Syyspimeän alkaessa kesän hauskuuden muistelua

Nyt kun kesävesi on suljettu. Mökiltä muutettu arkipäiviksi kaupunkiin ja viime sunnuntain syysmyrsky esti tekemästä syystöitä, kuten vadelman vanhojen varsien poistoa, voi hyvillä mielin muistella viime kesän "projekteja". Ihme kyllä ne tulivat tehdyiksi vaikka kärsin niiden laajenevasta luonteesta kerta kerralta.

Tänä kesänä pääprojektit olivat yläpihan kiveys ja grillikatoksen rakentaminen sekä kissatarhan tekeminen. Yläpihan kiveysidea juolahti mieleeni joku vuosi sitten syyssateissa, kun Pakilan savinen maaperä alkoi tursuttaa savea nurmikolle, josta sitä kantautui sisään mökkiin höystettynä syksyn lehdillä ymsellaisella. Helpostihan sitä nyt pari laattakiveä laittelee. Tänä kesänä heinäkuussa aloin sitten laskeskella montako pesubetonilaattaa tarvitsisin. Päätin tilata niitä varmuuden vuoksi vähän reilusti, noin 30 neliötä. Eipä mitään, saan samalla käytävän sivuvarastolle tasattua laatoilla, että on kepeämpi kärrätä kompostia ja polttopuita yläpihalle/lta.

Mutta, mutta. Yläpiha on vino. Tarkemmin tarkasteltuna aika paljon vino. Ei kun oikaisemaan. Soraa, sepeliä. Alle maanrakennuskangas, joka estää sepeliä painumasta ajan kanssa saven sekaiseen maaperään. Sivulle, jossa sora lähtisi muuten vyörymään alamäkeen, päätän tehdä kyllästetystä puutavarasta seinäkkeet, korkeimmillaan puoli metriä, estämään sepelin vyörymistä. Kun olen saanut seinäkkeet valmiiksi, käydään mittailemaan paljonko sepeliä täytteeksi tarvitaan, jotta saadaan piha vaateriin. Ja tulos, siinä sitä taas ollaan, kahdeksan kuutiota, saa minut taas kerran ihmettelemään omaa suuruudenhulluuttani. Kahdeksan kuutiota sepeliä ja yhteen kottikärryyn menee noin 70 litraa, eli polulta kärrättynä teen matkan täyden kottikärryn kanssa 1143 kertaa. Taisi olla loppukesän liikuntaohjelma varattuna...

Täytyy olla joku ratkaisu pulmaan. Löytyi firma, jolla oli liukuhihnakuljetin, mutta maksimietäisyys oli 40 metriä. Ei riitä, Tontti on pitkänomainen, joten vähintään 50 metriä kuljetinta on tarpeen. Mikä neuvoksi. Isäntä Pauli vihjaisee, että kyllä sellainen auto löytyy, joka tuonkin matkan sylkäisee soraa.

Ja löytyihän se: jättiläismäinen pölynimuri, joka ensin haki Rudukselta sepelilastin ja sitten kävi Mäntypolulla puolessatoistatunnissa puhaltamassa sepelin kärsällään yläpihan täytteeksi. Valmista tuli, kukkarostakin, joka keveni runsaalla tonnilla enemmän kuin kärräysvaihtoehdossa eli olisin tienannut 88 senttiä jokaisesta kottikärryllisestä. Ei siis kaduttanut, ei edes vaikka kärsäauton pakokaasut polttivat pensasaitaan kulottuneen aukon; ei se orapihlaja kuitenkaan ihan kuoliaaksi saakka mennyt.

Tämän jälkeen rautakaupan auto toi ylämäkeen kaupungin puiston puolelle kaksi tonnia kivituhkaa jättisäkeissä ja muutaman tonnin pesubetonilaattoja. Niiden kärrääminen alamäkeen vei kuitenkin vain päivän ja puisto oli taas vain puisto, eikä kukaan ehtinyt huomauttaa virkistysalueella lojuvista rakennustarpeista.

Kun kiveys lopulta oli uuden maanrakennuskankaan ja tasoitetun kivituhkan päälle saatu ladottua oli katoksen ja valokatteen loppuunrakentaminen enää pieni täydentävä askare. Ja jälleen kerran tuntui projektin loputtua siltä että työmäärä oli valtava, mutta homman valmistuttua ei ollenkaan näe sitä hien ja vaivan määrää, joka siihen upposi: vähän kiviä ja pieni katos, helppo homma. Pakilan puutarhoihin uppoaa neliötä kohti enemmän työtä ja vaivaa kuin omakotitonteilla, monella tontilla varmaan enemmän kuin kasvihuone- tai muulla ammattiviljelmällä. Jos nämä arvot realisoituisivat mökkien hinnoissa, ei niitä kohta enää kukaan pystyisi ostamaan!

Toinen projekti viime kesälle, kissatarha, jäi pahasti edellisen jalkoihin ja kissaparat joutuivat odottamaan loppukesään sen valmistumista. Sekin kuitenkin valmistui ennen kuin kesä loppui ja kissat osoittivat nopeaälyisyytensä oppimalla noin puolessa tunnissa käyttämään yhdyskäytävää, joka kulkee yläkerran ikkunasta tarhaan. Ikänsä vain sisätiloissa oleilleet kissamme olivat tosi innoissaan päästessään tutustumaan puutarhaelämään tarhan ulkoilmassa: kolli, niin leikattu kuin onkin, päätti varmuuden vuoksi merkata paikat ja kohteeksi osui mm. joogalaukkuni mattoineen, kaikkineen. Sittemmin kissat ovat rauhoittuneet, eivätkä ilmojen kylmettyä enää edes viihdy kovin pitkiä aikoja tarhassaan vaan palaavat suosiolla sisälle, takan päälle, viettämään lokoisia syyskissanpäiviä.