tiistai 15. joulukuuta 2009

Pakilan saunan remontin kuulumisia IV

Saunaremontin kulku on edelleen kuin kiskoilla vaikka pakkasten tultua meno onkin vähän hidastunut väliaikaisesti. Viime viikolla päästiin taas vauhtiin, kun laatoitusurakka saatiin sovittua. Risto ja kumppanit on asennellut ilmatointiputkia vennttiileitä varten ja uuden oven pukusuojan ja pesuhuoneen välille. Viikonvaihteessa (12.12.2009) pääsin minäkin taas mukaan pieniin viikonlopputalkoisiin: tehtiin yhdessä Vesan, Ranen ja Altin kanssa valumuotti uuden piippumme kruunua varten. Laudasta kyhätty muotti on valmis vastapellitetyn piipun huipun ympärillä, mutta valun jätimme vielä seuraavaan viikonloppuun. Toiveena oli, että pakkanen ehkä vähän hellittäisi, jolloin valun lämpimänä pitäminen kuivumisen ajan olisi helpompaa. Lisäksi pellitystyö ei kaikilta osiltaan ole vielä ihan valmis: viimeisetkin saumat saatanee tehtyä tällä viikolla. Voin vakuuttaa, että siellä katolla oli tuulessa huomattavasti viileämpää kuin alakerrassa, puhumattakaan saunalla kesäaikaan.
Meidän katolla ollessa Markku ja Juha asensivat lattialämmityksen kaapelin paikalleen pesuhuoneen ja osittain löylyhuoneenkin lattiaan. Tällä viikolla laatoittajat pääsevät jatkamaan vesieristystä ja tekemään tasoitteilla uusia kaatoja lattiaan ja aloittavat myös jo laatoitukset. Mikko on saanut laatoitussuunnitelmat valmiiksi. Niitä piti muutella moneen kertaan, koska olosuhteet saunallamme ovat varsin vaativat: talveksi kylmilleen jätettävässä rakennuksessa täytyy käyttää pakkasen kestäviä, periaatteessa ulkokäyttöön tarkoitettuja materiaaleja.
Kunhan laatoitukset, piipun valu ja pellitys on tehty, päästään lopulta joulun viettoon ja viettämään ansaittua joulu- ja talvilomaa ja remontti jatkuu sitten keväällä putkitöillä. Remonttiurakan puoliväli on kuitenkin jo takana ja onnistunut valmistuminen näyttää varmalta. Hyvä me.
Kierretankojen kiinnityksen
valmistelua.
Piipun "sadehattu" kiinnitetään
tankoihin.
Liukkaalla, lumisella katolla
pitää olla tarkkana.
Lattilämmityksen asennusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti