Terveisiä lumettomasta Keski-Euroopasta ja apua lumen pudotukseen

Sattuneesta syystä lensin loppuviikosta Müncheniin ja palasin pintapostina Tanskan ja Ruotsin kautta täksi aamuksi takaisin. Seuraavassa raportti kevään tulosta Eurooppaan: Münchenissä oli torstai-aamuna kymmenisen astetta lämmintä. Lentokoneesta maisema näytti lumiselta, mutta ei pinnalta enää - päinvastoin. Tien varsissa näytti olevan jo leskenlehtiä kukassa. Baijerin pohjoispuolella lunta ei enää ole ja jopa Hartz-vuoristossa näyttää jo luonto alkavan vihertää. Lämpötila oli päivällä ylimmillään 14,5 astetta. Pohjois-Saksassa Hampurin pohjoispuolella kuitenkin on yllättäen lunta. Pohjoismaiset äskettäiset lumimyrskyt lienevät yltäneet sinne. Tanska myös oli harvinaisen luminen, mutta sulaminen oli täydessä vauhdissa. Själlannin lämpötila oli iltamyöhällä noin viisi plussaa. Ruotsi oli todella ihan täynnä lunta etelää myöten. Kuitenkin Helsingborgista Jönköpingiin lämpötila pysyi kolmessa plusasteessa ja tie oli sulana ja hanget painuivat koko ajan vauhdilla. Norrköpingistä Tukholmaan oli sitten yhtä paksu sumu kuin tänä aamuna Helsingissä ja lämpötilakin sama noin +1. Eli vaatimattomuus estää minua kertomasta, kuka haki meille kevätilmat Etelä-Saksasta asti. Ainakin talitintit ymmärsivät olla kovasti kiitollisia: riemukasta kevättä kaiklle!

Lumisadetta on todella riittänyt tänä talvena.
Uusi autoni tänä aamuna parkkeerattuna Helsinkiin.


Apuja lumien pudotukseen katoilta
Ilmoitustauluillemme oli ilmestynyt kaksikin ilmoitusta lumien pudotusavusta. Ensimmäinen on Pakilan SPYn isännöitsijätoimikunnan (vastaperustettu, joka, kuulemma, alkaa auttaa isäntä Paulia töiden tekemättä jättämisessä.) (puh: 0400508123 Jorma, 050 528 5040 Rane) ja toinen FISU lentopalloseuran ilmoitus (puh: 040 556 7700, 0400 617 478). Molemmilla yrittäjilä näyttää olevan sama hinta 50 euroa per mökki. (Liekö perustaneet laittoman hintakartellin? ;-)). Eli jos haluaa kannattaa pakilalaisia isäntäpuutarhureiden henkilökohtaista taloutta, ota yhteyttä ensimmäisiin ja jos taas lentopalloa ja urheilutoimintaa, jälkimmäisiin. Joka tapauksessa on hienoa, että ne mökkiläiset, joita huimaa pienikin korkeus, tai lumilapio ei muuten pysy käsissä, saavat nyt kätevästi apua.

Arktista mökkeilyä

Sunnuntaiaamuksi itätuuli kuorrutti mökkien katoille mielikuvitukselliset asetelmat. Tässä mökissä vintin ikkuna on jäänyt lumilipan alle ja terassin valokate on pahasti jo notkollaan.


Mäntypolun Manninen oli yksi tämän viikonlopun lumimiehistä.

Talven kylmin viikonloppu. Pakkasta oli yöllä reilusti alle kaksikymmentä. Jossain Kuusamossa päin kuulemma alle neljäkymmentä. Ei pakkanen vielä paha ole, mutta tuuli siitä tekee karmean. Ei tullut lähdettyä hiihtämään ja Sonian ratsastustuntikin jäi puoleen tuntiin, kun olivat hevoset niin kylmissään. Polttopuutkin alkavat loppua. Onneksi alimmaisena on kuivaa omenapuuta. Sillä kun lämmittää, niin tarkenee vaikka näissäkin pakkasissa.
Omakotitalon ja mökin erottaa toisistaan mm. se, että jälkimmäisellä ei tehdä lumitöitä. Vaan nyt täytyi antaa periksi ja luoda vähän lunta polulta. Tuuli oli tuiskuttanut sen umpeen. Aika monen mökin katolla on lumimies käynyt jo viime viikonloppuna niin kuin meilläkin. Kesällä sitten voi katsastella katonharjoja: ne mökit, joista on lumi säännöllissti luotu erottuvat suorana, kun taas niiden, joilla lumi on seissyt koko talven täydellä kuormalla, katonharjat alkavat muistuttaa kiinalaista pagodia.
Lunta on paljon ja ensi yönä on luvassa lisää. Viime viikon lumien pudottelun jälkeen jouduttiin pihapolkuja avaaamaan lapiolla, että pääsi kulkemaan - muistuttavat takapihalla jo juoksuhautoja. Kuusiaitakin alkaa jo olla paikoin kokonaan lumen peitossa.
Saunallakin käytiin. Oli siellä pesuhuoneessa tosi nätti, uusi katto paneloituna. Seinäkaakelit on jo saumattu ja lattiaakin aloitettu. Ensi viikolla valmistunee loput lattian saumauksista ja nurkkien silikonisaumoista. Sitten seuraakin saunaremontissa luova tauko. Ehkä jotain pikkuhommia voidaan tehdä välilläkin, mutta isompaa tekemistä aletaan vasta huhtikuussa. Ainakin silloin on varmasti lämpimämpää.

Takapihan polut ovat jo juoksuhautoina.

Kuusiaitakin peittyy jo lähes kokonaan lumeen.

Lajinmääritystä virtuaalipuutarhoissa

Kasvimaailmaan voi nykyään tutustua virtuaalisesti. Resurssit ovat yllättävän hyvät tähän tarkoitukseen.
Siemenkaupoilla on omia sivuja, joilla usein on hyvät valikoimat myös valokuvia, jotka auttavat tunnistamaan puutarhakasveja, siis niitä, joista siemeniä tai taimia kulloinkin on myynnissä. esim. Exotic Garden, isoäidin kasvit. Viimemainittu ei enää sijaitse Pakilassa, vaan on vaihtanut omistajaa ja muuttanut Espooseen. Verkkokaupassa sijainnilla ei toki ole merkitystä. Molemmilla liikkeillä on komeat kuvalliset luettelot netissä. Kuvien ja muiden tietojen avulla voi hyvinkin päästä perille siitä, että mitä tulikaan viime vuonna kylvettyä siihen kohtaan, josta se siemenpussi hukkui... Niittykasvien siemeniin erikoistunut kauppa on niittysiemen, jonka sivuilta löytyy niittykasvien kuvia.

Muita sivustoja kuvineen on mm. siemenkauppa, ja hyötykasviyhdistys. Viimemainitun tuoteluettelo ei juuri kuvilla koreile, mutta tietoa kaupan olevista siemenistä on sitäkin enemmän. Painotus on yhdistyksen nimen mukaisesti hyötykäytössä.

Varsinaisia lajintuntemussivuja, jotka on laadittu enemmän taksonomiseen käyttöön tai ainakin sen avuksi, jopa botanisteille, ovat erilaiset museoiden ja yliopistojen sivut. Parhaasta päästä on Ruotsin luonnonhistoriallisen museon kasvisivut VirtualFloran. Ne on laadittu erittäin helppokäyttöiseen muotoon, hakuja on tosi kätevä tehdä, myös suomenkielisillä kasvinnimillä voi hakea. Esim. jos arvelee pihalla kasvavan peurankellon, muttei ole ihan varma voi hakea tällä nimellä. Haun tuloksena on sivu nimineen ja kuvineen. Jos näyttää, ettei ennakkoaavistus osunut, voi seuraavan haun tehdä vaikka sukuninellä Campanula, jolloin saa nähtäväkseen kaikki ko. suvun lajit kuvineen ja silloin alkaa löytyä jo oikeita nimiä. Tosi kätevää ja nopeaa. Sivuilla olevat kuvat ovat todella hyviä ja havainnollisia, yhdestä lajista on runsaasti kuvia, yleiskuvien lisäksi kuvia kukinnoista ja lehdistä jne. Todella mainiot sivut. Pieni haittapuoli on, että sivut ovat ruotsiksi, mutta kouluruotsilla saa kyllä ihan riittävästi selvää. Vakaville harrastajille löytyy sivuilta myös määritysavaimet (bestämningsnyckel), jonka käyttö kyllä vaatii jo hieman botaniikan perustietoja. Samantapaiset, paitsi ei lainkaan niin käytännölliset, sivut ovat Helsingin Yliopiston pinkka-sivut, jotka on tarkoitettu lajintuntemuksen opiskelun avuksi. Siihen ne varmasti soveltuvat hyvin, mutta satunnaisen puutarhaharrastajan lajinmääritys ongelmiin ei täältä taida vastauksia kovin helpolla löytyä.
Puutarha.net kaupallisilta sivuilta löytyy kaikenlaista tekstimainosta, mutta myös kasvikortisto, josta kuka tahansa voi tehdä hakuja. Näyttää toimivan nopeasti ja kätevästi. Kasvin nimien ja kuvien lisäksi näkyviin saa hoito-ohjeita ja jonkun verran muutakin tietoa.
Niinikään kaupallisilta, yhden nettikaupan sivuilta puutarha.com, löytyy tietopankki, joka kannattaa tarkistaa, jos kasvia ei löytynyt edellisiltä sivuilta. Kaikista lajeista ei täällä ole kuvia, mutta mukana olevat kuvat ovat hyviä.
Netin keskustelu ja chattipalstoilla voi saada kätevästi selkoa puutarhan hoito-ongelmiinsa, mutta lajinmääritysongelmiin keskustelulinjoista ei juuri ole apua. Esim. suomi24.fi sivuston keskusteluryhmistä löytyy apua monenlaisiin puutarhaa koskeviin asioihin - joukossa on jopa oma alueensa siirtolapuutarhakeskustelulle. Sinne ei tosin ole kovin aktiivisesti tai säännöllisesti syntynyt keskusteluja. Yleisellä googlaamisella tai sitten aluekohtaisella, esim. blogspot.com sivujen sisäisellä haulla löytää helposti suuren määrän puutarhablogeja, joista osa päivitty ahkeraan ja sisältää paljon mielnkiintoisia aiheita. (Vaatimattomuus estää minua kuitenkaan ilmaisemasta mielipidettäni siitä, mikä näistä blogeista on paras.)
Näin helmikuun lumien keskellä tekee välillä hyvää sukeltaa virtuaalikasvien värikkääseen maailmaan.

Talkoohengestä

Talkoot ovat siirtolapuutarhaelämän suola. Sitä mieltä olen minä, ja varmaan moni muukin vakiotalkoolainen. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan sana talkoo tarkoittaa kovaa työtä, puuhaa. Yllätyin, ettei sanan merkitykseen alunperin ole sisältynyt yhdessä tekeminen, niin kuin nykyään. Sanahan on lainattu jopa suomenruotsiin: "Hyvin vakiintuneita suomenruotsalaisessa kielenkäytössä ovat myös sellaiset sanat kuin ... talko ’talkoot’ (josta Ruotsissa ei ole täsmällistä vastinetta). Suorat lainat kuten juttu, kiva, kännykkä ja tarra kuuluvat lähinnä arkikieleen, mutta esimerkiksi edellä mainittu talko esiintyy myös kirjakielessä (kotimaisten kielten tutkimuskeskus). Sanalla on niin hyvä maine, että se johtaa säännöllisesti sen väärinkäyttöön julkisuudessa: lamatalkoot, säästötalkoot, vrt. myös Kokoomuksen "toivotalkoot" viime kunnallisvaalien kampanjassa.

Sadekaan ei estänyt saunan kevättalkoita

toukokuussa 2009.

Seurantalot ovat vanhaa kunniakasta kansanrakennusperinnettä, kuten työväentalot, maamiesseuran talot jne. Valtaosa suurimmalta osaltaan talkoilla rakennettuja. Talkooperinne istuu syvällä suomalaisessa perinteessä. Runebergin runollaan ihannoima Saarijärven Paavo auttoi naapuriaan, mitäpä muuta kuin talkoohengessä: naapuria ei jätetä.
Siirtolapuutarhatalkoissa olen usein huomannut isommissa, harvemmin toistuvissa, kuten kevättalkoissa, ilmiön, jota kutsuisin löhökateudeksi ja jonka syynä pidän lyhyttä talkookokemusta: talkoolaiset alkavat moittia poissaolevia ja ihmettelevät, "miksi aina samojen täytyy tehdä kaikki". Tällainen marmatus kumpuaa kateudesta omissa oloissaan löhöileviä kohtaan, eli siitä, että talkoolainen ei oikeastaan haluaisi ihan täydestä halustaan olla talkoissa, vaan olisi mieluummin jotain muuta tekemässä.
Mielestäni paras vastaus marmatukseen on sen tosiasian perinpohjainen tiedostaminen, että talkoot ovat vapaaehtoisia: jos ei viihdy talkoissa, on täysi oikeus jäädä pois. Siksi poissaolijoita ei voi millään perusteella moittia. Jatkoksi käy hyvin sen pohtiminen, miten mukavaa talkoissa itse asiassa on: kivaa puuhaa yhdessä mukavien ihmisten kanssa, ketään ei rasiteta omia kykyjään enempää ja kaikille tarjotaan seuraa, sosiaalista viihdykettä ja ruokaa omien tarpeiden mukaisesti. (Menee muuten hetkittäin aika lähelle erään etunimeltään Kallen haaveiluja tulevaisuuden ihanneyhteiskunnasta: "ja yhteiskunta voi kirjoittaa lippuihinsa: jokaiselta kykyjensä, jokaiselle tarpeidensa mukaan"). Talkoolainen, jolla on mahdollisuus hauskanpitoon yhdessä muiden kanssa onkin se etuoikeutettu, ei se poisjäänyt! (Älkää vaan kertoko niille muille, miten hauskaa täällä talkoissa on! Muuten voi käydä niin, etten ensi kerralla mahdu mukaan!) On myös hyvä huomata, miten vaikeaksi talkoiden järjestäminen kävisikään, jos kaikki todella osallistuisivat: Pakilassa tarvittaisiin armeijalta kenttäkeittiöitä ja poliisilta johtoapua suurten väkijoukkojen ohjailuun...
Talkoot onnistuvat edellä kuvatun perustan pohjalta: ketään ei rasiteta liikaa ja järjestetään työlle tarvittavat puitteet talkootarjoilua unohtamatta. Silloin syntyy osallistujien kesken se talkoohenki. Siihen kuuluu tunne siitä, että ollaan tekemässä yhteistä hyvää, mutta ennen kaikkea se, että osallistujilla on hauskaa. Työtä on sopivasti, ei liikaa. Tehdään yhdessä, mutta jokainen saa jättää oman kädenjälkensä. Kukaan ei pomota. Jokaisen mielipidettä kuunnellaan, mutta yhteisestä työstä tehdään yhdessä päätöksiä ja noudatetaan sitten niitä. Talkoohengen ylläpidossa ja sen virittämisessä olennaisinta on, että tekemisessä säilyy mukava meininki ja työtaakka ei käy liian raskaaksi. Tylsille hommille tärkeää on, että talkoolaisia on sen verran, että monellekaan ei esim. osu kahta vuoroa kauden aikana. Jos näyttää, että talkooväki on vähenemässä, pitää siihen varautua agitoimalla lisää väkeä, tai miettimällä töiden jakoa ja tärkeyttä uudestaan. Töiden vastuujako esim. muutamien talkooporukoidenvastuualueisiin voi keventää aiemmin vain yhden tahon kuormaa. Tähän voidaan liittää myös vastuualue-isännyys -idea, jolloin työt nimetään vastuullisen ryhmän mukaan. Isäntänä toimiva taho saa kunnian ylläpitotyöstä, mutta on myös sitoutettu tehtävään maineellaan. Tämän vuoksi meillä täytyy olla niin paljon erilaisia "toimikuntia". Tällaisissa järjestelyissä on usein nimettävä jokin taho hoitamaan ylläpidon koordinointia. Toimikunnilla on vetäjänsä ja kokonaisuutta koordinoi johtokunta.
Talkoohenki ei viriä tyhjästä, eikä se pysy hengissä ilman huolenpitoa. Monesti talkootoiminnan käynnistämiseen ja ylläpitoon tarvitaan priimusmoottori, mutta toimeenpanevaa voimaa täytyy löytyä myös muista talkoolaisista. Toimiva talkooporukka voi koostua paristakymmenestä hengestä ja pienempiä urakoita voidaan tehdä viiden, kuuden hengen porukalla. Talkoissa on tärkeää, että työt on organisoitu hyvin, huolto pelaa ja hyvä tunnelma säilyy. Tehtävien ja työvälineiden jakamiseen kannattaa pestata talkoomestari, jotta kenenkään ei tarvitse olla ilman tekemistä.

Uuteens sosiaaliseen mediaan liittyvä termi crowdsourcing (vrt. outsourcing, ulkoistaminen) on ehdotettu suomennettavaksi talkoistamiseksi. Termillä tarkoitetaan sisällön tuotannon siirtämistä talkoilla tehtäväksi. Siis esim. blogimaailmaa.

Kauden jälkeen tarvitaan juhlahenkeä, jolla talkoohenkeä säilötään seuraavaa kesää varten.

Tekstissä on lainattu Karoliina Luodon kirjoitusta.

Pakilan helmikuuta

Lunta on vasta alle 100 kg neliöllä, mutta jos vesi- tai räntäsade

yllättää, saattavat heikommat katot olla vaarassa kärsiä.

Valon päivä, 3.2., meni jo ja päivät pitenevät jo kiihtyvällä vauhdilla. Ilmoitus Pakilan yhteisen talvipäivän vietosta 7.3. on jo ilmestynyt ilmoitustauluille.
Pakkaset ovat helmikuun myötä Pakilassa hellittäneet, mutta lumentulo ei. Pieni, ja yhä kapeampi polku vie hankein keskellä piilopirtillemme. Olo on taas kuin karhuilla pesässä. Routa on saavuttanut edellistalvia syvemmät mitat. Routaindikaattorina meillä toimii wessan ovi: se ei enää mene kiinni. Karmi on pullistunut noin 2,5 senttiä sisäänpäin ja wessan seinän muuratut harkot illottavat ikävän näköisesti. Ilmiön syynä on kellarin betonisten ulkoportaiden alla pesivä routa tai mahdollisesti seinän rakenteisiin tullut jäätynyt, kondenssivesi (tähän en tosin usko, koska lisälämmitys ei auta ongelmaan). Kuningatar kevät saapuessaan korjaa tämänkin ongelman - ainakin ennen näin on käynyt, joten en aio ryhtyä enempiin toimiin.
Meille on tulossa lisää kilpailua Pakilan lähikauppojen joukkoon: Torpparinmäen puolelle Tuusulantien alikulkua on rakenteilla K-market. Oivallista. Toivottavasti raju hintakilpailu iskee ABC-kioskimyymälän ja S-marketin monopoliin. Vaikka taitaa olla tältä toiselta kartelliketjulta liikaa toivottu, Toivossa on kuitenkin hyvä elää.
Ystävämme kanit ovat pysytelleet korkean hangen aikana piilosilla. Olisikohan jo toivoa, että talven ankaruus verottaa niitä, vai ovatko vain muuttaneet kulkureittejään niin, etteivä tole osuneet silmiin viikonloppukäynneillämme?
Veden haku Pakilan kaivolta on hauskan talvista puuhaa: astiat putoilevat kelkasta kun sitä vetää kapeaa käveltyä uraa myöten. Hyvin ja liukkaasti ne kyllä muuten kulkevat. Helpommin kuin kottikärryillä sulan maan aikaan.

Perille asti tulee kaupan päälle vähän kiinteämpääkin vettä.

Saunassa laatoitus on edennyt kuten kerrottu. Saumausta on jo tehty kolme pesuhuoneen seinällistä ja löylyhuoneen alaosan laatatkin melkein kokonaan. Ensi viikolla vuorossa lienee lattioiden saumaus. Aina valmiimmalta näyttää.

Markku ja Mikko suunnittelevat valaistusta ja kalusteita saunan pesuhuoneessa.

Mistä se tulee se siirtolapuutarha?

Köyhäinpuutarhoja perustettiin 1800-luvulla Saksassa kaupunkien liepeille hyväätarkoittavien maanomistajien, tehtaanomistajien ja kaupunginhallitusten toimesta. Tämä oli yhtenä asiana niistä monista, joilla yritettiin päästä yhä pahenevasta köyhyysongelmasta. Ongelman syynä oli väestön yhtäkkisesti hyvin nopeaksi paisunut kasvu. Talouden tuottavuus ei kasvanut yhtä nopeasti kuin väestön määrä, minkä vuoksi köyhäinongelmaa pidettiin tärkeimpänä yhteiskunnan ratkaistavaksi asettuvista ongelmista. Yksi Saksan ensimmäisiä köyhäinpuutarhoja oli kreivi Carl von Hessenin perustama palstoitettu puutarha (ns. Carl-puutarhat), joka perustettiin 1806 tuolloin vielä tanskalaisen Kappeln an der Schlein lähelle. Olisiko siirtolapuutarhaa siis sittenkin pidettävä pohjoismaisena, eikä saksalaisena, keksintönä (;-)).Puutarhapalstojen päätarkoitus oli lieventää köyhyyttä ja nälkää. Vuonna 1826 oli näitä puutarhoja jo 19 kaupungissa. Palstojen kooksi vakiintui jo tuolloin yhä edelleen yleinen 400 m². Palstoja vuokrattiin pientä vuokraa vastaan. Puolivälissä 1800 lukua perustettiin moniin kaupunkeihin köyhäin puutarhoja ja Berliiniin Punaisen Ristin puutarhoja, työväenliike perusti työläispuutarhoja ja rautateiden omistamille ylimääräisille alueille "rautatiepuutarhoja". Kaikkia näitä puutarhatyyppejä voi edelleen havaita kun matkustaa Saksan alueella. Muutaman mökin rykelmiin saattaa törmätä mitä yllättävimmissä paikoissa, esim. rautateiden risteykseen jäävässä hukka-alassa.

Toinen tarkastelulinja saksalaisen siirtolapuutarhan synnyssä on se, jolla nimellä siirtolapuutarhat yhä yleisesti tunnetaan Saksassa, nimittäin Schrebergarten. Se juontaa juurensa Leipzigilaiseen lääkäriin ja "naturopaattiin" Moritz Schreberiin. Schreber ei kuitenkaan ole siirtolapuutarha-aatteen isä, kuten hyvin yleisesti Saksassakin ajatellaan, hän on oikeastaan vain antanut nimensä käyttöön. Hänen kollegansa Ernst Hauschild oli aloitteentekijä ensimmäisen Schreberyhdistyksen perustamisessa. Se oli oikeastaan kouluyhdistys, jota ei kuitenkaan haluttu nimetä koulu- tai kasvatusseuraksi vaan nimi päätettiin antaa kuolleen Schreberin kunniaksi hänen mukaansa. Vuonna 1865 juhlittiin ensimmäisen Schreberpuistokentän avajaisia: leikkipaikka, jossa tehtaantyöntekijöiden lapset pääsivät urheilemaan ja leikkimään. Schreberkentällä ei vielä ollut mitään tekemistä puutarhan kanssa. Vasta myöhemmin opettaja nimeltään Heinrich Gesell perusti paikalle lapsille tarkoitetun puutarhan. Puutarhat kehittyivät nopeasti vanhempien ja koko perheiden "pakopaikoiksi". Lasten kentistä kehittyi perhekenttiä, jotka myöhemmin palstoitettuina ja aidattuina nimettiin Schreberpuutarhoiksi, jotka siirtyivät vanhempien hallintaan ja vuonna 1869, kun palstoja oli jo sata syntyi ensimmäinen yhdistys sääntöineen. Varastoja puutarhavälineille, pikkumökkejä ja aitoja rakenneltiin ja vuonna 1891 oli Lepzigiin syntynyt jo 14 uutta vastaavaa Schreberyhdistystä. Historiallinen, ensimmäinen Pienpuutarha-alue Dr. Schreber" on nykyään suojeltu ja siellä sijaitsee vuodesta 1996 alkaen Saksan pienpuutarhamuseo.

