On se orapihlaja aika hirveä kasvi. Piikit menevät mielellään sormiin syvälle ja jättävät tehokasta kasvimyrkkyä, joka särkee ja jomottaa haavassa päiväkausia. Mutta nyt alan pitää sitä hirviötä matalana ja pienenä, ettei se pääse leviämään edes menneen talven lumilla liian leveäksi.
Kartanolla on kaikki hyvin. Lunta enää pieni kasa varaston takan katolta tiputettua. Nurmikko alkaa kuivua pinnaltaan ja vihertyä samaan tahtiin. Komposteja on jo koluttu ja taimia koulutettu ja siirrelty kasvihuoneen ja kuistin välillä.
Hennan jäljiltä kukkapenkit ovat vielä siistimmät kuin tappiorapihlaja-aita. Kuin puutarhakirjasta. Ja siellä kukkivat lumikellot, krookukset ja imikät. Tulppaanit, keijunkukat, helokit ja tyräkit ovat pionien ohessa heränneet työntämään versojaan näkyviin.
Dahliat lykkäävät pitkää versoa kasvihuoneeessa ja sireenin silmut ovat puhkeamisillaan ja tulikuusama on jo lehdessä kuistin edesssä. Kärhöissä on lehtiä melkein metrin korkeudella, vaikka ne tavallisina talvina paleltuvat maata myöten.
Västäräkit ja kiurut laulavat peipposten, rastaiden ja punarintojen kanssa kilpaa. Puutarha-alueen polut ovat yhtäkkiä täynnä hyörinää: kottikärryjä menee ja tulee risukuormineen. Mökeille kannetaaan selkä väärinä tavaraa. Haketusmyllyt rompsottavat monella tontilla yhtäaikaa; omenapuita leikataan.
Elämän yltäkylläisyys tuntuu yhtäkkiä huimaavan päätä. Vastahan oli hiljainen talvi ja käytiin viikonloppuisin hiihtelemässä ja puutarha nukkui. Korjasin sukset varastoon vasta tänä viikonloppuna ja ensi viikonloppuna on Vapun kunniaksi jo luvassa johtovesi!
Miten aika rientää nopeasti, sanoi poika kun neljä vuotta täytti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti