Pakkasta ja lunta

Lunta tulee aina vaan. Mökillä käydessä piti - taas - kahlata polvia myöten lumessa. Tuuli oli tuiskuttanut huolella tallatun kaviouran ihan kokonaan piiloon. Vain jäniksen jälki merkitsi, noin suunnilleen, polun kohtaa, joka toisella askeleella astuin ohi tallatusta urasta, ja upposin puolta syvemmälle - ärsyttävää.
Lumet tuli luotua katolta ja osalta valokatteita. Leikimökki ja muutama valokatteen nurkka jäi vielä toiseen kertaan. Että onkin tullut rakenneltua kartanolle moinen määrä kattoja. Tällainen talvi ilman suojakeliä on valokatteiden tuho. Suojakelillä lumet valahtavat liukkailta valokatteilta alas, mutta pakkaskelillä ne jämähtävät paikoilleen. Pakkaste jatkuessa lumi oli painunut, tiivistynyt ja paakkuuntunut niin, että lohkesi jättiläismäisiksi lohkareiksi, joita ei meinannut jaksaa heittää alas. Yritin konstruoida erikoistyökalua valokatteiden puhdistukseen: valokate on hankala, koska se alustukirakenteineen on niin heikko, ettei sen päälle voi mennä kävelemään. Pitää siis kurotella tikkailta, tai olla niin pitkävartinen työkalu, että yltää vierestä, katolta tai maasta, tyhjentämään lumet. Kiinnitin Gardenan 8-metriseen varteen haravan, johon olin pultannut vanerilevyn kappaleen lumilevyksi. Ajattelin, että sillähän vetelen kätevästi valokatteiden päältä lumet vaikka helposti maasta käsin. Eipä onnistunut. Lumi oli kovettunut niin kovaksi, ettei siihen moisella vehkeellä pystynyt. Tepsisi ehkä ohueen pakkaslumeen, jos joka tuiskun jälkeen olisi katteita harjaamassa...
Tämän huonon idean saa vapaasti kopioida ja kehittää toimivaksi.
Vuoden pyörä (hjul på svenska -> jul eli joulu...) on nyt pyörähtänyt yläkuolokohtansa ohi. Näen vuodenajat jättimäisenä pyöränä, joka pyörähtää vastapäivään kesästä syksyn kautta talveen ja hidastuen talvipäivänseisaukseen, jonka jälkeen vauhti muuttuu taas kiihtyväksi ja alkaa pudottaa meitä myötämäkeen kohti pitempiä päiviä, kevättä ja kesää ja lopulta putoamme täyttä vauhtia kukkien ja yöttömän yön juhannukseen, josta taas alkaa hiljalleen vastamäki ja hidastuminen. Nyt ollaan taas pyörähdyksen paremmalla puolella tarkkailemassa päivän aluksi niin hidasta pidentymistä.
Hyvää (mökki)uutta vuotta 2011 kaikille!

Lunta tulvillaan

Lumen tulo alkaa olla ihan uskomattomissa mittasuhteissa. Mökille viikonloppuna mennessä piti kävellä polvia myöten hangessa. Kuten tunnettua siirtolapuutarhoissa ei juurikaan tehdä lumitöitä, vaan testataan muinais-vintage-elämää, jolloin lumilapiota ei vielä ollut keksitty. Ja kyllähän se polku tallantuu yllättävän helposti kantavaksi, kun astuu suurin piirtein samaa latua pari kolme kertaa: jo kantaa, ja mökille pääseen kuivin jaloin.
Mutta tänään mökillä pistäytyessäni piti taas kahlata puolisääreen olevassa lumessa. Ja katot näyttävät olevan samassa kunnossa kuin viime kevättalvella: lunta on niin paljon, että heikoimmat valokate- ym. viritykset alkavat antaa myöten ja tukipuut ovat jo kaarella. Myös ns. eristysilmiö näkyy lämmitetyissä mökeissä: lunta on niin paksu kerros, että se eristää lämpöä niin tehokkaasti, että katolla olevan lumen alle syntyy kerros, jossa lumi sulaa ja vaaluva vesi jäätyy sitten räystäille päin valuessaan. Näistä syistä on taas julistettava lumivaaravaroitus! Nyt on aika lähteä mökille lunta katoilta pudottamaan!
Ei voi kuin toivoa, että reippaita lumenpudottajia, isäntäkunnasta tai muualta, ilmaantuu taas heikkojalkaisemmille palvelua tarjoamaan. Muuten saattaa tulla jopa vahinkoja. Joko siitä, että liika lumi rikkoo mökin tai siitä, että liian heikko katolle yrittäjä putoaa ja loukkaa itsensä.
Alueen kuusiaita on jo melkein kokonaan lumeen hautautunut.

Joku kahlaamiseen kyllästynyt Lehmuspolkulainen oli lingonnut Klaukkalantieltä uran mökilleen. Jos olisin osunut paikalle lingon vierailuaikaan, olisin pyytänyt sitä lainaksi ja lingonnut lehmuspolun kokonaan ja kaivolle asti. Olisi sileä ura vetää vesikelkkaa. Kuten kuvasta (toivottavasti) näkyy lunta on reilusti yli 60 senttiä.

Tässä kuvassa näkyy räystäälle ilmestynyt jääkakku ja miten valokate jo alkaa antaa periksi painon alla.

Valokatteen tukipuut alkavat olla kovilla. Eikä lumi putoa jos ei suojakelejä taaskaan saada kuukausiin. Lyhytkin suojakeli saisi lumen liukkaaksi ja valumaan katteelta alas.

Lukijoille toivotetaan rauhaisaa joulua ja antoisaa puutarhavuotta 2011!

Kiinnostava kirjoitus

Siirtolapuutarhalehdessä 5/2010 sivuilla 12-15 on julkaistu Marja-Liisa Lindmanin kirjoitus "Siirtolapuutarhaliiton matkalla". Se kertoo viime kesäisestä ryhmämatkasta Baltian maihin ja Puolaan, Slovakiaan, Saksaan ja Unkariin. En oikein osaa päättää pidänkö kirjoituksesta vai en.
Erinomaista artikkelissa on se, että kirjoittaja laittaa reilusti itsensä likoon ja kertoo matkan itsessään aiheuttamista tunteista ja ajatuksista. Kaihtamatta myöskää kertoa omasta poikkeavasta käytöksestään: "En jää kuuntelemaan seremonioita... Vähin äänin irtaudun porukasta..." Tällainen oman näkökulman ja ajautusten julkituominen ei oikein ole ollut tavallista kyseisessä lehdessä. Ennemminkin artikkelit ovat olleet ns. pönötysjuttuja, joiden teksti on niin mielnkiinotonta, että se oikein pölisee kuivuuttaan, ja joiden liitteenä ne ja ne, sen ja sen puutarhan toimihenkilöt seisovat jäykän näköisesti mitään tekemättä kuvassa, joka on otettu joskus viime vuonna.
Tähän verrattuna kirjoittajan teksti on tuoretta ja ajatuksia herättävää. Hän pohdiskelee rohkeasti matkalla heränneitä ajatuksiaan ja viittaa siirtolapuutarhojen historiaan ja jopa filosofiaan. Kuvat ja kuvatekstit eivät kyllä valitettavasti tue tätä puolta tekstistä. Jos katsoo vain kuvat ja lukee kuvatekstit, saa kirjoituksesta väärän kuvan, että se olisi sitä samaa vanhaa pönötysmallia.
Se mikä minua kirjoituksessa hirvittää, ja saa minut epäröimään, pidänkö siitä, vai pitäisikö siitä olla ennemminkin kauhistunut, on se, että kirjoittaja tuntuu esittävän monipuolisia pohdintojaan ikään kuin vain "yhtä ja ainoata, oikeaa siirtolapuutarhan ideaalia" vasten.
Olen vieraillut ja nähnyt hyvin monenlaisia siirtolapuutarhoja saksalaisista rautatieläispuutarhoista Espoon Puolarmaarin moderniin kokeiluun. Historiasta olen kirjoittanut aiemmin (linkki) tarkoituksena ymmärtää siirtolapuutarhojen monimuotoisuutta ja sitä, miten monella tavalla samoja lähtökohtia on tulkittu. Menneisyys ja eri aikojen ajattelu on hyvä tuntea pohjaksi nykytilanteelle. Tämän päivän puutarhojen moninaisuudelta ja moniarvoisuudelta ei myöskään pidä sulkea silmiään tai yrittää tätä torjua. Minä ainakin näen sen suurena rikkautena ja pidän tärkeänä, että sitä niin yksittäisen puutarhayhdistyksen kuin koko ilmiön osalta tuetaan ja ymmärretään.
Jos Wienin uusi porvarillinen hallitus päätti vuosikymmenien sosiaalidemokraattisen hallinnon jälkeen, "vapautuksen kunniaksi", luopua kaikista siirtolapuutahojen käyttöön ja myyntiin liittyneistä rajoituksista, jolloin niistä tuli käytännössä pienoisomakotitaloja, ei sitä voi mielestäni nähdä ensisijaisesti uhkana siirtolapuutarha-aatteelle, vaan ennemminkin mielenkiintoisena kokeiluna. Kokeena, jolla voi olla annettavaa niin siirtolapuutarhoille kuin myös esim. arkkitehtuurille tai kaupunkisuunnittelulle.
Siirtolapuutarhailun ytimessä on yhteisöllisyys. Sosiaalisuus, johon kuuluu olennaisimpana rakkaus luontoon ja puutarhanhoitoon. Ja jonka välttämättömänä liitännäisenä on suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus. Toivottavasti olen täysin väärässä pelätessäni, että Lindmanin kirjoituksen rivien välissä olisi jotain tälle näkemykselle vastakkaista. Kiitos kirjoituksesta.
Annetaan tuhansien kukkien (ja omenapuiden) kukkia ja tuhansien erilaisten mökki- ja puutarhatulkintojen kukoistaa. Tuetaan yhteisyyttä, mutta suvaitaan myös erilaisuutta.

