perjantai 29. tammikuuta 2010

Siirtolapuutarhat ja (sosiaalinen) julkisuus

Julkisuus ei ole ensimmäinen asia, jota suomalainen mökkiharrastaja ajattelisi. Nykyiset siirtolapuutarhat on aikanaan perustettu taajama-asutuksen laitamille, mutta toimivat nykyään käytännössä "keskellä kaupunkia" ja kilpailevat muun, tehokkaamman maankäytön kanssa. Tämä tekee julkisuudesta ja yhteiskunta- ja naapurisuhteiden hoidosta tärkeän osan puutarhojen toimintaa. Tässä en kuitenkaan nyt kirjoita tästä julkisuuden puolesta, vaan mökkiläisten keskinäisestä kommunikoinnista, yhteisestä puutarhajulkisuudesta.
Suomalainen mökkeilee omissa oloissaan, kaukana kaikesta, varsinkin kaupungista, vailla mukavuuksia ja muuta kuin oman perheen seuraa. Paitsi siirtolapuutarhoissa, joissa ollaan keskimääräistä mökkeilijää huomattavasti sosiaalisempia. Aluista alkaen kaikki puutarhat ovat noudattaneet perinteisiä puutarhayhdistysten muotoja: talkoita tehdään paljon ja yhteisiä kokouksia ja juhlia järjestetään kesäisin vakiotahtiin. Perinteet ovat arvokas osa toimintaa, mutta toisaalta ne voivat jähmettää luovaa toimintahalua. Silloin tällöin suuremmassa joukossa pilkahtelevat uudenlaisen toiminnan tai toimintatapojen ideat jäävät helposti telaketjuperinteiden jalkoihin. Vaikka kuinka perustelisit, että kerhotaloa pitäisi kehittää ja elävöittää alueen yhteiseksi, viihtyisän näköiseksi olohuoneeksi, saat vastaasi vankan mielipiteen, että näin se on ennenkin tehty ja niin on hyvä. Ja onhan se. Kevätjuhla, Juhannusjuhla, Elojuhla, Loppujuhla ja melkein jokaisessa kenttäpelejä (tikan, ketjun ym. heittoa), makkaranpaistoa, kahvitarjoilua, iltamaohjelmaa, kauhean sitkeitä arvan myyjiä, tunnin kestäviä arvontoja ja lopuksi tanssit jne. On siinä järjestämistä ja touhua tarpeeksi jo näinkin, kun talkooporukkoihin osallistuvat kuitenkin aina vain ne samat.
Mutta, mutta. Kun se talo sen muun ajan seisoo teljettynä ja autiona, rumana kuin sovhoosin navetta, kun siellä voisi olla vaikka kahvitupa ja lehtiä ja lukutupa ja ja...
On siellä viime aikoina ollutkin. Kateellisena kuulin joskus, että jollain toisella puutarhalla oli oma kirjasto, oisko ollut Herttoniemessä. Vaan nyt on meilläkin! Siellä on jo läjäpäin kirjoja ja se on auki noin puolen tusinan kertaa kesässä. Ja samana sunnuntaina on kahvi- ym. tarjoilu kerhotalolla ihan tavallisille mökkiläisille tavanomaiseen hintaan. Hienoa kehitystä. Kun saataisiin niitä ovia auki vielä useampina päivinä ja ovet auki pienemmällä talkooväen määrällä pitempään.
Ja olihan meillä musiikkia ja tanssiakin ihan ekstrana viime kesänä. The Gardeners yhtye on parasta mitä Pakilan juhlamusiikeille on tapahtunut kuuteenkymmeneen vuoteen. Heitä oli ilo kuunnella aikaisempien kesien vakio-duo-orkesterin miljoonaan kertaan hinkattujen tanssilavakappaleiden sijasta. Ja sitten oli vielä ihan oikea konserttikin (jonne en, hitto vie, esteiden vuoksi päässyt), mutta oli kerrotun mukaan mahtava. Ja levytanssit keskellä kesää. Voi vietävä miten hiki ja hauskaa oli.

Isäntä, Pauli, ja Armi näyttävät mallia kerhotalon levytansseissa heinäkuussa.

