perjantai 6. marraskuuta 2009

Mökin remontoinnista I

Siirtolapuutarhamökkihöperyyteeni on alusta asti vaikuttanut mahdollisuus nikkaroida mökillä kaikenlaista. Niin sanotusti "toteuttaa itseään" ja sisäistä remonttimiestään puutarhassa myös tällä tavalla. Tiedä sitten, onko se "itse", jota toteutan. Olen taipuvainen määrittelemään tämän paisuvan remonttihulluttelun niin, että pidän vain hauskaa. Tekeminen on useimmiten tärkeämpää kuin lopputulos, ainakin sen jälkeen kun perusasiat on saatu kuntoon. Eli että mökin katto ei vuoda ja perustus ja rakenteet on niin hyvässä kunnossa, ettei mökki kaadu kovalla tuulella niskaan. Ajattelin ensin kertoa tämän lajin höperyyden eri osa-alueista niistä remonteista, jotka liittyvät sähköön ja sen käyttöön mökilllä. Monilla on mökillään vain pari sähkölamppua, eikä muuta. Väärin käsitysten välttämiseksi sanon heti, että minusta se on ihan OK. Minulla vain on tämä tapa huvitella rakentelemalla lisää teknikkaa. Ajattelen kyllä myös niin, että remontit on syytä tehdä nyt, kun vielä on voimia ja varoja. Iäkkäämpänä voi sitten viettää hyvin ansaittuja levollisempia puuhapäiviä hyvin varustetulla ja kunnossa olevalla mökillä.
Pakilan suuri sähköremontti tehtiin 2000-luvun alussa. Silloin uusittiin alueen kaapelointi ja rakennettiin uusi sähköpääkeskus. Vai onko se nimeltään pääsähkönkeskus?
Ison remontin yhteydessä mökkeihin tuli uudet varoketaulut ja antennipistoke, josta menee lanka kerhotalon katolla olevaan antennirykelmään.
Monessakaan mökissä ei sähköjä paljoa uusittu. Useimmiten rajoituttiin vain pistorasioiden vaihtamiseen maadoitettuihin niillä kohdilla, joissa se uusien määräysten mukaan oli tarpeen.
Minulla taas innokkaana remontoijana on ollut sähköpuolellakin monenmoista kehitelmää: Ensinnäkin kellarissa on heikkovirtalattialämmitys. Eli siis siellä on muuntaja, joka muuntaa verkkovirtaa jännitteeseen 32-38 volttia kytkimen asennosta riippuen vastaten lämmitystehoja välillä noin 600 - 1200 wattia. Säätäminen pelkällä jännitteellä on kuitenkin vaikeaa, varsinkin ulkolämpötilojen vaihdellessa paljon eli keväällä ja syksyllä. Siksi asennutin wessaan huonetermostaatin, jolla sainkin lämpötilan alakerrassa tasaiseksi.
Toiseksi meillä on varaavassa takassa alaosassa 2 kilowatin lämmitysvastus. Takka lämpiää siis haluttaessa myös sähköllä. Olen intohimoinen puunhakkaaja, joten vastusta ei tarvita lämmitykseen, muuta kuin niissä tapauksissa, että ollaan vasta tulossa mökille eli talvisin loppuviikosta, käytännössä perjantaina päivällä. Takan lämmitys toimi aikaisemmin niin, että poikkesin torstaina töistä lähtiessä mökillä laittamassa sen päälle ja perjantaina oli mökki lämmin, kun sinne illalla ehdittiin. Viime vuonna joulun alla se oli kuitenkin kerran vähän liian lämmin: noin 60 astetta. Syynä oli kiinnipalanut kontaktori (kytkin, jota takassa oleva termostaatti ohjaa). Se oli palanut kiinni "päällä asentoon", eikä suostunut irrottamaan otettaan. Vain sulakkeesta sain lämmityksen pois päältä - hyvä ettei palanut koko mökki. Sähkömiehiltä syytä moiseen kysellessäni en saanut muuta vastausta kuin , että "tällaista aina joskus näitten sähköosien kanssa tapahtuu". No, kontaktori piti tietysti korjata ja samassa yhteydessä asennutin mittaritauluun viikkokellon: nyt ei tarvitse enää poiketa laittamaan lämmitystä päälle, vaan kello hoitaa asian automaatisesti perjantaiaamuna ja kytkee sen taas pois illalla, kun tulemme paikalle ja jatkamme puulämmityksellä viikonlopun yli.
Vielä sähkölaitteista jatkaakseni, meillä on ne pihavalot. Seitsemän valopylvästä ns. käpyvalaisinta, joissa on energialamppu (yhteensä 77 wattia). Valoja ohjaa ulkona mökin takaseinässä oleva hämäräkytkin (kytkee päälle illan hämärtyessä) ja mittaritaulussa oleva kytkinkello, joka kytkee valot pois, kun uusi vuorokausi alkaa.
Muita sähkölaitteita meidän vaatimattomassa mökissä ovat tietysti sähköllä käyvä kuivakäymälämme (ks. aikaisempi kirjoitus), sähkökiuas, pari sähköpatteria, valovirtauuni, pesukone, jääkaappi ja pakastin. Radio, vanha iso TV ja digiboxi. Niin että paljon on sähköjohtoa ja laitteita pienessä mökissä. Luxusta vai elämän välttämättömyyksiä, sen jätän lukijan kommentoitavaksi. Toistaiseksi en vielä ole hankkinut ilmalämpöpumppua, vaikka niitä näyttää Pakilassa jo muutamia olevan. Täytyy ensin jututtaa niiden haltijoita käyttökokemuksista, mutta ehkä sitten...
Sama koskee aurinkopaneeleita ja tullimyllyjä mökin katolle, ovat ehkä ajankohtaisia vasta kaukaisessa tulevaisuudessa.
Kun tässä nyt tuli käytyä läpi tämä sähkömiehen kanssa tehty työ, täytyy jossain toisessa yhteydessä läpikäydä muuta remontointia, se timpuripuoli, kun sitäkin puolta on harjoitettu ns. virkamiestyyliin hitaasti ja moneen kertaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti