sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Etukesä iski, autuas aina on Pakilan sauna

Sattui tänä vuonna, että kesä osui toukokuulle helatorstaivapaille. Vaikea oli uskoa sääennusteita, jotka kertoivat kaakosta meille virtaavan helleilman juuri, kun lähes kaikki ovat ottamassa neljän päivän vapaata torstaista sunnuntaihin. Vaan kerrankin se piti paikkansa ja meitä paiskattiin vuosisadan helteellä. Saunatalkoita vietettiin uskomattoman kesäisessä säässä. Muistini mukaan viime keväänä satoi ja oli kylmä. Kaikilla talkoolaisilla sadetakit päällä. Mutta ei nyt: shortsit ja t-paidat olivat yleinen asuste.

Talkoolaisia oli kertynyt paikalle peräti 43. Tämä on virallinen talkookuva, jossa me olemme kaikki sankaritalkoolaiset. Lisää kuvia: linkki.
Taitaa olla oman lajinsa ennätys tuo kevättalkoolaisten määräkin. Saatiin aikaan kaikki suunniteltu ja vielä paljon lisääkin. Ja meillä kaikilla oli niiin mukavaa. Varsinkin sitten, kun päästiin ansaittuun talkoosaunaan nauttimaan uudistetun saunamme ensimmäisistä virallisista löylyistä. Kyllä meidän kelpasi. Löylyt ovat, jos mahdollista, entistäkin paremmat ja porukka tuntuu olevan entisellään: juttu lentää vanhaan malliin ja Seppokin pysyttelee sitkeästi suosikkiaiheessaan. Seppo halusikin lähettää erityisiä terveisiä kaikille lukijoille.
Kylpiessä tapahtui se, mitä jo osattiin odottaa: Nyt kun meillä on neljä suihkua kahden sijasta, ei lämmintä vettä saa käyttää liian huolettomasti. Se loppuu. Naisten vuorolla viimeinen puoli tuntia nautittiin kylmästä vedestä. Saunojia oli yhteensä 103, miehiä 39 ja naisia 64. Ennätyspaljon eka vuorolla, mutta ei vielä kuitenkaan juhannussaunan määrää, jolloin vesi on tahtonut loppua kahdellakin suihkulla. Sitä lämpimän veden lotrausta pitäisi nyt saada vapaaehtoista tietä rajoitetuksi. Suihkupoliisien vahtaaamaksi ei ole kenenkään mukava joutua. Ensin pilaantuu tunnelma vahdatuilta ja sitten niiltä, jotka saavat niskaansa kylmää vettä vielä shampoota tukassaan. Vetoankin nyt kaikkiin: suihku kiinni kun vaahtoat, auki vain kun huuhtelet ja silloinkaan sitä ei tarvitse ruuvata täysille, lirukin huuhtelee ja Vantaa loput.
Vaan nyt meillä on siis uusi sauna ja kevät kauneimmillaan. Nautitaan niistä.
Sauna yksillä kesä kaikilla.

1 kommentti:

  1. Sauna oli tyylikäs. Pesuhuone siisti kaakeleineen, löylyhuone tunnelmallinen. Erityisesti miellyttivät pienet lamput katonrajassa ja kauniinväriset seinät.

    Kuten kirjoitit, lämmin vesi loppui ja niinpä meikäläinenkin peseytyi kylmällä vedellä. Pesuhuoneessa on pientä viilaamista. Ainakin naistenvuorolla pesuhuoneen penkit olivat täynnä nyssyköitä. Kuulin, että hyllyt ovat tulossa samoin kuin yksi penkki lisää. Jonkinlaiset peseytymissäännöt olisi hyvä olla, jotta lämmin vesi riittäisi, kun kylpykausi todella alkaa.

    Tunnelma oli kuitenkin entisenlaisensa. Minä ainakin olin kovasti jo odottanut tutun porukan näkemistä.

    VastaaPoista