sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Sopu sijaa antoi

Tänään 25.9.2011 oli yhdistyksemme syyskokous. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat, hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valittiin puheenjohtaja johtokunnalle ja osa sen jäsenistä. Etukäteeen oli tiedossa, että puheenjohtajaksi on kaksi hyvää ehdokasta: Heli Ahola ja Jorma Bergholm. Kokouksen tunnelma oli varsin tiivis - eikä pelkästään kokouspaikan, Pakilan Lastenpaikan, tilanpuutteen vuoksi. Ehdokkaita kannatettiin ja oltiin joiltain osin ehkä vastaankin, eikä ollut kaukana tilanne, jossa kokousväki olisi alkanut suureen ääneen riitelemään. Tuossa vaiheessa joku pyysi sivummalta työjärjestyspuheenvuoron ja tiedusteli, olisiko jompi kumpi ehdokkaista halukas vetäytymään puheenjohtajavaalista ja tyytymään vain johtokunnan jäsenyyteen, ettei kokouksen tarvitsisi äänestää sillä seurauksella, että mahdollisesti huomattavakin osa paikallla olijoista tuntisi itsensä hävinneeksi ja poistuisi paikalta pahoilla mielin.
Kaikkien yllätykseksi Jorma Bergholm osoitti suurta luonteen lujuutta ja halua kehittää yhdistystämme ja sen ilmapiiriä rakentavalla tavalla, ja ilmoitti, että hänen ratkaisunsa on vetäytyä. Niinpä kokous saattoi hyvillä mielin todeta Helin tulleen valituksi puheenjohtajaksi yksimielisesti.
Seuraavaksi johtokuntaa valitessa Jorma tuli itsestäään selvästi valituksi johtokuntaan ja puolen tunnin neuvottelun ja keskustelun jälkeen muutkin jäsenet erovuoroisten tilalle ja varajäsenet myös. Kaikki tämä ilman äänestyksiä, eli melko yksimielisesti. En luettele tässä valittujen nimiä, etten tekisi turhia virheitä, mutta olen vakuuttunut, että yhdistykselle tuli valituksi hyvä ja pätevä johtokunta, joka pystyy parhaalla tavalla vastaamaan tulevan toimintavuoden haasteisiin, niin kerhotalon remontin suunnitteluun, toteuttamiseen ja rahoitukseen kuin alueemme laajentumiseen uusilla mökeillä.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Hyvä me!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti