Puutarhan näkemisestä

Ympäristön, luonnon, puutarhan, voi nähdä monin silmin: Joku näkee Pakilan puutarhat rehevänä, kesäisenä puistona, jossa onnelliset puutarhurit asustelevat pikku mökeissään ja hoitelevat onnellisina palstojaan ja hedelmäpuitaan. Joku toinen taas näkee samassa maisemassa kurjia puuhökkeleitä ja muistelee lapsuuden kiduttavia kitkemisleirejä ja kiusaavia hyönteisiä. Puutarhurimme itse toki suhtautuvat valtaosin myönteisesti harrastukseensa ja siten näkevät ympäristön kai etupäässä ensin mainitulla tavalla. Siinä näkemisessäkin on kuitenkin valtavia eroja. Omalta kohdaltani olen huomannut miten vuodet ja kokemus ovat syventäneet sitä, miten paljon yksityiskohtia ja tapahtumista näen puutarhassani. Valitettavasti se on tuonut muassaan myös piinaavan tietoisuuden monista asioista, joita en välttämättä olisi halunnut tiedostaa, esim havainnot kaikkialla viihtyvistä ja uudelleen ilmestyvistä rikkaruohoista tai levottomasti "vääriin" paikkoihin vaeltavista perennoista. Olen ollut nyt kymmenen vuotta alueella ja viime aikoina olen vasta tajunnut, kuinka huonosti puutarhaani oli hoidettu niinä sen hankkimista edeltävinä aikoina: ruoho oli kasvanut kukkapenkkeihin ja tukahduttanut monet kasvit kitumisen asteelle, kasvimaalla ja penkeissä savi oli päässyt vallitsevaksi maalajiksi, muhevuus oli tiessään. Hämmästykseni on olllut monen lajin kohdalla suuri, kuinka ne ovat kiittäneet päästyään kasvamaan kunnnostettuun, kitkettyyn ja kantattun penkkiin.
Työtoverillani Teuvolla, joka on armoitettu botanisti, on taksonomille soveltuva tapa muistaa asioita: loppumaton määrä yksityiskohtia, joita hän ammentaa näköjään loputtomasta muististaan. Oma muistini taas toimii kasvien hoitajan kannalta vähän alioptimaalisesti: muistan kokonaisuuksia, en yksityiskohtia. Ensin muistan ja tunnistan vaikka vuodenajan ja paikan, sitten tässä assosiaatiokehyksessä mieleeni tulevat kyllä vähitellen yksityiskohdatkin, jopa lajien ja lajikkeiden nimet ja ominaisuudet ja se missä ne kasvoivat ja miten kukkivat viime vuonna samaan aikaan. Tästä on se etu, että tapaan vanhat kasviystäväni joka vuosi oikein miellyttävästi yllättyneenä ja iloisena niiden jälleennäkemisestä. Haittana taas on se, etten oikein pysty palauttamaan yksityiskohtia mieleeni konkreettisen viitekehyksen ulkopuolella. Keskusteluni oikeiden asiantuntijoiden, kuten botanisti Teuvon, kanssa on siksi haparoivaa kun joudun koko ajan muistelemaan nimiä ja muita yksityikohtia, " vai mite se olikaan?" Erilainen näkeminen ulottuu kyllä myös tällaiseen "kokonaisuuksien tarkasteluun". Olen huomannut, että syksy ei nykyisin enää ole saman merkityksinen kuin ennen: Ennen se oli kuolemisen ja maatumisen, kesän loppumisen ja talven horroksen alkamisen aikaa. Nykyään se taas on uuden alkua: monilla kasveilla tapahtuu syksyllä valmistautuminen uuteen kevääseen. Silmut turpoavat valmiiksi kevättä varten, juuria kasvatetaan vielä syysmyöhällä ja ravinteita varastoidaan juuriin, maavarteen tai mukuloihin taikka sipuleihin. Sipuleita voi istuttaa vielä marraskuussa (tarvittaessa rautakankea apuna käyttäen), mutta parempi aika on syyskuussa, jolloin ne ehtivät vielä juurtua ja asettua ja nousevat siten nopeammin keväällä. Ei ole syksykään kuin ennen, jos ei ole ilmastokaan. Ilmastomuutos on muuttanut talvemme leudoksi ja lumen tulon ja pysymisen satunnaiseksi. Lumisen puutarhammekin voimme nähdä monella tavalla: toiset näkevät vain lepäävän kokonaisuuden, toiset taas leikkausta odottavat omenapuut, hoitoa kaipaavan, lumen painaman aidanteen ja huoltoa kaipaavan kivetyn polun jne. Katse siirtyy yksityikohtiin ja niistä jälleen kokonaisuuteen, edestakaisin, ja siitä kumpuaa sitä puutarhan suomaa levollisuuden tunnetta, joka virtaa sieluumme kuin lämmin öljy ja hoitaa haavoja ja eheyttää. Lopputulos on sama, vaikka näemme alun ja välivaiheet niin eri tavoin.

Vuodenaikojen venyttämisestä

Kesää kuka ei mielellään venyttäisi vähän pitemmälle syksyyn. Valoa ja lämpöä useimmat ikävöivät ja puutarhan lempeää vihreyttä. Mutta toisaalta tuttu tunne on myös ikävä hiihtokelien loppumisesta: viime keväänä päästiin aina vielä yhtenä viikonloppuna ladulle ja vielä yhtenä ja vielä... kunnes sitten tuli se lopullinen keli, jolloin ladulle oli sulanut niin paljon havunneulasia, ettei hiihtäminen enää sujunut.

Toisaalta, paitsi edellistä vuoden aikaa, puutarhureilla on konstinsa venyttää myös tulevaa: siemenluetteloiden selailu aloittaa kevään jo aikaisin talvella ja taimien kylvö ja kasvatus ikkunalaudalla tuo jo kesän palasen lopputalveen. Oksien hyötäminen, esim. kukkivat omenapuun oksat pääsiäisenä, tuo palan kesää varhaiskevään keskelle.

Puutarhuri myös käyttää jokaisen tilaisuuden, minkä ilmat suovat venyttääkseen sesonkejaan: Viime sunnuntai (22.11.09) oli pitkästä aikaa sateeton ja lämpötila oli reilusti plussan puolella. Saunan remontoinnissa oli tänä viikonloppuna luova tauko. Niinpä oli aika ajaa ruoho ja silputa siinä samalla pudonneet lehdet nurmikoiden siistimiseksi sekä hakea lähipuutarhaliikkeestä loppuunmyynnistä muutamia satoja kukkasipuleita (70% alennuksella!) ja piilottaa ne hyvillä mielin sulaan maahan kukkapenkkeihin täydennysmullan alle. Hätätilassa pieni pakkanenkaan ei tosin tätä tointa haittaa: rautakangella reikä maan pintajäähän ja sipuli reikään. Mutta tänä vuonna siis syksyn sulan maan istutuskausi venähti marraskuun loppupuolelle ja sipuleita piilottaessa sai jo haaveilla ensi keväästä: miltä sitten näyttääkään, kun joka paikasta puskee tulppaaneja. Ruohonleikkuu marraskuun auringonpaisteessa oli hauska kokemus sekin: paitsi pudonneita lehtiä, leikkaantui kyllä myös ruohoa ja piha näytti taas siistin vihreältä - suorastaan kesäiseltä sen hetken ennen kuin iltahämärä jo laskeutui. Ruohonleikkuri pääsi öljynvaihdon ja sylinterin öljyämisen jälkeen tankki tyhjänä ansaitsemalleen talvilevolle. Viime kesänä taisi olla huono heinävuosi - keväällä täytetyssä 10 litran bensakannussani on vielä vähän jäljellä. Ei paha bensan syöppö tuo leikkurini, kun ajettavaa kuitenkin on 700-800 neliötä.

Lopuksi vielä sadonkorjuun kruunuksi perunannostoa. No, myönnetään, olihan se etutalven varhaispakkanen pahoinpidellyt kaikki pinnemmassa olleet mukulat käyttökelvottomiksi. Mutta niiden alta löytyi kuin löytyikin ämpärillinen aivan käyttökelpoisia herkkuperunoita. Jouluperunat on taas tänä vuonnakin turvattu. Ikävöin vuosikymmenet lapsuuteni perunoita, joita setäni kasvatti maalla omakotiotalonsa pihalla, ja joita meillä oli lapsuuden kodissani aina talven tarve talouskellarin perunalaarissa. Kunnes sitten maistoin luomukasvatettua perunalajiketta nimeltä Nicola. Aivan sama taivaallinen maku vei minut suoraan takaisin lapsuuden perunaherkutteluun. Siitä lähtien olen pitänyt varani ja hankkinut tätä oivaa, melkoisen rutonkestävää ja tasaisen satoisaa lajiketta joka kevät kymmenen kilon tarkastetun siemnperunapussin. Makuasiat ovat tietysti turhia kiisteltäväksi, mutta kyllä Nicolaa ei voita mikään. (muista lajikkeista ja niiden ominaisuuksista ks. Siemeneperunakeskus: http://www.spk.fi/index.php?s=Lajikkeet&langset=Suomi)

Marraskuussa nostetut

jouluperunat.

Pudonneet lehdet hajoavat

ruohonleikkurilla silpuksi.

Kesävesijohdon siunauksellisuus

Kesävesi katkesi puutarhastamme 28.9.2009. Alkoi aika, jolloin vettä on vain astioissa, eikä sitä niihin tule hanaa avaamalla, vaan vain kantamalla "kaupungista" tai "kaivolta" lehmuspolun päästä. Veden noutopaikka on ollut käytössämme nyt neljättä talvea. Se on puutarhamme tuloveden mittarikaivo, jota on korotettu yhdellä betonirenkaalla ja johon on asennettu ns. vesipostiventtiili ja johon on tuloputken, paikalleen jätetyn vesimittarin (kesäaikaan kaivossa on kaksi vesimittaria) ja vesipostiputken ympärille asennettu ns. saattolämmityskaapeli. Lämmitys pitää kaivon sisällä olevat putket kovillakin pakkasilla sulana. Kaivosta ulostuleva vesipostin putki pääsee aina vedenoton jälkeen valumaan tyhjäksi. Venttiili pitää sulkea kevyesti. Sitä ei siis saa vääntää kireämmälle, vaikka putkesta valuukin hetken aikaa kevyen sulkemisen jälkeen vielä vettä. Vaatimattomuus estää minua kertomasta, kuka oli ratkaisevassa osassa, kun talvivesipiste varusteltiin puutarhureidemme käyttöön.
Lokakuun alussa tuntuu hanasta juoksevan veden puute aluksi vähän kurjalta, mutta sitten vanhat talvirutiinit muistuvat mieleen ja kaikki alkaa sujua. Tulee myös mieleen monenmoista hyötyä, jota veden puutteesta aiheutuu.
Kesäkeittiön romppeet on viety ulkotiskipöydältä varastoon ja vesisäiliöt noudettu ja täytetty kylpyhuoneeseen (yht. 80 litraa) ja keittiöön (yht. n. 25 litraa) hyvissä ajoin ennen veden katkeamista. Boilerissa on lisäksi veden katketessa vielä 90 litraa vettä, jonka voi pitää lämpimänä ensimmäiseen viikonvaihteeseen veden katkaisun jälkeen. Käytännössä kaivolle on pakko lähteä vasta lokakuun loppuolella. Niin vähäiseksi käy veden kulutus, kun sitä on vain "kaivolla".
Tiskaaminen alkaa pian sujua hämmästyttävän pienellä vesimäärällä. Likaisimmat astiat pyyhkäistään ennen pesua paperipyyhkeellä, joka kompostoidaan tai poltetaan. Tiskaus tehdään pesusienellä, jossa on pesuainetta kohtuulliseti ja huuhtaisu tehdään vesitilkalla, joka valutetaan suoraan seuravaan puhdistettavaan astiaan. Ison määrän astioita voi pestä putipuhtaaksi puolella litralla vettä!
Saunominen on mahdollista kohtuullisilla vesimäärillä: minimaalisen pieni löylyhuone sallii vain melkein lusikan kokoisen löylykauhan käytön, pesuun riittää yksi vadillinen vettä per henkilö ja per pestävä tukka - puhdasta tulee ja pienellä vesimäärällä!
Veden voi noutaa astioihin kottikärryllä ja lumikelin aikaan lasten mäkipulkalla (Jukalla taitaa olla tähän tarkoitukseen lastenvaunuista kehitellyt rattaat ja oikea, "aito" vesikelkka).
Veden kokonaiskulutus, ja hiilijalanjälki, jota erityisesti lämpimän veden käyttö roimasti kasvattaa, jää siis talvimökkeilyssä kesäaikaan verrattuna minimaaliseksi. Käytettävän veden määrä konkretisoituu ja tulee käsinkannettavan havainnolliseksi, kun joka tippa haetaan itse kauempaa. Havainnollisuus on niin suurta, että se saa lapsetkin ymmärtämään juoksevan veden arvon kotioloissa.
On vielä todettava, että veden käyttö talvimökkeilyn aikana ei tietenkään ole mahdollista, ellei viemäriä ole rakennettu tarpeeksi syväksi: imeytyksen tulee luonnollisesti olla routarajan alapuolella. Kuivakäymälä puolestaan vaatii ympärivuoden toimiakseen lämpöä, ainakin peruslämmön ylläpitoa, ettei makki pääse jäätymään. Kuivakäymälöistä ks. aikaisempi kirjoitus: (http://timpanpuutarha.blogspot.com/2009/09/mulltoan-kayttokokemuksia.html).

Pakilan siirtolapuutarhan vesihuollosta

Siirtolapuutarhat on kunnallistekniikan suhteen rakennettu perinteisesti kevyesti: viemäreitä ei ole, vesijohdot ovat ns. kesävesijohtoja, joissa putket on kaivettu vain noin puolen metrin syvyyteen. Tällaiset vesijohdot jäätyisivät ja halkeaisivat talvella ellei niitä syksyisin tyhjennettäisi puhaltamalla niihin paineilmaa veden poistamiseksi.
Pakilassa tällaisia vesijohtoverkostoja on kaksi kappaletta: vanhempi viisikymmentäluvulta, jota nykyään käytetään Vantaan vettä johtavana kasteluvesiverkkona, ja uudempi vesijohtoverkko, johon johdetaan samaa HKV:n talousvettä kuin kaikkialla muuallakin pääkaupunkiseudulla. Vantaanjoen veden pumppaaminen kasteluun säästää melkoisesti, sillä se on huomattavasti halvempaa, kuin käyttää puhdistettua juomavettä tähän tarkoitukseen. Verkostot olivat aikaisemmin kaupungin hoidossa, muta puutarhojen itsehallinnon lisääntymisen myötä on tämäkin työ pitänyt ottaa yhdistyksen, käytännössä palkatun isäntämme, nykyisin Paulin, vastuulle. Uusissa puutarhoissa rakennetaan nykyään suoraan täysi kunnallistekniikka talvivesineen ja viemäriliitäntöineen (esim. Puolarmaari Espoossa). On myös menetelty niin, että vanhan puutarhan laajennusalue liitetään kunnallistekniikkaan muun osan pysyessä perinteisenä, vain kesäveteen liitettynä (esim. Sulkurannan puutarha Jyväskylässä). Vesihuoltoon vaikuttaa uusi EU:n hajajätevesiasetus (http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2003/20030542), jonka vaikutuksia on kaupungin toimesta arvioitu teettämällä konsultilla selvitys (http://www.hel.fi/static/hkr/julkaisut/2007/siirtolapuutarhojen_vesihuolto_2007_5.pdf).
Lainaus suunnitelman Pakilaa koskevasta osasta: "Helsingin kaupunki on rakentanut kesävesiverkoston vuonna 1995 ja verkosto on luovutettu yhdistykselle vuonna 1997. Verkosto on hyvässä kunnossa, mutta jostain syystä venttiileitä/sulkuja joudutaan vaihtamaan tiuhaan — vuosittain jopa 20 %:a. Yhdistyksessä on mietitty verkoston saneerausta vikojen runsauden takia. Tarkkaa syytä verkoston ongelmiin ei tiedetä. Alueella on rinnakkainen kesävesiverkosto ja Vantaanjoen vettä toimittava kasteluvesiverkosto. Vantaanjoen vettä pumpataan joesta läheltä saunaa pieneen painesäiliöön, josta se painetaan jakeluverkostoon. Kasteluverkoston paine ei kunnolla riitä alueen uloimmille laidoille varsinkaan, jos kastellaan paljon. Helsingin vesijohtovettä kuluu silloin merkittävästi myös kasteluun. Vesipiste tulee jokaisen palstan laitaan ja yksi jakotukki palvelee kahta palstaa. Alueella ei ole toimivia kaivoja."
Konsultti on näköjään saanut vanhaa tietoa. Tuollaista hanojen jäätymistä on kyllä aiemmin tapahtunut, mutta se on johtunut putkien huolimattomasta tyhjentämisestä. Viime vuosina tätä vaivaa ei enää ole ollut, kiitos Paulin huolellisuuden, myöskään kasteluveden riittävyys ei ole enää ongelma. Verkostossa olleet vuodot on saatu korjattua ja nykyisin vesi riittää hyvällä paineella jopa Mäntypolulle, jossa ennen keskikesän helteillä kasteluvesiputki sanoi vaan pöhhh, eikä vettä tullut lainkaan.
Edelleen suunnitelmassa todetaan: "Helsingin vesijohtovettä kuluu vuosittain vaihtelevasti, noin 400–600 kuutiota, riippuen ylimääräisen kasteluveden tarpeesta. ... Arviolta 200 kuutiota vedestä kulutetaan pelkästään saunalla. Siirtolapuutarhaan valmistui syksyllä 2006 talvivesipiste sen Pakilan rantatien ja Klaukkalantien risteytystä lähinnä olevaan kulmaan. Vesipistettä ei ole katettu ja se on varustettu sähkövastuksella jäätymisen estämiseksi."
Näitä lukuja olisi tarkasteltava tarkemmin tilastojen valossa - onko vielä parina viime vuotenakin käytetty runsaasti kaupungin vettä kasteluun, tuskin.
Alueemme varustelusta suunnitelmassa todetaan seuraavasti: "Vantaanjoen rannassa on yhdistyksen yhteissauna, joka on liitetty lyhyellä liityntäviemärillä yleiseen viemäriverkkoon vuonna 2001. Sauna on aktiivisessa käytössä. Sauna lämpiää noin 50 kertaa kesässä ja käyttökertoja on noin 4000 vuodessa. Saunassa on yksi vesivessa ja kaksi suihkua. Merkittävä osa kesävedestä tulee käytettyä saunalla. Saunan suihkuun pääsee vain kun sauna on lämpimänä. Muita yleisiä suihkuja ei ole.
Varastorakennuksessa on neljä vesivessaa, joiden jätevedet menevät vuonna 1997 rakennettuun umpisäiliöön. Säiliö tyhjennetään kesällä viikoittain. Yleisten vessojen käyttötiheyttä kuvaa se, että joka toinen mökki on lunastanut yleisten vessojen avaimet.
Kerhotalolla on keittiö, jonka jätevedet menevät saostuskaivon kautta vuonna 2000 rakennettuun imeytyskenttään. Imeytyskentän arvioitu käyttöikä on 25 vuotta. Keittiötä käytetään vain joitakin kertoja vuodessa yleisissä tilaisuuksissa. Käyttö on siis vähäistä, eikä siellä ole isoja vesikalusteita
kuten tiskikonetta.
Omia suihkuja ja lämminvesiboilereita on arviolta joka kolmannessa tai neljännessä mökissä. Pikkuhiljaa lukumäärä on lisääntymään päin. Omista suihkuista vesi imeytetään maahan. Tarkempaa tietoa järjestelmistä ei ole. Valtaosa palstojen harmaista vesistä kaadetaan istutuksille, mutta joillakin palstoilla on rakennettu 0,5–1 m3:n kokoisia hiekkapesiä, kuoppia tai kivipesiä. Yhdistys ei ole ohjeistanut mökkiläisiä tarkemmin jätevesien imeytyksen järjestämisessä. Omia saunoja on koko alueella joitakin kymmeniä ja ne tuskin lisääntyvät yleisen saunan suosiosta päätellen. Arviolta joka kolmannessa mökissä on oma kompostikäymälä ja jokainen hoitaa käymäläjätteen kompostoinnin itse. Tästä ei ole tullut ongelmia. Alueella on yhteinen lehtikomposti vain sellaisia tilanteita varten missä syntyy paljon puutarhajätettä kuten talkoot yms. Muulloin kompostia ei saa käyttää, vaan jokaisella on vähintään yksi lehtikomposti ja yksi umpikomposti."
Ylläolevassa tekstissä on mainittu hajajätevesiasetuksen kannalta tärkein asia: jäteveden käsittely mökkipalstoilla. Sen vaadittavaan tasoon ei kuitenkaan oteta selvityksessä selkeästi kantaa. Yhdistys on jakanut kaikille lyhennelmän kaupungin ympäristötoimiston tekemästä ohjeesta vesien käsittelystä siirtolapuutarhoissa. Ratkaisevaa viemäröinnin tarpeen arvioinnille on, arvioidaanko mökkiläisten tekemät omat toimet riittäviksi. Jos tässä päädytään kielteiseen arvioon, voidaan päätyä siihen, että yhdistys joutuu vastoin tahtoaan investoimaan, esim. koko alueen viemärien rakentamiseen, mikä tietysti olisi kallista ja onnetonta.
Toiveista ja puutteista alueellamme suunnitelma toteaa seuraavaa: "Saunalle tarvittaisiin ja on suunniteltukin 1–2 kpl lisää suihkuja. Ne mahtuvat olemassa olevaan rakennukseen, mutta vaativat pesutilojen saneeraamista. Yhdistys katsoo, ettei heillä olisi tällä hetkellä tarvetta suuremmalle palstakohtaiselle viemäröinnille tai ympärivuotiselle vedelle. Alue halutaan pitää tällä hetkellä suunnilleen jo olemassa olevalla varustetasolla. Konsultti ehdottaa varastorakennuksen ja kerhotalon viemäröintiä. Etäisyys viemäriin ei ole kovin pitkä ja tällöin varastorakennuksen ja kerhotalon kalustetasoa voidaan nostaa. Myös kerhotalolle saataisiin vessa".
Meneillään oleva saunan remontti tuo suihkuja lisää ja niiden käyttömahdollisuuksiakin voidaan ajatella kehittää. Konsultin suosituksen noudattaminen merkitsisi koko Vaahterapolun kaivamista auki kerhotalolle asti viemärityön vuoksi. Kustannus 315 metriselle viemärille olisi yli 50 000 €. Nykyinen käytäntö, jossa vesivessamme käyttävät loka-autolla tyhjennettävää pullokaivoa, maksaa noin 3 200 € vuodessa (noin 100 € per tyhjennys, 24 kertaa kesässä). Tämä on nykyarvoltaan 2% korolla laskien 35 500 € 15 vuoden kuoletusajalla ja 43 000 € 20 vuoden kuoletusajalla. Halvimmalla viemäröinti syntyisi alueemme jokaisessa kulmassa olevalle tyhjälle palstalle (paitsi tietysti Tuomarinkartanon puoleisen kulman tontti, jossa ei ole vieressä viemärilinjaa). Aiemmin, ennen nykyistä WC-varasto-sähkökeskusrakennusta, näillä palstoilla sijaitsivat PuuCee-rakennukset. Viemäröinti ainakin kahdella näistä palstoista syntyisi lähes pelkän liittymismaksun hinnalla (ks. http://www.helsinginvesi.fi/general/Uploads_files/Helsingin_Veden_Hinnasto_2009.pdf), jolloin rahaa periaatteessa jäisi kerhotalon ja WC-rakennuksen viemäröintiin verrattuna reilusti yli. Ylijäävällä rahalla voitaisiin rakentaa tarvittavaa tilaa - suihku- ja wc-tiloja, pyykkitupaa tms. huoltotiloja, mitä nyt yhdistyksen jäsenet yhdessä päättäisivät maksaa. Mutta kun wc:t nyt jo ovat keskellä aluetta, ei pieni kustannuslisä välttämättä estä toteuttamasta viemäröintiä juuri sinne. On ajateltava niin, että säästyvä kustannus pullokaivon tyhjennyksestä, nykyarvoltaan 35-40 tuhatta on käytettävissä tähän investointiin. Tai vaihtoehtoisesti: jos investointia ei tehdä tähän alueen keskelle tulevaan viemäriin, tulisi vaihtoehtoisen ratkaisun olla vähintään tämän verran halvempi. Viettoviemäriä alueen keskelle ei kuitenkaan taida saada, vaan tarvitaan pumppaamo, joka maksaa sekin ja aiheuttaa hiukan käyttökustannuksiakin. Jos oletetaan "kerhotalo-nykyinen-WC-rakennus-viemärin" kustannukseksi 60 000 €, jää vaihtoehtoiselle ratkaisulle vain 20- 25 tuhannen euron investointivara, joka ei kyllä riitä. Tällaisen vertailun oletuksena on, että nykyiset vessan käyttäjät jatkaisivat maksavina asiakkaina myös uudistetun wc-järjestelmän aikana. Joka tapauksessa investointi on niin iso, että sitä varten yhdistyksen on elettävä säästäväisesti useita vuosia, jotta se kyetään rahoittamaan. Ellei sitten yhdistyksen yleinen kokous riittävällä enemmistöllä päätä kerätä erillisellä maksulla tarpeellista summaa (esim. 400 €uron ylimääräinen maksu tuottaisi jo 128 000 € potin). Tähän en kuitenkaan usko. Parempi elää säästäväsesti ja investoida sitten, kun rahaa on taas säästössä. Kunhan ensin saadaan se sauna kuntoon...

Pakilan saunan remontin kuulumisia III

Viime viikonloppuna (7.-8.11.2009) remonttimme eteni piipunkorkeudessa mitaten taas kutakuinkin miehen mitalla. Muurarimme Veikko & Co. olivat sunnuntaina jo katolla töissä. Repsikkatalkooväki sekoitti laastia ja toimitti sitä ämpäreillä katolle. Tiiliä kannettiin ensin pukuhuoneen lattialle, siitä niitä ojenneltiin ketjussa vinttiin ja kattoluukusta katolla oleville muurareille. Tiilet ovat jo kaikki sisällä. Pihalla niitä ei ole enää yhtään. Eikä ole kyllä enää muurauslaastiakaan kuin puolet viimeisestä suursäkistä eli noin puoli tonnia. Kolme ja puoli tonnia on siis tähän mennessä laastia sekoitettu ja muuraukseen käytetty. Kokonaismäärä tulee olemaan yli neljä tonnia, sillä piipun pintojen rappaukseen täytyy hakea vielä kuivamuurauslaastia muutama säkki lisää. Tynnyreihin varattu vesi näyttää riittävän, jäljellä on vielä kaksi tynnyrillistä. Pakkanen ei ole hätyytellyt vielä liikaa, vaikka vesi on pari kertaa jo llut riitteessä. Kiitos kaikille sadevesitynnyreitään lainanneille.

Pesuhuoneessa ja löylyhuoneessa on kaikki seinämuuraukset ja tasoitukset tehty. Väliseinä on paikallaan. Löylyhuoneen katossa on jo höyrysulku ja koolingit paneeleita varten. Paneelilaudat ovat jo pukuhuoneessa odottamassa. Timpurimme Risto pääsee niitä talkooapulaistensa kanssa kiinnittämään jo lähiaikoina, jos vain laatta-asiat saadaan ratkaistua. Ja eiköhän ne saada.

Nimittäin suunnittelu- ja makuasiantuntijamme Mikko tuli jo Japanista ja ilmestyi saunalle sunnuntai-iltapäivänä iso pino laattanäytteitä mukanaan. Mikko tekee suunnitelmat laatoista ja laatoitus alkanee, jos ei tällä viikolla, niin sitten seuraavalla.

Talkooapulaisia on onneksi riittänyt myös viikolla, arkipäivinä. "Ansioitunein" näistä on arvioni mukaan saunamajurimme, Markku, joka on uhrannut jo useita viikkoja lomapäiviään talkootyöläisenä, milloin rälläkän varressa tiiliä sahaten, milloin muurarien apuna laastia sekoittaen. Luulenpa, että olemme kaikki Markulle aivan erityisen kiitoksen velkaa paitsi tästä uhrautuvuudesta, myös siitä, että Markku on jaksanut pidellä lankoja käsissään ja organisoida talkooväkeä ja hankkinut tarvikkeet ja työntekijät paikalle. Hyvä Markku! Uhrautuva jättitalkoopanoksesi on kaikilta ylösarvostettu.

Piipun muuraus tulee valmiiksi ensi viikonlopun talkoissa. Loppukorkeus harjalta piipunnokkaan muurataan vielä ensin ja sitten koko piippu rapataan ja asennetaan palosuojavillat piipun ympärille läpivientien kohdalle. Tämän jälkeen voi pellittäjä tulla pellittämään piipun ja paikkaamaan peltikaton sen ympärillä. Tämän jälkeen voidaan piipun päälle valaa "valuhattu" ja asentaa peltinen "suojahattu", joka estää piipun hormien kastumisen sisältä sateella. Tämä on erityisen tärkeää, koska saunarakennuksemme on talvet kylmillään, jolloin jäätyminen voisi tehdä märissä hormeissa tuhojaan.

