Pienet surut, suuret ilot

 Ilmastonmuutoskesä on tuonut iloa ja surua puutarhurin elämään. Ensin oli lämmin kuiva kevät ja sitten tuli lähes ennätyskylmä kesäkuu, joka palellutti puutarhurilta kolmet pensaspavun taimet - neljännet söi rusakko, joka oli poikennut verkkoaidan raosta pienelle yöaterialle kasvimaalle.

 Kesäkuun alku vei naapurilta saadut kurkun taimet. Puutarhurimme kiirehti tietysti kauppaan ostamaan uudet ja osti saman tien myös kesäkurpitsan taimia. Kiireessä niitä istuttaessaan puutarhurimme kyseli siipaltaan minkä värisissä ruukuissa oli kumpia. Arvatkaapa, menikö oikein? Nyt kasvaa lavassa kasvihuonekurkkuja ja kasvihuoneessa muhkeita kesäkurpitsan taimia.

 Kesäkuun lopussa näytti siltä että mansikkasadosta tulee kaikesta huolimatta hyvä. Ensimmäinen keräys tuotti maukkaat jäätelömarjat ja lisää näytti olevan runsaasti kypsymässä. Puutarhurimme oli kuitenkin unohtanut vanhan mansikkamaansa tarpeellisen kevätlannoituksen. Ilman sitä mansikantaimet muuttuivat heinäkuun helteiden alkaessa rutikuiviksi, ruskeiksi, reikälehtisiksi raakuiksi - mansikkahaaveet kääntyivät tylysti toisenlaisiksi.

Vadelmia kai sentään tulee? Niitähän on aina ollut riesaksi asti. Tosin edellinen kesä oli niin kuiva, että vuosikasvusto tälle vuodelle jäi lyhyeksi ja harvaksi. Talvella ei ollut lunta ja tontilla majaileva rusakko napsi tapansa mukaan noin neljänneksen varsista poikki lumen pinnan yläpuolelta - paitsi, että lunta ei ollut, joten leikkausjälki paljastui keväällä olevan noin tuuman verran maan pinnan yläpuolella. Valitettavasti näin leikattu vadelma ei enää kasva seuraavana kesänä. Edellisinä talvina jäi jäljelle reilusti vartta, josta vadelma saattoi kasvaa kukkivia haaroja ja sato oli kaikesta huolimatta kohtuullinen. Toisin on nyt. Vadelmasato jää surkeaksi. Hyvä puoli siinä on, ettei puutarhurimme ahdistu poimimattomista vadelmista - jopa hän jaksaa poimia sen pari litraa, joka nyt kerralla vain tulee.
Sitten tietysti vielä nämä omenankehrääjäkoit. Keltakaneli oli välillä täysin vailla vihreää ja punakanelitkin ovat olleet niin kovilla, ettei omenien tekoon näytä voimia jääneen. Valkea kuulas, joka on levännyt pari vuotta, näyttää tekevän kohtuullisen, tosin rupisen, sadon - ellei nyt sitten tule vielä jotain uusia yllätyksiä.

Ei voi kuitenkaan moittia kesää, vaikka takapakkia joissain asioissa on tullut, kukat tykkäävät lämmöstä ja kasvavat penkeistään yli ja kukkivat hullun lailla. Ja kun kukat tykää, on puutarhuri onnellinen.

Pakilan kaavaesitys hyväksytty esityksen mukaisena

2

Kaupunkisuunnittelulautakunnan tarkistettu esitys Itä-Pakilan siirtolapuutarha-alueiden asemakaavaksi ja asemakaavan muutokseksi (nro 12190) (asia) pdf html

Päätös Ehdotuksen mukaan Vastaehdotus Loukoila Eija Poistetaan liitteestä 3 Asemaavan muutosehdotuksen selostus kohdasta Yleisperustelu (s.10) kohta: Siirtolapuutarhan pohjoisosan suurikokoisille palstoille  (noin 600-800 m2) osoitetaan toinen rakennusala, mutta ei velvoiteta jakamaan palstaa kahtia. sekä poistetaan kohdasta Mitoitus (s.10) kohta:...(suurille palstoille kaksi mökkiä eli 40 k-m2). Perustelu: Yleisten töiden lautakunta ja ympäristölautakunta esittävät lausunnoissaan, että alueen varjoisat pohjoisosan palstat jätetään ennalleen osoittamatta niille lisärakennusalaa. Lausunnoista ilmenee, että lautakunnat näkevät suuret rinnetontit arvokkaana osana koko siirtolapuutarhaa ja  maisemallisesti tärkeinä erityispiirteinä alueelle. Vastaehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

Juhannusjuhlat Pakilan (uuteen) tyyliin

Perjantaina, juhannusaattona oli Pakilan perinteiset juhannusjuhlat - järjestäjänä tänä vuonna kolmoslohko, johon myös me mäntypolkulaiset kuulumme.
Juhannussaunan jälkeen alkoivat kenttäpelit ja sitten oli lipunnosto, niin kuin aina. En osallistunut lipunnostoon kun se vanhan sivarin korvaan se lippulaulu tuntuu väliin niin kovin innokkaalta...
Sen sijaan itse juhlaan kyllä. Peltosen Lasse oli kuuluttajana. Ohjelma alkoi pienellä näytelmäkuvaelmalla. Se kertoi Toivosta, Onnista ja Rauhasta, joiden välit kiristyivät kuten klassisesssa kolmiodraamassa, mutta lopulta Rauha sai Toivon, mutta Onni seurasi heitä elämänsä loppuun saakka. Teksti oli kuulemma "kansanperinnettä" kielikuvien demostrointeineen. Voi ollakin, muistelen jo kouluaikoina (siis hyvin kauan sitten) nähneeni jotain vastaavaa.
Näytelmän jälkeen seurasi flamenco-koulun koetunti, johon osallistui melkoinen määrä vapaaehtoisia ja, täytyy myöntää, reilun tunnin uurastuksen jälkeen porukan pyörähtely muistutti jossain määrin mainittua tanssityyppiä.
Flamenconaisten jälkeen lavalle kiipesi pianon ääreen yllätys: Olli Ahvenlahti. Pakilan mökkiläiset Zarkus Poussa ja Vuokko Hovatta olivat kaksi tuntia aiemmin tavanneet vanhan tuttunsa kaupassa ja seurauksena oli tämä: Olli keikalla soittamassa jazz-kappaleita bändin pianolla. Ollin jälkeen lavalle tulikin sitten Vuokko ja bändi, jota Ollikin jäi tukemaan. Bändissä soitti rummuissa Zarkus ja hanuria Kiureli Sammallahti. Kiureli kuulemma osaa kaikki maailman kappaleet (paitsi noin joka sadatta niistä). Bändin myöhemmästä esityksestä päätellen, taidot ulottuvat ainakin Intiaan saakka - niin itämaiselta tututkin kappaleet yhtäkkiä kuulostivat.
Mutta ensin Vuokko esitti kolme Aulikki Oksasen runoon sävellettyä kappaletta. Oli kuulemma kantaesitys laajemmaksi aiotusta kesäesityskiertueesta. Katsomossa istui myös itse Aulikki Oksanen. Johan siinä meni tavallinen puutarhurinplanttu hämilleen moisesta kuuluisuuksien määrästä pienessä perinneillassa.
No, kyllä niitä perinteitä vielä kunnioitettiin noin tunnin kestäneellä kenttäpelien palkintojen jaolla ja arpajaisilla, joissa jaettiin suuri määrä voittoja - etupäässä vieraille ja Klaukkalanpuistolaisille. Sitten bändi jatkoi taas aina yhteentoista saakka, jonka jälkeen kaikki lähtivät vielä kokolle perinteiseen tapaan örisemään. Oli taas Juhannustaiat tehty ja juhlittu ja nukkumaan voitiin käydä hyvillä mielin, varsinkin kun oikea juhannus, 24.6., on vasta ensi tiistaina.

Kiinteistöneuvoksen tyylinäyte ketjun heitossa. Mitalisija.

Flamencokurssilaiset vauhdissa

Vuokko, Zarkus, Kiureli et al. Puutarhatontut. Oikealla myös Ahvenlahti

Omenapäivä

Lauantaina oli Pakilan omenapäivä. Paikalle oli saatu puhumaan sekä marttojen että tutkimuksen edustaja. Marttojen edustaja Kirsi Mäkinen neuvoi perhosbaarien rakentelua - tuttua puuhaa nuoruuden perhosharrastuksesta; silloin vain pyydystimme perhoset näytteiksi kokoelmaamme, emmekä vain ruokkineet niitä...
Hilma Kinnanen MTT Piikkiön asemalta kertoi kotimaisista omenalajikkeista, niiden historiasta ja kasvatuksesta. Hän ollut tekemässä ns. nurkkapuuhanketta, jossa on etsitty kotimaisten lajikkeiden alkuperäistä emopuuta ja ainakin huvituksesta sellainen oli löydettykin. Puhetta vanhojen lajikkeiden arvosta ja vanhojen puiden hoitamisesta ja sitkeydestä oli paljon ja esimerkkejä lähes satavuotiaista pirteistä omenapuuvanhuksista tuli esiin.
Eniten juttua riitti kuitenkin kehrääjäkoista. Pakilassa ei ole ennen koettu moista invaasiota. Juuri nyt näyttää olevan "laskuvarjomiehien aika": toukat laskeutuvat siimojaan myöten joukolla maahan koteloitumaan. Inhaa saada moinen, sormenpaksuinen, kuhiseva toukkaköysi aamutervehdykseksi naamalleen.
Torjunnasta omenapäivässä puhuttiin eniten. Vesisuihkua voi käyttää, mutta nyt se on myöhäistä, kun toukat ovat jo valmiit koteloitumaan, niistä tulee aikuisia perhosia joka tapauksessa. Ne munivat entistä runsaamman vuosiluokan ensi vuotta varten. Kaupungin puutarhapuolelta on nyt kysytty tarjousta parafiiniliuoksella tehtävästä kevätruiskutuksesta - toivottavasti se on niin kohtullinen, että yhdistys voi sellaisen tilata. Tehokas torjunta edellyttäisi kyllä kukinta-aikaan vielä pari myrkkyruiskutusta esim. pyretriinillä, mutta sellainen ei luomuhenkisessä mummojoukossamme taida olla kovin suosittu ajatus...?
Keräsimme mökkiläisten tietoja omenapuulajikkeista rekisteriin, joka siis nyt saatiin alulle. Tietoja voi toimittaa edelleen. Myös tuntemattomien lajikkeiden tunnistamiseen palataan, joten tunnistuskuvia kannattaa taas ensi sysksynä ottaa: Kuva puusta, sen lehde(i)stä, omenasta, napa- ja kantapuolelta, sekä halkaistuna niin, että siemenkotien tähtikuvio ja maltoon liittyvät värit näkyvät.
En ehtinyt enää istuttamaan huvitus-omenapuuta kerhotalon luokse, kun piti lähteä saunalle lämmittäjien koulutustilaisuuten. Omenaporukkaa oli kuitenkin tarpeeksi ja siellä se puu näyttää olevan ja hienosti tuettuna ja painotettuna.

Pakilan elokuvakerho

Tämän vuoden elokuvanäytökset alkoivat eilen sunnuntaina Virpi Suutarin elokuvalla Eedenistä pohjoiseen. Paikalle oli saatu itse ohjaaja suoraan Sodankylän elokuvajuhlilta kertomaan elokuvastaan ja sen teosta. Elokuva on puutarhaparisuhde-elokuva. Se kertoo pariskunnista, jotka ovat hurahtaneet puutarhanhoitoon tavalla tai toisella. Hurahtamisen edellä on kuitenkin itse parisuhteista kertominen. Ja se tehdään hauskasti ja nopeasti: katsoja pääsee mukaan parskuntien puutarhaelämään. Yksi pari hoivaa jättikurpitsoita hellästi, toinen riemuitsee viuhahtamalla puutarhassa pelkät saunahatut päällään, miespari hoivaa lukuisia kotieläimiä ja tytärtään hellästi, aristokraatit ovat mietiskelevällä kävelyllä puistossaan ja akatemiaprofessori jättää puutarhansa hunningolle ja nimittää sen luonnonmukaiseksi lajistokeitaaksi. Kaikilla on erityinen suhde puutarhaansa, kuten me siirtolapuutahurit tiedämme elämässä käyvän. Elokuva antaa katsojalleen hyvän mielen ja pohdittavaa päiväkausiksi ja mielihalun nähdä nämä parit joskus uudestaan. Kaikki tuntoja, joista tunnistaa elokuvan, jonka laatu on korkea, ellei peräti taidetta - dokumentille se on hieno saavutus. Mahtava alku elokuvakesälle.