torstai 9. syyskuuta 2010

Pakilan alkuhistoriaa 60 vuoden takaa

Poikkeuksellisesti tämä merkintä ei ole bloginpitäjän vaan työkaverinsa äidin kirjoittama. Teksti koskee Saarnipolku 268:aa. Myös valokuvat ovat kirjoittajan. Teksti ja valokuvat julkaistaan tässä kirjoittajan luvalla.

Leila Nurmi-Palo, 13.6.2010

"Muistoja Pakilan siirtolapuutarhalta.
Vanhempani, Hilja ja Emil Nurmi, olivat 1950-luvun vaiheilla saaneet puutarhapalstan. Pelkkää aukeata savipeltoa, joka ei kovin houkuttelevalta näyttänyt. Olin muuttanut maaseudulle, mutta kävin kuitenkin Helsingissä aika usein, ja innostuneet vanhempani halusivat esitellä sunnitelmiaan. Otin valokuvia rakennuksen alkuvaiheista vanhalla laatikkokameralla, vaikka urakka näytti minusta aivan toivottamalta.
Itse he rakentelivat kesän 1950 aikana mökin pystyyn paljonkaan apua saamatta. Syksyllä äitini jo alkoi suunnitella puutarhaa ja taisi jo jotain istutellakin.
Seuraavana keväänä edistystä alkoi tulla enemmänkin. Mökki valmistui, ja pihatyöt alkoivat toden teolla. Molemmat olivat vielä työelämässä, mutta illat ja viikonloput kuluivat tarkasti mökillä. Samaan aikaan rakentamisvaihe oli joka puolella meneillään, ja tutustuminen naapureihin lisäsi innostusta. Tehtiin yhteishankintoja, ja alueelle perustettiin seura, jossa oli yhteisiä illanviettoja. Kesän aikana tuleva puutarha alkoi muotoutua.
Uskomaton oli se kehitys, joka muutamana kesänä tontilla tapahtui. Pensaat ja omenapuut kasvoivat, upeat kukkaistutukset reunustivat pihatietä. Äitini oli varsinainen viherpeukalo, joka jaksoi muokata ja hoitaa puutarhaansa. Lisäksi hän puuhasi puutarhayhdistyksen yhteistiloissa erilaisissa kokouksissa milloin kahvinkeittäjänä, milloin yhteisillä retkillä.
Isäni kuoltua 1958 äiti edelleen kesäisin asui mökillä käyden kaupungissa töissä. Pensaat tuottivat marjoja, puut omenoita, ja minäkin sain niistä osani hillojen muodosa. En montaa kertaa kesässä käynyt mökillä, mutta huomasin kyllä, että apu olisi ollut enemmän tarpeen; äiti ei enää jaksanut pitää puutarhaa täydessä loistossa. Paikka oli kuitenkin hänelle niin rakas, että vielä viimeisenä syksynään hän asusti siellä myöhäiseen syksyyn. Hän kuoli 1968, ja hänen jälkeensä palsta ja mökki myytiin. (Kirjoittaja ei ollut helsinkiläinen.)
Toivon, että nykyinen omistaja viihtyy paikalla, jossa vanhempieni tuhannet askeleet ja lapion pistot muokkasivat savipellosta ihanan puutarhan!"
Hilja ja Emil aloittamassa mökin rakentamista ja puutarhan luomista 1950 keväällä.
Ensimmäisinä 50-luvun vuosina maisema oli vielä avoin.
Yhdistys alkoi toimia vuoden 1948 lopusta. Hilja toimi siinä aktiivisesti, varsinkin 60-luvun alkuvuosina, yksin jäätyään. Yhdistys palkitsi aktiivijäsenensä vihreäpohjaisella pöytästandaarilla.
Jo parin vuoden päästä aukea pelto oli muokattu vehmaaksi keitaaksi. Mökki oli käytössä varhaisesta keväästä syysmyöhälle. Talvikaudella mökkiläisillä oli vahtivuorojärjestelmä varkaiden kurissapitämiseksi. Kirjoittaja tyttärineen vierailulla mökillä vuonna 1955.
Muutamassa vuodessa maisema muuttui sellaiseksi, jona sen tänäänkin tunnemme. Vuosi 1952.
Pakilasta on lapsilla onnellisia muistoja. Tarja ja Satu Helsingin mummin ja papan mökillä kesällä 1955.
Saarnipolku 268 nykyisessä asussaan.

1 kommentti:

  1. Mukava katsoa näitä vanhoja kuvia. Niissä välittyy niin konkreettisesti se, mistä ensimmäiset viljelijät aikanaan aloittivat. Alussa alue oli kuin Pohjanmaalla: aakeeta laakeeta, nykyisin ihastuttava viherkeidas.
    Itse en henkilökohtaisesti olisi pystynyt aloittamaan harrastustani noin alkutekijöistä kuten kirjoittajan vanhemmat.

    VastaaPoista