Syksy alkoi

Viime keskiviikkona Pauli katkaisi vedet alueelta. Eikä yhtään liian aikaisin. Muutama hana ehti jo haljeta yöpakkasten takia. Taakse jäänyt kesä oli erikoinen: lämmin ja kylmä sää vuorotteli. Ensin lämmin alkukevät toukokuulle, sitten yli juhannuksen kylmä jakso, jonka jälkeen sopivasti yleiseen kesäloma-aikaan osuneet helteet, jonka jälkeen koulujen alkaessa taas viileämpää. Ja nyt sitten taas syksyn alussa lämpöä. Syyyskuu oli harvinaisen lämmin. vasta aivan kuun lopulla yöpakkaset tulivat etelään asti. On ollut niin mukavan aurinkoista ja sateetonta, että mökkeilyä ei olisi halunnut vielä lopettaa.
Veden poistuessa on tehtävä samat tietyt talvivalmistelut: viedään pois kesäkeittiön varusteet ja tuodaan esiin vesisäiliöt ja pieni vedenkeitin, jolla voi lämmittää pesuvettä talvella. Tyhjennetään ja pestään kasvihuone Tolulla. Nostetaan loput perunat, pestään ja viedään kaupunkiin talvieväiksi.
Ylimääräinen syksyaskare ilmaantui, kun kaupungin maanmittarit kävivät mittaamassa Mäntypolun rajat paikalleen. Olin kyllä tiennyt, että leikkimökki saattaa olla hiukan kaupungin puolella, mutta tulos oli yllätys. Siirtomatkaa oli metrin verran, klapivarastolla vielä enemmän. Raitiovaunun tunkilla mökki nousi helposti lankkujen päälle ja taljalla vinssaamalla siirtyi tarvittavan matkan uuteen paikkaan, johon sitten piti vielä istuttaa perustukseksi uudet harkot vaateriasentoon. Sitten vielä portin siirto ja sireenien parturointi. Nyt näyttää kieltämättä ankean autiolta, mutta ainakin kiistatta noudatan nyt vuokrasopimusta: kaikki kasvit ja rakennelmat ovat oman palstan rajojen sisällä.
Kesän satoisuus näytti heinäkuussa huonolta. Ensimmäisen kerran vuoden 1999 jälkeen kaikki saivat tosi huonosti vadelmia. Meille niitä ei tullut juuri lainkaan. Sitten tulivat ne omenankehrääjäkoit ja söivät omenpuiden lehdet melkein kaikki. Ei tullut omenoitakaan, mitä nyt pari kolme ämpärillistä soseeksi valkeaa kuulasta. Päärynäsosetta sen sijaan saatiin tehtyä ennätysmäärä ja karviaisporkkanahilloa muiden vuosien tapaan. Kasvihuonetomaattia ja kurkkua tuli ihan kohtuumääriä ja porkkanaa, punajuurta ja papuja, huonon alun jälkeen ihan kunnon sato. Punajuuri onnistuu meillä nyt, kun opittiin laatikkoviljely. Olen ihastunut tähän vihannekseen. Ennen luulin, että punajuuri maistuu aina etikalle ja inhosin sitä. Tutustuttuani paistettuun tuoreeseen punajuureen haluan siitä vakituisen ruoka-aineen.
Pakastimissa on siis sentään jotain täytettä. Vesiastiat ovat täynnä ja kesäkalusteet varastossa, ainakin suurin osa. Syksy voi siis tulla ja talvikin, toivottavasti hyvien hiihtokelien kanssa.

Päärynäsose syntyy sosemyllyllä samoin kuin omenasta

Tomaatteja tuli lopulta runsaasti, etenkin kirsikkatomaattia

Punajuurisato teki puutarhurin iloiseksi ja vadelma- ja omenakato ei enää surettanut niin paljon

Näin siinä sitten kävi

Kun vuonna 1998 tulin alueelle päiväkävelylle ja ihastuin alueeseen ja pieniin mökkeihin omenapuiden keskellä ajattelin: "mikä ihana alue ja miten somia pikku mökkejä! Tuollaisen kun saisi, niin voisi sinne mennä piiloon pahaa maailmaa ja elää onnellisena puutarhurina."
Niin siinä sitten kävi, että hankin mökin. Siis vuonna 98, en vuonna 89, kuten olin vähällä sanoa eilen Paklilan syyskokouksessa, kun olin tullut valituksi johtokunnan puheenjohtajaksi. Vähemmästäkin numerot heittää härän pyllyä. En silloin 89 tullessani osannut aavistaa., että alueella toimii aktiivinen kyläyhteisö, ja vielä vähemmän, että jotutuisin kyläpäälliköksi.
Uskalsin suostua, koska johtokunnassa vallitsee hyvä henki ja toimintaan osallistuvat kaikki sinne nimetyt ja, mikä tärkeintä, ja tämä minun piti eilen valinnan jälkeen sanoa heti kun olin kiittänyt luottamuksesta: alueella on uskomattoman aktiivisia ihmisiä, jotka tekevät pyyteettömästi valtavat määrät talkootyötä yhteisen hyvän eteen. Näistä lähtökohdista puheenjohtajankaan osa ei ole liika vastuunkanto vaan yhdessä tekemisen ilo.
Kiitos kaikille hienosta kokouksesta.
Vanha johtokunta ja puheenjohtaja toimivat vielä tämän vuoden. Uusi ja vanha puheenjohtaja voivat huolehtia tehtävien joustavasta siirtymisestä tänä aikana. Luotan tässä suhteessa Heliin, joka onkin jo aloittanut perehdyttämiseni.
Saunatoimintaa minun tulee ikävä, muttta aion toki tulla joskus lämmittämään yhteisiä löylyjä, etten ihan unohda miten saunatoimintaa pyöritetään.

Talkootyytyväisyyttä

Eilen lauantaina kokoontuivat Pakilan talkoolaiset kerhotalolle syksyiseen, talkoolaisten yhteiseen juhlaan. Juhlasta on muodostunut jo perinnetapahtuma kiittää ahkeria talkoolaisia, joita on vuosi vuodelta enemmän. Kutsuttuja oli melkein puolitoistasataa ja paikalle oli päässyt noin sata henkeä.
Kerhotalon täytti hetkessä aivan uskomaton puheensorina, kun juhlijat olivat päässeet boolimalja kourassa istumaan arvottuihin pöytiinsä. Tuttuun tapaan Janssonin kiusausta lerppulautasilta (talkoolaisten juhlassa ei tehdä tiskiä kuin minimaalisesti...) ja tavanomaiset ruokajuomat.
Ohjelma oli yllättävä mutta sitäkin korkeatasoisempi: Anna-Mari Kähärä ja Susanna Haavisto esittivät ennakkona levyjulkistamiskappaleitaan. ammatilaiset olivat niin mykistäviä, että satapäinen talkooväki kuunteli koko setin hiirenhiljaa tosin välillä suosionosoituksiin puhjeten. Levyn nimi taisi tulla olemaan "Tämän ikäisenä". Ikä ja kokemus ja taito kyllä näkyi ja kuului niin sanoituksissa,. laulussa kuin säestyksessäkin - upeaa. Onkohan niin, että Pakila on kaapannut sen aseman, joka  Tuusulanjärven ympäristöllä oli viime vuosisadalla korkeakulttuurin vapaa-ajan pesänä? Niin paljon hienoja taiteilijoita meille on viime aikoina asettunut. Yhteisten juhlien kannalta tämä näyttää olevan aivan loistavaa. Toivottavasti saamme jatkossakin palvella kiitollisena koeyleisönä ennen suurempia estradeja.
Juhlat toki jatkuivat tämän ikäisten lopetettua kohti puolen yön hetkeä, jolloin väki väistyi pihalle ja kohti omia mökkejään. Tämän kesän erityisesti ansioituneita talkoolaisia muistettiin lyhdyin ja ylistyspuhein. Myös väistyvä puheenjohtaja sai kiitosta ja kehuja sekä puutarhapöydän muistoksi.

