tiistai 3. heinäkuuta 2012

Puutarhurin onni on tuoreista mansikoista tehty jäätelöannos ja auringonpaiste. Tänä vuonna mansikat joutuu perkaamaan tavallista tarkemmin. Matomausteita on yllättävän paljoin eksynyt muuten, päälle päin, moitteettoman näköisiin masikoihin. Mutta kyllä ne saa perkaamalla puhtaiksi ja hyviä ovat. Jopa pakastimeen asti on jo riittänyt näitä ihmeitä.

Paitsi mansikoissa, myös omenapuissa on pikku tuholaisia leudon talven jäljiltä tavallista enemmän. Ilmeisesti pihlajanmarjasta on tulossa huono sato, koska pihlajanmarjakehrääjäkoit ovat tulleet omenapuihin. Toukat elävät kehräämänsä verkon sisällä. Mustat pisteet kuvassa ovat toukkien ulosteita. Linkin mukaan malationi olisi ainoa torjuntakeino, mutta mummoissa on liikkunut tietoja, että feromonipyydykset tepsivät. Myös virallinen tieto on osittain samaa mieltä (linkki). Täytyy ottaa sellaiset jatkossa käyttöön.
Myös etanoita on nyt niin paljon, että ainakaan papujen kateviljely ei onnistu: kate suojaa etanoita niin hyvin, että ne laumoittain hyökätessään syövät pavun alut jo ennen kuin ne ovat ehtineet kasvun alkuun. En tiedä, ehkä kate ei sovi pavuille muutenkaan, mutta ainakin tänä vuonna kate oli paha pettymys. Etanantorjuntaan olen käyttänyt vain tuota syöttiä pikkiriikkisen mansikkamaan reunalla. Muut konstit ovat laiskalle liian työläitä.

 Saunalla ovat ahkerat puutalkoolaiset saaneet aikaan aika komean pinon pilkottua puuta. Näitä poltellaan 2013-2014 kesällä. kunhan ovat hyvin kuivuneet. Kiitoksia myös puiden lahjoittajille ja niitä paikalle hankkineille.

1 kommentti:

  1. Juuri tutuistuin noihin etanoiden pyydystämiseen. Ihan kuulemma lapsipullo / tai muu astia ja sinne olutta! http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-1288480629112.html täytyy vielä miettiä, että miten nuo omenapuiden ilkiöt saadaan kuriin. Tosin vanhassa Heikinlaaksossa Helsingissä on mehupuristamo, joka tekee omenoista mehua. Voi olla, että sinne viedään osa yksilöistä ;)

    VastaaPoista