Ennen laatoittajan tuloa täytyy vielä piikata pesuhuoneen lattiaan reikiä kahta uutta lattiakaivoa ja veden tuloputkia varten. Nämä tehtänee tällä viikolla, että sertifioitu märkätilarakentajamme pääsee esteettä töihin. Ensin tehdään uusia kaatoja, jonka jälkeen vielä levitettäneen tasoitetta ja sen jälkeen kosteussulut ensin seiniin ja sitten lattiaan, sitten laatoitetaan seinät lattianrajaan ja sitten lattiat. Lämmityskaapeli pesuhuoneeseen ja löylypuolellekin ainakin "paljasjalkakävelyalalle" (?), asennetaan ennen laatoitusta. Jos kaikki käy hyvin on laatoitustyöt viimeistelysaumauksia myöten tehty vielä tänä syksynä. Keväälle näyttää jäävän lähinnä putkimiehen töitä, eikä paljon mitään muuta. Ja tämä, rakkaat kanssasaunojat, tarkoittaa sitä, että on melkein mahdotonta enää epäonnistua remontin kanssa niin paljon, ettei päästäisi ensi toukokuusssa ihan normaaliaikoina saunomaan. Kaiholla jo ajattelen saunan tulevia kevättalkoita: aurinko paistaa, linnut laulaa, laituria kannetaan jokeen ja sauna: se on uutuuttaan kiiltävä ja kutsuvasti tuoksuva talkooväkeä lämpimiin uumeniinsa odottaessaan.

Uudet ikkunat paikoillaan.

Piippu alkoi jatkaa nousuaan

vintillä...

ja jatkoi nousuaan katolla.

Mökin remontoinnista I

Siirtolapuutarhamökkihöperyyteeni on alusta asti vaikuttanut mahdollisuus nikkaroida mökillä kaikenlaista. Niin sanotusti "toteuttaa itseään" ja sisäistä remonttimiestään puutarhassa myös tällä tavalla. Tiedä sitten, onko se "itse", jota toteutan. Olen taipuvainen määrittelemään tämän paisuvan remonttihulluttelun niin, että pidän vain hauskaa. Tekeminen on useimmiten tärkeämpää kuin lopputulos, ainakin sen jälkeen kun perusasiat on saatu kuntoon. Eli että mökin katto ei vuoda ja perustus ja rakenteet on niin hyvässä kunnossa, ettei mökki kaadu kovalla tuulella niskaan. Ajattelin ensin kertoa tämän lajin höperyyden eri osa-alueista niistä remonteista, jotka liittyvät sähköön ja sen käyttöön mökilllä. Monilla on mökillään vain pari sähkölamppua, eikä muuta. Väärin käsitysten välttämiseksi sanon heti, että minusta se on ihan OK. Minulla vain on tämä tapa huvitella rakentelemalla lisää teknikkaa. Ajattelen kyllä myös niin, että remontit on syytä tehdä nyt, kun vielä on voimia ja varoja. Iäkkäämpänä voi sitten viettää hyvin ansaittuja levollisempia puuhapäiviä hyvin varustetulla ja kunnossa olevalla mökillä.
Pakilan suuri sähköremontti tehtiin 2000-luvun alussa. Silloin uusittiin alueen kaapelointi ja rakennettiin uusi sähköpääkeskus. Vai onko se nimeltään pääsähkönkeskus?
Ison remontin yhteydessä mökkeihin tuli uudet varoketaulut ja antennipistoke, josta menee lanka kerhotalon katolla olevaan antennirykelmään.
Monessakaan mökissä ei sähköjä paljoa uusittu. Useimmiten rajoituttiin vain pistorasioiden vaihtamiseen maadoitettuihin niillä kohdilla, joissa se uusien määräysten mukaan oli tarpeen.
Minulla taas innokkaana remontoijana on ollut sähköpuolellakin monenmoista kehitelmää: Ensinnäkin kellarissa on heikkovirtalattialämmitys. Eli siis siellä on muuntaja, joka muuntaa verkkovirtaa jännitteeseen 32-38 volttia kytkimen asennosta riippuen vastaten lämmitystehoja välillä noin 600 - 1200 wattia. Säätäminen pelkällä jännitteellä on kuitenkin vaikeaa, varsinkin ulkolämpötilojen vaihdellessa paljon eli keväällä ja syksyllä. Siksi asennutin wessaan huonetermostaatin, jolla sainkin lämpötilan alakerrassa tasaiseksi.
Toiseksi meillä on varaavassa takassa alaosassa 2 kilowatin lämmitysvastus. Takka lämpiää siis haluttaessa myös sähköllä. Olen intohimoinen puunhakkaaja, joten vastusta ei tarvita lämmitykseen, muuta kuin niissä tapauksissa, että ollaan vasta tulossa mökille eli talvisin loppuviikosta, käytännössä perjantaina päivällä. Takan lämmitys toimi aikaisemmin niin, että poikkesin torstaina töistä lähtiessä mökillä laittamassa sen päälle ja perjantaina oli mökki lämmin, kun sinne illalla ehdittiin. Viime vuonna joulun alla se oli kuitenkin kerran vähän liian lämmin: noin 60 astetta. Syynä oli kiinnipalanut kontaktori (kytkin, jota takassa oleva termostaatti ohjaa). Se oli palanut kiinni "päällä asentoon", eikä suostunut irrottamaan otettaan. Vain sulakkeesta sain lämmityksen pois päältä - hyvä ettei palanut koko mökki. Sähkömiehiltä syytä moiseen kysellessäni en saanut muuta vastausta kuin , että "tällaista aina joskus näitten sähköosien kanssa tapahtuu". No, kontaktori piti tietysti korjata ja samassa yhteydessä asennutin mittaritauluun viikkokellon: nyt ei tarvitse enää poiketa laittamaan lämmitystä päälle, vaan kello hoitaa asian automaatisesti perjantaiaamuna ja kytkee sen taas pois illalla, kun tulemme paikalle ja jatkamme puulämmityksellä viikonlopun yli.
Vielä sähkölaitteista jatkaakseni, meillä on ne pihavalot. Seitsemän valopylvästä ns. käpyvalaisinta, joissa on energialamppu (yhteensä 77 wattia). Valoja ohjaa ulkona mökin takaseinässä oleva hämäräkytkin (kytkee päälle illan hämärtyessä) ja mittaritaulussa oleva kytkinkello, joka kytkee valot pois, kun uusi vuorokausi alkaa.
Muita sähkölaitteita meidän vaatimattomassa mökissä ovat tietysti sähköllä käyvä kuivakäymälämme (ks. aikaisempi kirjoitus), sähkökiuas, pari sähköpatteria, valovirtauuni, pesukone, jääkaappi ja pakastin. Radio, vanha iso TV ja digiboxi. Niin että paljon on sähköjohtoa ja laitteita pienessä mökissä. Luxusta vai elämän välttämättömyyksiä, sen jätän lukijan kommentoitavaksi. Toistaiseksi en vielä ole hankkinut ilmalämpöpumppua, vaikka niitä näyttää Pakilassa jo muutamia olevan. Täytyy ensin jututtaa niiden haltijoita käyttökokemuksista, mutta ehkä sitten...
Sama koskee aurinkopaneeleita ja tullimyllyjä mökin katolle, ovat ehkä ajankohtaisia vasta kaukaisessa tulevaisuudessa.
Kun tässä nyt tuli käytyä läpi tämä sähkömiehen kanssa tehty työ, täytyy jossain toisessa yhteydessä läpikäydä muuta remontointia, se timpuripuoli, kun sitäkin puolta on harjoitettu ns. virkamiestyyliin hitaasti ja moneen kertaan.

