mökin remontoinnista III

Tämä moniosaiseksi venähtänyt kertomus siirtolapuutarhamökin remontoinnista on nyt siis edennyt siihen vaiheeseen, jossa tehdään ns. ulkoremontti, eli uusitaan mökki ulkoapäin ja seinien eristysten osalta vähän sisältäkin.
Ohessa pyörivä kuvasarja kertoo enemmän kuin tuhannetkaan sanat, mutta seuraavassa kuitenkin jotain: Vuoden 2005 keväällä palkkasin mainion timpurimme, Riston, tekemään mökkiin uudet ulkoseinät ja vaihtamaan ikkunat. Risto tilasi ikkunat hyvissä ajoin ja kun toukokuussa saavuin Ristolle vänkäriksi, vaihtuivat ikkunat sellaista vauhtia, että hyvä kun kerkisin mukaan kantoavuksi. Purin ulkolaudoitukset ja Risto veteli uudet villat vadelmamaalle kärräämieni purujen tilalle ja naulauslevyillä vielä tuulensuojavillan päällimmäiseksi. Purut olivat monessa kohdassa valuneet niin kasaan, ettei seinän välissä ollut mitään - eipä ihme, jos ei oikein talvella tahtonut lämpö pysyä pirtissä. Purujen seasta löytyi lauantain iltasanomat heinäkuulta 1949. Löytyi sieltä myös piipun takaa yksi nurkkaparru pölyksi lahonneena. Se korvattiin uudella kyllästetyllä ja piippu vuorattiin päältä palosuojavillalla ja korjattiin yläpää saneerauslaastilla. Muuten lahovikaa löytyi rakenteista vähemmän kuin olin pelännyt.
Purin takavaraston ennen kuin Risto ehti sinne asti uutta seinäeristettä laittamaan. Maalasin seiniä keltamullalla sitä mukaa kun Risto sai lautaa ja rimaa kiinniammutuksi. Risto vain oli niin nopea, ettei maalari tahtonut perässä pysyä. Seinien tultua uusituiksi purin katon vanhat huovat ja laudoituksen pois. Oikaistiin katon harjaa entraamalla kattotuoleja (joita on liian harvassa) ennen uuden aluslaudoituksen lyömistä. Räystäitä jatkettiin entisiä huomattavasti leveämmäksi, noin viiden laudan leveyteen (melkein kaikissa Pakilan mökeissä on aivan liian kapeat räystäät, mikä johtaa seinien alaosien ennenaikaiseen lahoamiseen). Aluskate ja palahuopa päälle. Uusi varasto tuli vähän korkeampi ja tilavampi kuin entinen. Lopuksi vielä pilkoin ylijääneet laudanpätkät polttopuiksi ja kuorma-auto haki täyden jätelavan pois mökin takaa. Ja aikaa meni, arvatkaas kauanko? Ei, ei mennyt kesää tai kahta, ei edes kuukautta tai kahta. Se on tuo tahti pätevän ammattilaisen kanssa vähän toisenlainen kuin harrastelijoilla. Koko homma hoidettiin kahdessa viikossa!
Rahaa meni rautakauppaan paljon, niin kuin arvata saattaa. Mutta kun se kerran on maksettu, on mukava unohtaa summan suuruus ja nauttia uudesta mökistä, joka on nyt käyty läpi sisältä ja ulkoa ja perustuksista kattoon, laidasta laitaan. Enää ei voi tulla yllätyksiä, ainakaan mitään kovin pahoja.
Kun jonkin talon on remontoinut kivijalasta katolle, tuntee sen kuin omat taskunsa. Tietää mitä se on syönyt, missä oli lahovikaa ja miten ne korjattiin ja mitä kohtaa pitää tarkkailla ja miten korjata, kun sen aika tulee. Sellainen mökki tuntuu omalta, oikealta. Sen kanssa ei tule ikäviä yllätyksiä. Sen hyvistä puolista osaa nauttia ja sen puutteet voi hyväksyä. Siitä voi pitää ihan sellaisenaan. Rakkaus on kuulkaa kovaa työtä ja hintoihinsa se tulee kaikissa tapauksissa.

