lauantai 14. elokuuta 2010

Kielomäen salama ja mätäkuun juttu


Vuosisadan helteet ovat purkautumassa ennätysukkosiin. Jokohan kesän loppu kuulutettiin näillä paukkeilla, vai jatkuvatko helteet vielä syyskuulle, kuten joku ennusti? Tänään aamupäivällä olin ukkosen käydessä mökin kellarissa, kun kuulin räsähtävän paukahduksen ja jyrinän heti päälle. Tuo oli lähellä! Henna kertoi nähneensä salaman Kielomäen suunnassa. Ajattelin sen kuitenkin olleen kauempana, enkä lähtenyt jälkiä tarkastamaan. Saunavuorolla kuulin, että kyllä, kyllä salaman jäljet näkyvät Kielomäen Mäntypolun puoleisen laidan koivussa. Lähimökit olivat tunteneet myös paineaallon ja parissa mökissä oli jopa palohälytin alkanut huutaa. Saunan jälkeen kävin ottamassa yllä olevan kuvan. Koivun runko on alhaalta ylöspäin vähintään puoleen väliin halki ja tuohi on lentänyt useasta kohtaa irti. Maassa näkyy, miten sähkö on lähtenyt juuria pitkin kahteen suuntaan eteenpäin ja nostanut pintamaan ylös noin kymmenen sentin syvyydeltä kymmenien metrien matkalta. Mökkitonteille asti nuo jäljet eivät ulotu, mutta läheltä on käynyt. Lisäksi, kun jälkeä tarkastelee vähän ylempää, näyttää siltä, että salama on iskenyt tähän puuhun ennenkin, sillä ylempänä halkeama on kohdassa, jossa puu on selvästi arpeutunut. Pitäisikö aluettamme suojata ukkosenjohtimella? Kielomäen vanha lipputanko oli metallia. Siitä olisi saanut yhdistetyn lipputanko-ukkosenjohtimen. Toissa vuonna salama löi Kikan mökkiin. Koska tapahtuu se, että joku meistä loukkantuu tai kuolee salamatapaturmassa?
Hesari on kirjoitellut paikallisen vesiensuojeluyhdistyksen huolesta, että Vantaan vesi ei ole parin jätevedenpuhdistamon ohijuoksutusten vuoksi uimakelpoista. Vakiotarkkailunäytteet Vantaanjoen uimarannoilta kuitenkin osoittavat, ettei raja-arvoja bakteerimäärissä ole ylitetty(linkki). Uskon tässä tapauksessa mieluummin jälkimmäisiin, koeteltuihin menetelmiin: riskit patogeenien esiintymiseen ovat minimaaliset. Niinpä kävinkin saunasta Vantaassa uimassa ihan kuten ennenkin tänä kesänä. Mätäkuun juttuja.
Vadelmasato alkaa olla tallessa ja viinimarjoja ja karviaisiakin on jo mehumaijattu aika kasat pakkaseen mehuksi. Karhunvatukoita ja pensasmustikoita on pakastettu. Omenasosetta pääsee kohta tekemään ja pian alkaa myös omenamehun tuotantokausi, jota jatkuu sitten syyskuulle, niin pitkään kuin puristimen pesuvettä on saatavilla. Omenasato näyttää olevan kohtalainen mutta omena on pientä ja rupista. Aterialla huomaa, että omasta maasta on uudet perunat, salaatissa yrtit, tomaatit ja kurkut, palanpainikkeeksi omaa mehua. Helposti iskee sellainen hybris, että alkaa pitää itseään kykenevänä tuottamaan oman ravintonsa. Sehän ei tietenkään tarkkaan ottaen pidä paikkaansa lainkaan, ei edes tänä satokauden tuottavimpana hetkenä.
Kesäkurpitsamme yllättivät ja kasvoivatkin tänä vuonna pyöreiksi.

4 kommenttia:

  1. Timppa, asiaa tuo ukkosenjohdatin.

    Näen tuon pelottavan jäljen joka kerta kun astun pihalleni. Muistutus kuolevaisuudesta.

    Teen johtokunnalle esityksen ja syyskokouksessa viimeistään asiasta on päätettävä. tarja

    VastaaPoista
  2. Minkähän esityksen Tarja tekee johtokunnalle? Että salamat eivät saa iskeä Kielomäelle.

    Ollaan iloisia että kukaan ihminen ei loukkaantunut myrskyn tuhoissa,.

    Silloin harvoin kun luen tätä palstaa, niin aina on jotain valittamista. Taitaa blogit olla erityisesti valittajien suosiossa.

    Yrittäkää nauttia siitä mitä me olemme saaneet.

    Iloisella mielellä syksyä odottamaan.

    VastaaPoista
  3. Viittaan edellisen kirjoittajan kommenttiin ja ihmettelen, miten hän kommentoi tätä blogia. Muka valittajien suosiossa.
    Tämähän on paras blogi, mitä olen lukenut siirtolapuutarhasta. Minusta Timppa on hyvin monipuolisesti kirjoittanut kaikesta.
    Tämä blogi on Helmi talven tuiskuissa.

    VastaaPoista
  4. Voi hyvänen aika! Jos tämä nimettömänä kirjoitteleva torvi ei ymmärtänyt Tarjan tarkoittavan ukkosenjohdatinta, niin tässä tuli nyt korjaus.
    Tulee mieleen eräänkin "iloisen mielen" kommentti naisten saunassa.-Kyllä vakuutus korvaa jos salama iskee mökkiin.
    Ai jaa?? Timpalle kiitos kiinnostavasta blogista jonka harmikseni löysin vasta nyt.
    Tarja

    VastaaPoista