Siirtolapuutarhat ja (sosiaalinen) julkisuus

Julkisuus ei ole ensimmäinen asia, jota suomalainen mökkiharrastaja ajattelisi. Nykyiset siirtolapuutarhat on aikanaan perustettu taajama-asutuksen laitamille, mutta toimivat nykyään käytännössä "keskellä kaupunkia" ja kilpailevat muun, tehokkaamman maankäytön kanssa. Tämä tekee julkisuudesta ja yhteiskunta- ja naapurisuhteiden hoidosta tärkeän osan puutarhojen toimintaa. Tässä en kuitenkaan nyt kirjoita tästä julkisuuden puolesta, vaan mökkiläisten keskinäisestä kommunikoinnista, yhteisestä puutarhajulkisuudesta.
Suomalainen mökkeilee omissa oloissaan, kaukana kaikesta, varsinkin kaupungista, vailla mukavuuksia ja muuta kuin oman perheen seuraa. Paitsi siirtolapuutarhoissa, joissa ollaan keskimääräistä mökkeilijää huomattavasti sosiaalisempia. Aluista alkaen kaikki puutarhat ovat noudattaneet perinteisiä puutarhayhdistysten muotoja: talkoita tehdään paljon ja yhteisiä kokouksia ja juhlia järjestetään kesäisin vakiotahtiin. Perinteet ovat arvokas osa toimintaa, mutta toisaalta ne voivat jähmettää luovaa toimintahalua. Silloin tällöin suuremmassa joukossa pilkahtelevat uudenlaisen toiminnan tai toimintatapojen ideat jäävät helposti telaketjuperinteiden jalkoihin. Vaikka kuinka perustelisit, että kerhotaloa pitäisi kehittää ja elävöittää alueen yhteiseksi, viihtyisän näköiseksi olohuoneeksi, saat vastaasi vankan mielipiteen, että näin se on ennenkin tehty ja niin on hyvä. Ja onhan se. Kevätjuhla, Juhannusjuhla, Elojuhla, Loppujuhla ja melkein jokaisessa kenttäpelejä (tikan, ketjun ym. heittoa), makkaranpaistoa, kahvitarjoilua, iltamaohjelmaa, kauhean sitkeitä arvan myyjiä, tunnin kestäviä arvontoja ja lopuksi tanssit jne. On siinä järjestämistä ja touhua tarpeeksi jo näinkin, kun talkooporukkoihin osallistuvat kuitenkin aina vain ne samat.
Mutta, mutta. Kun se talo sen muun ajan seisoo teljettynä ja autiona, rumana kuin sovhoosin navetta, kun siellä voisi olla vaikka kahvitupa ja lehtiä ja lukutupa ja ja...
On siellä viime aikoina ollutkin. Kateellisena kuulin joskus, että jollain toisella puutarhalla oli oma kirjasto, oisko ollut Herttoniemessä. Vaan nyt on meilläkin! Siellä on jo läjäpäin kirjoja ja se on auki noin puolen tusinan kertaa kesässä. Ja samana sunnuntaina on kahvi- ym. tarjoilu kerhotalolla ihan tavallisille mökkiläisille tavanomaiseen hintaan. Hienoa kehitystä. Kun saataisiin niitä ovia auki vielä useampina päivinä ja ovet auki pienemmällä talkooväen määrällä pitempään.
Ja olihan meillä musiikkia ja tanssiakin ihan ekstrana viime kesänä. The Gardeners yhtye on parasta mitä Pakilan juhlamusiikeille on tapahtunut kuuteenkymmeneen vuoteen. Heitä oli ilo kuunnella aikaisempien kesien vakio-duo-orkesterin miljoonaan kertaan hinkattujen tanssilavakappaleiden sijasta. Ja sitten oli vielä ihan oikea konserttikin (jonne en, hitto vie, esteiden vuoksi päässyt), mutta oli kerrotun mukaan mahtava. Ja levytanssit keskellä kesää. Voi vietävä miten hiki ja hauskaa oli.

Isäntä, Pauli, ja Armi näyttävät mallia kerhotalon levytansseissa heinäkuussa.

Sitten on meillä siirtolapuutarhureilla nämä lehdet: Papu-lehti Pakilassa ja Siirtolapuutarhalehti, joka tulee liitosta jokaiselle jäsenmaksua vastaan. Meidän PAPU oli aivan loistava 60-vuotisjuhlanumerossaan. Säilytän sitä mökin kirjahyllyssä kalliina aarteena. Sen ulkomuodosta näki, että oli ammattilaiset antaneet apuaan. Sisältö oli juuri sitä, mitä kaivataan ns. elävöittämiseen, ja mitä tästä puutarhayhdistysjulkisuudesta niin huutavana tarpeena puuttuu: parhaiten sen voi ehkä ilmaista sanaparilla "human interest". Tarinoita. Ihmisistä. Oikeista ihmisistä. No, se liiton lehti sitten. Se nyt valitettavasti on sitten sitä perinteistä kiinni pitävää mallia. Vaikka joukosta välillä pilkistää jotain mielenkiintoista artikkelin tai pakinan tynkää, niin valtaosin lehti on aika tylsää tavaraa - huippuna loppusivujen kirjaukset eri puutarhojen menneistä tapahtumista. EVVK. Kuka jaksaa lukea sen ja sen puutarhan kesän talkoomakkaroista, kun niistä on aikaa jo monta kuukautta ja on jo ihan eri vuodenaikakin? Lehti ilmestyy niin harvoin, että toiminnasta kertovat jutut ovat ilmestyessään naurettavan vanhentuneita. Ratkaisu tähän voisi olla netin käyttö ajantasaiseen tiedottamiseen, mutta yhdistykiemurat tuntien, ei ole helppo aikaansaada yhteistä sisältöä, joka olisi nopeasti saatavilla, mielenkiintoista ja enemmistön hyväksymää. Nettiaikaan liitto on toki siirtynyt. Mutta sivut eivät ole kovin houkuttelevat ja päivittyvät harvoin. Uuteen mediaan kuuluvaa nopeutta ei kai tavoitellakaan.
Yhdistyksillä on omia sivuja jotka on linkitetty liiton sivuilta, esim. Pakila. En tiedä miten käteväksi näiden sivujen päivittäminen on tehty, mutta kovin hitaasti niiden sisältö vaihtuu ja meidän sivuilta puuttuu monia hyödyllisiä tietoja, jotka sinne kuuluisivat. Marjaniemeläisten sivut eivät ole välttämättä kauniimmat, mutta sisällöllään ja päivittymisnopeudellaan Marjislaiset kyllä päihittävät meidät sekä mennen että tullen. Esim. Papua vastaavat "Marjalan maininnat" ovat pdf-tiedostoina kauniisti pitkässä rivissä arkistoituna ja saatavilla.
Blogijulkisuus, kuten tämä, jota luet, on sitten ihan oma juttunsa. Näillähän ei suoraan ole mitään tekemistä yhdistysten kanssa, vaikka näissä niiden toiminnasta puhutaankin. Blogista vastaa vain ja ainoastaan sen kirjoittaja. Motiivinaan mikä kenelläkin, mutta useimmiten jakamisen ja kirjoittamisen ilo: ajatuksiaan ja tapahtumia voi kätevästi jäsentää kirjoittamalla niitä blogiin, missä ne ovat muidenkin luettavissa ja säilyvät aikajärjestyksessä nätisti arkistoituna. Pakilassa bloggaamisen aloitti, sikäli kuin tiedän, Heikki, joka kirjoittaa, ammattifilosofi kun on, filosoivaa ja runollisen kaunista tekstiä. Kesän jälkeen Heikki ei ole kirjoittanut, mutta bloginsa herännee henkiin taas kesän koittaessa. Jos joku tietää muita bloggaajia, ilmoittakaa ihmeessä, että saadaan linkitettyä sivuja toisiinsa. Haaveilen tilanteesta, jossa puolen tusinaa tai vaikka täysi tusina bloggaajia kommentoisi puutarhamaailmamme menoa. Siitäpä jo syntyisi ihan omanlaisensa nautittavan sosiaalinen virtuaalipuutarha.
Tokihan netistä muutenkin paljon asiaa puutarhasta löytyy, esim. keskustelupalstoilta voi etsiä vastauksia ongelmiinsa, mutta ne ovat kuitenkin kovin rajattuja sosiaalisessa merkityksessä. Ei toteudu se "human interest", sellaiset palstat eivät "puhu ihmisen äänellä".
Blogimaailma voisi kuitenkin olla vasta ensi askel uuden sosiaalisen median käytössä: ehkäpä alueemme lohkot ja polut voisivat järjestäytyä facebookiin ja/tai googleen ryhmiksi ja klaaneiksi. Luoda omat kuva-arkistonsa, vieraskirjansa ja sosiaaliset virtuaaliriittinsä. Sitä seuraava askel lienee alkaa käyttää reaali-ajassa twitteriä kännyköillä:
"Mitä teet juuri nyt? Tyhjennän huussia. Keitän mehuja. Heitän petanquea. jne..."

Kunniaa saunalle ja miehelle

DocPoint dokumenttielokuvafestivaalilla esitetään uusi kotimainen elokuva "Miesten vuoro". Se on saanut dokumentoitua jotain oleellista saunakulttuuristamme ja suomalaisesta miehestä: "Sauna näyttäytyy katalyyttinä, joka saa miehen avautumaan toiselle miehelle. Ruumis ja mieli puhdistuvat samanaikaisesti. Vihtomisen, oluenjuonnin ja löylynheiton kaltaiset rituaalit luovat ilmapiirin, jossa on hyvä valuttaa yksityiset murheet yhteisiksi." Arvostelut ovat ylistäviä: "Elokuva paljastaa miesten sielun poikkeuksellisen läheltä kaikessa alastomuudessaan ja muodostaa runollisen muotokuvan suomalaisesta miehestä. "
Vaikka sauna on keskeisessä osassa, kun elokuva tehdään, ei se ole kuitenkaan pääosa, joka on varattu suomalaiselle miehelle. Saunoja on kyllä kaikenlaisia: tutut Arlan ja Harjutorin saunat, paperitehtaan, uimahallin, auto- puhelin-, teltta- jne. yms. saunoja. Toinen sivuosa on suomalaisella, erityisesti pohjoisimman suomen, maisemalla, joka toimii kuin armeliaana hengähdystaukona katselijalle, kun kaikenikäiset, kaikenlaisissa elämäntilanteissa olevat, miehet purkavat tuntojaan kanssasaunojille. Koska kyseessä ovat yleiset saunat, kuuntelijanakin on nimenomaan mies. Siis varsin miehinen elokuva. Raskasta elämää miehet purkavat, aitous on kyynelin kosketeltavaa. Huumoria elokuvassa ja päähenkilöillä on myös, parhaita paloja ei voi tässä paljastaa, mutta ajoituksella ja elokuvan leikkauksella on niissä tärkeä osa. Riitinomainen ruumiin ja sielun puhdistaminen kameroista välittämättä tekee tästä komean monumentin vähäeleiselle, mutta syvästi tuntevalle suomalaiselle miehelle.
Suosittelen erityisesti kaikille saunaremonttimme tekijöille.

Terveisiä Suomen Ladun saunasta

Mökkinaapurini Boris nimittää minua professoriksi. Syystä siitä, että hajamielisyyteni täyttää vaatimukset: olin unohtanut autoradion päälle lauantaina ja Boris joutui (taas) tulemaan avuksi virtaa kaapeleilla antamaan. Eipä sitten voitukaan mennä sunnuntaihiihtolenkille Paloheinään lähelle, vaan oli pakko ajaa pitempi matka, että saatiin akku ladattua.
Mentiinpä siis Oittaalle Espooseeen ja hiihdettiin Pirttimäkeen mutkaista reittiä, jossa mäenkumpareiden mutkat vaanivat vanhaa miestä. Vaatimattomuus estää minua kuitenkin kertomasta, kuka pysyi pystyssä kaikki mäet, yhtä lukuunottamatta. Pirttimäen hiihtomajalla on ehdottomasti komein ja monipuolisin kakkuvalikoima, mitä millään hiihtomajalla olen nähnyt. Kakut mahassa voi sitten hiihdellä tasaisempaa reittiä Bodomjärven jäätä takaisin Oittaalle.
Missä odottaa Oittaan hiihtokeskuksen Suomen Ladun sauna, joka on remontoitu vanhan kivinavettan toiseen päähän. Se on auki aina kun hiihtomajakin. Sisäänpääsy maksaa Suomen Ladun jäsenille neljä euroa ja hintaan saa pukuhuoneesta pyyhkeen (loppuneet) ja pesuhuoneesta paperipefletin (kastuneet). Saunan erikoisuus on Bodomjärven rannan avanto, jonne suurin osa saunojista näytti menevän pulahtamaan. En (tällä kertaa) liittynyt heihin. Pesuhuone on noin puolet löylyhuoneen koosta, joka onkin iso ja vähän sokkeloinen. Löylyä kyllä riitti ja ilmaakin kohtuullisesti. Pesuhuone sen sijaan oli höyryinen ja lattialla oli hiekkaa, joka kantautuu sinne ovessa ramppaavien avantouimareiden jäätyneissä tossuissa. Pieniä yksityiskohtia, jotka vähän häiritsevät saunomista, mutta kyllä se sauna hiihtolenkin jälkeen hyvää tekee, vaikka espoolaistenkin seurassa.

Pakilan saunan remontin kuulumisia V

Saunalla on talkooväkeä ollut viime viikolla vähemmän eli ei lainkaan.

Laatoitajat ovat tehneet löylyhuoneen lattian laatoituksen jo melkein valmiiksi.

Timpurimme Risto on talvilomalla helmikuun puoleenväliin ja kun laatoituskin on venähtänyt aikataulullisesti on talkootöitä tiedossa seuraaavan kerran vasta helmikuun lopulla.

Jatketaan siis kevään viettoa vaikka hiidellen ja tavataan saunalla muutaman viikon kuluttua.

Siemenpussien aika

Vuoden vaihteen jälkeen on koittanut aika, jolloin siemenluetteloita alkaa kolahdella postiluukusta. Myös internetistä löytää sivustoja, joilla kaupataan siemeniä värikkäillä kasvikuvilla. Puutarhaliikkeet kokoilevat jo telineitä, joihin sijoitetaan vaihtelevaan aakkosjärjestykseen sadoittain erilaisia siemeniä. Ja mikä sen mukavampaa kuin haaveilla tulevasta kesästä, uusista taimikasvatuksista ja tulevista sadoista tätä pitenevän päivän myötämäkeä lasketellessa.
Tavallisin tulos taimia asuinhuoneissa (liian pimeää ja kuivaa) ikkunalaudalla (liian lämmintä) kasvateltaessa ovat rennot, vaaleat, liian pitkiksi venähtäneet, elinkelvottomat taimet. Olen koettanut korjata tätä ongelmaa pystyttämällä milloin kotiin, milloin mökille, pienen muovisen minikasvihuoneen. Jossain määrin paremmalla menestyksellä, mutta taimien elinvoimaisuus on kaukana ammattiviljelijöiden elivoimaisista ja tanakoista taimista. Jotka taas kärsivät kaameasta shokista joutuessaan pois lämmitetystä kasvihuoneesta uudelle kasvupaikalleen. Olen huomannut, että kannattaa ottaa riskejä ja siirtää ainakin osa taimista vielä liian pieninä tulevalle kasvupaikalleen, jos halla vie, niin vieköön, varataimista uudet, jos taas taimet selviävät, ne saavat nopeamman kasvun alun, kun ovat saaneet juurtua rauhassa kevätkylmissä.
Tiettyä realismia on vuosien varrella tarttunut matkaan. Ihan kaikki siemenluetteloiden kuvat eivät näytä kasveja juuri sellaisena kuin ne Suomessa oman siirtolapuutarhan penkissä tulisivat kasvamaan. Kaikki siemenet eivät idä. Esim. pensaspapuja kylvin viime kesäkuussa neljä kertaa, ennen kuin sain aikaan edes yhden rivin jotakuinkin siedettävällä harvuudella. Mutta oli ne sitten hyviä ja sato oli taas niin runsas, että pusseja löytyy yhä edelleen pakastimesta. Pensaspavun lisäksi varmasatoisia ovat salkopavut, jotka kyllä lykkäävät vartta niin monta metriä, että 3-4-metrinen salko tosiaan on ainoa järkevä tapa niitä tukea. Ruusupapuja olen aina kasvattanut mökin kuistin nurkalle yhden tai kaksi ryhmää. Ne suojaavat keskikesästä eteenpäin kuistin seinää paahtavalta auringolta ja kukkivat loppukesästä kauniisti. Ruusupapua voi kai käyttää myös ravinnoksi, mutta tätä en ole tullut vielä kokeilleeksi.
Selleristä kasvatin pussillisesta siemeniä pikkuisia taimia, jotka terhakoituivat kasvimaalla noin kuukauden juurtumis-kitumisen jälkeen niin, että selleriä olisi riittänyt vaikka koko Pakilalle. Voimakasmakuinen salaatin ja ruuan lisukemauste.
Porkkanaa voi kylvää siemennauhan, jolloin säästyy harventamisen vaivalta ja ennen muuta siltä, ettei kuitenkaan raaski harventaa tarpeeksi, jolloin porkkanat jäävät pieniksi. Sain muutamia tosi isoja ja hyvänmakuisia porkkanoita - niitä riitti pakasteeseen asti sen vuoksi, että huonon itävyyden vuoksi unohdin ne kaikki syyskuuhun asti, jolloin ne muutamat hyvin kasvaneet olivatkin jo tosi isoja.
Tomaatteja olen sitkeästi kasvattanut pikkukasvihuoneessa ja etupäässä sitä yhtä ja samaa, varmaa, "tanskan vientiä". Viime kesänä kuitenkin päätin vaihteeksi kokeilla muita lajikkeita, josko saisin maukkaampaa satoa. Kirsikkatomaatti Sungold oli varsinainen löytö: ne oli kuin karamelleja, paitsi parempia. Makeita ja maukkaita. Jokainen niitä maistanut sanoi ei koskaan moista saaneensa. Suosittelen. Myös luumutomaatti Olivade osoittautui hyväksi maultaan. Sato ei ehkä ollut yhtä suuri kiloissa kuin tanskan viennillä, mutta maukkaudessa se kyllä ylitti kaikki entiset. Lisäksi ostin taimina ulkokasvatukseen kirsikkatomaattia, joka ei ollut makea, mutta uskomattoman satoisa: niitä sai kerätä astiatolkulla heinäkuun lopusta syyskuun alkuun. Tomaatin siemenet ovat yleesnä ns. F1-hybridejä eli kahdesta jalostuslinjasta risteytettyä, joka tuottaa hyvin vain ensimmäisen ristetytyksen jälkeen. Viljellyistä hedelmistä otetut siemenet eivät enää tuota kunnon satoa, tai niistä puuttuu jotain oleellista kahden emolinjan ominaisuuksista. Ulkokasvatukseen en ole onnistunut keksimään sopivaa tomaatinsiementä, esim. outdoor girl-lajike epäonnistui täysin, taimet olivat liian heikkoja, ei ehtinyt edes kukkia. Paprikasta olen yrittänyt eri lajikkeita, viimeksi California wonderia, mutta heikohkolla menestyksellä - eivät oikein lämmittämättömässä kasvihuoneessa ehdi.
Kasvihuonekurkkua olen myös kasvatellut siemenestä. Joltisellakin menestyksellä kyllä, mutta muutamana viime vuonna sato on jäänyt aikaisempaa pienemmäksi. Kukkivat ne kyllä paljon, mutta eivät ole jaksaneet tehdä hedelmää, vaan valtaosa kukista on kuihtunut. Liittyneekö sitten siihen, etteivät ole hedelmöityneet kun kurkku on yksikotinen kasvi.
Retiisistä ja lehtisalaatista olen tehnyt kasvihuoneessa varhaisssatoa istuttamalla itäneet taimet sinne jo huhtikuussa. Kesäkuussa sitten voi jatkaa kylvöksillä avomaalle. Salaatista kannatta kokeilla monenlaisia erilaisia lajikkeita - jotkut ovat uskomattoman satoisia, tanakoita ja rapeita. Valitettavasti vain eri vuosina samoista lajikkeista kasvaaa jostain syystä aivan erilaisia taimia.
Kesäkurpitsaa olen tehnyt eri lajikkeita siemenistä ja kasvatellut kasvimaan rehevimmässä kohdassa, haudatun kompostin päällä. Kurpitsa kärsii kylmästä alkukesästä ja satokausi myös tyssää heti ensimmäisiin viileisiin, mutta siinä välissä se helposti hukuttaa kasvattajansa valtavan kokoisiin hedelmiin. Kun se on alkanut kukkia, se täytyy tarkistaa vähintään joka toinen päivä - muuten hedelmät ehtivät venyä ja lihoa niin paljon, etteivät mahdu enää ovesta keittiöön.
Koristekurpitsa "Baby bear" teki puolenkymmentä vähän pesäpalloa isompaa hedelmää, jotka sisälle lämpöiseen vietyinä muuttuivat vähitellen kirkaan oranssin värisiksi ja kuivuivat säilyviksi koristeiksi. Sen sijaan mökille viileään jääneet eivät säilyneet, vaan muuttuivat ruman värisiksi ja alkoivat pehmetä.
Salkoruusu on 2-vuotinen. Taimet itivät vasta toisella kylvämällä ja kasvoivat melko vähän ensimmäisenä kesänään. Jännityksellä odotan, onko ensi kesänä penkit täynnä komeita ruususalkoja.
Maariankello on myös vaikeasti idäteltävä 2-vuotinen. Muutaman taimen sain kuitenkin talvehtimaan asti. Ensi kesänä on luvassa komeita perinteisiä kellokasoja.
Kesäpäivänhattu on suosikkikesäkukkani. Tanakampaa tainta saa hakea. Kestää käsittelyä ja kukkii tosi kauniita oransseja, mustakeskustaisia mykeröitä uskomattomia määriä. Kestää ensimmäisiin pakkasiin asti. Matalana sopii perennapenkkien reunoihin.
Samettikukasta on olemassa yksi lajike, jonka pikkutaimet ovat varmasti robusteimpia kasveja, joita on: niitä voi vetää juurineen mullasta kymmensenttisinä taimina ja istutella muualle ja kasvu senkun kiihtyy. Myös itävyys on korkea ja kukinta hyvin runsas ja kestävä. Keltainen kukinto on se tyypillinen "liikenneympyrän samettikukka", mutta kun sitä on suuri ala ja penkissä on muutakin ei se olekaan enää niin "muovisen" oloinen.
Nyt pitäisi vielä ratkaista tilatako siemenet netistä, menisikö hyötykasviyhdistyksen perinnekauppaan, vai sortuisiko puutarhahehtaarimyymälöissä tai tavarataloissa herätesiemenostoksiin. Todennäköisesti sorrun näihin kaikkiin, enkä sitten ehdi edes kylvää kaikkia, saati hoitaa ja istuttaa sitä taimien paljoutta. Hyvää siemenhaaveilua lukijoillekin.

Pakilan tammikuuta

Lämpötila on ollut Pakilassa joulukuun puolestavälistä tammikuun puoleenväliin talvinen: maksimi -3 ja minimi - 26 astetta mökin takakulman mittarin mukaan.

Uusi laji löytyi lumeen kirjoitetusta luonnonkirjasta lauantai-aamuna:
Lumikko oli jättänyt terhakan allekirjoituksensa hankeen mennessään kuistin alle ja palatessaan sieltä takaisin leikkimökin alle, toivottavasti saalinaan metsähiiri, jonka jäljet olivat mökin seinän vieressä.

Talvimökkeilijän murheet lämpövuodoista jatkuivat. Jouduin tyhjentämään kuistin valokatteen päältä lumet. Paksu lumipeite esti katolta valuvan veden valumisen valokatteen räystäälle. Se valui valokatteen ja seinän välistä seinälle ja ikkunalle ja jäätyi siihen. Vaikka jääpuikot ikkunassa ovat kauniita, saattavat ne rakosissa olla niin tuhoisia, että torjuntaan oli ryhdyttävä. Lämpövuodot näkyvät paljastavina kuoppina katon lumipeitteessä.

Rusakkomme on taas jokatalviseen tapaansa tehnyt polkunsa vattupenkin poikki. Ohikulkiessaan ristihuuli maistelee ulottuvillaan olevat vatun varret. Polun kohtaan syntyy reikä vatukkoon. Onneksi lunta on paljon. Lumen alla oleva varren osa säästyy ja tekee marjaakin, vaikkei tietysti niin paljon kuin ehjäksi jäänyt. Rusakon puolustukseksi on sanottava, että se tekee vain yhden tai kaksi polkua talvessa ja jättää muun vatukon rauhaan. Entäpä jos ystävämme citykanit keksivät ryhtyä samaan puuhaan? Silloin voi tuho olla perusteellisempi. Kanit vierailevat jo Mäntypolunkin tonteilla. Saa nähdä kuinka käy, talvea on vielä pitkästi jäljellä ja kaneilla kova ruokapula.

Tykkylumen taakka on Pakilassa lisääntynyt koko viikon. Pensasaidat ja mm. Rodot alkavat jo kärsiä vahinkoja. Kuvan Rodoista oli jo katkeamassa oksia, ennen lumen pois ravistelua. Tähän aikaan ei valon lisääntyminen lumen poiston takia vielä haittaa. Rodo kiertää lehtensä sitä tiukemmalle rullalle, mitä kovempi pakkanen. Vasta keväällä, kun se on heräämässä talvihorroksesta, on tarpeen suojata sitä auringolta ja kuivumiselta niin kauan, kunnes routa on sulanut. Varjostuskankaan päälle mahdollisesti satavaa lunta pitää kuitenkin tarvittaessa poistaa.

Saunaremontista sen verran, että vuoden vaihteen molemmin puolin vallinneen, lyhyen, luovan tauon jälkeen työt ovat taas käynnistyneet. Ohessa pyörivien valokuvien täydennyksestä voi nähdä, että pesuhuoneen seinät ovat yhtä laattariviä lukuunottamatta tulleet laatoitetuksi viime viikon aikana. Lattioihin päästään käsiksi tällä viikolla ja saumauksiin ehkä seuraavalla, jonka jälkeen päästään paneloimaan pesuhuoneen katto ja tekemään niitä sävytyksiä ja saunasuojauksia. Sopivia valukelejä piipun hattua varten saataneen näillä näkymin odotella kevääseen saakka. Keväällähän se tulee putkimieskin ja putkimiehen mukana sitten aikanaan vesi ja saunakelit.

Luettu suurta (kaupunki)luonnon kirjaa

Kansakoulun opettajani kehotti loman alkaessa lukemaan lomalla "suurta luonnon kirjaa". Kai sitä voi muulloinkin lukea, vaikka ammatikseen. Pakilassa tuli kuitenkin katsasteltua viikonloppuna lumijälkiä. Ketun jälkien runsaus ilahduttaa. Toivottavasti se, tai ne, jotka jälkiä säännöllisesti alueellemme jättävät, käyttävät mahdollisiman paljon citykania evääkseen. Rusakoita on Mäntypolun tienoilla edelleen ne pari, joita silloin tällöin näkeekin ja jotka kulkevat aina samoja reittejään ja puraisevat ohi kulkiessaan vähän vatun vartta, niin että lopputalvesta on niiden polun kohdalla vattupenkissä iso reikä.
Orava (sen jäljet erottaa helposti kanista siitä, että jälkimmäisen jäljet harvoin loppuvat puuhun...) asuu naapurin vintillä ja käy välillä meidän pihassammekin loikkimassa, vaikka lopetin talvilintujen ruokinnan jo vuosia sitten suuren rottia houkuttavan vaikutuksen vuoksi (rotat elivät maahan varisseilla auringonkukan siemenillä ja aikoivat asettua mökkimme alle pysyvästi.)


Rusakon jäljet. Kanin jäljet ovat periaatteessa samanlaiset, mutta vähintään puolta pienemmät.

Oravan jäljet päättyvät kirsikkapuun juurelle. Kurre on jatkanut matkaa latvustoteitse.

Ketun jäljet. Ne erottaa koirasta siitä, että jälki on suora, "helminauhamaisen määrätietoinen". Koiran jäljet ovat "homssuiset" ja mutkittelevat aina.

Talvimökkeilyn huolia

Tämänkaltaisena pakkastalvena tulee mökin lämmitys kunnolla testatuksi. Ja sähköä kuluu peruslämmön ylläpiton väkisin enemmän vaikka kuinka ahkerasti lämmittäisi viikonloppuisin puilla. Uudet varaavat takat, joita valmistetaan teollisesti ovat erinomaisia niin lämmövarauskyvyltään kuin hyötysuhteeltaan. Parhaat niistä polttavat tehokkaan palotilan ansiosta niin hyvin, että ne täyttävät jo nyt tulossa olevat uudet normit tulipesien pienhiukkaspäästöistä.
Kaksi kertaa päivässä pienet tulet, kovemmalla pakkasella vähän lisää puuta molemmilla kerroilla, mutta ei yhteensäkään enempää kuin pieni sylyksellinen ja sillä se pysyy mökki suloisen lämpimänä. Tässä on pienuudesta taas etua: ei tarvitse lämmittää hukkaneliöitä.
Yksi murhe, joka voi yllättää, on katon huono eristys piipun ympärillä: Näin lumisena talvena katolla on reilusti lunta. Pitkään lämmitettäessä, pysyy piippu lämpimänä myös savupellin yläpuolelta ja lämpöä johtuu lopulta niin ylös saakka, että lumi piipun ympärillä alkaa sulaa. Vesi tietenkin jäätyy pakkasessa heti uudestaan, mutta juuri tässä piilee vaara: jäätyvä vesi voi rikkoa katon tai pahimmassa tapauksessa jopa piipun rakenteita.

Lumi on sulanut piipun ympäriltä ja...

Räystäälle on ilmestynyt jääpuikkoja.

Kauempana piipusta sulanut vesi on jälleen jäätynyt.

Samaa tapahtuu myös muualla kuin piipun vieressä.

Lämpö vuotaa ja sulattaa lumesta vettä, joka jäätyy räystäälle tullessaan.

Toinen tarkistettava asia on lumen määrä katolla: liika lumi, varsinkin jos välillä on ollut vetistä suojasäätä, voi kertyessään lopulta saada heikkorakenteisen katon pettämään. Kattotuolit antavat periksi ja tuloksena on kiinalaista pagodia muistuttava notkoselkäkatto. Pakilan katoista valtaosa on tehty vajaakanttisista kakkosnelosista tai jopa vielä oheummasta puutavarasta ja kattotuoleja on liian harvassa. Kaikesta oli pulaa kun mökkejä neljäkymmenluvun lopulla viime vuosisadalla rakennettiin. Nyt on oikea aika tarkistaa, onko mökin tai varaston katolle kertynyt liikaa lunta ja luutia liiat varovasti pois. Varovasti siksi, ettei huopakate rikkoontuisi. Palahuovan nurkat ovat pakkasessa hyvin arkoja. Terassien ja grillikatosten valokatteiden päältä lunta ei tarvitse luoda. Ne ovat niin liukkaita, että pienenkin suojasään sattuessa lumi liukuu itsestään alas eikä liikaa lumikuormaa ehdi kertyä, kodka tähän yleensä tarvitaan myös vetisiä suojasäitä. Valokatteet ovat myös pakkasella hyvin arkoja murtumaan: muovimateriaali menee pienestäkin kolhusta rikki tai sälöille.

Kovana pakkastalvena myös routa menee tavallista syvemmälle. Paksu lumikerros tosin suojelee tältä. Routa voi rikkoa mökin perustuksia ja väännellä runkoa niin, että ovet tai ikkunat eivät enää toimi. Usein ovi alkaa kyllä toimia kun routa sulaa keväällä. Mökki tarvitsee talvellakin pientä silmälläpitoa ja tarvittaessa korjaus- tai torjuntatoimia ettei pakkanen ja jää tee turhaan tuhojaan.

Hyvää uutta siirtolapuutarhamökkivuotta 2010

Vanha vuosi meni ja uusi tuli. Samalla vaihtui vuosikymmen. Mökillä. Missäpä muualla. Joulua oltiin muualla, mutta sitten kiiruhdettiin jo mökille, jossa vierähtikin sitten loppujoululoma. Tuli lunta. Tuli pakkasta. Talven kirein yö sattui heti uuden vuoden jälkeen -22,5 astetta Pakilan mittarissa. Takassa sai pitää tulta sekä aamulla, että illalla, jotta lämpö riitti. Olo oli kuin karhuilla lämpöisessä talvipesässä. Uuden vuoden yönä palasimme läheltä mökkinaapurin uutta asuntoa ihastelemasta ja pysähdyimme katselemaan raketteja: Pakilasta, Pukinmäestä ja Tapanilasta, ja kai kauempaakin, kaikui jatkuva jyly, kuin olisi sota syttynyt. Jos raketit karkoittivat pahoja henkiä, niin kuin kai on tarkoitus (?), niin toivottavasti ne kaikki eivät tulleet, tai sitten ainakaan jääneet, Pakilaan. Meidän alueelta ei näet noussut raketin rakettia, vaikka parissa muussakin mökissä oli valot.
Uuden vuoden päivänä kävimme kotona pyykkiä pesemässä ja keräämässä satoa. Nimittäin herne- ja kukkakeppisatoa. Ihan totta! Uuden vuoden päivänä on sadonkorjuun aika: edellisenä yönä taivaalta on satanut keppejä, ja niitä keräilemällä voi varmistaa tuet seuraavan kesän kasveille, hernemaalle ja köynnöksille ja rennoille taimille. Kierrätystä ja halpaa ja samalla siivousapua.
Saunaremontissa on Joulun jälkeen ollut hiljaiseloa. Odotellaan, että laatoittajat tulevat joululomalta. Hurjapäisimmät talkoolaiset olivat kyllä päivän tai kaksi talkoissa joulujen välissäkin. Mikko suunnitteli oman mökin remontoinnin välissä tekevänsä panelien sävytystä, ennen kuin laatoittajat alkavat laittaa lattialaattoja, mutta ei tainnut vielä keritä. Tosin pariin iltaan emme ole käyneet saunalla tarkistuskäynnillä. Viimeksi siellä vajaa viikko sitten oli vain hiirien jälkiä.
Hiihtokausi on nyt auennut ihan oikeasti. Lenkeillä on käyty ja nautittu talven juuri sopivista pikkupakkasista ja lumesta, jota kerrankin on riittävästi jo joulukuun puolelta alkaen. Yhtä alamäkeä tämä elo näin kevään lähestyessä.
Kun lunta on, voi tehdä tarkkoja havaintoja rusakoiden ja kanien kulkureiteistä. Kanit näyttävät rajoittavan liikkumistaan kovilla pakkasilla. Näyttää siltä, että kaneja on Mäntypolulla ja alueemme ylävämmillä osilla vähemmän. Pajupolun ja Jasmikepolun tienoilla jälkiä taas näyttää olevan enemmän. Toisaalta yllättäen huomattiin, että naapurin varaston alla taitaa olla talvisuojapaikka. Paljon jälkiä. Mutta luolayhdyskunnat ovat kyllä siellä Jasmikepolulla päin. Ainakin jäljistä päätellen.