Laulatusta vuosisadan helteillä

Ulkomaanmatkailun takia en valitettavasti ollut tilaisuudessa osallistua kerhotalon lauantain tanssibileisiin, joissa oli kuulemma itse Elävä Elviskin vieraillut. Heikin blogi kertonee tapahtumista tarkemmin. Sunnuntaina kaikui kerhotalokahvilasta virren veisuu jo kauas ulkopuolelle. Lähelle päästyä sen havaitsikin olevan jotain kevyempää sisällöltään, mutta laulattajien kanttoritausta ei jäänyt epäselväksi. Itse en käheydeltäni ja matkaväsymykseltä jaksanut osallistua kuin teen juontiin, mutta laulajilla tuntui olevan hauskaa.

Lissabonissa oli melkein yhtä kuuma kuin täällä koto-Suomessa. Tässä alkaa paatuneinkin skeptikko uskoa ilmastonmuutokseen, kun lämpötila huitelee kolmenkympin päällä jo toista kuukautta ja tänään on jo jossain päin Suomea ruumiin ja ilman lämpötilat kohdanneet. Toistaiseksi on mökissä pärjätty sillä, että on pidetty öisin tuulettimella tehostettua läpivetoa ja päivisin tiukkaa varjostusta. Luojan kiitos villi- ja tavallinen viini varjostavat kuistin ja siten myös mökin tehokkaasti paahteelta. Välillä on kyllä tullut mieleen, että lämpöpumppu voisi olla eto peli, saisi edes jonnekin viileyttä. Tuntuu näes automatkat ilmastoidulla autolla lepohetekeltä helteen kourissa. Vadelman poiminta ja omenapuiden nyppiminen on tässä helteessä osoittautunut yllättävän raskaaksi työksi, josta täytyy vähän päästä paeta varjoon suojaan. Mökin kellari on sentään pysynyt viileänä pakopaikkana. Vielä ei olla siirrytty sinne nukkumaan, mutta jos ei kohta vuosisadan helteet hellitä niin taitaa olla vielä sekin edessä.

Yötuuletus ja varjostus saa mökin pysymään päivälläkin yli kolme astetta ulkoilmaa viileämpänä.

Vastakulttuuria - Saunoista, tavoista ja kirjoista

Saunakulttuurista löytyy netistä monia lähteitä esim. Linkki KSMuseon saunasivulle ja tietysti Saunaseuran sivut. Suomalaisen kirjallisuuden seura ja Juha Nirkko ovat tehneet pienen kulttuuriteon julkaisemalla Saunasta pienen perinnekirjan.
Miksi juhannussaunasta lähdetään takaperin ja miksi laskiaissaunassa ollaan vaiti? Kansanrunousarkiston aineistoista koottu kirja "Sauna - Pieni perinnekirja" kertoo saunan vuoden ja elämänkaaren. Kirjasta saa tietoa vanhoista saunan paikan ja polttopuun valinnan perinteistä ja vihta- ja vastakulttuurin eroista, saunatonttuun liittyvistä uskomuksista jne. Saunasta ja sen historiasta saa "elävää kuvaa": saunat olivat viime vuosisadan 20-luvulle asti savusaunoja ja vasta siitä eteenpäin ovat nykyiset sisäänlämpiävät ja jatkuvalämmitteiset teknisemmät saunat vallanneet alaa. Vielä noin 40 vuotta sitten taloissa miehet ja naiset kylpivät yhtä aikaa, tosin "paikkojaan" peitellen. Uuden saunan ensimmäiseen saunontakertaan ja Juhannussaunaan liittyi monenlaisia taikoja ja uskomuksia - nykyisin ei enää juhannusyönä näe niin suuria määriä alastomia neitoja taikojaan tekemässä.
Kirjasta löytyy myös niin väkeviä lemmennostatusloitsuja neidoille, että vaikea uskoa, etteivätkö tepsisisi nykyäänkin. Kansanperinteen ajoittain ronskia sävyä ei ole tässä kirjassa piiloteltu.
Haastattelussaan Juha Nirkko lupasi myös uudempaa saunaperinnettä koskevaa kirjaa. Sitä jäämme mielenkiinnolla odottamaan.
Tämäkin kirja on lahjoitettu Pakilan kerhotalon mainioon kirjastoon, joskin vaatimattomuus estää minua kertomasta lahjoittajan nimeä.

Siirtolapuutarhadekkari

Viime keväänä ilmestyi LuoVi osuuskunnan kustantama, Saana Saarisen kirjoittama "Siirtolapuutarhan varjoissa". Kyseessä on kannen ilmoituksen mukaan ensimmäinen osa toimittaja Viola Glasista kertovasta trilogiasta. Tekstissä tosin viittaillaan edelliseen tarinaan, jonka tämä sankaritoimittaja on henkensä kaupalla selvittänyt. Lukija jääkin ihmeissään kaipaamaan lisävalaistusta tapahtumiin, joita sattui "edellisessä jaksossa".
Mielenkiintoiseksi teoksen tekee se, että siinä kuvattu Jokitörmän siirtolapuutarha on ilmetty Pakila: kirjoittajalla on selvästi ollut kontakteja yhteisöömme. Monia tuttuja hahmoja löytyy tekstistä melkein sellaisenaan ja joitakin meheviä sekoituksia. Hämmästyttävää onkin, että kirjoittaja ei ole lainkaan maininnut Pakilan tietolähteitään tai suunnannut kiitoksiaan tälle suunnalle - vain sisäkannessa on maininta, että kaikki yhteydet todellisiin henkilöihin ja paikkoihin "ovat sattumanvaraisia". Kirjan uskottavinta osaa ovat kuvaukset siirtolapuutarhayhteisöstä. Puutarhan hoidon kuvauskin menettelee, onhan Viola Glas ulkopuolinen, jolla ei ole siitä tarkempaa ymmärrystä. Itse dekkarijuoni murhakuvioineen on valitettavan kökkömäinen, päälleliimattu ja epäuskottava. Lisäksi Pakilalaista lukijaa saattaa jäädä vaivaaman, että murhattuun puutarhuriin liittyy tunnistettavia piirteitä. Tosin kuvauksen kohde ei, kysyessäni asiaa, sanonut paheksuvansa sitä, että on joutunut kirjassa murhatuksi. Joka tapauksessa minusta jotenkin arveluttavaa. Ehkä dekkaristi voi teoksessaan murhata tunnistettavia pääministereitä tai presidenttejä, mutta että tavallisia siirtolapuutarhureita?
Saana Saarinen on aito kirjailijanimi, ei nimimerkki, eikä kirjoittaja ole kukaan Pakilalaisten joukosta - vaikka tietolähteet selvästi ovatkin täältä.
Lahjoitan kirjan kerhotalomme mainioon kirjastoon, josta sitä voi etsiä lukeakseen.

Matto- ja vähän muutkin talkoot

Saunakauden puolimatkan matonpesutalkoot on taas eilen pidetty. Saunan pukuhuoneen mattojen käytöstä tuntuu olevan vähän monenlaista ilimoo. Toiset eivåt haluaisi mattoja ollenkaan, yhdet yhdenlaisia ja toiset toisenlaisia ja kolmannet sitten niitä kaikkia monessa kerroksessa. Kaikki tuntuu silti olevan sitä mieltä, että puhtaita niiden olla pitää. Niinpä koko mattovarasto jynssätään keskellä kesää puhtaaksi ja kuivatetaan helteessä saunan pihalla. Tämä talkoo on niitä perinteisiä sisäpiirin talkoita, johon pääsee jos tietää. Ilmoituksia ei ole ja porukka onkin jo vuosia ollut sama vakio. Mattojen paljous on vaikuttavaa.

Markku ja Altti ja Rane olivat apuna nostelemassa mattoja kuivumaan. Siinä sivussa maalasivat vielä kattoakin. Nyt sieltä on paikattu muurareiden ja palomiesten jalanjäljet, ettei niihin ruoste iske.

Muistakaa talkoolaisia kiitollisuudella, kun varpaanne nauttivat pukuhuoneen puhtaista matoista.

Koiraskahvila

Tänä sunnuntaina Pakilan nuoremmat äijät tempaisivat ja näyttivät, että käy se kahvilan pito heiltäkin. Jyrki oli ideoinut ja kutsunut koolle porukan, joka selvästi työstään nauttien kokkasi ja järjesteli, ja antaumuksella palveli kerhotalon sunnuntaiyleisöä. Erityisesti Heikki oli hellyttävän näköinen ruudullisessa pitsein somistetussa essussa.

Menu ja hinnasto oli konstruoitu erityisesti äijätyylin tarpeisiin huumoria unohtamatta. En huomannut kenenkään paheksuvan, Päinvastoin: Äijäpulla ja kokin erikoinen teki erinomaisesti kauppansa, vaikka olikin tilaustavaraa, ja listalla oleva "löysää munaa" osoittautui nopeasti tarpeettomaksi, ne kun loppuivat heti alkuunsa.

Ei voi kuin toivoa uusintaa jonain toisena sunnuntaina. Niin rattoisaa oli meidän äijien kahvilassa.

Mansikka-aika alkaa olla lopuillaan. Tällä kertaa siitä on selvitty ilman turhia vainajia. Yhdistelmä uusi ja tiheä, kireälle viritetty ja alalaidastaan hyvin kivillä ja tikuilla kiinnitetty rastasverkko ja pelotushiirihaukka on osoittaunut toimivaksi. Hiirihaukan kuva ei yksinään riitä, mutta se pitää liian yritteliäät rastaat, jotka muuten takertuisivat verkkoihin, niin hermostuneina, etteivät yritä liikaa. Rastasverkko on kalliimpaa laatua, jossa on lankaa kolminkertainen määrä halvimpiin verrattuna, joten sen saa viritettyä tarpeeksi pinkeäksi.

Onneksi vadelmat eivät tarvitse mitään verkkoja. Vadelman tuholaiset tulevat hyönteismaailmasta: vattukuoriaisia ja lasisiipisen toukkia. Edellinen aiheuttaa ne ylälaidastaan tummuneet ja kuivuneet marjat ja jälkimmäinen katkeilevat, tuoreet varret. Vähänhän niitä kuitenkin on - tuholaisia - verrattuna vadelmien suureen määrään. Poimintaurakka tuntuu suorastaan musertavalta velvollisuudelta. Kun niitä kerran on hoidettu ja kasvatettu, ei niitä voi varisemaankaan jättää. Yhden mökkiläisen kanssa oli puhetta marjoista. Hän valitteli, että kun on suvun mökki, on monenlaisia käyttöoikeuksia jaettuna: setä tulee aina heinäkuussa ja poimii kaikki marjat pois. En ole ihan varma ettenkö haluaisi sellaista setää. Ainakaan nyt keskellä heinäkuuta.

Huh hellettä

Nämä ennätyshelteet, melkein kolmekymmentä astetta varjossa päivästä toiseen, kypsyttävät marjatkin ennätysaikaisin: tänään löytyivät ensimmäiset kypsät vadelmat. Muskoka-vadelmamme on myöhäisempi kypsyjä, en muista koskaan ennen löytäneeni yhtään kypsää marjaa ennen heinäkuun puoltaväliä. Vadelmakausi on tätä menoa silloin jo täydessä vauhdissa ja sehän on sitten sitä poimintaraatamista viikosta toiseen.

Siksi täytyy nyt, kun vielä on aikaa, tehdä muita puutarhatöitä. Ennen vadelma-aikaa voi "repiä" omenapuut. Kirjoitin asiasta viime lokakuussa (linkki), mutta toteutusaika on nyt. Tuolloiset kuvat eivät olleet kovin hyvät. Jospa nämä olisivat havainnollisemmat.

Ennen vesiversojen poistoa puu näyttää pitkätukkaiselta,

mutta vesiversojen irtinykimisen jälkeen puu näyttää kuin parturissa käyneeltä. Aurinko pääsee taas lehvästön läpi kypsyttämään raakileita.

Kesän lisäurakat

Harvoin on säät sattuneet niin nappiin kuin viime aikoina. Helteet alkoivat yhtäaikaa loman kanssa ja viime viikonlopun piti oikein euroopan ennätysmatonkuivaussäätä.
Tuli taas todettua Pukinmäen matonpesupaikan erinomaisuus. Kaikki matot on pesty ja ne kuivuivat kahdessa päivässä. Kelpaa taas talven yli tallata mäntysuovalta tuoksuvilla matoilla. Ainoa vika Pukinmäen paikassa on, että hyvillä ilmoilla saattaa joutua hetken odottelemaan vuoroaan, koska paikka on niin suosittu. Varsinkin leveän maton pesupaikat, joita on vain neljä, ovat kovasti varattuja. Tavallisissa paikoissa on noin 120 cm leveä allas, mutta koko leveyttä ei saa käyttöön, koska puisen pesualustan poikkipuut on laitettu vajaan metrin leveydelle. Vihjeeksi kaupungille: kun alustoja uusitaan, tämän vian voisi korjata. Kaikkiaan pesutiskejä on melkein kolmekymmentä. Odotusaika on parhaillakin ilmoilla kohtuullinen.

Eilen tuli toisesta kesän lisäurakasta selvitettyä jo toinen kolmannes: enää yksi saunan lämmitysvuoro luvatuista kolmesta jäljellä. Saunan hoito sujuu nykyään jo rutiinilla. Uutta saunaa on ilo lämmittää, koska se ei savuta sisään. Ainoastaan jos pesän mättää liian täyteen puita tai jättää puut tulipesään liian eteen, saa kiitoksekseen kontata löylyhuoneessa savukerroksen alla. Minulle näin ei käynyt, mutta kuulemma jollekin lämmittäjälle on näin tapahtunut myös tämän uuden piipun aikana.
Sellainen paniikki tuli kuitenkin, että vesiletku ei toiminut. Sen kiinnityskappale vesihanaan oli hajonnut. Hain kyllä siihen tarvittavan osan ajoissa, mutta kun ei ollut mittoja mukana rautakaupassa, tuli tietenkin väärän kokoinen. Jouduin lähtemään kiireessä saunavuoron alkaessa sitä vaihtamaan. Sainkin letkun toimimaan ja sauna saatiin pestyä asianmukaisesti, paitsi miestenvuoron alussa. Olen pahoillani kaikkien niiden vaimojen ja tyttöystävien puolesta, joiden miehet tulivat saunasta takapuoli nokisena.

Puutarhurin elämän hämmästyksen kohokohtia

Heinäkuun alku, tavallisena vuonna (ennen ilmastonmuutosta) heinäkuun puoliväli, saa harrastajapuutarhurilla aina hämmästyksen sormen ihmetyksen suuhun: vastahan kesä alkoi ja nyt yhtäkkiä kaikki on kasvanut niin helv..., niin kauheasti, että on kaivettava sakset ja pensassakset ja muut leikkuu- ja harvennusvälineet esiin ja alettava töihin viidakon raivaamiseksi. Kuistin säleiköt, joita puutarhurimme vastikään suri kevätleikkauksen jäljiltä liian harvoiksi, ovat kasvaneet täysin tukkoon, niin ettei minkäänlaista valoa pääse enää läpi ja paksuutta on tullut niin paljon, että ei mahdu enää käytävällä ohi kulkemaan. Viiniköynnöstä ja villiviiniä on saksittava kuution kasan verran versoja. Villiviinistä on lisäksi leikattava kuistin puolella olevat kukat, muuten ne roskaavat puutarhurimme lempipaikan, riippumaton, täyteen heteitä ja kukintojen suojuslehtiä. Sellaisessa riippumatossa ei voi rentoutua.

Kasvimaalla, jossa puutarhurimme vastikään suri, ettei ole tarpeeksi taimia ja siemeniä tyhjän tilan täyttämiseksi, onkin tullut yhtäkkiä ankara tilapula. Pikkutaimet ovat alun hidastelun jälkeen venähtämässä aivan liian korkeiksi ja leveiksi. Kilpailu tilasta ja valosta on ankaraa. Ei auta kuin ottaa hara ja sakset ja raivata käytävää, että seassa pääsee liikkumaan.

Kaikki näytti vastikään olevan kukassa ja nyt, yhtäkkiä, yksi jos toinenkin perenna onkin jo kukkinut. Ja taas puutarhurimme on otettava sakset käteen ja ryhdyttävä leikkuutyöhön: perennojen kukkavarret pitää leikata pois rumana törröttämästä ja siemeniä tekemästä ja kasvilta kasvuvoimaa riistämästä. Leikkuutyön ja silppurin ahkeran käytön jälkeen puutarhurimme katselee hetken tyytyväisenä täyttä kompostikehäänsä.

Sitten hän huomaa, että vaikka vasta muutama päivä sitten tyhjennettiin mansikkamaa ensimmäisen kerran kypsistä mansikoista, ovat taimet taas täynnä punaisia marjoja. Poimimaan siis: rastasverkko pois ja astioiden kanssa työhön. Hetken päästä on puutarhurimme hämmästyksekseen haettava isompi astia. Kipot eivät enää riittäneet, marjaa kypsyy niin paljon. Kun marjat on poimittu, maa kasteltu ja marjat perattu ja niitä on syöty jäätelön kanssa, huomataan, että niitä jää niin paljon yli, ettei kaikkia voi säilyttää jääkaapissa: osa on pantava pakkaseen. Puutarhurimme hämmästelee lopputulosta: viisi purkkia mansikoita pakasteeseen. Tämän vuoden ensimmäiset pakasteet. Satokausi on siis oikeasti jo alkanut. Kuinka aika joskus rientääkään puutarhassa nopeasti.

Suurhämmästyksen syy: viisi litraa (5 l) kypsiä masikoita,

joiden joukossa oli myös tämä pienen sammakon kokoinen ennätysmarja.

(Tarkkaavainen lukija varmaan huomasi, että tekstin tyyli on kaiken velkaa Karel Capekille, joka kirjoitti "Puutarhurin vuosi" kirjan.)

Vastakulttuuria

Eilen oli keskiviikon isäntäpäivän isännät järjestäneet vasta/vihtatalkoot. Kaatoivat yhdeltä tontilta puolikkaan rauduskoivun ja siinä sivussa koko joukon omena-, jalava- ym. puunhaaroja. Polttopuuta ja koivunlarvoja tuli saunan pihalle kokoon kasoittain. Osa talkoolaisista pienenteli puita kiukaan alle sopiviksi ja osa ryhtyi vastoja laatimaan (vihtahan tehdään hieskoivusta?).
Vastanteon välipalana kylvettiin saunarannan multaiset penkereet nurmikonsiemenellä ja mausteeksi vähän valkoapilaa. Tovottavasti lähiaikoina tulee silloin tällöin vettä, jotta saadaan nähdä uuden vihreä nurmen alku vielä tänä kesänä.
Vastoja syntyi pienen koivun puolikkaastakin kymmenittäin. Tekijöitä vain olisi saanut olla enemmän. Ei niin, etteikö tälläkin määrällä olisi saatu vastoja tehtyä, mutta niistä tuli vähän runsauden pula: muistan lapsuudestani vastatalkoot, jossa marssiittin suuurella joukolla läheiselle suolle ja tehtiin jokainen vasta tai kaksi, tai korkeintaan viisi. Kaikille oli käyttöä ja vain pieni osa meni säilöntään jouluvastoiksi. Nyt meni saunan vintille kuivumaan suuri määrä hyviä vastoja, jotka toki ovat parhaimmillaan tuoreena, käytettynä keskellä suomalaista suvea. Vastasaunassa kohta nähdään.
Anu ja Hely vastakulttuurin pyörteissä.