perjantai 4. helmikuuta 2011

Iglun rakentajien elvistelyä

Kyllä se vain iglu syntyi, vaikka ajanpuutteen vuoksi sitä tehtiin kahtena viikonloppuna ja jouduttiin toisena viikonloppuna aloittaessa ensin vähän purkamaan suojakelissä muotonsa menettänyttä seinää.
Nerokas "iglun liukuvalumuotti" on nimeltään Ice Box ja sen ohjeita ja demonstraatioita löytyy runsaasti netistä (ks. esim. linkki).
Laitetta myyvät myös suomalaiset nettikaupat, esim. varuste.net.
Rakentaminen ei onnistu yksin, joten tämä on oikea perhelelu. Tämän kanssa voi isännälläkin olla kivaa. Voi rakentaessa viisastella poikkileikkauksen paraabelimuodosta ja sen merkityksestä rakenteen kestävyydelle tai sitten lumen käyttäytymisestä eri lämpötiloissa ja sen ihmeenomaisesta tarttumis- ja jäätymiskyvystä sopivasti pakattuna.
Iglun alin lumiharkkokerros alkaa hahmottua.
Työ opettaa tekijäänsä. Aina joitakin juttuja joutuu opettelemaan kantapään kautta.
Valmiista iglusta puuttuu enää sisäänkulku ja tuulensuojatunneli. Hauskaa oli ja valmista tuli.
Toivotamme lukijoille hauskoja iglun rakennushetkiä ja suuntaamme seuraavalle iglutyömaalle. (Tuolla hinnalla täytyy rakentaa muutama joka talvi, kymmenen vuoden ajan, jolloin päästään jo edullisen puolelle...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti