maanantai 25. huhtikuuta 2011

Varaslähtö

Tänä vuonna kesä otti varaslähdön tai siis varastulon ja tuli jo nyt. Kaksi viikkoa sitten oltiin vielä hiihtolenkillä Pitkäkoskella ja nyt kaivettiin jo kesäkalusteet esiin, jopa päivänvarjo tarvittiin - muuten oli liian kuuma lounastaa pihalla!
Perjantaina kopistelin komposteja ja totesin niiden olevan vielä jäässä. Nyt ne on sulaneet ja tyhjennetty kukkapenkkeihin ja kasvimaalle ja kukkapenkit siivottu ja perennan varret silputtu ja ... siis kerta kaikkiaan tuhat hommaa tehty, mutta tietysti toiset tuhat odottaa vielä tekijäänsä. Mihin vain katseensa kääntää näkee tekemättömän homman.
Äkkinäisempi puutarhuri voisi hermostuksissaan raataa itsensä väsyksiin, mutta vanhempi puutarhaharrastaja tietää jo, etteivät ne hommat mihinkään karkaa, vaikka välillä ottaa nokoset päivänvarjon alla.
Myös hiljainen päiväkävely alueen poluilla rentouttaa: oman puuhaamisen välissä on mukava nähdä mitä kaikkea naapureilla on menossa ja alkamassa. Ja paljon täällä nyt puuhataan, puutarhan kevättöitä, haketuspaikka täyttyy vauhdilla, mutta myös rakennushankkeita: kuisteja ja terasseja syntyy vauhdilla. Hiljainen talviaika on lopullisesti takanapäin. Sillppurit pörisevät, sirkkelit vinkuvat ja naulapyssy paukkuu.
Tänään oli ihan pakko viettää siestaa varjossa kirjaa lukien: oli yksinkertaisesti liian kuuma mihinkään raskaampaan hommaan.
Kevätkosteus näyttää tällä helteellä haihtuneen ennätysvauhtia maan pinnasta. On pölisevän kuivaa. Onneksi talvikosteus ei ole haihtunut maasta mihinkään. Toki siitä lumimäärästä riitti kasteluvettä vähän syvemmällekin.
Tomaatin taimet kasvattivat jo kasvulehdet ja kurkistelevat toiveikkaana ikkunasta kasvihuoneen suuntaan. Pionit, gladiolusten ja dahlian taimet lykkäävät versoja kasvihuoneessa, jonka ovea täytyi pitää auki koko päivä, ettei lämpö olisi noussut yli neljänkympin. Huh kevättä, sanoi sika huhtikuussa!

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Huihai huhtikuu

Pitkäperjantai ja kiuaskivet vaihdettu. Sellainenkin ihme on nähty nyt, että kiuaskivet voi vaihtaa jo huhtikuusssa. Niiden pesu jokivedellä sujui ihan riittävän hyvin. Talkooväkeä oli riittävästi ja se oli innokasta. Saunavuorojen alkaminen ilmoitettuna aikana, kahden viikon päästä, 7.5., varmistui tänään merkittävällä tavalla. Suurin valmistelutyö on tehty ja toimikunnalla aikaa keskittyä muuhun.
Puutarhaakin on katsastettu sen verran, että talven vahingot paksun suojaavan lumen alla, muutamaa myyrän käytäväuraa lukuunottamatta, ovat jääneet vähäisiksi. Nekin suuren lumikuorman alla lyttääntyneet pensaat ovat kuin ihmeenä nousseet entiselleen, mitä nyt muutama katkennut oksa on jäänyt alas. Katkenneet pensastuet eivät sen sijaan ole itsestään korjaantuneet.
Kani tai ehkä rusakko otti ja söi valkoiset krookuksemme. Muutama päivä sitten niitä oli kukassa komea ryhmä, mutta tänään jäljellä oli vain pari ehjää kukkaa, paljon kukan puolikkaita ja valtaosa koko kasvistosta järsitty puolen sentin mittaan. Mokomakin tuholainen. Söi naapurin omenapuutkin. Krookukset ovat kyllä turhan kallista kanin ruokaa.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Lumi suli, puro sanoi pulipuli



Nyt se sitten kevät tulee kiihtyvää vauhtia. Kohta ei vanha enää pysy perässä. Kukkia ilmaantuu sellaista vauhtia, että joka aamu on jotain uutta ja tulppaanin ja krookuksen kasvu on melkein hetkessä näkyvää.
Niin paljon kuin sitä lunta oli, vaan johonkin se nyt on häipynyt, eikä mitään hirmutulvia tullut. Jo toisen kerran peräkkäin kevät katsoi kiltisti allakasta, että vapuksi pitää saada paikat siististi kuiviksi ja kas, lumesta suuri osa näyttää lähteneen taivaalle.
Puutarhamme herää jo keväthyörinään. Ihan virallisestikin. Onhan Molokki ollut auki jo aprillipäivästä ja haketuspaikalla jo aika läjät risua.
Saunatoimikunta ahkeroi jo pääsiäisenä tulevaa saunakautta varten ja valmistelee kiuasta ja kevättalkoita, jotka ovat 7.5.2011 klo 11 alkaen. Laittakaa muistiin. Paikkoja siivoamaan ja laituria kantamaan tarvitaan paljon väkeä. Ja palkkiohan on se sama vanha ja ansaittu: kevään ensimmäinen löyly Helsingin ja Suomen ja maailman parhaassa saunassa.
Nähdään siellä!
Mutta sitä ennen Hyvää Pääsisäistä ja Hauskaa Vappua - mökillä, tietysti.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Huimaa huhtikuuta

Pääsiäiseen on enää pari ja vappuunkin enää kolmisen viikkoa. Kevät kiihdyttää. Unelmoimme jo juoksevasta vedestä.

Pälviin on noussut jo lumikelloja. Niitä näkyy levinneen runsaasti myös alueemme takaiseen metsään. Ahkera naapuri näkyi koonneen niitä oikein aimo kantamuksen siirtääkseen omaan puutarhaansa. Ei - hän ei vienyt niitä alueellemme, vaan näkyi suunnistavan poispäin.

Terveisiä puutarhamessuilta. Koska kirjoitan positiivisessa ja rakentavassa hengessä, en aio mainita, että messut ovat yliviritetty kaupallinen tapahtuma, johon osallistuakseen kauppiaat maksavat runsaasti ja yleisökin roimat pääsymaksut päästäkseen tungokseen kurkistelemaan sekavassa järjestyksessä olevia ständejä, joiden valikoimat kokonaisuutena ovat hankalia löytää verrattuna keskikokoiseen puutarhamyymälään ja palvelu on kehnompaa. Ei, sensijaan haluan kertoa kuinka inspiroivaa on tavata runsaasti puutarhaväkeä ja ostella taimia kassikaupalla ja ihastella "käytännöllisiä mallipuutarhoja". Ihan oikeasti siellä oli hauskaa ja rahat loppuivat nopeasti, kun taimia oli niin paljon myynnissä.

Lumet sulavat nyt ihan silmissä. Aamulla polku ei vielä erottunut, mutta illalla se oli merkattu enää vain paksulla luminauhalla.

Raparperit paitsi, että tulivat esiin päivän aikana, alkoivat availla lehtiään.

Vantaanjoen pinta nousi edelleen ja saunan portaiden alatasolle nousi vesi. Pumppasimme sen pois, mutta hetken päästä sitä oli yhtä paljon ja vesi pyrki kynnyksen yli kellariin. Sen sijaan, että vesi imeytyisi jäiseen maaperään, tulee sitä portaan betonivalun raosta koko ajan lisää.

Kun routa sulaa, ongelma hoituu itsestään. Samoinhan hoituu monen mökkiläisen kellariongelmat, jotka nekin ovat jo ajankohtaisia.
Vaikka tänään kävimme vielä hiihtämässä yllättäen melko hyväkuntoisilla Paloheinän laduilla, on helppo uskoa, että nyt talvi väistyy vauhdilla ja kevät on alkanut. Ei vähiten siksi, että peipot ja rastaat laulavat täyttä kaulaa alueellamme ja eka kerran saattoi istuskella auringonpaisteessa mökin terassilla iltapäiväteetä nauttien.

Kevät - mikä lumoava vuodenaika.