PS. Ei remontointi kuitenkaan tähän loppunut. Nyt on meneillään kellarin takaseinän ja rappusten korjaus routavaurioiden jäljiltä. Mutta siitä tarkemmin joskus myöhemmin, kunhan saan sen omaan hitaaseen tahtiini ensin tehtyä...

Nyt aitaa leikkaamaan

Nyt on aika.
Leikata aita.

Jostain kumman syystä osa Pakilan väestä on vakuuttunut, ettei aitaa saa leikata ennen Juhannusta. Se on ehkä ollut ihan järkevä sääntö noin 60 vuotta sitten, kun aidat olivat vasta istutettuja ja juuristo ei ollut vielä kehittynyt kunnolla. Nyt kuitenkin on viisainta aloittaa aidan leikkuu heti kun "hapsut" ovat häiritsenvän pitkiä, mutteivat vielä niin pitkiä, että varret ja piikit olisivat ehtineet puutua. On tärkeää aloittaa ajoissa useastakin syystä: ensinnäkin näin leikkuujäte on pehmeää, hyvin kompostoituvaa, eikä piikeistä ole myöhemminkään haittaa. Toiseksi aita ei ehdi sopeutua uuden kasvun alle jäävään pimeyteen, eikä leikkuun jälkeen tarvitse odottaa viikkoja, että aita jälleen vihertyisi. Kolmanneksi leikkuutyö ajoissa aloitettuna on kevyttä: leikata voi vaikka kynsisaksilla, jos aikaa on, eikä varsinkaan mitään koneellisia leikkureita tarvita. Ihan pelkät puutarhan peruspensassakset riittää. Lisäksi työtä säästyy, kun leikkuujätettä ei ole niin paljoa kerralla kompostiin korjattavaksi, eikä ole niin nökönuukaa, jos tällaista kevyttä, hyvin vesipitoista, jätettä jää vähän lojumaan aidan alle: veden haihduttua se on hävinnyt olemattomiin. Neljänneksi olen ollut huomaavinani. että kirvat viihtyvät huonommin aidassa, jota leikataan usein - tämä tuntuu merkilliseltä, sillä kirvat tykkäävät nimenomaan vastapuhjenneista ja pehmeistä silmuista ja lehdistä. Kuitenkin kirvoja on aidassani selvästi vähemmän, kun leikkaan vähän mutta usein. Ehkä se johtuu siitä, että kirvatkin joutuvat leikkuujätteen mukana aika ajoin kompostiin - mene ja tiedä.
Usein leikattu aita pysyy havaintojeni mukaan vihreämpänä - myös alhaalta, josta harvemmin leikattu usein karistaa lehtensä, eikä hevin kasvata niitä takaisin ilman radikaalia nuorennusleikkausta, jossa aita leikataan melkein kokonaan pois ja kasvatetaan uusi. Aidan alaosan vihreänä pysymiseen vaikuttaa kyllä myös kitkeminen (ks. rikkaruohosota). Hyvin kitketty aidanalunen pitää orapihlaja-aidankin vihreänä alas asti.
Ainoa huono puoli usein toistuvassa, mutta keveässä "hapsunpoistoleikkauksessa" on se, että leikkaamista on paljon useammin kuin sillä vanhalla "Juhannuksena ja sitten vielä kerran ennen syksyä" -systeemillä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että edellä luetellut edut korvaavat tämän moninkertaisesti.

Kuinka yllättävä tämä kevätsää voikaan olla. Kylmän rintaman tulosta oli kyllä tietoa, mutta että rakeita! Lauantaiaamu oli vielä helteinen ja omenapuut kukkivat kauneimmillaan. Mitä mainioin talkoosää. Nyt, tätä kirjoitettaessa, ovat omenan kukat osittain raesateen turmelemat ja lämpötila huomattavan paljon lähempänä ajankohdan keskiarvoja.

Pakilan talkoot kerästivät taas ahkeraa talkooväkeä nauttimaan ahertamisesta yhteisten alueiden kunnostamisessa, toistensa seurasta ja tietysti myös hyvästä talkookestityksestä. Talkooväki näyttää noudattavan perinteitä myös siinä mielessä, että naiset kerääntyvät kerhotalolle siivoamaan ja laittamaan ruokaa sekä tekemään erilaisia puutarhatöitä puistoalueilla.

Miehet taas näytävät viihtyvän varaston työkalujen ympärillä ja kärräämässä erilaisia tavaroita ympäriinsä. Tai sitten hakkaavat nauloja seiniin ja purkavat ja hajottavat aiempia rakenteita. Välillä miehet seisoskelevat ringissä ja keskustelevat töistään.


Parasta kuitenkin, ja yhteistä kaikille on ruokatauko, jolloin nautittiin tälläkin kertaa hyvää ja ravitsevaa keittoa rattoisasti rupatellen.

Lisää talkookuvia: linkki.

Rikkaruohosota

Varhaiskevät on tärkeintä rikkaruohojen torjunta-aikaa. Varhain perattu kukkapenkki käyttäytyy siivosti koko kesän, eivätkä rikkaruohoystävämme pääse ottamaan yliotetta kasvattamiemme suosikkien, perennoiden tai kesäkukkien ylitse.

Tarvitseeko puutarha nurmikkoa ja tarvitseeko nurmikon olla lyhyeksi leikattua ja rikkaruohotonta, tasaista kenttää - tämä on makukysymys (ks. esim.) ja myöskin vaihdellut paljon aikojen saatossa (ks. puutarhakirja-arvostelu). Nurmikon jättäminen niityksi ei ole ongelmatonta sekään: niitty ei välttämättä kestä tallaamista ja useimmat entiset nurmikot ovat liian ravinteikkaita tavallisille ketokasveille: ne tukehtuvat tuttujen rikkaruohojemme kuten voikukan ja vuohenputken kilpailuun. Vuohenputkitiheikköä voikukalla maustettuna taas tuskin monikaan pitää kovin kauniina tai edes luonnonmukaisena.

Näin ajatellen siirtolapuutarhuri on ongelman edessä: rikkaruohoille tarttis tehdä jotain. Paras ja kenties myös luonnonmukaisin konsti on se vanha kunnon kitkeminen. Juurineen pois! Vuohenputki väistyy, kun muutaman vuoden kaivaa sitkeästi sen maavarret ylös. Voikukka, kun on noin kolmeen kertaan kaivanut saman juuren ylös. Kukkapenkeissä ei juuri muuta kuin kitkemistä voi tehdäkään, mutta nurmikoilla ja poluilla kyllä.

Vuohenputki pysyy poissa nurmikolta, kunhan sitä säännöllisesti leikataan. Voikukkaa sen sijaan täytyy torjua kitkemällä. Tähän tarkoiotukseen on saatavilla erilaisia voikukkarautoja. Kätevin on pitkävartinen, kierrettävä rauta, jolla juuren saa toisinaan lähes kokonaan pois, jolloin saman kasvi ei kasva heti uudestaan.

Hauskoin ja herrasmiesmäisin tapa on käyttää ns. torjuntaputkea. Niitä käyttäessä ei tarvitse kumarrella vaan voi käveleksiä nurmikolla kuin englantilainen lordi ja osoitella rikkaruohoja kepillään. Näitä putkia on saatavilla kahta mallia: toinen nesteelle ja toinen karkealle merisuolalle.

Putkien alapäässä on jousella varustettu venttiili, joka sallii putkea voikukan ruusukkeen keskikohtaan painettaessa pienen määrän etikkaa tai suolaa valuvan kasvin päälle.

Muutamassa päivässä voikukan ruusuke kuihtuu ja kasvi kuolee. Etikan sijasta olen käyttänyt myös tärpättiä, joka tehoaa huomattavasti nopeammin. Tärpätti, eli lakkabensiini, on kuitenkin niin paljon kovempi aine, että sitä täytyy käyttää mahdollisimman pieniä määriä ja varoa häiritsemästä naapureita liian taajoilla hajupilvillä.

Tällaisen täsmäkohdennetun kemikaalikäsittelyn lisäksi on tietysti olemassa perinteisempiä kemikaalikäsittelyjä. Nurmikon rikkaruohohävitteellä voi hävittää, niin voikukkia kuin muitakin, "ei-heinämäisiä kasveja". Olen kuitenkin luopunut esim. Toxanin käytöstä käyttöohjeen mukaisena laajana kastelukäsittelynä siitä yksinkertaisesta syystä, että nurmikko näyttää sellaisen jälkeen aivan liian kaljulta. Tykkään monimuotoisemmasta nurmikosta, jossa kasvaa myös akankaalia, apilaa, pihanataa ym. nurmikossa viihtyviä leveälehtisiä kasveja.

Nykyään käytän Toxania vain pensasaidan piikkisen alustan puhdistamiseen. Käsittely täytyy vielä täydentää heinien tuhoamisella esim. Agililla, mutta sitten pensastaita pysyykin vihreänä alhaalta asti.

Voikukka alkaa kuihtua parissa päivässä saatuaan Toxania.

Kovempia myrkkyjä, kuten glyfosaattia, kauppanimeltään Roundup, en suosittele lainkaan puutarhassa käytettäväksi. Tämä on myrkky, joka tappaa kaiken vihreän, myös kaiken arvokkaan mitä puutarhaan on vaivalla vuosikausia kasvatettu. Eikä siihen tarvita kuin muutama eksynyt pisara. Jos on pakko käyttää Rounduppia, niin sitten vain aineeseen kastetulla rätillä pyyhkimällä.

Kaikki torjunta-aineet kannattaa ostaa isompina erinä tiivisteinä. Käyttövalmiiden liuosten ostaminen tulee suhteettoman kalliiksi, eikä säilyvyyskään ole hyvä.

Entä sitten ne etanat? Vähän samanlainen ongelma kuin rikkaruohot - päättymätön sota. Etanaloukut eivät toimi. Tai ainakaan niillä ei ole hyvinvoivaan etanakantaan mitään todellista vaikutusta. Kuten rikkaruohojen kanssa, helpommalla pääsee, kun pyrkii säästämään tietyt paikat niiltä. Täydelllistä tuhoamista ei kannata edes yrittää, koska se on tavattoman vaivalloista, eikä kuitenkaan onnistu.

Toimivaksi olen havainnut tavan laittaa esim. mansikoiden kypsyessä sinisiä Mesurol- syöttirakeita joka puolelle mansikkamaan ympärille katekankaan päälle. Näin olen saanut paljon enemmän ehjiä etenan järsimättömiä mansikoita. Tosin en sataa prosenttia, mutta kuitenkin paljon enemmän kuin aiemmin.

Lissä kuvia aiheesta: linkki

Syöksy kesään

Helatorstaiaatosta alkanut lämpöhyöky kuori kesän esiin kuin sipulin. Helatorstaista sunnuntaihin tapahtui pieni ihme ja maisema muuttui silmiemme edessä:
Lehtipuut saivat lehtensä. Ensin koivut, sitten omenapuut.
Tulppaanit ja narsissit aukaisivat kukkansa. Pionit lykkäsivät esiin 20-30 senttiä lehtiruotia. Marjapensaat ja pensasmustikat saivat lehtensä ja alkoivat kukkia. Ruoho kasvoi 15 senttiä ja peitti vihreydellä talven kulottuneen ruskean. Maisena muuttui varhaiskevään kulottuneesta hyvää tekevän vihreäksi.

Joillekin kylmään tottuneille kevätkasveille äkillinen kuumuus näytti olevan suorastaan liikaa.

Myös kirjopikarililja alkoi kukkia. Maamme ainoa kukka, jolla on ruudullinen teriö.
Nyt on aika:

Pilkkoa omeanpuuta kuivumaan talven polttopuutarpeisiin.

Korjata maa-artisokkasato. Viedä ylimääräiset sata kiloa naapurin portaille, soittaa ovikelloa ja juosta karkuun...

Noppia viinimarjapensaista äkämäpunkkien viottamat turvonneet silmut ja polttaa ne takassa roskien mukana. Ähä kutti tuholaisille.

Levittää syksyllä hankittu Vermolainen vadelmamaalle ja ihailla viidenkymmenen metrin pituista hevoselta tuoksuvaa penkkiä.

Kaataa lehtipuun tervaa myyrän koloihin ja räyhähenkisen oravan jäljille. Orava katkoo tulppaaneita ja järsii niiden sipuleita päältä päin. Hampaan jälki on isompi kuin myyrän mutta pienempi kuin kanin.

Etukesä iski, autuas aina on Pakilan sauna

Sattui tänä vuonna, että kesä osui toukokuulle helatorstaivapaille. Vaikea oli uskoa sääennusteita, jotka kertoivat kaakosta meille virtaavan helleilman juuri, kun lähes kaikki ovat ottamassa neljän päivän vapaata torstaista sunnuntaihin. Vaan kerrankin se piti paikkansa ja meitä paiskattiin vuosisadan helteellä. Saunatalkoita vietettiin uskomattoman kesäisessä säässä. Muistini mukaan viime keväänä satoi ja oli kylmä. Kaikilla talkoolaisilla sadetakit päällä. Mutta ei nyt: shortsit ja t-paidat olivat yleinen asuste.

Talkoolaisia oli kertynyt paikalle peräti 43. Tämä on virallinen talkookuva, jossa me olemme kaikki sankaritalkoolaiset. Lisää kuvia: linkki.
Taitaa olla oman lajinsa ennätys tuo kevättalkoolaisten määräkin. Saatiin aikaan kaikki suunniteltu ja vielä paljon lisääkin. Ja meillä kaikilla oli niiin mukavaa. Varsinkin sitten, kun päästiin ansaittuun talkoosaunaan nauttimaan uudistetun saunamme ensimmäisistä virallisista löylyistä. Kyllä meidän kelpasi. Löylyt ovat, jos mahdollista, entistäkin paremmat ja porukka tuntuu olevan entisellään: juttu lentää vanhaan malliin ja Seppokin pysyttelee sitkeästi suosikkiaiheessaan. Seppo halusikin lähettää erityisiä terveisiä kaikille lukijoille.

Kylpiessä tapahtui se, mitä jo osattiin odottaa: Nyt kun meillä on neljä suihkua kahden sijasta, ei lämmintä vettä saa käyttää liian huolettomasti. Se loppuu. Naisten vuorolla viimeinen puoli tuntia nautittiin kylmästä vedestä. Saunojia oli yhteensä 103, miehiä 39 ja naisia 64. Ennätyspaljon eka vuorolla, mutta ei vielä kuitenkaan juhannussaunan määrää, jolloin vesi on tahtonut loppua kahdellakin suihkulla. Sitä lämpimän veden lotrausta pitäisi nyt saada vapaaehtoista tietä rajoitetuksi. Suihkupoliisien vahtaaamaksi ei ole kenenkään mukava joutua. Ensin pilaantuu tunnelma vahdatuilta ja sitten niiltä, jotka saavat niskaansa kylmää vettä vielä shampoota tukassaan. Vetoankin nyt kaikkiin: suihku kiinni kun vaahtoat, auki vain kun huuhtelet ja silloinkaan sitä ei tarvitse ruuvata täysille, lirukin huuhtelee ja Vantaa loput.
Vaan nyt meillä on siis uusi sauna ja kevät kauneimmillaan. Nautitaan niistä.
Sauna yksillä kesä kaikilla.

EU vieköön

Yhdistyksemme piti talkoot leikkikentällä. Tällä kertaa sitä ei kuitenkaan voitu kehittää eikä kunnostaa. Olen kuullut monta tunteita liikuttavaa puhetta yhdistyksen kokouksissa/juhlissa, joissa on korostettu lasten ja jälkikasvun tärkeyttä siirtolapuutarhatoiminnalle. Tällä kertaa vain jouduttiin, sattuneesta syystä, toimimaan tätä kaunista ajatusta vastaan. Tuo sattunut syy on se, että viime vuosikymmenen puolivälissä päätimme liittyä kansainväliseen yhteenliittymään nimeltään EU. Niinpä nyt sitten, juuri tuon järjestön nimissä, yhdistyksemme on saanut kaupungilta ukaasin: leikkikentän leikkivälineet eivät täytä uusia EU:n turvallisuusmääräyksiä. Ehkäpä turvallisuutta olisi määräyksillä korotettu ilman EUtakin, mutta miten kätevää kaupungin virkailijoille onkaan perustella asiansa: EU vaatii.
Ja tuolta se nyt sitten näyttää tällä hetkellä, turvallinen leikkikenttä: Keinut, liukumäki ja kiipeilyteline ovat nurin ja hiekkalaatikko purettu. Kun minä olin pieni, josta nyt kyllä on reilu viiskytä vuotta aikaa, myönnetään, ei ollut tällaisia määräyksiä ja keinut olivat jykeviä ja niitä oli paljon. Mutta suosituimpia leikkipaikkoja olivat vanhojen talojen purkutyömaat. Sieltä löytyi kaikenlaista mielenkiintoista rojua, esim. aseeksi laudanpätkiä, joiden toisen pään läpi oli lyöty nauloja...

Sääennusteen mukaan hyinen keli helittää tällä viikolla ja saadaan lämmintä. Jo on aikakin, kasvihuoneessa olevat taimet ovat kärsineet pahasta kääpiötaudista lämmön puutteen takia. Noita kurkun taimia en ole uskaltanut edes viedä sinne, kun ovat kylmän arkoja.

Mutta kyllä siellä silti taimia on, ja jotkut ovat jo päässeet kasvun vauhtiin kylmistä öistä huolimatta. Taimipurkkeja on niin paljon, että äkkiä katsoen koko kasvihuone näyttää kaoottiselta, mutta tosiasiassa siellä on tarkka järjestys, näen siirtolapuutarhurin sielunsilmillä jo, missä kohtaa pihamaata kukin taimiryhmä tulee jatkamaan elämäänsä ja kasvuaan, ja senkin, mitä sille vapautuvalle kohtaa kasvihuonetta sitten jonkun viikon päästä istutan. Lämmin kevät jo sielua liikuttaa, vaikka ulkona onkin vielä kylmä.

Jo joutui armas aika...

ja sauna suloinen!
Nyt se on lopultakin koittanut se aika: ensi lauantaina on saunan kevättalkoot ja kevään ensimmäinen saunavuoro. Eikä olekaan mikä tahansa tavallinen saunakevät, vaan remontoidun saunan uudelleen käyttöön otto. Armaan saunamme löyly- ja pesuhuone on rakennettu lattiasta kattoon, seinistä ikkunoihin ja oviin, piipusta kaakelointeihin ja lattialämmitykseen - ihan kaikki uutta ja hienoa. Kelpaa meidän siinä nyt taas saunoa ja, toivottavasti, seuraavat viisikymmentä vuotta vierähtää, ennen kuin yhtä perusteellista remonttia taas tarvitaan. Remontti on aivan viimeistä pilkkua myöten vaille valmis. Mutta niinhän kaikki remontit aina ovat: tiedättehän sen viimeisen listan, joka taitavimmankin timpurin talosta puuttuu vielä kymmenenkin vuoden päästä... Hieman surullista on, että uuden ja hienon rinnalla, monet vanhat osat näyttävät kovin kuluneilta, kuten esim. saunamme ulkomaalaus, joka kaipaisi kipeästi jo uusintaa. Vanha museaalinen pukuhuoneemme, sen sijaan, henkii edelleen tiettyä viime vuosisadan puolivälin arvokkuutta. Tervetuloa saunaan kaikki uudet ja vanhat Pakilan saunan ystävät. Kevättalkoissa ensi lauantaina nähdään (sauna-ajat)!
Monet ovat seuranneet remontin edistymistä tämän blogin kuvista, joita olen lisäillyt sitä mukaa, kun olen ehtinyt niitä napsimaan. Blogin etusivulla on myös myös pyörinyt postimerkin kokoinen "diashow", jota klikkaamalla on pääsyt katsomaan kuvia täydessä koossa. Poistan lähiaikoina tuon linkin etusivulta, mutta, ei hätää, kuvat säilyvät nettialbumissani (osoite), josta ne löytyvät kyllä myöhemminkin. Osoite kannattaa tallentaa, jos myöhemmin vaikka tulee kysymyksiä siitä, miten jokin kohta toteutettiin tms. Kuvista asiat voi aina tarkistaa.

Nyt on aika

Nauttia varhaiskeväästä ja syödä pakastin kesää odotellessa tyhjäksi. Mutta kova työ on vielä edessä, ennen kuin pakastimien pohja alkaa paistaa.

Eikä puuron päällä jaksa aamuisin enää syödä kerrallaan kuin neljänneslitran vadelmia. Marjamehuja on vielä kahdelta vuodelta, eikä niitä millään jaksa kitata yhtä mittaa kun ei flunssakaan vaivaa. Omenamehut on onneksi loppu, mutta papuja ja porkkanoita on vielä hyvänlainen satsi. Ensin on kauhea vaiva saada pakastimet täyteen omilta viljelyksiltä ja sitten on kauhea vaiva saada ne taas tyhjäksi. Yhtä suorittamista? Ei - taidan ottaa rennosti ja joku kaunis päivä otan loput pakasteet ja käyn antamassa ne väkisin sukulaisille!

Vielä hetken ehtii vain ihailla kevään tuloa ennen kuin pakolliset puutarhakiireet pakottavat puskemaan kompostin levitykseen, kasvimaan kääntöön ymsellaiseen, jolta ei tahdo ehtiä edes hetkeksi istahtaa ja ihailla ja lukea suurta luonnon kirjaa: kuinka upea voikaan olla ensimmäinen avautuva tulppaani!

Miten herkkä on täpläimikän ensin vaaleanpunainen ja sitten sähkönsiniseksi muuttuva kukka!

miten kamalan äkkiä raparperi avasikaan lehtensä, niin että nyt alle mahtuisi sadetta pitämään jo vaikka kuinka iso rupikonna!

Eikä sireenin silmuja voi enää sanoa vain turvonneiksi: sieltähän pököttää jo lehdet pystyssä!

Toukokuu ja takatalvi

Niin se Vappu meni ja lumisateet tuli. Vesi on päällä ja yöpakkasilta on vältytty eikä paineen kytkemisen jälkeen ollut kuin kolmessa hanassa pikku vuoto - muut oli kaikki jo vaihdettu. Hyvä isännät.

Nyt kun on vettä, ei ole enää pätevää tekosyytä olla siivoamatta mökillä. Mutta kyllä se jäi vain aloitukseksi, kun keittiön pesemiseen meni puoli päivää, eikä sitten enää enempää jaksanutkaan. No, kai se mökki syksyyn mennessä tulee pestyä talven pölyistä. En aio ottaa turhia paineita, vain nauttia juoksevasta vedestä ja suihkuista.

Saunalla saatiin vapun jälkeisenä sunnuntaina uuden piipun peltihattu paikalleen, mutta vesien kanssa tuli vähän takapakkia. Putkimiehilta oli jäänyt yksi liitos vuotavaksi. Se saatiin kyllä korjattua ja sitä myöten vedet saunallekin päälle, mutta vielä on sellainen murhe, että vessa tarvitsee uuden huuhteluvesisäiliön. Entisen on pakkanen viime talvena halkaissut. Pienistä ongelmista huolimatta saunavuorot alkavat normaalisti ja saunan kevättalkoot on 15. toukokuuta (linkki vuoroihin). Se koeeläinsaunakin on kyllä järjesteillä, mutta siitä kerron vain asianosaisille, ettei tule väärinkäsityksiä.

Kirjoitin näet viime blogimerkinnässä mahdollisesta koesaunasta vappuna ja siitäkös nyt joku pahoitti jo mielensä. Lukekaa ystävät kalliit vielä uudestaan se kohta: Siellä oli oikein isolla, että JOS... eli jos erilaiset ehdot täyttyvät, niin sitten, muuten ei. Ja nyt siis kävi tämä viime mainittu vaihtoehto toteen. Saunasata on vielä mainittava, että kiukaan alla poltetltiin jo sunnuntaina pari pesällistä puita. Vähän se jännitti, mutta ihan suotta: hyvin se vetää, ei ole remontti mennyt hukkaan!

Vaikkei Pakilassa saunottu, kyllä me Markun kanssa vappusaunassa oltiin, Marjaniemessä.

Tämä oli Marjaniemen historian ensimmäinen vappusauna. Ovat päässeet pari vuotta sitten viemäriin ja samalla myös osalliseksi talvivedestä. Meillähän viemäri on ollut jo kymmenen vuotta, mutta vain kesävesi.

Nätisti on Marjaniemeläiset, Pusan Leo (4 x MM) etunenässä, saunaansa remontoineet. Kuisti oli lasitetttu ja pukuhuoneen nurkkaan oli ilmestynyt oikein tilava ja siisti vesivessa.

Hyvät ja vain vähän nokiset löylyt siellä oli. Eikä meidän kannata surra, kyllä sitä vielä saunotaan meilläkin!