Suomen siirtolapuutarhat yhdessä

Viikonvaihteessa oli suomalaisten siirtopuutarhurien liittokokous. Olin edustamassa Pakilaa. Tilaisuus oli mielenkiintoinen sekoitus Albanian kommunistipuolueen edustajakokousta (etukäteen kähmityt valinnat, kirjallisesti etukäteen pyydettävät rajatut puheenvuorot ja muukin työjärjestys) eläkeläisjärjestön kesäpäiviä (osanottajien keski-ikä ja ilmaistu kiinnostusaste liiton toiminnan muuttamiseksi toiminnan tehostamiseksi) ja museotoiminnan kannatusyhdistystä (reaktiivisuus ja loukkaantuminen muutosesityksistä ja pitäytyminen kaikessa siihen, miten on ennenkin tehty).
Onhan liitolla pitkät perinteet, melkein 80 vuotta toimintaa, mutta silti asetelmien jäykkyys pääsi yllättämään minut, joka tulin ensimmäistä kertaa mukaan ja havainnoimaan, miten liiton korkein päättävä elin toimii. Silti on sanottava, että kanssapuutarhurit ovat toki mukavaa väkeä ja kokous onnistui tekemään tarvittavat päätökset. Onnistuuko liitto uudistumaan ympäröivän yhteiskunnan mukana vai pysyykö se jämähtäneenä menneille vuosikymmenille uuden hallituksen ja puheenjohtajan myötä, jää nähtäväksi seuraavan neljän vuoden aikana. Puheenjohtajaksi tuli Pertti Laitila Tampereen Nekalasta. Hallituksen kymmenen jäsentä ovat Maija Manninen (Ruskeasuo, Helsinki), Pia Borman (Korela, Kotka), Leo Pusa (Marjaniemi, Helsinki), Sinikka Palmio (Nekala, Tampere), Maarit Humaloja (Vallila, Helsinki), Reijo Tuominen (Vanha Mylly, Hyvinkää), Pirkko Kilpeläinen (Kotiniemi, Lahti), Kari Ämmälä (Herttoniemi), Marjukka Metsola (Napapiiri, Rovaniemi). Meidän Maarit Louekarimme on ensimmäinen varajäsen.
Toimintasuunnitelma ja talousarviot seuraaville neljälle vuodelle hyväksyttiin suurin piirtein hallituksen esittämässä muodossa. Lehden kehittäminen sai vahvoja kannusteita nettimaailman suuntaan. Ilman henkilövaihdoksia tämä saattaa olla vaikeaa kokouksessa nähdyistä reaktioista päätellen. Lehti vie nyt kolmanneksen liiton resursseista, mikä tuntuu kohtuuttomalta.
Ympäristödiploma -hanke saatiin muutettua ympäristöohjelman kehittelyksi ja lisäksi kirjattiin, että mukaan otetaan ympäristöasiantuntijoita. Tarjosin tähän kahta erikoistutkijaa: Lasse Peltosta ja itseäni Pakilasta. Lisäksi kirjattiin, että pyritään aikaansaamaan elinkaariarviointi siirtolapuutarhasta esim. gradun muodossa.
Jututin kokouksessa läsnäollutta kansainvälisen siirtolapuutarhaliiton puheenjohtajaa, hollantilaista Chris Zijdeveldiä, useaan otteeseen. Kysymykseeni siirtolapuutarhojen nimityksestä Hollannissa hän vastasi, että siitä käytetään sanaa, joka voidaan kääntää "kansan puutarhaksi". Tiedusteluuni puutarhojen määrästä Hollannissa hän kertoi niitä olevan noin 150 000. Hämmästyksestä pyöreän ilmeeni nähtyään hän täydensi, että niistä vain noin neljäkymmentä tuhatta on liiton jäsenenä ja niistä valtaosa on "palstoja ilman mökkiä". Tähän saatoin ääneen laskeskella, että meillä on, noin laskien, lähes saman verran "puutarhoja", jos  viljelypalstat lasketaan mukaan (noin 5000 siirtolapuutarhapalstaa ja noin kymmenkertainen määrä viljelypalstoja). Chris kertoi myös Saksan tulevasta yhden puutarhan kaksisataavuotisjuhlasta ensi vuonna sekä ranskalaisten halusta pitää siirtolapuutarhan keksimistä ranskalaisen papin tekosina jo ennen saksalaisia. Viisaana miehenä ei ottanut kantaa siihen, kuka on oikeassa.
Sunnuntaina aamupalalla otin Chrisin kanssa puheeksi tutkimuksen, jossa Suomessa Metsäntutkimuslaitos selvitti ulkoilun ja luontoelämyksen stressiä vähentävää fysiologista vaikutusta mittaamalla syljen kortisolipitoisuutta ennen ja jälkeen luonnossa tehdyn kävelyretken. Ehdotin, että kansainvälinen liitto voisi hakea EU-rahaa hankkeeseen, jossa selvitettäisiin siirtolapuutarhan vaikutusta vastaavasti. Yllättäen hän tokaisi, että se on jo tehty. Hollannissa oli herättänyt suurta huomiota lääketieteellinen tutkimus, joka osoitti, että yli 60-vuotiaat siirtolapuutarhurit olivat ikäisiään huomattavasti paremmassa kunnossa. Hän lupasi toimittaa referenssit näistä tutkimuksista. Palaan asiaan, kun  olen tutustunut niihin.
Liittokokouskokemus oli mielenkiintoinen. Suosittelen kaikille muillekin. Ei se muuten muutu, eikä kehity.

(K)ukkokahvila

Kukkokahvila oli taas viime sunnuntaina. Kukkoilun idea syntyi kun Pauli pelasti kerhotalon siivouksesta vanhoja näytelmärekvisiittoja, kukkohatut ja puserot. Ne olivat taas käytössä. Jokaisella kukolla ja parilla kanallakin kukkohattu ja yhtenäiset puserot.
Kukkoukot löivät kyllä kaikki ennätykset. Ehdittiin juuri viimeiselle kahvilatunnille ja silti herkkuja oli jäljellä yltäkylläisesti. Ei ollut leipien ja annosten koossa ja määrässä kitsasteltu. Saatiin kala- ja aamiaislautaset niin runsailla perunoilla, ettei muuta päiväruokaa kaivannut. Tarjolla oli myös mansikkakkua ja Riston nisua, joka maksoi sata euroa metri. Sitä oli monta metriä. Myös kalakukkoa ja Ålands pankakaa oli Pekan ja Nallen laatimana. Kukkojen kahvilan laatu oli sellainen, että nuorempien äijäkahvilalle tulee ongelmia yrittäessään ylittää sitä. Asiakkaat hyötyvät kilpailusta. Kukoilla oli ulospäinkin näkyvän hyvän viihtyisä talkoohenki keskenään. Hyvä kukot!
Eilen oli uusien mökkiläisten ilta. Paikalle saapui kymmenkunta uutta mökkiä edustavaa porukkaa. Etupäässä nuoria ja lapsiperheitä. Lasten määrä lisääntyy alueellamme edelleen. Se on  mukavaa ja tuo hauskaa vilkkautta palstoille ja poluille. Uudet kyselivät paljon myös rakentamisesta. Entistä parempia ja kunnostetumpia mökkejä on siis luvassa. Onnea kaikille uusille ja tervetuloa alueelle!

Ympäristöilta Pakilassa

Eilen oli kerhotalollamme yhdessä siirtolapuutarhaliiton kanssa järjestetty ympäristöilta. Paikalle oli tullut väkeä, paitsi meiltä, myös muista puutarhoista. Oli mukava nähdä talollamme uutta porukkaa ja aistia silti rentoa yhteenkuuluvuuden tunnetta, josta siirtolapuutarhuriväen aina tunnistaa.
Ohjelmaan oli pakattu kalvosulkeisia ja kuivia puheita vähän liikaakin. Parasta oli avoinna oleva kerhotalon kahvio.
Ensimmäinen esitys oli kuitenkin mielenkiintoinen. Meri-Maija Laaksonen oli saanut gradunsa Turun yliopiston maantieteen laitokselle valmiiksi ja esitteli nyt valmista työtään. Moni saattaa muistaa pari vuotta sitten täytelleensä kyselykaavaketta, johon tulokset perustuivat. Siirtolapuutarhureiden sosiaalis-taloudellinen asema on kahdeksankymmentäluvun lopulta muuttunut niin, että tulot ovat nousseet ja samoin koulutustaso. Yli puolet porukasta kuuluu nyt hyvätuloisiin akateemisiin. Tämä ei tietysti ole yllätys, täällä Helsingin seudulla ainakaan, jossa kova kysyntä on nostanut vuokraoikeuden siirtohinnan markkinoilla moninkertaiseksi tuona aikana.
Siirtolapuutarhamökki ei siis enää ole vähävaraisen työväen ulottuvilla. Pitäisikö tämä ottaa myös kaavoittajan ja siirtolapuutarhaliikettä edistämään pyrkivien huomioon siten, että palattaisiin lähemmäs alkuperäistä ajatusta kaavoittaa puutarhat kaupungin laitaan, tai jopa ulkopuolelle, halvalla maalle, lähelle työväen asuinalueita? Mielenkiintoinen ajatus, jota voi peilata vaikka ajankohtaiseen kaavoitusdebattiin täällä meidän alueellakin.
Seuraavaksi ajatuksiaan esitteli Helena Honka-Hallila ekologisuudesta siirtolapuutarhoissa. Esityksessä käytiin läpi suuri joukko ajatuksia, jotka liittyivät pääosin kestävään kehitykseen ja siinäkin ennen kaikkea sosiaaliseen kestävyyteen, eikä niinkään ekologiseen tai ympäristölliseen kestävyyteen. Puhuja korosti, ettei sanktioilla päästä eteenpäin, vaan kannustimilla ja yhteistyöllä, mutta sortui itse kuitenkin moneen kertaan moralisoimaan ja heristämään sormea mielestään ei-toivottaville ilmiöille siirtolapuutarhoissa. Esitys oli valitettavan sekava ja pitkästyttävä, eikä siitä löytynyt selkeitä johtoajatuksia. Täytyy vain toivoa, että siirtolapuutarhaliiton ajamaan ympäristöajatteluun saadaan selkeyttä ja faktoja, joiden perusteella toimia, muuten ympäristöasiaa ei kaavaillulla diplomijärjestelmällä voi lainkaan edistää.
Honka-Hallilan jälkeen Tuovi Nöjd esitteli kasviharrastustaan ja perinnekasvien säilyttämistä siirtolapuutarhassa. Esitys oli kiinnostava ja osoitti puhujan suurta innostusta ja harrastuneisuutta kasveihin ja niiden hoitoon. Tuovi Nöjdiä muistettiin esityksen jälkeen ansioistaan Helsingin puutarhojen aluejärjestön vetäjänä.
Sitten oli Pakilan panoksen vuoro. Nipa Nieminen esitteli kerhotalome remonttia. Hän osasi erottua edukseen muista puhujista ottamalla tilanteen ja kuulijat huomioon. Emme saaneet seurata kalvoja vaan valokuvia remontin matkan varrelta ja Nipaa jututtamassa ansioituneimipia talkoolaisia. Tuloksena oli yhtäkkiä syntynyt elävä kuva hienosta saavutuksesta, joka meitä ympäröi: remontoitu kerhotalomme. Yksi Pakilalainen puki sanoiksi monien tunnot: "olen kyllä tiennyt, että paljon on tehty, mutta että näin paljon, ja että tällainen porukka on tehnyt näin valtavasti ilmaista työtä, yhteiseksi hyväksi...". Suosionosoituksiin ja kiitoksiin talkooväelle päättyi Nipan esitys.
Lopuksi vielä Maarit Humaloja siirtolapuutarhaliitosta kertoi ympäristödiplomikaavailuista. Niihin täytyy palata liiton kokouksessa elokuussa. Luonnos on kaikkea muuta kuin valmis ja tarvitsee vielä paljon työtä, ennen kuin on toivoa, etä se olisi jotain hyödyllistä.
Oli raskas ilta hikisessä säässä. Pitäisiköhän kerhotalolle hankkia paremmat tuolit, oli nimitäin kolmen tunnin istumisesta oranssilla muovituolilla perse hiostunut erittäin epämiellyttävästi...

Juhannus

Juhannusaatto meni meiltä Hennan kanssa työn merkeissä iltaan saakka. Lämmitettiin sauna. Jore oli tuonut hienot juhannuskoristeet, koivut, saunan sisäänkäyntiin. Saunojia kävi 180, sekä miehiä, että naisia oli tasan yhdeksänkymmentä. Suuresta väkimäärästä huolimatta ei kukaan valittanut tungoksesta. Sopu ja juhlamieli, juhannusmieli, antoi sijaa ja kaikki mahtuivat tarpeellisessa määrin lauteille ja pesulle.
Saunan siivouksen jälkeen suunnistettiin kerhotalolle juhannusjuhliin. Siellä oli oivat herkkutarjoilut makkarasta lähtien ja ohjelma erinomainen. Taiteilija Ristimäen tulo alueelle on koitunut siunaukseksi juhlien esitysten tasolle. Ei ole ikävä aikaisempaa menoa vaikkei harrastelijatkaan esiintyjinä huonoja olleet. Mutta nyt on taso vähän liiankin kova - helmiä juhannussioille? Reetta ja Vuokko lauloivat  joitain varsin tunnettuja kappaleitaan, joita nuorempi väki hoilasi täysin rinnoin ulkomuistista mukana. Vanhempi setäkin koki musiikin jotenkin niin tutun oloisena, 70-lukulaisena? No, niinhän se UltraBra aina. Bändinä oli ensin Remonttireiskat ja sitten meidän oma Gardeners. Ensin mainittu sahasi ikivihreitä tanssilavakipaleita, mutta niin taitavasti ja hyvin, että tuntuivat välillä ihan uusilta ihmeiltä. Jyrkin johdolla rockaava Gardeners on taattua tekijäporukkaa. Tanssijalka sai saunan lämmittäjät vipattamaan vielä ennen kokolle lähtöä niin perusteellisesti, että Juhannuspäivä menikin sitten leppoisasti huilatessa.
Juhannus on siis takana ja keskikesän kohta saavutettu, vanhan laskuttavat mukaankin viimeistään huomenna.
Loma on kuitenkin vielä edessä ja oikeastaan koko kesäkin. Juhannukseen asti sen voi vielä laskea myöhäiskevääksi. Hyvä on siis puutarhurin lepäillä. Ennen kuin alkaa omenpuiden nyppiminen ja marjojen poiminta jne. yms. viihdykettä.

Juhannusviikolla

Kesäkuu on edennyt jo Juhannusviikolle. Lämpöä on ollut niin paljon, että puutarhan aikataulut ovat edenneet puutarhuria nopeammin. Täältä ja tuolta on revitty vuohenputkea, joka on pääsemäisillään kukkimaan, kasvimaalle on sijoitettu siemeniä ja taimia, ja kaikki tuntuvat unohtuneen liian pitkäksi aikaa mökin ikkunalle. Marjapensaissa on raakileet, vadelmat kukkivat mehiläisparven ympäröiminä ja yhtäkkiä onkin jo viritettävä suojaverkkoa mansikoiden päälle, koska rastasperhe on jo useana aamuna yllätetty sieltä ja lopulta puutarhurikin huomaa punertavat marjat.
Näinhän sekä menee oto puutarhuria elämä. Ana tuntuu, että luonto yllättää ja jotain pääse tapahtumaan varkain, huomaamatta. Rikkaruohot ainakin yllättävät aina uudestaan elinvoimallaan: vastahan minä juuri tuon penkin kävin läpi jaetaan siinä on tuuhea vuohenputkimatto.
Yhdistyksemme piti eilen ylimääräisen kokouksen ainoana asianajaja käsitellä yhdistyksen kantaa kaavaluonnokseen. Johtokunta oli vääntänyt kokoomukselle kompromissiesityksen, joka sitten keskustelun jälkeen voitti noin nelinkertaiseksi äänten enemmistöllä. Olen johtokunnan jäsenenä
 Sitoutunut voittaneeseen kantaan. Siinä on monia yksityiskohtia, joista voisin olla eri mieltä, mutta vastaesityksen oli joka suhteessa huonompi. Siinä näet vastustettiin kaikkea, ihan kaikkea. Sellaisella kannanotoillaan olisi saatettu vaarantaa koko kaavaesityksen eteenpäin meno ja sekä olis todella huono asia. Kun kaava tulee hyväksytyksi, mökki,me ovat kaavassa mökkilaueelsi varatulla alueella ja muunlainenkäyttö vaatii ensin kaavan muuttamisen. Tämä on meille tärkein juttu ja yksityiskohdat ovat kuitenkin pienempiä murheita. Yhdistysten kantaa varmaan kuunnellaan johonkin määrään, mutta viime päätökset tekee kaupungin hallinto ja viime kädessä valtuusto, joten omia intressejään voi toivoa huomioon otettavaksi vain siinä määrin kuin ne ovat ns. Yleisen edunkin mukaisia. Uskon, että lopputulos tulee olemaan sellainen, jonka kanssa puutarhaneuvoja voi elää ja kehittyä.