Pakilan saunan remontin kuulumisia II

Saunan remontti on edennyt suunnilleen ennakkokaavailujen mukaisesti.
Viime viikonloppuna (31.10.-1.11.2009) nousi piipunmuuraus jo pesuhuoneen puolelta ullakolle. Työ hidastui tässä vaiheessa, vaikka muurareita oli paikalla kaksi. Laastit ja tiilet pitää toimittaa pienissä erissä vintin luukusta muurareille ja muuraamisen työasennot ovat hankalia pienissä tiloissa.
Edeltävällä viikolla ovat timpurimme Risto ja kumppanit saaneet seinämuuraukset tasoitettua ja voivat nyt alkavalla viikolla jatkaa niiden ja väliseinän muurausta. Uudet ikkunat ja ovet asennetaan mahdollisesti myös jo alkavalla viikolla.
Lattialaattoja ja seinälaattoja on jo katseltu ja vaihtoehtoja ja värejä punnittu. Meitä painaa tässä asiassa, ah, niin kauhea vastuun tunne: pinta-alat ovat isoja, kalliiksi tulee ja, jos pieleen menee värin tai tyylin valinta, niin kauhealta näyttää. Toivomme apua sisustus-muotoilija- ammattilais-mökkiläiseltämme vielä tällä viikolla. Ei ole varmaa vielä, tehdäänkö laatoitusta tänä syksynä vai jääkö se kevääseen. Pakkanen hätistelee jo niin paljon, että vesiastioissamme on riitettä ja laastia sekoittaessa täytyy vettä lämmittää kattiloissa! Piipun muuraus kuitenkin valmistuu ensi viikonloppuna, sen verran on jo varmaa. Viikolla katolle ilmestyy tätä varten rakennustelineet, jotka ohikulkijakin voi nähdä.
Talkooväkeä on ollut riittävästi ja kaikki ovat olleet kärsivällisiä ja innokkaita tekemään. Siitä kiitos meille kaikille. Remontti on tällä hetkellä vaiheessa, jossa kaaos on lähes maksimissaan, mutta luulen, että kaikkien mielessä silti väikkyy jo ensi kesän makoisat löylyt uudessa ja entistä ehommassa saunassa - toivossa eletään, eikä turhaan, uskomme.

Piippu nousee jo ullakolla.

Laastin nosto ullakolle.

Muurauslaastin tekoa.