tiistai 22. kesäkuuta 2010

Saunaturma lähellä

Viime sunnuntain viimeisellä, miesten saunavuorolla, oli lähellä tapahtua onnettomuus: Ylälauteiden kiukaan puoleinen taso keikahti ja lauteella istuja oli vähällä pudota. Myöhempi tutkimus osoitti, että lauteen alla oleva teräksinen tuki oli kiinnitetty liian lyhyillä ruuveilla ja oli siksi irronnut. Nyt asia on jo korjattu, eikä vastaavaa enää pääse tapahtumaan.
Kasteluvesi antaa edelleen odottaa itseään. Uusi moottori tarvitsee vielä kytkinosia, joiden hankinta kestää, koska niitä ei ole saatu kuin tilaamalla. Kunhan osat saapuvat, isännät laittavat pumpun kyllä kuntoon. Ehkä nämä jatkuvat saadekuurotkin sitten lakkaavat?
Viime lauantaina oli kerhotalolla yhdistyksen järjestämä kehittämispäivä. Valitettavasti en ehtinyt osallistumaan ideointiin ja kaavoitustilanteesta kuulemiseen. Menee kuulemma vielä viidestä kahdeksaan vuotta ennen kuin uusia mökkiläisiä on rakentamassa mökkejään. Toivottavasti Heikki, joka oli paikalla, ehtii kommentoida blogissaan tilaisuutta tarkemmin. Minulla on menossa huussiremontti, jossa mm. luovun entisestä kuivakäymälämallista (linkki) ja siirryn takaisin Naturumin käyttäjäksi. Siihen, miten tämä laite saadaan uuden hajajätevesiasetuksen mukaiseksi, palaan myöhemmin, kunhan saan kaikki laitteeet asennettua.

Tänään on kesäpäiväntasaus eli päivä alkaa taas lyhentyä. Juhannusta vietämme kuitenkin vasta loppuviikolla: perjantaina on sekä juhannussauna että juhlat kerhotalolla. Ja mikä parasta: alkaa kesäloma! Loma yksillä, kesä kaikilla. Nautitaan niistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti