maanantai 30. elokuuta 2010

Opastetulla Folkretkellä

Kerhotalomme aktiivikausi päättyi Taiteiden yön konserttiin. Kahdeksalta illalla lauteille nousi varttituhannes niminen (1/4 Millennium) bändi soittamaan folkmusiikkia. Juju oli kuitenkin siinä, että eivät vain soittaneet. Bändin vetäjä, Reijo Rinne, myös kertoi kustakin kappaleesta: niiden taustoista ja alkuperästä ja miten ne liittyvät folkmusiikin historiaan. Tämä loi tähän konserttiin ihan erityisen, letkeän, tunnelman: oltiin retkellä folkmusiikin maastoissa. Kenenkään ei tarvinnut pönöttää tai muuten tärkeillä, vaan rentoutua ja nauttia Rinteen asiantuntevasta opastuksesta ja eläytyä kulloiseennkin musiikkimaisemaan. Harvinaisen mukava tunnelma konsertiksi. Rinne vei bändinsä kanssa läsnäolijat 1600-luvun kansansävelmistä Woody Guthrien kautta Bob Dylaniin ja Bruce Springsteeniin. Eikä heikommin musiikkia tuntevankaan tarvinnut arvailla, kun kappaleista kerrottiin ennen niiden esitystä. Tämä musiikkiretki oli opastettu.
Bändin nimi tulee sen jäsenten noin suunnilleen summatuista ikävuosista. Totesivat, Reijo Rinteen suulla, että noin kaksisataa vuotta on yhteensä harjoiteltu ja näin pitkälle on päästy. Yhdessä bändi on harjoitellut noin puolitoista vuotta. Siinä soittavat John Chase, (vasemmalla) banjo; Gill Leppelmeier laulu ja alttohuilu; Reijo Rinne, laulu, huuliharppu ja kitara ja Antti Henttonen kitara ja basso.

Viime mainittu on myös Pakilan mökkiläinen, joten tämäkin on siis "Pakilan Bändi". Yksi lisää!
Konsertissa kuultiin myös tuttuja ikivihreitä, joita hoilattiin mukana (Dylanin Blowing in the Wind etc.). Konsertti loppui Bändin, yhdessä järjestelyssä auttaneen Jyrkin kanssa, esittämään encoreen. Ja kaikilla oli niin mukavaa. Kuvassa Jyrki soittaa bassoa.

Kuka vielä sanoo, että taiteiden yössä on levotonta ja epäviihtyisää? Ei ainakaan Pakilassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti