Puutarhahuumorin alkulähde

Vaikka puutarhan syyskiireet painavat päälle, järjestää ilmojen haltija meille myrskyä ja vesisadetta näin syksyisin runsain mitoin, jotta voimme välillä vetäytyä puutarhamökkiimme hyvin ansaitulle tauolle ja paneutua lukemaan lempikirjaamme. Puutarhurit tietysti selailevat ahkerasti puutarhaoppaita ja –lehtiä, mutta puutarha-aiheesta on kirjoitettu muihinkin kirjallisuuden lajeihin kuuluvia teoksia kuin tietokirjoja.
Tsekkiläisen Carel Čapekin kirja ”Puutarhurin vuosi” (alkuteos 1929, uuden suomennoksen julkaissut Basam Books 2002) on puutarhapakinoinnin alkulähde. Čapek kehitti yhdessä kirjoistaan sanan robotti, joka on sittemmin levinnyt kaikkiin maailman kieliin. Aivan vastaavasti hänen sydämellistä huumoria henkivät puutarhatarinansa tästä kirjasta ovat levinneet uskomattoman laajalle, eikä niiden kertoja usein ole lainkaan tietoinen niiden alkuperästä.
Čapek on kirjoittanut useita mielikuvituksellisia kirjoja, joiden nykyisin sanotaan olevan scifiä, vaikka tuota kirjallisuuden lajia ei tuolloin viime vuosisadan alkupuolella ollut oikeastaan vielä edes olemassa. Suosikkini näistä kirjoista on ”Salamanterisota”, huikea tarina joka panee lukijansa salavihkaa pohtimaan totalitarismin olemusta vaikka luuleekin vain lukevansa hauskaa, vaikkakin selvästi yhteiskunnallista eläinfaabelia.
Puutarhurin vuoden julkaisuaikaan Keski-Eurooppaan oli jo ehtinyt kehittyä ja vakiintua Čapekin sanoin kaupunkilaispuutarhurien joukko. Hän käsittelee tuota meille siirtolapuutarhureille niin tuttua neuvonhaluisten naapurien ympäröimää yli-innokasta, mutta realismista niin kovin tietämätöntä luokkaa loputtomalla huumorin ja filosofoinnin täyttämällä lempeydellä, mikä saa lukijan myhäilemään hyvää tuultaan ja välillä nauramaan kyyneleet silmissä. Kirjassa on kaksitoista lukua ja niiden välissä erinimiset täyteluvut kuten ”Siemenet”, ”Nuput” tai ”Siunattu sade”.
Näyte luvusta ”Miten puutarhuri syntyy”:
”Niin kauan kuin ihminen on nuoruutensa kukkeudessa, hän ajattelee, että kukka on jotain, mitä pidetään napinlävessä tai mikä annetaan tytölle; hän ei oikein osaa ymmärtää, että kukka on jotain mikä talvehtii, mikä mullataan ja lannoitetaan ja kastellaan ja siirretään ja monistetaan ja typistetään ja kitketään, mistä poistetaan lakastuneet kukinnot ja kuivat lehdet ja kirvat ja härmä; sen sijaan että kaivelisi kukkapenkkejä hän juoksee tyttöjen perässä, tyydyttää kunnianhimoaan, nauttii elämän hedelmistä, joita ei ole itse kasvattanut, ja käyttäytyy kaiken kaikkiaan tuhoisasti.”
Ja vielä näytteeksi taiturimaisesta tyylistä pieni pätkä luvun ”Siemenet” alusta:
”Jotkut sanovat, että joukkoon pitää panna puuhiiltä, kun taas toiset ovat sitä vastaan; jotkut suosittelevat mukaan hieman keltaista hiekkaa, koska se kuuluu sisältävän rautaa, mutta toiset taas kehottavat välttämään siitä yksinkertaisesta syystä, että se kuuluu sisältävän rautaa. Jotkut suosittelevat puhdasta jokihiekkaa, toiset pelkkää turvetta ja jotkut vielä sahanpurua. Lyhyesti sanoen: siemenmullan teko on suuri salaisuus ja taikameno. Siihen on sekoitettava marmorijauhoa (mistä sitä saa?), kolmivuotiasta lehmänlantaa (selvää ei ole tarkoitetaanko kolmivuotiaitten lehmien lantaa vai kolme vuotta vanhoja läjiä), hyppysellinen tuoretta myyränkekoa, vanhoista raakatiilistä tehtyä mursketta, Elben hiekkaa (mutta ei suinkaan Moldaun), kolme vuotta vanhaa lavamultaa ja varmaan myös kultaisen saniaisen humusta ja hyppysellinen multaa hirttäytyneen neidon haudalta; kaikki tämä on sekoitettava kunnolla (puutarhaoppaat eivät kerro, uuden- vaiko täydenkuun aikaan vai Jaakonpäivän yönä), ja kun olette täyttänyt kukkaruukut (kolme vuotta auringossa seisseessä vedessä liotetut, pohjalla keitettyjä lasinsiruja ja pala puuhiiltä, minkä taas jotkut asiantuntijat torjuvat), kun olette suorittanut kaiken tämän noudattaen samalla satoja keskenään ristiriitaisia ohjeita, mikä vaikeuttaa kovasti näitä menoja, voitte käydä itse asiaan, nimittäin siementen kylvämiseen.”
Basam Books on tehnyt kulttuuriteon tuomalla saataville toisen suomennoksen tästä klassikosta. Jokaisen, joka arvelee joskus joutuvansa veistelemään huumoria puutarha-asioista, tai arvelee välillä tarvitsevansa tervettä etäisyyttä hurahtaneisuuteensa, kannattaa hankkia se omaan hyllyynsä kunniapaikalle. Valitettavasti kirja on kustantajalta loppuunmyyty, mutta ehkä jostain antikvariaatista vielä voi onnistaa ja kirjastoistahan teoksen saa ainakin luettavakseen.