Politiikka on likaista peliä. Vaalirahoitussotkut ja kabinettikähmintä sotkevat kansanvallan käytännöt niin, että suvereeni päättäjä sormi suussa päättää olla joko äänestämättä tai äänestää ’väärin’.
Kolmannella sektorilla tai kansalaisjärjestöissä ei ole kyse rahasta, vallasta tai edes arvovallasta joten tämä politiikan likaisuus ei ole sinne levinnyt. Vai onko sittenkin? Jopa siirtolapuutarhayhdistykset ovat riittävän isoja vaikuttaakseen poliitikkojen mietteissä äänestyskäyttäytymiseen: sinne on siis päästävä mukaan toimintaan mahdollisimman näkyvälle paikalle!
Pakilassa on näihin saakka vallinnut erään, sittemmin valtionhoitajapuolueen menneisyydestään tutuksi tulleen entisen suuren puolueen värisuora: lähes kaikki ’tärkeät’ paikat oli miehitetty ’heillä’. Viime aikoina on ollut oireita linjan repeilystä: vuosikokouksiin on tuotu jäsenten toiveita toiminnan kehittämisestä ja jotkut ovat jopa tarttuneet toimeen itse ja saaneet puhallettua uutta aktiivisuutta mm. kerhotalon käyttöön. Johtokuntaan aloitteet ovat vaikuttaneet sikäli, että se on herännyt torjumaan niitä, eikä aktiiveilla ole tähän saakka ole ollut asiaa johtokuntaan asti.
Viime syyskokouksessa (27.09.09) tapahtui kuitenkin ihmeitä: Heli, joka on porukan kanssa vetäissyt kerhotalon rullaamaan uudenlaisella tavalla ja saanut sen heräämään ikiaikaisesta unestaan vain vakiojuhlien ja johtokunnan papereiden pitopaikasta, pääsi kuin pääsikin johtokuntaan.
Sitä ennen tapahtui kuitenkin ensimmäinen ’ihme’: Saimme todistaa kuinka luopuva puheenjohtaja kertoi katkeruudestaan johtokunnan arvostelijoille ja kuinka hän suositteli itse itselleen (yhtä katkeraa?) seuraajaa ja ilmoitti vielä johtokunnan olevan yksimielisesti hänen ehdokkaansa takana. Itärajan takana sanotaan noudatettavan ns. ’ohjattua demokratiaa’. Se eroaa oikeasta demokratiasta siinä, että se vain näyttää oikealta demokratialta, mutta asiat päätetään aristokratian ylimpien kesken. Pakilassa näyttää nyt olevan oma sovellus Putinilaisesta hallinnosta.
Toki puheenjohtaja Riitta oli ajoissa ilmoittanut luopuvansa ja kaikki kokoukseen tulijat siis tiesivät, että valitaan uusi. Sitä suuri osa tulijoista ei kuitenkaan tiennyt, että ennen kokousta oli käyty oikein vanhan ajan junttapuhelinkierros yhden johtokunnassa jo olevan ehdokkaan, Seijan, puolesta. Vastaehdokas, Rolle, oli varautunut sen verran, että osasi tehdä selkoa siitä, miten yhdistystä sen jäsenten hyödyksi pitäisi kehittää: yhteisöllisyys ja määrätietoinen kehittäminen oli esillä. Seijan saatua puheenvuoron, emme juuri uutta kuulleet, mutta yllätys oli, että hän mahdollisesti suhtautuu kielteisesti Pakilan laajentamiseen (tämä ilmiö näyttää noudattavan mökin sijaintia: pellon ja palsta-alueen reunalaiset potevat NIMBY-oireyhtymää: ei meidän takapihalle). Tätä joku läsnäolijoista paheksui: ei ole sopivaa, jos koko yhdistystä edustava vastustaa siirtolapuutarhojen saamista lisää helsinkiläisille. Tästä nyt ei voi olla kuin samaa mieltä.
No, mitään peruuttamatonta vahinkoa ei ole tapahtunut. Vain se, että Pakilan toraisa ilmapiiri jatkuu ja niuhotus määräysten noudattamisesta poluilla ja tonteilla (pensasaidan alla olevien maksaruohojen vaino jne.) jatkuu. Yhdistyksen tiedottamisen kankeus ja johtokunnan oman toiminnan tuottavuuden tehostaminen siirtynevät vielä yhdellä vuodella. Rivien välistä ja ihan riveiltäkin näkyy nykyisen ja näillä näkymin myös tulevan johtokunnan vaikeus asennoitua rakentavan avoimesti omaan toimintaansa: Puheenjohtajamme Riitta pohdiskeli ääneen ajatellen, onko olemassa juridisia esteitä yhdistyksen vuosikokousten pöytäkirjojen laittamiselle nettiin kaikkien luettavaksi! Tokihan sen pitäisi riittää, että pöytäkirjat ovat olleet nähtävillä kolme kertaa kesässä johtokunnan päivystysaikoina klo siitä kello siihen, kerhotalolla, johtokunnan huoneessa… joku johtokunnan edustaja esitti paheksuntansa, koska ketään kiinnostuneita ei ollut ilmestynyt paikalle! Putinilaista yhdistyshallintoa!
Kaikesta edellä kirjoittamastani huolimatta toivotan uudelle puheenjohtajalle ja johtokunnalle menestystä meidän palvelemisessamme. Puutarhatoimikunta, jonka vetäjä Seija on vuosikaudet ollut; ei havaintojeni mukaan ole suuremmassa määrin ottanut oppia saunatoimikunnasta siinä, miten toimintaa kehitetään ja miten hyvää ilmapiiriä luodaan. Toiminnan kehittäminen ja jäsenten toiveiden huomioon ottaminen on täysin mahdollista ilman lisäresursseja, jopa nykyistä pienemmillä kustannuksilla.
Saunan toiminnassa Putinilainen toimintatapa hylättiin jo vuosituhannen alussa: lämmittäjät tekevät nykyään työnsä talkoilla. Heille ei makseta pimeitä palkkioita. Yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuutta on rakennettu pikkuhiljaa yhteisillä talkoilla, kauden päätösjuhlilla ja ennen kaikkea puhumalla, puhumalla, puhumalla ja olemalla avoin ja vastaamalla kärsivällisesti kaikkiin kysymyksiin. Niinpä toiminnan pohjaksi on vahvistunut erinomaisen vahva lämmittäjähenkilöiden verkosto, jonka varaan saunan tulevaisuutta voi ajatella pitkälle tulevaisuuteen. Sauna pitää omaa kirjanpitoa ja tekee vuotuiset yhteenvedot oman toimintansa tuloksesta. Tältä pohjalta toimintaa js sen kustannusvaikutuksia on voitu kehittää. Kaikki juoksevat menot ja myös välttämättömät korjausinvestoinnit saadaan katettua tuotoilla, joista suurin ansio on lämmittäjien talkootyö. Aikaisemmin tuotto valui lämmittäjien palkkioihin, nyt ne on tuloutettu yhdistykselle ja niitä on kertynyt jo parinkin remontin verran. Niin paljon, että saunamajurimme, Markku voisi, jos olisimme jemmanneet rahat erilliseen saunan korjausrahastoon, nyt esiintyä kuin Antti Hulkko aikoinaan: ”kun sattu oleen noi viiskyt donaa taskussa niin ostin ton uuden saunaremontin”.
Kolmannella sektorilla tai kansalaisjärjestöissä ei ole kyse rahasta, vallasta tai edes arvovallasta joten tämä politiikan likaisuus ei ole sinne levinnyt. Vai onko sittenkin? Jopa siirtolapuutarhayhdistykset ovat riittävän isoja vaikuttaakseen poliitikkojen mietteissä äänestyskäyttäytymiseen: sinne on siis päästävä mukaan toimintaan mahdollisimman näkyvälle paikalle!
Pakilassa on näihin saakka vallinnut erään, sittemmin valtionhoitajapuolueen menneisyydestään tutuksi tulleen entisen suuren puolueen värisuora: lähes kaikki ’tärkeät’ paikat oli miehitetty ’heillä’. Viime aikoina on ollut oireita linjan repeilystä: vuosikokouksiin on tuotu jäsenten toiveita toiminnan kehittämisestä ja jotkut ovat jopa tarttuneet toimeen itse ja saaneet puhallettua uutta aktiivisuutta mm. kerhotalon käyttöön. Johtokuntaan aloitteet ovat vaikuttaneet sikäli, että se on herännyt torjumaan niitä, eikä aktiiveilla ole tähän saakka ole ollut asiaa johtokuntaan asti.
Viime syyskokouksessa (27.09.09) tapahtui kuitenkin ihmeitä: Heli, joka on porukan kanssa vetäissyt kerhotalon rullaamaan uudenlaisella tavalla ja saanut sen heräämään ikiaikaisesta unestaan vain vakiojuhlien ja johtokunnan papereiden pitopaikasta, pääsi kuin pääsikin johtokuntaan.
Sitä ennen tapahtui kuitenkin ensimmäinen ’ihme’: Saimme todistaa kuinka luopuva puheenjohtaja kertoi katkeruudestaan johtokunnan arvostelijoille ja kuinka hän suositteli itse itselleen (yhtä katkeraa?) seuraajaa ja ilmoitti vielä johtokunnan olevan yksimielisesti hänen ehdokkaansa takana. Itärajan takana sanotaan noudatettavan ns. ’ohjattua demokratiaa’. Se eroaa oikeasta demokratiasta siinä, että se vain näyttää oikealta demokratialta, mutta asiat päätetään aristokratian ylimpien kesken. Pakilassa näyttää nyt olevan oma sovellus Putinilaisesta hallinnosta.
Toki puheenjohtaja Riitta oli ajoissa ilmoittanut luopuvansa ja kaikki kokoukseen tulijat siis tiesivät, että valitaan uusi. Sitä suuri osa tulijoista ei kuitenkaan tiennyt, että ennen kokousta oli käyty oikein vanhan ajan junttapuhelinkierros yhden johtokunnassa jo olevan ehdokkaan, Seijan, puolesta. Vastaehdokas, Rolle, oli varautunut sen verran, että osasi tehdä selkoa siitä, miten yhdistystä sen jäsenten hyödyksi pitäisi kehittää: yhteisöllisyys ja määrätietoinen kehittäminen oli esillä. Seijan saatua puheenvuoron, emme juuri uutta kuulleet, mutta yllätys oli, että hän mahdollisesti suhtautuu kielteisesti Pakilan laajentamiseen (tämä ilmiö näyttää noudattavan mökin sijaintia: pellon ja palsta-alueen reunalaiset potevat NIMBY-oireyhtymää: ei meidän takapihalle). Tätä joku läsnäolijoista paheksui: ei ole sopivaa, jos koko yhdistystä edustava vastustaa siirtolapuutarhojen saamista lisää helsinkiläisille. Tästä nyt ei voi olla kuin samaa mieltä.
No, mitään peruuttamatonta vahinkoa ei ole tapahtunut. Vain se, että Pakilan toraisa ilmapiiri jatkuu ja niuhotus määräysten noudattamisesta poluilla ja tonteilla (pensasaidan alla olevien maksaruohojen vaino jne.) jatkuu. Yhdistyksen tiedottamisen kankeus ja johtokunnan oman toiminnan tuottavuuden tehostaminen siirtynevät vielä yhdellä vuodella. Rivien välistä ja ihan riveiltäkin näkyy nykyisen ja näillä näkymin myös tulevan johtokunnan vaikeus asennoitua rakentavan avoimesti omaan toimintaansa: Puheenjohtajamme Riitta pohdiskeli ääneen ajatellen, onko olemassa juridisia esteitä yhdistyksen vuosikokousten pöytäkirjojen laittamiselle nettiin kaikkien luettavaksi! Tokihan sen pitäisi riittää, että pöytäkirjat ovat olleet nähtävillä kolme kertaa kesässä johtokunnan päivystysaikoina klo siitä kello siihen, kerhotalolla, johtokunnan huoneessa… joku johtokunnan edustaja esitti paheksuntansa, koska ketään kiinnostuneita ei ollut ilmestynyt paikalle! Putinilaista yhdistyshallintoa!
Kaikesta edellä kirjoittamastani huolimatta toivotan uudelle puheenjohtajalle ja johtokunnalle menestystä meidän palvelemisessamme. Puutarhatoimikunta, jonka vetäjä Seija on vuosikaudet ollut; ei havaintojeni mukaan ole suuremmassa määrin ottanut oppia saunatoimikunnasta siinä, miten toimintaa kehitetään ja miten hyvää ilmapiiriä luodaan. Toiminnan kehittäminen ja jäsenten toiveiden huomioon ottaminen on täysin mahdollista ilman lisäresursseja, jopa nykyistä pienemmillä kustannuksilla.
Saunan toiminnassa Putinilainen toimintatapa hylättiin jo vuosituhannen alussa: lämmittäjät tekevät nykyään työnsä talkoilla. Heille ei makseta pimeitä palkkioita. Yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuutta on rakennettu pikkuhiljaa yhteisillä talkoilla, kauden päätösjuhlilla ja ennen kaikkea puhumalla, puhumalla, puhumalla ja olemalla avoin ja vastaamalla kärsivällisesti kaikkiin kysymyksiin. Niinpä toiminnan pohjaksi on vahvistunut erinomaisen vahva lämmittäjähenkilöiden verkosto, jonka varaan saunan tulevaisuutta voi ajatella pitkälle tulevaisuuteen. Sauna pitää omaa kirjanpitoa ja tekee vuotuiset yhteenvedot oman toimintansa tuloksesta. Tältä pohjalta toimintaa js sen kustannusvaikutuksia on voitu kehittää. Kaikki juoksevat menot ja myös välttämättömät korjausinvestoinnit saadaan katettua tuotoilla, joista suurin ansio on lämmittäjien talkootyö. Aikaisemmin tuotto valui lämmittäjien palkkioihin, nyt ne on tuloutettu yhdistykselle ja niitä on kertynyt jo parinkin remontin verran. Niin paljon, että saunamajurimme, Markku voisi, jos olisimme jemmanneet rahat erilliseen saunan korjausrahastoon, nyt esiintyä kuin Antti Hulkko aikoinaan: ”kun sattu oleen noi viiskyt donaa taskussa niin ostin ton uuden saunaremontin”.