Kaikki varmasti ovat yhtä mieltä siitä, että juhlat ovat paikallaan talkoohengen vahvistamiseksi, vaikka talkoissa toki aina on tärkeintä, että siellä on hauskaa. Yhdessä tekeminen tekee ihmisistä onnellisia ja tyytyväisiä - meidät vain on siten rakennettu. Ainakin meidät siirtolapuutarhurit.

Sateet tulivat ja helteet menivät

Kesä on kääntynyt selkeästi syksyyn päin kallelleen. Puutarhuri on päässyt viime aikoina helpolla: vadelmasatoa ei ole tarvinnut olla nokkimassa, eikä automaattikastelua ole puuttunut.
Lauantaina, kun olimme kolmenkymmenen hengen talkoovoimin saaneet uuden perennapenkin istutettua kerhotalon eteen, alkoi sade juuri kun olimme vetäytyneet talkooeväitä syömään telttaan työmaan vieressä.
Talkoot olivat oiva kokemus. Puutarhurin johdolla toimivat siirtolapuutarhurit pystyivät lähes yksimielisesti noudattamaan tekemäänsä suunnitelmaa ja istuttamaan taimet oikeaoppisesti ja oikeille paikoilleen. Ansio kuuluu tietysti Puutarhuri Maijalle, joka jaksoi kärsivällisesti opastaa, miten  taimia kuuluu käsitellä, mutta tietysti myös Pakilan hyvälle hengelle, joka panee kaikki yrittämään parastaan ja tarttumaan riuskasti talkooseen kiinni.
Perennapenkkiin upposi yli puolen tuhatta tainta, jotka on ostettu yhteisillä rahoillamme, joten toivomme kovasti, että jokaikinen jää henkiin ja kukoistaa. Penkin ajtuksena on olla "niittymäinen", jolloin sinne tänne sijoitellut eri aikoina kukkivat perennat kukkivat vuoron perään koko pitkän kesän. Tosi mielenkiintoista nähdä, miten tämä puoli suunnitelmasta toteutuu. Jos menee, kuten on aiottu, on siinä mallioppimista monelle puutarhasuunnittelijalle, jolla on tapana laittaa kasveista yhtenäisiä, suuria ryhmiä, jotka sitten vuorotellen kukkivat.
Perennoille oli hienot pohjatyöt tehnyt kaupungin Stara. Mistä narusta lie puheenjohtajamme nykinyt, kun oli saanut staran myöntymään työhön. Taimiin verrattuna kaivinkoneen ja muutaman työntekijän viikon rupeama on arvoltaan monoinkertainen. Historiallisen hyvää tahtoa siis kaupungin suunnalta.
Talkooeväänä oli keittiön kaapista löytyneitä tähteitä, mutta ne maistuivat tosi hyviltä, kuten ruoka aina, kun se on ensin hyvin ansaittu.

Sunnuntaina oli puutarhurille paha yllätys, kun kahvilaa ei ollutkaan kymmeneltä kuten tähän asti joka sunnuntai. Maha kurnien puutarhurimme meni tutkimaan ilmoitustaulua, ja siellähän se sanottiin: yhteensattumien vuoksi kahvilan alku siirretty iltaneljään aamukymmenen sijasta. Samalta taululta löytyi onneksi pop-up-ravintolailmoitus Lehmuspolulle Asikaisten pihalle. Sieltäpä löytyikin oivallinen kahvilan korvike: Bortskeitto, graavilohileipä, kahvi ja baaggelsi ja vielä jälkiruuaksi muurikkalettu monenlaisten hillojen kera. Oivallinen sunnuntaieväs, kiitos Risto ja Tytti!

Elojuhla

Eilen oli Pakilan puutarhayhteisön loppukesän kohokohta, elojuhla. Järjestäjänä tällä kertaa kolmoslohko. Juhla alkoi perinteiseen tapaan viideltä iltapäivällä, jolloin kahvio auksei tarjoamaan hillomunkkeja ja voileipiä. Ohjelman aloitti kengurumeininki niminen lasten viihdyttäjä. Sääliksi kävi sitä kengurua, kerhotalo oli näet helteessä lämmennyt lähes trooppiseksi, sillä kun oli se kauhean paksu turkki.
Pomppuimeinigin jälkeen lavalle tuli Laura V. ja timanttiset (en ole ihan varma nimistä...), jotka esittivät vanhoja lauluklassikoita. Ainakin huilisti ja pianisti ovat Pakilan mökkiläisiä, laulaja Laurasta ja trumpetista en ole ihan varma. Olivat tai ei, toivottavasti tätä bändiä kuullaan jatkossakin, niin kaunista ja tasokasta oli ohjelmisto. Liikuttavin oli toki encore-kappale, jossa lauloivat puutarhuri Papusta kolme jälkikasvuun kuuluvaa noin alle kouluikäistä mukana. Näytti siltä, että eivät olleet ensi kertaa lavalla, joten tulevaisuutta on turvattu.
Pakilan house bändin jälkeen seurasi yllätysnumero: Maj Lind kilpailun voittaja vuodelta 1950 Sirkka Harjunmaa esiintyi. Hän antoi taustatiedoksi mm. sen, että kuuluu harveneviin sotaveteraaneihimme. Aloituskappale oli Warum, saksalainen Goethen tekstiin sävelletty teos. Se sai tämän kirjoittajan nieleskelemään palaa kurkustaan, ei vain siksi, että se soi niin kirkkaana ja puhtaana, vaan myös siksi, että kirjoittajan edesmenneellä äidillä oli tapana sunnuntaiaamuisin kuunnella kappaletta Miliza Korjuksen laulamana savikiekolta. Sirkka Harjunmaa esitti vielä muita, jatsahtavampia, ja elojuhlien teemaan, 40-luvun jatsit, sopivia kappaleita.
Tämän jälkeen ohjelmassa seurasi arvonta. Arpajaisista ei sentään ollut luovuttu, vaikka kenttäpelejä ei tällä kertaa ollutkaan. Mikä pettymys monelle tikan- ja ketjunheiton taitajalle. Niin radikaaleja eivät järjestäjät sentään olleet, että arpajaisista olisi luovuttu. Liekö kyseessä järjestäjien tarpeen ja tuoton välinen suhde, vai mikä, en tiedä, mutta ensimmäiset elojuhlat nämä olivat, josta kenttäkipailijat puuttuivat. Elojuhlat ovat viidessätoista vuodessa muuttuneet pikkuhiljaa: vanhoista kovin kotiseutuyhdistyksen kotikutoisia iltamia muistuttaneista maksullisista vanhaintansseista nykyisiin ammattilaisesiintyjiä viliseviin nuorison ja perheiden rock-iltamiin. Mutta arpajaiset pysyy. Tälläkertaa pääpalkinto oli vaikuttava: polkupyörä. Tämän krjoittaja ei tietenkään, kuten tavallista, voittanut mitään.
Arpajaisten, makkaran ja letun syönnin jälkeen lavalle roudasi omat kamansa vanha tuttumme Gardeners vetäjänsä Jyrki L mukana. Rummuissa oli tuttuun tapaan toinen puutarhuri-jäsen Markku L ja yllätysesiintyjänä muutaman kappaleen lauloi Mikko P, joka tunnetaan ansioistaan paremmin käsityötaiteen ja muotoilun puolella. Ihan hyvin se Mikko kyllä lauloikin, sikäli kuin kuulin.
Ennen puolta yötä oli lattialla huojuttu pari hikistä tuntia ja sitten olikin aika puutarhureiden suunnistaa kotimökeilleen väsyneinä mutta onnellisina osan kolmoslohkolaisista jäädessä siivoamaan nyt alkavaa sunnutaikahvilaa varten.