tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kevät ja kokous

Kevätkokousväki asettumassa paikoilleen Pakilan Lasten Paikkaan
Viime sunnuntaina pidettiin yhdistyksemme kevätkokous. Saimme nähdä puheenjohtaja Helin ensi kertaa tositoimissa ja hyvinhän se sujui. Kevätkokouksen rutiinijutut hoidettiin sopivan ripeää tahtia ja hallitus edelliseltä kaudelta sai vastuuvapahduksen toimistaan.
Varsinaisen sisällön kokoukseen toi kuitenkin kerhotalon remontin käsittely. Talkoot jatkuvat jo lähiaikoina ja kesän alussa salissa pitäisi olla uusi lakattu mäntylautalattia. Työjohtaja Risto Runsaan mukaan ratkaisu on kestävä, koska sitä käytetään paljon myös tanssilavoilla. Ellei kestä, sanokaa hänen sanoneen - päinvastaista.
Varsinainen keskustelunavaus oli kuitenkin arkkitehti Risto Fresen laatimat suunnitelmat kerhotalon täydentämiseksi huoltotiloilla, joihin tulisi vessat ja suihkut miehille ja naisille sekä yksi invavessa (vesiversioita viemäriliittymineen) sekä pieni pesutupa, oli tehty kahden vaihtoehtoisen suunnitelman muotoon. Nämä vaihtoehdot luvattiin laittaa näkyville yhdistyksen nettisivuille. Vielä ne eivät ole sinne ehtineet (olisin tarkistanut arkkitehdin nimen kirjoitusasun...), mutta heti kun ne ilmestyvät, kannattaa katsella piirustuksia ja erityisesti perspektiivikuvia. Vaihtoehtojen hahmotus ja vertailu on todella vaikeaa.
Vaihtoehto A perustuu villiin ideaan ovaalin muotoisesta jättipergolasta, joka sulkisi siäänsä koko nykyisen kerhotalon ja sen täydennysrakentamisen ja vielä reilun kokoisen leveän kesäterassin. Sen ulkonäkö on villi, mutta puutarhamainen. Kuvissa kerhotalomme, joka nykyisellään muistuttaa kolhoosin elokuvateatteria, näytti hukkuvan uuden rakennelman sisään "näkymättömiin". Näin ei tietenkään tapahdu ja on todella vaikea päätellä, olisiko meillä tuloksena futiristinen ja viihtyisä kokonaisuus vai lihavesi ja hajupullat samalla lautasella.
Vaihtoehto B on perinteisempi toteutus huoltorakennukselle, joka sijoitettaisiin nykyisten kerhotalon ja sähkökeskusrakennuksen väliin. Ulkonäöltään se muistuttaisi Pakilan mökkien tyyliä.
Vaihtoehdon A tyylin sopiminen osaksi perinteitä kunnioittavaa ja arvostavaa Pakilan mökkien tyyliä on ainakin minulle vielä varsinainen kuva-arvoitus. Johtokuntamme on ilmeisesti kallistunut vaihtoehdon A puoleen ja minunkin on jo näilläkin tiedoilla myönnettävä se hyvin houkuttelevaksi. Mutta pelataanko tässä upporikasta ja rutiköyhää? Entä jos se ei onnistukaan ja meillä on riesanamme huonosti toimiva pergola, jonka sisällä on ruma kerhotalomme piilottelemassa kuin peräkamarin poika talossaan?
Seuraava vaihe suunnittelussa taisi olla kaupnkisuunnitteluviraston mielipiteen kysyminen. Jos sieltäpäin tulee kylmää vettä liian lennokkaitten suunnitelmien niskaan, niin sitten taitaa jäljelle jäädä vain vaihtoehto B.
Toivotaan kuitenkin, ettei niin kävisi.
Kokouksen jälkeen varailtiin saunan lämmitysvuoroja. Entisiä lämmittäjiä on ilmoittautunut kiitettävästi, mutta valitettavasti jotku ovat muuton, sairauden tai muiden yhdistykselle lupaamiensa velvoitteiden takia joutuneet luopumaan. Niinpä vielä tätä kirjoitettaessa tiistai-iltana on muutama vuoro vapaana. Niitä voi tiedustella vaikka sähköpostilla. Saunan lauteilla tavataan!

1 kommentti:

  1. Kiitokset raportista Timppa! Lisää kevätkokouskuvia löytyy osoitteesta http://www.facebook.com/media/set/?set=a.245728668856015.54221.100002566509933&type=1&l=781c465541

    VastaaPoista