esim. aidanteiden ja pensaiden, jotka sopivat alueen ”luonnontilaisen metsän” tyyliin, käyttämistä. Tonttien 184 ja 147 välissä on laajahko alue, josta tulee polku alueelle. Tulisi tutkia voisiko tätä aluetta, tai siihen liittyvää Lystikukkulan aluetta käyttää pysäköintiin. Pitäisi myös tutkia, olisiko mahdollista toteuttaa yhteys alueen koilliskulmaan Lystikukkulan pohjoispuolista tietä (linjan 64 päätepysäkiltä) käyttäen tai Tuomarinkartanon kautta niin, että aiheutuvat haitat olisivat pienempiä. Tulisi myös tutkia yhteyttä Pakilan rantatien päästä Jasmiinipolun suuntaan. Tässä voitaisiin ratkaista alueelle pääsy sen kaakkoiskulmaan ajamatta alueen läpi. Samalla mahdollisesti ratkeaisi saunan huoltoliikenteen edellä mainittu ongelma. Mikäli palstaviljelyalue jäisi entiselleen, olisi tämä yhteys myös näiden viljelijöiden käytössä.
Edellä olevan lisäksi haluan ilmoittaa, että vastustan tieyhteyttä Lystikukkulan laidassa Mäntypolun tonttien vierestä. Tähän kantaan yhtynevät useimmat Mäntypolun yläpuolen tontin vuokraajat. Tie kun kulkisi meidän takapihallamme.
Mahdollisista kaavamuutoksista Pakilan SPY:n nykyisen alueen sisällä:
Kun yhdistyksemme siirtyi yksittäisten vuokrasopimusten ajasta nykyiseen, jolloin koko alue on vuokrattu suoraan yhdistykselle, siirtyi myös joukko aiemmin kaupungin hoitamia huoltotöitä ja vastuita yhdistykselle. Yksi näistä on alueella olevien nurmikoiden leikkaus. Tämä aiheuttaa yhdistykselle melkoiset kulut kaluston hankinnan ja palkkakulujen vuoksi. Alueita on niin paljon, 76 806 m2, että leikkuun hoito pelkästään talkootyönä ei onnistuisi. Tästä syystä on järkevää tarkastella, olisiko mahdollista asemakaavan muutoksilla vähentää yhteisessä hoidossa olevien nurmikenttien määrää.
Alueen kulmissa on aiemmin ollut puucee-rakennukset, jotka on sittemmin purettu.
1. Lehmus- ja pyökkipolun kulmassa on alue, johon voitaisiin sijoittaa kaksi kolmion muotoista tonttia, joiden sisäänkäynti sijoittuisi polkujen kulmaan. Alueella on talousveden mittarikaivo, johon on liitetty ns. talvivesipiste saattolämmityskaapeleineen. Tästä syystä alueelle täytyy olla pääsy niin kauan, kuin talvivesipiste on käytössä. Tontit voitaisiin ottaa mökkikäyttöön vasta sitten, kun kerhotalolle tms. on saatu ympärivuotinen vesi ja vastaava talvivesipiste.
2. Selja- ja Pajupolun kulmassa on alue, johon voitaisiin sijoittaa kaksi mökkitonttia. Seljapolkua voitaisiin jatkaa suoraan nykyisten viljelypalstojen kohdalle, jolloin pääsy alueelle tästä alueen kulmasta ei estyisi. Tämä olisi järkevää, mikäli tässä kohtaa laajennusaluetta olisi parkkipaikkoja.
3. Pajupolun tonttien 108 ja 109 välissä on alue, johon voitaisiin sijoittaa yksi mökkitontti.
4. Pajupolun ja Mäntypolun kulmassa on alue, johon voitaisiin sijoittaa kaksi mökkitonttia. Pajupolkua tai vaihtoehtoisesti Mäntypolkua voitaisiin jatkaa suoraan alueen ulkorajalle, jolloin pääsy alueelle tästä alueen kulmasta ei estyisi. Valinta riippuu siitä, miten yhteydet tällä suunnalla uudelle Jasmiinipolun jatkoalueelle olisi järjestetty.
5. Kielomäen reuna-alue Jalava- ja Mäntypolkujen suunnassa muodostaa ison nurmialueen, joka ei kuitenkaan ole kovin yleisessä käytössä. Mökkien sijoittaminen alueelle (niitä mahtuisi ehkä kahdeksan), ei todennäköisesti kuitenkaan tule kysymykseen alueen keskeisyyden ja merkityksen vuoksi. Alue voitaisiin ehkä ravinteista köyhdyttämällä muokata nurmikosta metsittymään jätettäväksi luonnon kieloniityksi, jolloin nurmikkoa ei tarvitsisi leikata. Tarvinneeko tällainen käytön muutos edes muutosta asemakaavaan?
6. Mökkien 229 ja 221 välialueelle jää ns. täyttömaa-alue. Sille voitaisiin sijoittaa 5-6 mökkitonttia. Mökkien 215-220 takarajalle tulisi tällöin tehdä uusi tie, ”polku”, josta pääsy uusille tonteille tapahtuisi.
7. Mäntypolun ja Lehmuspolun kulmassa on alue, johon voitaisiin sijoittaa 1-2 mökkitonttia. Mäntypolun jatke Klaukkalantielle pitäisi tässä tapauksessa purkaa ja kuusiaita kasvattaa tältä kohtaa kiinni. Tämä parantaisi liikenneturvaa, mutta ei pidentäisi olennaisesti Mänty- ja Lehmuspoluille kulkua.
8. Tonttien 184 ja 147 välissä on alue, jossa Katajapolku ulottuu Lystikukkulan metsän rajalle asti. Tulevista liikennejärjestelyistä riippuen, tälle alueelle voitaisiin ehkä sijoittaa yksi mökkitontti.
Alueen sisäisillä kaavamuutoksilla olisi siis mahdollista saada käyttöön yhteensä 13-16 uutta mökkitonttia. Kaavamuutoksen lisäksi täytyisi muutoksia varten tehdä suunnitelmat sähkön ja vedenjakelun ulottamisesta näille alueille. Lähtökohtana tulee olla, että tonttien uudet vuokralaiset kustantavat nämä työt lunastaessaan kertamaksulla vuokraoikeuden alueeseen. Muutokset voisi toteuttaa vaiheittain, siten, että rakennustoimintaa olisi käynnissä vain joillakin alueilla yhtä aikaa. Muutosten seurauksena leikattavien yhteisten nurmikkoalueiden pinta-ala supistuisi arviolta alle puoleen ja keskittyisi pelikentän ja kerhotalon tienoille, joten jopa talkootyönä saatettaisiin selvitä, jos yhdistyksen taloustilanne menee kovin kireäksi.
Tässä esitettyjä alueen sisäisiä kaavamuutoksia nousisi varmasti vastustamaan joukko mökkiläisiä aidossa NIMBY*-hengessä. Muutokset pitäisikin toteuttaa niin, että yhdistyksellemme jäisi päätösvalta niiden toteuttamistavoista ja aikatauluista, Näin NIMBY vastarinta löytäisi varmasti kanavansa ja uudistukset toteutuisivat yhteisömme haluamassa järjestyksessä.
*NIMBY = not in my backyard

Helsingissä 22. syyskuuta 2010

Timo Mäkinen

Salaojien kunnostus?

Eilen oli Jalavapolulla kaupungin työporukka korjaamassa salaojaputkistoa. Asiasta oli yhdistys varoittanut noin paria viikkoa ennen ainakin Lehmuspolun ja Mäntypolun "risteyksen" ilmoitustaululla.

Jututin kaivinkonemiehiä työstä. Tukos oli paikannettu Eerolan kärsäautolla Jalavapolku 203:n kohdalle. Salaoja kaivettiin siitä kohti auki ja tiiliputket korvattiin muovisella salaojaputkella muutaman metrin matkalta. Tiiliputkissa ei niitä poistettaessa havaittu mitään tukoksia (enää?). Ne näyttivät lähes uusilta samon kuin niiden alla oleva lauta, jolle ne on 40-luvulla aseteltu. Noin syvällä maaperässä puu ei lahoa. Korjatun salaojan vetoa testattiin laittamalla vettä Jalavapolku 198 kohdalla olevaan salaojakaivoon. Vesi kulki nyt ilman vaikeuksia Jalavapolku 204 kohdalla olevaan kaivoon. Eli korjaus onnistui.
Mutta viime mainitusta kaivosta vesi ei poistu kunnolla. Eli alempana, viimeistään Vaahterapolulla kerhotalolle päin, on seuraava paha tukos. Eli tämä nyt tehty korjaus ei välttämättä hyödytä mitään, koska jo seuraava kaivo padottaa veden, eikä ylempikään putki silloin vedä kunnolla.
Kaikki kunnia sille henkilölle, joka sai aikaan sen, että edes yhdestä kohtaa salaojaa korjattiin, mutta miksei yhdistys saanut kaupunkia korjaamaan saman tien koko verkkoa? Missä olivat salaojatoimikuntamme kartoitustyön tulokset havaituista tukoksista? Työporukalla ei ollut niistä mitään tietoa. Eikä myöskään yhdistyksen yhteyshenkilöistä, edes puheenjohtajasta.
En tiedä miksi asiat menivät näin pahasti pieleen, mutta toivonpa, ettei näin jatkossa tapahtuisi, vaan korjaukseen suhtauduttaisiin tosissaan.
Salaojat ovat tärkeitä alueemme maaperän pitämisessä kohtuullisen kuivana ja vakaana. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että kevättulvat ja rankat syyssateet liottavat savisen maaperän joka tapauksessa niin pahoin, etteivät toimivatkaan salaojat pysty estämään alavien ja tasaisten tonttien kellareita tulvimasta ja routavaurioita vahingoittamasta mökkien sokkeleita.
Näitä vaivoja on jokaisen mökkiläisen torjuattava parhaansa mukaan itse. Mutta niistä lisää toisessa kirjoituksessa.

Laajentuuko Pakilan mökkialueemme?

Maanantai-iltana esiteltiin kerhotalolla puutarha-aluettamme koskevaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa, jolla valmistellaan asemakaavan muutosta alueemme laajentamiseksi.

Oheisessa kokouksessa esitetystä kartasta näpätyssä (vähän epätarkassa) kuvassa näkyvät mahdolliset tutkittavat laajentumissuunnat meidän ja Klaukkalanpuiston osalta sekä Lystikukkulan (Mäntypolun pohjoispuolinen metsä) alueella oleva tutkittava alue, jolla mietitään parkkipaikkojen ja tieyhteyden toteuttamista. Tämä alue rajautuu pohjoisessa ns. tykkitiehen, joka kuuluu Venäjän vallan aikana tehtyihin museoituihin linnoitusrakennelmiin, kuten alueella pohjoisemmassa olevat juoksuhaudatkin. Suojeltua tykkitietä ei voi muuttaa tai käyttää uuden, Jasmikepolun pohjoiselle uudisalueelle vievän tien pohjana.

Kokouksessa käytiin mielenkiintoista ja monipuolista keskustelua kaavan vaikutuksista ja muutosten merkityksestä alueellemme. Liikenneyhteydet ovat yksi ongelmakohta. Toinen palvelujen ja infrastruktuurimme riittävyys uudessa tilanteessa. Pakilaan mökkejä on alustavasti kaavailtu noin 50 ja Klaukkalaan ns. Ärtin koulukasvitarhan alueelle noin 40, eli yhteesnä 90. Kaavoitus ja mahdolliset valitukset vievät aikaa niin, että mahdollisia uusia mökkejä ja mökkiläisiä aluellemme ilmaantunee vasta noin viiden vuoden kuluttua.

Nyt meillä kaikilla on mahdollisuus ilmaista kantamme suunnitelmiin. Mainittu arviointisuunnitelma, ja myöhemmin myös maanantain kokouksen esittelykalvotkin, löytyvät kaupunkisuunnitteluviraston nettisivuilta. Kohdasta "nähtävänä nyt" löytyy esitelty arviontisuunnitelma ja kohdasta "suunnitelmat kartalla" voi meidän kohdalla olevaa pistettä näpäyttämällä nähdä suunnitteluvaiheen. Allaolevassa kuvassa on palautteen toimitusohjeita. Palautteensa voi antaa niin puhelimitse kuin kirjallisenakin. Jos ei halua käyttää sähköpostia, voi palautteensa myös postittaa tai vaikka viedä itse Kansakoulukadulle. Ensi kuun alku ei ole ehdoton takaraja, vaikka palautetta toivotaankin siihen mennessä, jos mahdollista.

Minä aion kyllä, joka paikkaan uteliaan nenäni tunkevana mökkiläisenä, toimittaa perusteltuja mielipiteitäni suunnitelmista kaavoittajille. Saatanpa laittaa ne myös tänne blogiin nähtäville.

Vaikutetaan toisiamme

Kahden viikon päästä sunnuntaina, 26.9.2010, klo 14:00 on yhdistyksemme syyskokous kerhotalolla. Ystävämme Heikki on blogissaan kertonut kokousasetelmasta sen olennaisimman: ketkä johtokunnasta ovat erovuorossa ja keitä siis valitaan tai vaihdetaan syyskokouksessa. Toivottavasti puolueeton informaatio, jota Heikki tarjoilee, on omiaan selkeyttämään asetelmia ja innostaa syyskokousta tekemään hyviä ja yhteistyöhenkisiä päätöksiä.
Kokouspapereita selatessani huomioni kiinnittyi pariin kohtaan, joihin toivon selvyyttä tai korjausta kokouksessa: Toimintasuunnitelman liitteenä on luonnos tiedotussuunnitelmaksi. Hyvää siinä on sen ensimmäinen lause. Kaikki muu onkin sitten, joko ennestään tiedossa ja käytössä, tai muuten merkilllistä. Erityisesti kohta tiedotusvastuu. Se on kirjoitettu, ikään kuin puheenjohtaja olisi yhtä kuin yhdistys. Melko yksinvaltainen aate. Valtio, sehän olemme me, totesi jo aurinkokuningas aikanaan. "Toimikuntien tiedotteet on ennen esille laittamista esitettävä puheenjohtajalle". Puheenjohtajalla on siis ilmeisesti myös sensorin valtuudet? Olisi vielä niukin naukin hyväksyttävissä, jos kohta kuuluisi: "lähetettävä puheenjohtajalle tiedoksi". Toimikunnat ovat itsenäisiä ryhmiä, joissa toimii aikuisia ihmisiä, jotka hoitavat vastuullisesti tehtäviään. Tämä kai on lähtökohta ja tästä seuraava luottamus?
Toinen asia, johon kiinnitin huomiota oli talousarvio. Siitä käy ilmi, että yhdistyksen kuluissa ei isännöinnin osalta ole tapahtunut mitään alentumista, vaikka talkootyötä on otettu runsaasti käyttöön. Talkootyö lienee kattanut ainakin osan entisistä isännän töistä. Eli onko maksettu sama vähemmistä töistä? Myös Hallinto niminen kohta kasvaa 4 tonnia edellisen vuoden budjettiin verrattuna, eli lähes 2009 toteutumaan. Miten pääasiassa vapaaehtoistyöhön perustuvan yhdistyksen hallinto on näin kallista? Ehkä näille ihmetyksen aiheille on kaikille hyvät selitykset, jotka meillä jäsenillä on oikeus kuulla kokouksessa. Tavataan siis siellä ja sitä ennen tietysti tänä iltana Kaavoituksen informaatiotilaisuudessa, klo 18:00, kerhotalolla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nimensä mukaisesti se vaihe, jossa meitä itse kutakin kuullaan. Siis kaikki joukolla mukaan ja kokouksen jälkeen perusteltua palautetta osoitteeseen: kaupunkisuunnittelu@hel.fi

Pakilan alkuhistoriaa 60 vuoden takaa

Poikkeuksellisesti tämä merkintä ei ole bloginpitäjän vaan työkaverinsa äidin kirjoittama. Teksti koskee Saarnipolku 268:aa. Myös valokuvat ovat kirjoittajan. Teksti ja valokuvat julkaistaan tässä kirjoittajan luvalla.

Leila Nurmi-Palo, 13.6.2010

"Muistoja Pakilan siirtolapuutarhalta.

Vanhempani, Hilja ja Emil Nurmi, olivat 1950-luvun vaiheilla saaneet puutarhapalstan. Pelkkää aukeata savipeltoa, joka ei kovin houkuttelevalta näyttänyt. Olin muuttanut maaseudulle, mutta kävin kuitenkin Helsingissä aika usein, ja innostuneet vanhempani halusivat esitellä sunnitelmiaan. Otin valokuvia rakennuksen alkuvaiheista vanhalla laatikkokameralla, vaikka urakka näytti minusta aivan toivottamalta.

Itse he rakentelivat kesän 1950 aikana mökin pystyyn paljonkaan apua saamatta. Syksyllä äitini jo alkoi suunnitella puutarhaa ja taisi jo jotain istutellakin.

Seuraavana keväänä edistystä alkoi tulla enemmänkin. Mökki valmistui, ja pihatyöt alkoivat toden teolla. Molemmat olivat vielä työelämässä, mutta illat ja viikonloput kuluivat tarkasti mökillä. Samaan aikaan rakentamisvaihe oli joka puolella meneillään, ja tutustuminen naapureihin lisäsi innostusta. Tehtiin yhteishankintoja, ja alueelle perustettiin seura, jossa oli yhteisiä illanviettoja. Kesän aikana tuleva puutarha alkoi muotoutua.

Uskomaton oli se kehitys, joka muutamana kesänä tontilla tapahtui. Pensaat ja omenapuut kasvoivat, upeat kukkaistutukset reunustivat pihatietä. Äitini oli varsinainen viherpeukalo, joka jaksoi muokata ja hoitaa puutarhaansa. Lisäksi hän puuhasi puutarhayhdistyksen yhteistiloissa erilaisissa kokouksissa milloin kahvinkeittäjänä, milloin yhteisillä retkillä.

Isäni kuoltua 1958 äiti edelleen kesäisin asui mökillä käyden kaupungissa töissä. Pensaat tuottivat marjoja, puut omenoita, ja minäkin sain niistä osani hillojen muodosa. En montaa kertaa kesässä käynyt mökillä, mutta huomasin kyllä, että apu olisi ollut enemmän tarpeen; äiti ei enää jaksanut pitää puutarhaa täydessä loistossa. Paikka oli kuitenkin hänelle niin rakas, että vielä viimeisenä syksynään hän asusti siellä myöhäiseen syksyyn. Hän kuoli 1968, ja hänen jälkeensä palsta ja mökki myytiin. (Kirjoittaja ei ollut helsinkiläinen.)

Toivon, että nykyinen omistaja viihtyy paikalla, jossa vanhempieni tuhannet askeleet ja lapion pistot muokkasivat savipellosta ihanan puutarhan!"

Hilja ja Emil aloittamassa mökin rakentamista ja puutarhan luomista 1950 keväällä.

Ensimmäisinä 50-luvun vuosina maisema oli vielä avoin.

Yhdistys alkoi toimia vuoden 1948 lopusta. Hilja toimi siinä aktiivisesti, varsinkin 60-luvun alkuvuosina, yksin jäätyään. Yhdistys palkitsi aktiivijäsenensä vihreäpohjaisella pöytästandaarilla.

Jo parin vuoden päästä aukea pelto oli muokattu vehmaaksi keitaaksi. Mökki oli käytössä varhaisesta keväästä syysmyöhälle. Talvikaudella mökkiläisillä oli vahtivuorojärjestelmä varkaiden kurissapitämiseksi. Kirjoittaja tyttärineen vierailulla mökillä vuonna 1955.

Muutamassa vuodessa maisema muuttui sellaiseksi, jona sen tänäänkin tunnemme. Vuosi 1952.

Pakilasta on lapsilla onnellisia muistoja. Tarja ja Satu Helsingin mummin ja papan mökillä kesällä 1955.

Saarnipolku 268 nykyisessä asussaan.

Kukkiva Pakila 2010

Monet teistä lukijoista ovat varmaan selailleet verkkoalbumiani "Kukkiva Pakila 2010". Siellä on nyt 343 kuvaa, jotka on kuvattu huhtikuun lopun ja syyskuun välisenä aikana. Kuvien määrä alkaa olla jo niin suuri, että se hidastaa blogin latautumista ja myös kuvien käsittely googlen albumissa alkaa olla vaikeaa.
Kaikki kuvat ovat omalta tontiltani ihan paria poikkeusta lukuunottamatta. Kuvat ovat tontillani kukkivista kasveista, useimmiten kuvassa on vain kasvin kukinto, joskus olen laittanut mukaan myös yleiskuvan. Ja onhan siellä lisäksi muutama kesäinen kuva yleisnäkymänä puutarhaan. Samasta lajista voi olla useita kuvia, jotka on kuvattu samaan aikaan, ja vielä myöhemmältä ajalata voi olla runsaamman kukkimisen tai hedelmien/marjojen/siemenkotien tms. kuvia. En ole lajimäärää laskenut, ei se ole lähellekään kolmeasataa, mutta kyllä se entisen kouluherbaarion lajimäärän jo voittaa.
Näillä kuvilla itse testailen talviaikaan, vieläkö muistan kukkien nimet, edes suomenkieliset. Alkutalvesta yleensä hyvin, mutta lopputalvesta aukkoja ilmaantuu yhä enemmän. Kesällä sitten, kun tuttavuudet uusitaan tulevat oikeat nimet taas käyttöön.
Paitsi nimien muisteluun käytän kuvia myös aivan yksinkertaisesti esteettisen nautinnon saamiseen: kukat itse ovat niitä taideteoksia ja nämä kuvat ovat muistojani siitä suuresta taidenäyttelystä kesällä 2010. Toivottavasti kuvista on samanlaista iloa myös teille, arvoisat lukijani.
Paitsi kukkien nimiä, unohtelen talvisaikaan myös kanssapuutarhureiden nimiä. Kasvot kyllä pysyvät mielessä, mutta kun keväällä pitkän talven jälkeen taas tavataan, ei nimi aina heti tulekaan mieleen. Suomessa, kun nimeä vielä käytetään keskinäisessä keskustelussa niin perin harvoin, ei se vahvista muistia.
Olisipa meillä paitsi kukkien, myös puutarhureiden, kuvasto netissä. Voisipa joku kanssabloggaaja nähdä sen vaivan, että kuvaisi kaikki yhteisöstämme ja, asianmomaisten luvalla tietenkin vain, laittaisi koko komeuden nettiin. Sitä voisi sitten selailla talvisaikaan: ai tuo oli nimeltään niin, ja tuo taas näin. Tämä on se toimikunnan jäsen ja tuo taas johtokunnan ja tuo taas on se aktiivinen kokouskeskustelija jne. yms.
No, tiedän kyllä, että tietoturva- yms. syistä ei olisi viisasta laittaa naamoja nimineen nettiin, mutta ajatus on silti houkutteleva - ehkä pitäisi perustaa se Pakilan Facebook -ryhmä. Alku sille taitaa itse asiassa olla jo olemassa.

Tehoa jätehuoltoon

Lähestyvä talvikausi saa ajatukset välillä jo talveen ja talvimökkeilyn erityisjärjestelyihin. Nyt voi vielä käydä tuikkaamassa jätteensä molokkiin, mutta lokakuun puolenvälin jälkeen ne on mökiltä lähtisessä otettava mukaan. Seurauksena on ihmeellinen jätemäärän lasku: sen sijaan, että sekajätettä syntyisi iso muovikassillinen päivässä, sitä tuleekin vain pikkupussillinen viikonlopussa perajantai-illasta sunnuntai-iltaan. Tämä johtuu siitä, että kaikki mikä voidaan poltetaan takassa, kaikki kompostoituva menee talousjätekompostoriin ja kierrätettävät erikoiserät viedään niiden kerryttyä erikseen joko Pakilan tai oman asuinpaikan kierrätyspisteisiin.
Heräsin tänään roskapussia viedessäni huomaamaan, että sama toimintatapa on mahdollinen myös kesällä ja vielä kaikkien yhteiseksi hyödyksi ja säästöksi: Raotin energiajäteastian kantta ja aloin haalia roskapussistani sinne kaikkea sitä, mitä sinne kannessa olevan ohjeen mukaan saa laittaa: pakkausmateriaalit, muovit jne. Aikani harottuani huomasin seivovani siinä tyhjä roskapussi kädessä, joten laitoin senkin enrgiajäteastiaan - kalliimman sekajätteen molokkiin ei jäänyt mitään. Jos olisi ollut metallia tai lasia, olisi niillekin vierestä löytynyt oma astiansa. Sanomalehdille ja muulle paperille on omat astiansa.

Komposteja meillä on omalla tontilla useita ja keittiötalousjätteet menevät vaihtelevalla intensiteetillä niihin. Nyt kun omenoillekin oma lavansa, ei edes niillä tarvitse enää kiusata jätehuoltoamme viemällä niitä salaa molokkiin.

Ja kun haketuspaikkakin on auki nykyään melkein koko kesän ympäri, ei silppurin puutteessa tarvitse säilytellä oksia tontillaan, jos ei halua.

