Ympäristöilta Pakilassa

Eilen oli kerhotalollamme yhdessä siirtolapuutarhaliiton kanssa järjestetty ympäristöilta. Paikalle oli tullut väkeä, paitsi meiltä, myös muista puutarhoista. Oli mukava nähdä talollamme uutta porukkaa ja aistia silti rentoa yhteenkuuluvuuden tunnetta, josta siirtolapuutarhuriväen aina tunnistaa.
Ohjelmaan oli pakattu kalvosulkeisia ja kuivia puheita vähän liikaakin. Parasta oli avoinna oleva kerhotalon kahvio.
Ensimmäinen esitys oli kuitenkin mielenkiintoinen. Meri-Maija Laaksonen oli saanut gradunsa Turun yliopiston maantieteen laitokselle valmiiksi ja esitteli nyt valmista työtään. Moni saattaa muistaa pari vuotta sitten täytelleensä kyselykaavaketta, johon tulokset perustuivat. Siirtolapuutarhureiden sosiaalis-taloudellinen asema on kahdeksankymmentäluvun lopulta muuttunut niin, että tulot ovat nousseet ja samoin koulutustaso. Yli puolet porukasta kuuluu nyt hyvätuloisiin akateemisiin. Tämä ei tietysti ole yllätys, täällä Helsingin seudulla ainakaan, jossa kova kysyntä on nostanut vuokraoikeuden siirtohinnan markkinoilla moninkertaiseksi tuona aikana.
Siirtolapuutarhamökki ei siis enää ole vähävaraisen työväen ulottuvilla. Pitäisikö tämä ottaa myös kaavoittajan ja siirtolapuutarhaliikettä edistämään pyrkivien huomioon siten, että palattaisiin lähemmäs alkuperäistä ajatusta kaavoittaa puutarhat kaupungin laitaan, tai jopa ulkopuolelle, halvalla maalle, lähelle työväen asuinalueita? Mielenkiintoinen ajatus, jota voi peilata vaikka ajankohtaiseen kaavoitusdebattiin täällä meidän alueellakin.
Seuraavaksi ajatuksiaan esitteli Helena Honka-Hallila ekologisuudesta siirtolapuutarhoissa. Esityksessä käytiin läpi suuri joukko ajatuksia, jotka liittyivät pääosin kestävään kehitykseen ja siinäkin ennen kaikkea sosiaaliseen kestävyyteen, eikä niinkään ekologiseen tai ympäristölliseen kestävyyteen. Puhuja korosti, ettei sanktioilla päästä eteenpäin, vaan kannustimilla ja yhteistyöllä, mutta sortui itse kuitenkin moneen kertaan moralisoimaan ja heristämään sormea mielestään ei-toivottaville ilmiöille siirtolapuutarhoissa. Esitys oli valitettavan sekava ja pitkästyttävä, eikä siitä löytynyt selkeitä johtoajatuksia. Täytyy vain toivoa, että siirtolapuutarhaliiton ajamaan ympäristöajatteluun saadaan selkeyttä ja faktoja, joiden perusteella toimia, muuten ympäristöasiaa ei kaavaillulla diplomijärjestelmällä voi lainkaan edistää.
Honka-Hallilan jälkeen Tuovi Nöjd esitteli kasviharrastustaan ja perinnekasvien säilyttämistä siirtolapuutarhassa. Esitys oli kiinnostava ja osoitti puhujan suurta innostusta ja harrastuneisuutta kasveihin ja niiden hoitoon. Tuovi Nöjdiä muistettiin esityksen jälkeen ansioistaan Helsingin puutarhojen aluejärjestön vetäjänä.
Sitten oli Pakilan panoksen vuoro. Nipa Nieminen esitteli kerhotalome remonttia. Hän osasi erottua edukseen muista puhujista ottamalla tilanteen ja kuulijat huomioon. Emme saaneet seurata kalvoja vaan valokuvia remontin matkan varrelta ja Nipaa jututtamassa ansioituneimipia talkoolaisia. Tuloksena oli yhtäkkiä syntynyt elävä kuva hienosta saavutuksesta, joka meitä ympäröi: remontoitu kerhotalomme. Yksi Pakilalainen puki sanoiksi monien tunnot: "olen kyllä tiennyt, että paljon on tehty, mutta että näin paljon, ja että tällainen porukka on tehnyt näin valtavasti ilmaista työtä, yhteiseksi hyväksi...". Suosionosoituksiin ja kiitoksiin talkooväelle päättyi Nipan esitys.
Lopuksi vielä Maarit Humaloja siirtolapuutarhaliitosta kertoi ympäristödiplomikaavailuista. Niihin täytyy palata liiton kokouksessa elokuussa. Luonnos on kaikkea muuta kuin valmis ja tarvitsee vielä paljon työtä, ennen kuin on toivoa, etä se olisi jotain hyödyllistä.
Oli raskas ilta hikisessä säässä. Pitäisiköhän kerhotalolle hankkia paremmat tuolit, oli nimitäin kolmen tunnin istumisesta oranssilla muovituolilla perse hiostunut erittäin epämiellyttävästi...