Puutarhapalsta-alueita perustettiin toisen maailmansodan jälkeen moniin Euroopan maihin tarkoituksena lieventää ruokapulaa ja parantaa ravitsemustilannetta. Ankaran asuntopulan vuoksi puutarhamökkejä laajennettiin ja paranneltiin luvattomasti monin paikoin Saksassa. Kaupunkien hallinnot kuitenkin, tilanteesta johtuen, sietivät tätä ja useimmiten myönsivät asukkaille elinikäisen asumisoikeuden. Tämä näkyy Saksan siirtolapuutarhoissa vielä tänäänkin: keskellä pikkumökkejä saattas seistä pieni "omakotitalo".Itävallan Wienissä on noin 30 000 pienpuutarhapalstaa. Näistä yli puolet on kaupungin maalla. Pienpuutarhoja käytetään yhä enemmän vakituisina asuntoina. Niiden suosio perustuu "vihreään" ja rauhalliseen sijaintiin. Pitkäaikaisen sosiaalidemokraatisen koalition jouduttua väistymään kaupungin johdosta 2000-luvun alussa sallittiin 50 neliön ympärivuotiseen käyttöön tarkoitetun puutarhamökin rakentaminen. Kolme neljännestä palstan pinta-alasta täytyy kuitenkin säilyttää "vihreänä".
Kirjoituksessa käytetty lähteenä mm. saksankielistä Wikipediaa hakusanalla Schrebergarten

Pakilan saunan remontin kuulumisia VI

Käytiin sunnuntaina katsomassa saunalla, miten remontti on edistynyt tänä talkoottomana väliaikana. Mennessä Henna tuumasi, että "ei täällä ole mitään tehty. Ei ole edes jälkiä saunatiellä". Hanget korkeat nietokset ja lisää lunta tuli koko lauantaiyö.

Mutta oli siellä saunassa valot ja työmies paikalla. Oheisista kuvistakin näkee, että lattiat on laatoitettu ja seinistä tehdään viimeisiä lattianrajoja ja kulmia. Ensi viikolla alkaa saumaus. Ensin saumataan seinät. Sitten Risto pääseekin jo seuraavalla viikolla pesuhuoneen katon panelointiin ja sillä aikaa saumataan löylyhuoneen lattia. Sitten Risto pääsee talkoolaisten kanssa löylyhuoneen viimeistelyyn ja pesuhuoneen lattia saumataan vuorostaan.

Listoja ja silikoneja nurkkiin ja rakoihin ja valmista tulee.

Loppukevääseen jää putkityöt ja, niin, se piipun päälle tuleva valu odottaa plussakelejä, saa nähdä kuinka kauan.

Että hyvältä näyttää. Aina vaan valmiimmalta ja siistiltäkin. Vaikka pukuhuone on kyllä hirveä työmaakaaos. Kaikkialla on tavaraa ja pölyä ja purua on joka paikassa puolen sentin kerros. Mutta kyllä siitä vielä sauna tulee ja hieno kaiken lisäksi. Sitä on tehty parhaan ymmärryksen ja taidon mukaan. Eiköhän tuo taas kestä sen puoli vuosisataa ilman suurremonttia, kunhan ne kevään työt vielä tulee tehtyä. Hyvä me.

Vielä muuta kuulumista Pakilasta sen verran, että siellä tanner jytisee ja aitaa kaatuu, vakkei hevosia ole mailla halmeilla: tykkylumi se siellä putoilee oksilta ja katon reunoilta, että jytke käy ja aidat on kuorman alla monella naapurilla ihan maata myöten. Menkää hyvät kanssamökkiläiset ravistamaan aitanne niskasta se kuorma. Ravistamatta voi aita lopulta katketa tai ainakin jäädä munkerolleen pitkälle kesään. Olen murheissani niitä raunioituvia aitoja katsellut, mutta en omistajan kanssa puhumatta ole uskaltanut niihin koskea. Lumikuormaa on niiiin paljon, että osa aidan oksista väkisin katkeaa sitä poistettaessa.

Pihalampun päällä on komea lumihattu ja kottikärryt ovat jo hautautuneet lumeen. Tämä aita on vielä pystyssä, mutta kohta voi tarvita tämäkin lumien ravistelua.