Tämä ei ole tavanomainen "puutarhakirja", jossa neuvotaan puutarhan käytännön töitä. Ohjeita erilaisista tempuista ja nikseistä ei tästä kirjasta löydy.
Kirjoittajan aiheet vaihtelevat todella laajalla alueella flow-kokemuksesta varttamisen kautta Zen-puutarhaan. Lukujen pituus vaihtelee muutamasta rivistä muutamaan kymmeneen sivuun. Yhdistävä tekijä eri lukujen ja aiheiden välillä on laaja-alainen suhtautuminen puutarhaan ja maisemaan, kulttuurin ja puutarhan yhdistävät tekijät. Kirjoittajan tyyli on henkevä, jopa filosofinen, mutta samalla lämmin ja humoristinen. Minulle tuli lukiessa mieleen Agatha Christien dekkareiden ystävällinen Ms. Marple tarinoimassa puutarhasta. Syvää viisautta, laajaa kulttuurin ja historian tuntemusta ja samanlaista ilkikurisuutta.
Varttamisesta kirjassa on hauskoja huomioita: ne harvat miehet, jotka tätä taitoa nykyään harjoittavat ovat kirjoittajan mukaan erityisen puoleensavetäviä, eikä Eroksella olisi ehkä ollut mitään sitä vastaan, että hänet olisi nimetty varttamistaidon jumalaksi. Omassa luvussaan kerrotaan varttamistaidon mestarin yhteen puuhun varttamista seitsemästä kymmenestä (70) eri lajikkeesta.
Oswald Sirénin kiinalaisvaikutteisesta puutarhasta kerrottaessa mainitaan, että "nurmikkoa ei ollut, koska nurmikot voivat kiinalaisen ajattelutavan mukaan viehättää lehmiä, mutta niillä ei ollut mitään tarjottavaa ihmisälylle." The American lawn taas ei saa näyttää miltä tahansa. Sen pitää olla moitteettomasti leikattu ja täysin rikkaruohoton, ja voi sitä raukkaa, joka ei noudata tätä käskyä. Etupihojen nurmikot sulautuvat saumatta ja aidatta naapurien nurmikoihin. Tämä nurmikko on niin kaukana kuin kuvitella saattaa unelmien puutarhasta suojaisana paratiisina.
Zen-puutarhaa taas ei ole tarkoitus "käyttää". Sinne ei saa edes mennä. Se ei ole hyötykäyttöön, vaan sitä tarkatellaan mietiskellen, mieluiten istuen avoimella verannalla.
Ranskalaisen "Amelie" elokuvan nähneille on tuttu tarina puutarhatontusta, joka varastetaan ja ilmestyy sitten omistajalleen eri puolilta maailmaa lähetetyissä turistikuvissa paikallisten nähtävyyksien edessä. Tarina sisältyy tämän kirjan puutarhatonttuja käsittelevään lukuun ja on siis aikaisempi kuin elokuvan tarina, ehkä jopa tästä kirjasta peräisin?
Kirjan luvut ja kulttuurisuitsutus on väliin niin korkealentoista, että oma puutarhamöyrintä alkaa vaikuttaa, jos ei nyt mitättömältä puuhastelulta, niin ainakin tärkeitä ja hienoja kulttuuriyhteyksiä tiedostamattomalta (rahvaanomaiselta?) toiminnalta. Tässä lohduttaa kuitenkin kirjoittajan kuvaus omista lempikukistaan: huomaan, että ne ovat kaikki käyttäytymistään myöten tuttuja siirtolapuutarhastani. Ehkä ei ole liian myöhäistä sivistyä vielä lisää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti