Vuoden niskalla

 Eilen oli talvipäivän seisaus. Vuoden lyhyin päivä. Oli nimensä veroinen, vaikkei ollutkaan niin pimeä kuin suurin osa marraskuun ja joulukuun päivistä.
Olimme sunnuntaina pitkästä aikaa pistäytymässä mökillä. Ei mitään hälyttävää. Kaikki näytti olevan kunnossa. Ikkunan pelakuut talvehtivat miten kuten ja dahlioiden juurakot ovat kuivuneet viileässä tasaisesti. Pihalla paskakasan peitteet olivat kovista tuulista huolimatta pysyneet paikoillaan. Naapuri oli viime hetken kevätsipuli-istutuksen touhussa.
Käyntimme lyhyenä aikana sattui juuri se maaginen hetki, jolloin talvi päätti saapua Pakilaan: puolen päivän hetken jälkeen alkoi lumisade ja tunnissa maisema sai talvisen näön. Katot ja tiet valkoiset; ruohon syksykasvu kurkistelee lumen seasta.

Tulikuusamalla on tapana seota näistä lämpimistä syksyistä. Niin nytkin. Se oli tehnyt tuoreita lehtiä ja komean oranssinsävyisiä kukkanuppuja. Ne peittyivät hetkessä lumivaippaan.
Vuoden kierto on nyt korkeimman kohtansa paremmalla puolella. Seuraa kiihtyvää päivän pidennystä ja lopulta, se odotettu: neljän kuukauden päästä laulavat linnut taas.