sunnuntai 15. elokuuta 2010

Ukkosen vahingot

Eilinen ukkonen aiheutti muitakin vahinkoja kuin vain pirstoi koivun Kielomäellä. Lehmuspolulla on telkkarit pimeänä, eli keskusantennin jakeluhaaroittimet ovat saaneet salamasta tällin. Lisäksi ukkonen löi hajalle sähkönjakelumme alakeskuksien mittarikaappeja samalla tavalla kuin pari vuotta sitten. Sähkönjakelua se ei keskeytä, mutta kulutuksen mittaus mökkikohtaisesti ei kaikilta osin toimi. Sähkötoimikunta ei, ymmärrettävistä syistä, kerro mitkä mökit saavat tällä hetkellä ilmaista sähköä. Toivottavasti korjaukset onnistuvat nopeasti. Pari vuottta sitten siihen meni puoli vuotta, eikä vakuutusyhtiö korvannut yhdistyksen menetyksiä mittaamatta jääneestä sähköstä.
Vadelmapensaista löytyi tänä aamuna vielä, viimeisen lomapäivän kunniaksi, puuronpäällysmarjat, jotta saatoimme syödä marjoja puuron kanssa.
Huomisaamuna alkaa jälleen työn raskaan raataminen, mutta vähän lohduttaa, ettei vielä kuitenkaan tarvitse muuttaa mökiltä aloittamaan viikonloppunomadin talvielämää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti