Talvi jatkuu sitkeästi, kevätkokous kuitenkin

Tänään oli yhdistyksemme kevätkokous. Käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat ja kerhotalon remonttia sekä kaavoitustilannetta. Johtokunta sai vastuuvapauden ja tilinpäätös, sekä vuosikertomus, hyväksyttiin. Johtökunta sai lisäksi sekä kehuja, että haukkuja.
Moitteita tuntui tulevan erityisesti kaava-asiaan liittyen. Jorma Bergholm oli valmistellut kokoukseen puheenvuoron kaava-asiasta ja johtokunnan toiminnasta kaava-asiaan liittyen. Hän painotti, että yhdistyksen kanta kaavaan lyödään lukkoon kaupunkisuunnittelulautakunnan tehtyä päätöksen kaavasta ja pyydettyä siitä lausuntoja asianosaisilta. Tämä tehdään yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa, todennäköisesti kesäkuussa.
Osaa kokousväkeä tämä ei tyydyttänyt, vaan he vaativat heti toteutettavaksi tiedustelua yhdistyksen jäsenten kannoista kaavaluonnokseen. Mitään tällaista päätöstä ei voitu tehdä, koska esitystä ei ollut toimitettu ennen kokousta, eivätkä kaikki jäsenet siis voineet olla tietoisia esityksestä. Jäi sellainen vaikutelma (kymiksen välihuudonkin mukaan), että pieni porukka piti hetken aikaa koko kokousta panttivankinaan jatkamalla keskustelua vielä puheenjohtajan yritettyä jo päättää keskustelun. Surukseni huomasin, että totaalinen kaikkien muutosten vastustaminen näytti olevan osittain peräisin Mäntypolulta. Minusta totaalinen vastaan haraaminen ei auta, vaan saattaa, pahimmassa tapauksessa, jopa huonontaa tilannetta. Kaavapäättäjät joutuvat totaalisesta vastarinnasta huolimatta kuitenkin päättämään jotain. Tällöin Mäntypolkulaisten ongelma tonttien vapaaehtoisesta jakamisesta kahtia kaavassa saattaa unohtua ja jäädä kaavaan ja jopa ilman kaavamerkintää vapaaehtoisuudesta, jolloin saatamme olla vuokrasopuimuksen uusimistilanteessa 2026 pakkotilanteessa.
En minäkään pidä siitä, että uusi polku, jolla vielä alkuvuosina liikennöi mahdollisesti suuria kuorma-autoja, kun uusia mökkejä rakennetaan, tulee keittiömme ikkunan alle. Kuitenkin voin sen sietää, jos se on hinta siitä, että kaava saadaan muuten kohtuulliseksi - eli mm. tuo vapaaehtoisuus kaavamerkintään mukaan, jolloin se ei voi 2026 muuttua pakoksi ilman kaavamuutosta. Nyt tämä on totaalisella vastustuksella mahdollisesti vaarannettu.
Olisi mukava, jos ne, joilta tämä vastustaminen on ns. lähtenyt lapasesta, palaisivat yhteistyöhön muiden kanssa, ja ymmärtäisivät, että yhteisten asioiden hoitamiseksi, täytyy tehdä kompromisseja ja omalle kohdalle ei voi aina odottaa parasta lopputulosta, mutta katastrofit voidaan välttää yhteisellä ja johdonmukaisella toiminnalla, ei hajottamalla ja riitelemällä julkisesti kaupunkiin ja lautakuntaan päin.
Oman mökin asioista sen verrran, että talvi näyttää ottaneen meistä niskalenkin: se pakotti meidät tänä viikonloppuna käyttämään kellarin ovea. Paraatiovi on juuttunut, koska kuisti on märän syksyn ja hiljalleen syvenneen roudan vuoksi noussut oven kohdalta muutaman sentin ja lukon kieli on jäänyt kaniin pesäänsä. Yritin urheasti korjata tilannetta. Aiemmin olen korjannut kuistin perustukset routaa kestäviksi. Tai siis luulin korjanneeni, kunnes tuli tämä yllätys. Kuistin kulmissa on routarajan alle kaivetut betonipylväät. Olin kuitenkin unohtanut oven alle yhden vanhan betoniharkon saven päälle. Lisäksi terassi lepää harkkojen päällä hiekkakerroksella, jonka alla on salaojat, mutta niiden alla savea. Viime syksy oli niin märkä, että jäätyminen yllättää nyt sitten maaliskuussa. Saa nähdä pääsemmekö ennen Juhannusta keskikerroksen ovesta sisään. Kiukuspäissnäni ryömin terassin alle ja hakkasin lekalla mainitun vanhan betoniharkon ja pari harkkoa terassin alta hajalle, purin terassin portaista kuistiin kiinnitetyn tukijalan ja nostin kuistia tunkilla ja otin säätöpalat pois alaparrun ja betonipylvään välistä. Seurauksena oli - ei mitään. Kuistin kulma roikkuu muutaman sentin ilmassa, eikä suostu laskeutumaan edes lattialla hyppimällä ja oven aukko on edelleen noin kaksi senttiä suunnikkaana eikä ovi inahdakaan. Luonnon voimat ovat pientä ihmistä, tai ainakin mökkiläistä, suuremmat.