Sitten on meillä siirtolapuutarhureilla nämä lehdet: Papu-lehti Pakilassa ja Siirtolapuutarhalehti, joka tulee liitosta jokaiselle jäsenmaksua vastaan. Meidän PAPU oli aivan loistava 60-vuotisjuhlanumerossaan. Säilytän sitä mökin kirjahyllyssä kalliina aarteena. Sen ulkomuodosta näki, että oli ammattilaiset antaneet apuaan. Sisältö oli juuri sitä, mitä kaivataan ns. elävöittämiseen, ja mitä tästä puutarhayhdistysjulkisuudesta niin huutavana tarpeena puuttuu: parhaiten sen voi ehkä ilmaista sanaparilla "human interest". Tarinoita. Ihmisistä. Oikeista ihmisistä. No, se liiton lehti sitten. Se nyt valitettavasti on sitten sitä perinteistä kiinni pitävää mallia. Vaikka joukosta välillä pilkistää jotain mielenkiintoista artikkelin tai pakinan tynkää, niin valtaosin lehti on aika tylsää tavaraa - huippuna loppusivujen kirjaukset eri puutarhojen menneistä tapahtumista. EVVK. Kuka jaksaa lukea sen ja sen puutarhan kesän talkoomakkaroista, kun niistä on aikaa jo monta kuukautta ja on jo ihan eri vuodenaikakin? Lehti ilmestyy niin harvoin, että toiminnasta kertovat jutut ovat ilmestyessään naurettavan vanhentuneita. Ratkaisu tähän voisi olla netin käyttö ajantasaiseen tiedottamiseen, mutta yhdistykiemurat tuntien, ei ole helppo aikaansaada yhteistä sisältöä, joka olisi nopeasti saatavilla, mielenkiintoista ja enemmistön hyväksymää. Nettiaikaan liitto on toki siirtynyt. Mutta sivut eivät ole kovin houkuttelevat ja päivittyvät harvoin. Uuteen mediaan kuuluvaa nopeutta ei kai tavoitellakaan.
Yhdistyksillä on omia sivuja jotka on linkitetty liiton sivuilta, esim. Pakila. En tiedä miten käteväksi näiden sivujen päivittäminen on tehty, mutta kovin hitaasti niiden sisältö vaihtuu ja meidän sivuilta puuttuu monia hyödyllisiä tietoja, jotka sinne kuuluisivat. Marjaniemeläisten sivut eivät ole välttämättä kauniimmat, mutta sisällöllään ja päivittymisnopeudellaan Marjislaiset kyllä päihittävät meidät sekä mennen että tullen. Esim. Papua vastaavat "Marjalan maininnat" ovat pdf-tiedostoina kauniisti pitkässä rivissä arkistoituna ja saatavilla.
Blogijulkisuus, kuten tämä, jota luet, on sitten ihan oma juttunsa. Näillähän ei suoraan ole mitään tekemistä yhdistysten kanssa, vaikka näissä niiden toiminnasta puhutaankin. Blogista vastaa vain ja ainoastaan sen kirjoittaja. Motiivinaan mikä kenelläkin, mutta useimmiten jakamisen ja kirjoittamisen ilo: ajatuksiaan ja tapahtumia voi kätevästi jäsentää kirjoittamalla niitä blogiin, missä ne ovat muidenkin luettavissa ja säilyvät aikajärjestyksessä nätisti arkistoituna. Pakilassa bloggaamisen aloitti, sikäli kuin tiedän, Heikki, joka kirjoittaa, ammattifilosofi kun on, filosoivaa ja runollisen kaunista tekstiä. Kesän jälkeen Heikki ei ole kirjoittanut, mutta bloginsa herännee henkiin taas kesän koittaessa. Jos joku tietää muita bloggaajia, ilmoittakaa ihmeessä, että saadaan linkitettyä sivuja toisiinsa. Haaveilen tilanteesta, jossa puolen tusinaa tai vaikka täysi tusina bloggaajia kommentoisi puutarhamaailmamme menoa. Siitäpä jo syntyisi ihan omanlaisensa nautittavan sosiaalinen virtuaalipuutarha.
Tokihan netistä muutenkin paljon asiaa puutarhasta löytyy, esim. keskustelupalstoilta voi etsiä vastauksia ongelmiinsa, mutta ne ovat kuitenkin kovin rajattuja sosiaalisessa merkityksessä. Ei toteudu se "human interest", sellaiset palstat eivät "puhu ihmisen äänellä".
Blogimaailma voisi kuitenkin olla vasta ensi askel uuden sosiaalisen median käytössä: ehkäpä alueemme lohkot ja polut voisivat järjestäytyä facebookiin ja/tai googleen ryhmiksi ja klaaneiksi. Luoda omat kuva-arkistonsa, vieraskirjansa ja sosiaaliset virtuaaliriittinsä. Sitä seuraava askel lienee alkaa käyttää reaali-ajassa twitteriä kännyköillä:
"Mitä teet juuri nyt? Tyhjennän huussia. Keitän mehuja. Heitän petanquea. jne..."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti