tiistai 10. heinäkuuta 2018

heinätalkoot ja Lystikukkula

Viime viikon torstaina 5.7. onnistuin lopultakin pääsemään Tuomarinkartanon heinätalkoisiin. kaksikymmentä vuotta olen ollut Pakilan mökkiläinen ja lähes koko ajan ollut aikeissa osallistua noihin talkoisiin. Noin viisikymmentä vuotta sitten olin renkipoikana Orimattilassa tekemässä yhden talon heinät. Eipä ihme, että heinän seivästys, vaikka vain muutaman tunnin ajan, tuoksuineen ja näkymineen ja talkooväkineen, herätti monia eläviä muistoja.
Nykypäivänä niin harvinainen maisema, heinäpelto täynnä heinäseipäitä, on osa ainakin vanhemman polven suomalaisten, kaupunkilaistenkin, sielunmaisemaa. Ehkä vähän myös nuorempienkin. Ainakin talkoissa oli paljon nuoria ja myös lapsia, joita ajelutettiin, äitien seivätäessä heinää, pellon ympäri traktorin kyydissä.Talkooväki sai talkooruuat ja juomat ja myös talkoosaunaan pääsi. Tosin nyt ymmärrän, miksi Hannu-vainaa aina tuli talkoista mieluummin Pakilan omaan saunaan: ei se staran sauna ole Pakilan oman veroinen.

Talkoon jälkeen ja sitä ennekin olen poikkeillut ahkerasti Lystikukkulan lintujen pariin.Meillä on naapurina melkoinen lintumetsä. Lajistoa riittää. Laulajat ovat jo hiljenemässä ja poikasetlähteneet pesistä.
 Pakilan oma kanahaukka. poikasista en ole saanut varmaa havaintoa.
 Peiponpoika
 Mustapääkertun poikanen
 Laulurastaan poikanen
Punarinnan poikanen
Myös monet muut lajit ovat liikkeellä poikastensa kanssa. Onneksi koirat pidetään kiinni.

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Aidat ja keinoäly

oletteko sattumoisin kävelleet Kumpulan siirtolapuutarhan pääväylää? Ensin juhlava ja komea portti rakennus ja sitten ylämäkeen nouseva tie, jonka molemmin puolin puutarha- ja mökkirivi. Mikä on toisin kuin meillä Pakilassa? No, ne aidat. Kumpulassa ei juurikaan ole päätien varressa pensasaitoja, lähinnä vain ruusuja ja muuta melko matalaa palstan reunakasvia. Tähän verrattuna Pakilan päätie tuo mieleen jonkinlaisen pensasaitalabyrintin. Olen noin 1,8 metriä pitkä. Kun seison vaahterapolulla, en useimpien tonttien kohdalla näe puutarhaa, vaan vain tylsää vihreää orapihlajaseinää. Monet aidat ovat kaksimetrisiä, myös leikkaamisen jälkeen.
Miten tähän on tultu? Onko puutarhoissa Pakilassa jotain hävettävää, joka halutaan piilottaa ohikulkijoilta?


On alueella toki säällisiä ja hyvin hoidettuja aitojakin, jotka eivät ole jättiläismäisiä, vaan sopivat alueen henkeen ja yleiskuvaan. Oheinen kuva on eräästä sellaisesta. Vaatimattomuus estää minua kertomasta, kenen aidasta on kyse, mutta uskallan suositella tällaista matalaa ja kapeaa aitaa. Se on kaunis katsoa ja helppo hoitaa. Sen voi silloin tällöin lipsutella pensassaksilla ja viskata ämpärillisen pehmeitä latvoja kompostiin. Jättiaitoja leikataan harvoin ja kovalla työllä ja ihmetellään sitten mihin laittaisi hevoskuormallisen kovia, okaisia oksia.

Sain hallituksen pikkujouluissa viime syksynä lahjaksi kirjan. Kiitokseksi laitan tähän linkin muistiinpanosta, jonka tein kirjan luettuani. Sitä voi suositella.

torstai 14. kesäkuuta 2018

satumetsä ja -kirja

Nyt kun on aikaa kiireettömille aamukävelyille, olen löytänyt alueestammme ihan uusia yllätyksiä. Kaksikymmentä vuotta olen mökkeilyn Lystikukkulan kupeessa ja toki käynyt siellä kävelemässä teitä ja polkuja ristiin rastiin. Tuo satumetsä antautuu kuitenkin näyttämään ihmeitään vain kiireettömälle, silmät ja korvat auki liikkuvalle kulkijalle. Ikikuuset ja satavuotiaat lehtikuuset ja eri sukkessiovaiheessa olevat sekametsäosat ovat aivan uskomattomia. Jyhkeät männyt ja konkeloon kaatuneet lehtikuuset syleilevät toisiaan kymmenien metrien korkeudessa. Alueella pesii kanahaukka, sirittäjä, kultarinta, punarinta, neljä lajia rastaita ja kome lajia tiaisia, kirjosieppo, tikli, hemppo ja punavarpunen ja todennäköisesti vielä runsaasti lajeja, joita en ole vielä huomannut. Sirittäjä on jo lakannut laulamasta, mutta kultarinnan kuulin vielä tänä aamuna. Mikä ilo ihmiselle, olla hetken hiljaa paikallaan ja kuunnella linnunlaulua.

Luin kirjan Stephano Mancuso, Loistavat kasvit, 2017.  Tämä pieni kirjanen on ehdottomasti lukemisen vaivan arvoinen. Silmämme saattavat avautua aivan uudella tavalla näkemään kasvit ja niiden aseman elävien olioiden joukossa. Keinotekoinen jaottelu tunteviin, tietoisiin ja älykkäisiin eläimiin ja älyttömiin ja vähä-arvoisiin kasveihin ei näytäkään pitävän paikkaansa.
Kasvit kykenevät toimissaan älykkäisiin ratkaisuihin, valitsemaan ja optimoimaan ja vieläpä tehokkaasti ja nopeasti. Niiden juurten kasvuvyöhykkeet saavat monipuolisesti tietoa ympäristöstä ja ohjaavat kasvin kasvua parviälyn tai tietoverkoston tapaan. Tämä on kirja, joka jokaisen puutarhurin ja biologin pitäisi lukea. Ehkä näemme lähiaikoina faktapohjaisen ja tieteeseen ja tosiasioihin perustuvan keskustelun ja uudenlaisen eettisen suhtautumisen kasvun ja kehityksen niin siirtolapuutarhoissa kuin muuallakin yhteiskunnassa. Kasvien parempi ymmärtäminen syventää ymmärrystämme elämästä ja poistaa tarpeettomat antropooiset hierarkiat estämästä ymmärrystä ja tutkimusta. Evoluutionäkökulma yhdistää puutarhurin ja kasvit samaan kehittyvään elämänkehään, joka on aina liikkeessä ja muuttumassa.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Paluu bloggaaamaan

Rakkaat kanssapuutarhurit,
onpa aikaa päässyt vierähtämään ilman päivityksiä tällä sivulla. Voin paljastaa syyn hiljaisuuteen: olin puheenjohtajana monessa asiassa sidottu, joko vaitioloon, koska yksittäisiä henkilöitä tai mökkejä koskevia asioita  ei voi käsitellä, koska ne ovat luottamuksellisia tai sitten koin, ettei ole sopivaa käsitellä julkisesti asioita, jotka olivat yhdistyksellä vielä kesken käsittelyn. Ei olisi sopinut puheenjohtajan tasapuoliseen rooliin tuoda keskeneräisiä asioita muille forumeille.
No, nyt olen taas vapaa kirjoittamaan mitä lystää ja aion nauttia siitä. Muutenkin nyt eläkkeelle päästyä aion noukkia surutta rusinat pullasta. Eläköön nytku-elämä, tervemenoa sitku-elämä!
Tänään pistäydyttiin mökillä taimia kastelemassa ja kukas siellä kukkiikaan pihassa! Jouluruusu lumen keskellä kukassa yhtäaikaa lumikellojen kanssa. Mikä suloilmestys keskellä kuolleita viimekesäisiä perennan lehtiä.




Lähes viidenkymmen vuoden jälkeen olen elvyttämässä lintuharrastustani. Siinäkin on tarkoitus vain noukkia rusinat pullasta ja antaa vakavampien harrastajien ryppyotsailla ja tehdä tiedettä. Ohessa pari kuvaa tänä keväänä tapaamistani kaunokaisista. Birdlifen 100 lajia haasteessa ollaan menossa kohdassa 82, kevätmuuton alettua lajeja on alkanut tulla kiihtyvään tahtiin.


tiistai 19. heinäkuuta 2016

Että mitenkä?

Että mitenkä...? Että siirtolapuutarha-aate näivettymässä ja katoamassa koko harrastus nykyajan tieltä...? Mitenkäs sitten on Tampereella yksi puutarha satavuotias? Ja intoa täynnä ja luo uutta ja korjaa vanhaa...?
Niihamassa perinteistä on otettu se mikä elää ja hengittää. Juhlissa oli mainio kuoro, joka osasi ihan oikeasti laulaa ja kauniistikin. Juhlaa juonsi ammattimies, näyttelijä evp. Ahti Jokinen. Puheenjohtaja, oiva Hakala, ja liiton Pertti Laitila pitivät mainiot puheet.
Hatanpäästä tuodut kolme muinaismökkiä on museoitu alueelle hienoksi todistukseksi esivanhempien aherruksesta ja pienestä koosta, mutta muuten ovat mökit täyttä nykyaikaa ja hienosti varusteltuja.
Niihamasta on noin 11 kilometriä Tampereelle ja 3,5 kilsaa lähimpään kauppaan. Hieman syrjäisempi sijainti antaa väljyyttä: alueella on kolme erillistä mökkitaajamaa ja niiden välissä metsää! Lisäksi alueeseen kuuluu pitkä pätkä Näsijärven rantaa (nykyään puhdasvetistä!) ja rannassa rinnakkain jalkapallo-, tennis-, sulkapallo- ja petanque-kentät. Rannassa on kaksi saunaa, toinen, iso, lämpiää lauantaisin, mutta toinen, pienempi, puukiuas-uikkari-sauna joka päivä.

Kelpaa siinä siirtolapuutarha-aatteen kellotella isänmaan aamunkoitteessa ja unelmoida satojen vuosien loistavasta tulevaisuudesta!