Joulu tulla jolkuttaa

Lumen tulo Pakilassa jatkuu ennätysvauhtia. Hiihtäjille se on hyvä asia, mutta pensasaidat näyttävät reagoivan samoin kuin viime vuonna: omistajia kaivattaisiin ravistelemaan aitojaan, etteivät rungot katkeile kokonaan.

Jotenkin tuntuu, että ollaan kovin ajoissa tänä vuonna tuon lumen kanssa. Olihan sitä viime vuonnakin jo ennen joulua, mutta paljon sitä oli vasta Tammikuun lopulla - helmikuussa.
Nyt on kauhean suuri lantasäkkikasa enää pieni kumpare melkein sileässä hangessa, ihan kuin silloin viime helmikuussa.

Lumia täytyy pian taas alkaa pudotella terassien valokatteilta, ellei suojakeliä taas kuulu viikkokausiin?
Parsan marjat puhdasta hankea vasten - joulun punaisia marjoja hangella.

Mikä oivallinen aika kääriytyä peittojen alle lämpimään mökkiin katselemaan kynttilöitä ja odottamaan joulun tuloa. Olo on kuin karhulla pesässä - viihtyisää ja turvallista, pimeää ja lämmintä.

Kanit ovat pysyneet koloissaan. Jälkkiä ei näy. Näillä pakkasilla ja pehmeällä lumella ei ulkoilu taida olla turvallista. Ketun jälkiä näkyi parissakin kohtaa. Myös lumikko, pienpeto, oli sukellellut talvivedenottopaikan lähellä hangessa.
Vettä ei ollut viime tuiskun jälkeen kukaan hakenut. Nyt sinne johtaa painavalla vesipulkalla vedetty leveä jälki, joten seuraavalla veden hakijalla on vähän helpompaa.

Lumimyräkkää ja viimaa Baltiassakin

Terveisiä Riiasta. Latviassakin oli lumisadetta, mutta ei tämmöistä tuiskua. Pakkastakaan ei ollut kovin paljon, jokunen aste. Puolan ennätyskylmät eivät yltäneet Latviaan asti. Mutta viima oli hirveä: Riian vanhassa kaupungissa kierrellessä iski sellainen holotna, että piti hotellissa puoli tuntia liotella koipia kuumassa vedessä, että sai ne taas sulamaan. Ei ollut oikein puutarhamatka, mutta mielenkiintoinen ja hauska kuitenkin.
Ilmasto jaksaa yllättää aina vaan. Jos lunta tulee jatkossakin koko talven tähän tahtiin lyödään viime talven ennätyslumiennätykset jo ennen uutta vuotta.

Kuvassa Riian tunnuskissa osoittaa omistajansa puolesta mieltä kohti Mustapäiden kauppiaskiltaa, joka ei huolinut talon omistajaa jäsenekseen.