Kun poltettavan jätejakeen saa kesäaikana, kun lämmitykseen ei uuneja käytetä, enrgiajäteastiaan ja kun muuten kierrättää sen mitä on mahdollista, pitäisi molokin täyttymisen hidastua merkittävästi, ja, parhaassa tapauksessa, tyhjennysväliäkin voitaisiin harventaa. Täytyypä ottaa tavoitteeksi ainakin omien jätteiden tarkempi lajittelu heti ja vielä ensi kesänäkin.

Sadon jalostusta syksyn alkaessa

Aamulämpötilat ovat pudonneet alle kymmenen asteen. Ei voi välttyä ajatukselta, että kesä loppui ja syksy alkoi, vaikka allakan mukaan näin ei oikeastaan ihan vielä pitäisi olla. No, onhan tänään jo syyskuu - ehkä ilmat eivät ihan väärässä ole. Kun lämpötila oli viikkokausia yli kolmenkymmenen asteen, moni varmaan siunaili ja pyyteli sään haltijoilta viileämpää ilmaa. Rukoukset on nyt sitten kuultu. On kaksikymmentä astetta viileämpää ja kylmempää kuin "normaalisti" tähän vuodenaikaan. Saas nähdä käykö samoin kuin viime syksynä, että eka hallayö vierailee palstoillamme jo aikaisin syyskuussa, mutta sen jälkeen alkaa taas pitkä, lämmin syksykausi.
Sadonkorjuu jatkuu nyt hedelmistä. Omenat alkavat jo joukolla putoilla puista. Niistä olen laatinut omenasosetta talvella puuronpäällysteenä käytettäväksi.

Soseen laatiminen käy tehokkaasti seuraavalla tavalla: Mehumaijallinen omppuja höyrystymään noin puoleksi tunniksi. Tippunut mehun alku yhdistetään soseeseen, joka tehdään sosemyllyn keskikarkealla siivilällä, johon jäävät kannat, osa kuorista ja siemenkodat ja siemenet. Myllyn voi ostaa mistä tahansa hyvin varustetusta ruokakaupasta. Lisätään runsaasti sokeria ja sose on valmis. Jos sokeria on tarpeeksi, säilyy tuote kellarissakin, mutta ainakin pakastettuna.
Mehun puristaminenkin täytyy taas aloittaa, että ehtii syyskuun aikana saada muutaman kymmenen pulloa pakkaseen.
Ylimäärätomaatit jalostin keitoksi ja pakastin sen mitä ei jaksettu syödä. Keiton reseptin kalastin internetistä. En kuitenkaan vielä ole tyytyväinen, maku jäi vähän turhan teräväksi. Kokeiluja täytyy jatkaa.

Kesäkurpitsoista tehtiin keittoa, johon lisättiin runsaasti sitruunamelissaa, purjoa ja tuorejuustoa - hirmuhyvää!
Luumut ovat myös kypsyneet. Soseen saa valmistettua seuraavasti: Suurin taloudesta löytyvä kattila täytetään luumuilla ja lisätään tilkka vettä. Keitetään kunnes osa luumuista alkaa kuoriutua ja liemi vapautua. Keitos otetaan toisiin astioihin. Liemi kaadetaan siivilän kautta takaisin kattilaan. Jäljellejääneitä "sattumia" lisätään muutama kauhallinen kerrallaan siivilään, kattilan päälle, ja pyöritetään suurella kauhalla, kunnes jäljellä ovat melkein vain luumunkivet, jotka heitetään kompostiin. Keitetään noin 15 minuuttia, jonka jälkeen nostetaan jäähtymään ja lisätään reilusti hillosokeria. Purkitetaan ja annetaan jäähtyä yön yli ennen pakastamista. Kun talvella ottaa näitä sulamaan jääkaappiin (huom. ei sulatusta mikrossa!) saa oivallista marmeladia vaikka keksin päälle.
Kaupungin työntekijä oli siistimässä kuusiaitaamme eilen. Kertoi, että oli jäänyt väliin maaliskuussa, jolloin leikattiin, kuten tavallisesti, mutta korkeat lumipenkat estivät kylkien leikkaamisen. Se tehtiin nyt moottorikäyttöisellä käsikoneella. Siistiä tuli, aita kuin juuri parturista tullut.