Luettu suurta (kaupunki)luonnon kirjaa

Kansakoulun opettajani kehotti loman alkaessa lukemaan lomalla "suurta luonnon kirjaa". Kai sitä voi muulloinkin lukea, vaikka ammatikseen. Pakilassa tuli kuitenkin katsasteltua viikonloppuna lumijälkiä. Ketun jälkien runsaus ilahduttaa. Toivottavasti se, tai ne, jotka jälkiä säännöllisesti alueellemme jättävät, käyttävät mahdollisiman paljon citykania evääkseen. Rusakoita on Mäntypolun tienoilla edelleen ne pari, joita silloin tällöin näkeekin ja jotka kulkevat aina samoja reittejään ja puraisevat ohi kulkiessaan vähän vatun vartta, niin että lopputalvesta on niiden polun kohdalla vattupenkissä iso reikä.
Orava (sen jäljet erottaa helposti kanista siitä, että jälkimmäisen jäljet harvoin loppuvat puuhun...) asuu naapurin vintillä ja käy välillä meidän pihassammekin loikkimassa, vaikka lopetin talvilintujen ruokinnan jo vuosia sitten suuren rottia houkuttavan vaikutuksen vuoksi (rotat elivät maahan varisseilla auringonkukan siemenillä ja aikoivat asettua mökkimme alle pysyvästi.)


Rusakon jäljet. Kanin jäljet ovat periaatteessa samanlaiset, mutta vähintään puolta pienemmät.

Oravan jäljet päättyvät kirsikkapuun juurelle. Kurre on jatkanut matkaa latvustoteitse.

Ketun jäljet. Ne erottaa koirasta siitä, että jälki on suora, "helminauhamaisen määrätietoinen". Koiran jäljet ovat "homssuiset" ja mutkittelevat aina.