Talvi jatkuu sitkeästi, kevätkokous kuitenkin

Tänään oli yhdistyksemme kevätkokous. Käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat ja kerhotalon remonttia sekä kaavoitustilannetta. Johtokunta sai vastuuvapauden ja tilinpäätös, sekä vuosikertomus, hyväksyttiin. Johtökunta sai lisäksi sekä kehuja, että haukkuja.
Moitteita tuntui tulevan erityisesti kaava-asiaan liittyen. Jorma Bergholm oli valmistellut kokoukseen puheenvuoron kaava-asiasta ja johtokunnan toiminnasta kaava-asiaan liittyen. Hän painotti, että yhdistyksen kanta kaavaan lyödään lukkoon kaupunkisuunnittelulautakunnan tehtyä päätöksen kaavasta ja pyydettyä siitä lausuntoja asianosaisilta. Tämä tehdään yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa, todennäköisesti kesäkuussa.
Osaa kokousväkeä tämä ei tyydyttänyt, vaan he vaativat heti toteutettavaksi tiedustelua yhdistyksen jäsenten kannoista kaavaluonnokseen. Mitään tällaista päätöstä ei voitu tehdä, koska esitystä ei ollut toimitettu ennen kokousta, eivätkä kaikki jäsenet siis voineet olla tietoisia esityksestä. Jäi sellainen vaikutelma (kymiksen välihuudonkin mukaan), että pieni porukka piti hetken aikaa koko kokousta panttivankinaan jatkamalla keskustelua vielä puheenjohtajan yritettyä jo päättää keskustelun. Surukseni huomasin, että totaalinen kaikkien muutosten vastustaminen näytti olevan osittain peräisin Mäntypolulta. Minusta totaalinen vastaan haraaminen ei auta, vaan saattaa, pahimmassa tapauksessa, jopa huonontaa tilannetta. Kaavapäättäjät joutuvat totaalisesta vastarinnasta huolimatta kuitenkin päättämään jotain. Tällöin Mäntypolkulaisten ongelma tonttien vapaaehtoisesta jakamisesta kahtia kaavassa saattaa unohtua ja jäädä kaavaan ja jopa ilman kaavamerkintää vapaaehtoisuudesta, jolloin saatamme olla vuokrasopuimuksen uusimistilanteessa 2026 pakkotilanteessa.
En minäkään pidä siitä, että uusi polku, jolla vielä alkuvuosina liikennöi mahdollisesti suuria kuorma-autoja, kun uusia mökkejä rakennetaan, tulee keittiömme ikkunan alle. Kuitenkin voin sen sietää, jos se on hinta siitä, että kaava saadaan muuten kohtuulliseksi - eli mm. tuo vapaaehtoisuus kaavamerkintään mukaan, jolloin se ei voi 2026 muuttua pakoksi ilman kaavamuutosta. Nyt tämä on totaalisella vastustuksella mahdollisesti vaarannettu.
Olisi mukava, jos ne, joilta tämä vastustaminen on ns. lähtenyt lapasesta, palaisivat yhteistyöhön muiden kanssa, ja ymmärtäisivät, että yhteisten asioiden hoitamiseksi, täytyy tehdä kompromisseja ja omalle kohdalle ei voi aina odottaa parasta lopputulosta, mutta katastrofit voidaan välttää yhteisellä ja johdonmukaisella toiminnalla, ei hajottamalla ja riitelemällä julkisesti kaupunkiin ja lautakuntaan päin.
Oman mökin asioista sen verrran, että talvi näyttää ottaneen meistä niskalenkin: se pakotti meidät tänä viikonloppuna käyttämään kellarin ovea. Paraatiovi on juuttunut, koska kuisti on märän syksyn ja hiljalleen syvenneen roudan vuoksi noussut oven kohdalta muutaman sentin ja lukon kieli on jäänyt kaniin pesäänsä. Yritin urheasti korjata tilannetta. Aiemmin olen korjannut kuistin perustukset routaa kestäviksi. Tai siis luulin korjanneeni, kunnes tuli tämä yllätys. Kuistin kulmissa on routarajan alle kaivetut betonipylväät. Olin kuitenkin unohtanut oven alle yhden vanhan betoniharkon saven päälle. Lisäksi terassi lepää harkkojen päällä hiekkakerroksella, jonka alla on salaojat, mutta niiden alla savea. Viime syksy oli niin märkä, että jäätyminen yllättää nyt sitten maaliskuussa. Saa nähdä pääsemmekö ennen Juhannusta keskikerroksen ovesta sisään. Kiukuspäissnäni ryömin terassin alle ja hakkasin lekalla mainitun vanhan betoniharkon ja pari harkkoa terassin alta hajalle, purin terassin portaista kuistiin kiinnitetyn tukijalan ja nostin kuistia tunkilla ja otin säätöpalat pois alaparrun ja betonipylvään välistä. Seurauksena oli - ei mitään. Kuistin kulma roikkuu muutaman sentin ilmassa, eikä suostu laskeutumaan edes lattialla hyppimällä ja oven aukko on edelleen noin kaksi senttiä suunnikkaana eikä ovi inahdakaan. Luonnon voimat ovat pientä ihmistä, tai ainakin mökkiläistä, suuremmat.

Pakilan avara luonto

Viime lauantaina olimme päivän kääntyessä iltaan asettuneet mökillä viettämään viikonloppua katsomalla TV:stä Avaraa Luontoa. Sehän alkaa varttia vaille seitsemän illalla. Oli aurinkoisen päivän ilta. hämärä oli jo laskeutunut, mutta Itä-Pakilan talojen takana loisteli vielä laskeneen auringon kajo. Yhtäkkiä huomasimme pihaamme grillikatoksen valokatteen päälle laskeutuvan todella suuren linnun. Se lensi pehmeästi ja pyörähti katolle jaloilleen sulkien pitkät ja leveät, pyöreäpaiset siipensä jääden kumaraan asentoon tähystämään pihaamme. Tähystimme sitä innoissamme säleverhojen välistä yrittäen olla liikkumatta, ettei se huomaisi meitä niin lähellä, vain muutaman metrin päässä. Samassa Henna huomasi linnun kääntäessä päätään "korvat"! Selvä juttu. Siinä se kanahaukan syöjä nyt on. Meillä on Pakilassa ikioma cityhuuhkaja.

Pakilan talvipäivä

Hiihtoloma meni hienoissa säissä ja vielä sen jälkeenkin oli viikko hienoja hiihtokelejä, jopa tänä talvena niin harvinaista auringonpaistettakin. Eilen oli vielä ihan kohtuullinen hiihtokeli, vaikka latu olikin kauhean roskainen ja aurinkokoin oli taas piilossa, vaikka välillä kurkistelikin pilvien lomasta.

Yöksi kuistille nostettu ruoka oli saanut komean kuorrutuksen.

Tänä aamuna, kun piti lähteä osallistumaan Pakilan talvipäivään, oli sen sijaan tilanne toinen: yöllä alkanut lumimyrsky oli kinostanut Pakilan polut täyteen korkeita nietoksia ja edes mökin ovi ei meinannut aueta, kun oven takana oli puoli metriä tuulen kuistille kinostamaa lunta. Kovasta säästä huolimatta alkoi Paulin paistamien makkaroiden hajun houkuttelemana tulla mökkiläisiä kerhotalolle eri suunnista. Ensimmäisten joukossa Rane ja Hely komeasti suksilla.

Ulla ja Pauli makkaratalkoissa

Ranen tyylinäyte perinteisellä

Meidän piti valitettavasti lähteä jo varhain, koska toinen kokous jo odotti, joten suuri osa kesätuttuja jäi valitettavasti tapaamatta. Oli suuri ilo tavata nämäkin ja terveisiä kaikille muille paikalla käyneille!

Hiihtoloma alkaa

Viikonloppu on mennyt alkavan hiihtoloman arvoisesti - hiihtäen. Ja kelit on olleet kyllä kauhean lentävät. Suksi menee ja pitää niin hyvin, ettei tahdo perässä ehtiä pysymään. Tänään tuli vedettyä Paloheinä-Pitkäkoski-Maunula-Paloheinä melkein kakskyt latukilsaa ennätystahtiin. Meinaa mennä jo urheilun puolelle, vaikka kuntoilusta ja maisemien ihailusta on ollut puhetta. On vain niin hyvät kelit nanopohjasuksille: nollan tienoilla ja vähän vettä ilmassa - tosi hankala voitelukeli, mutta nanot toimii kuin ajatus: seinäpito ja karsee luisto. Vauhdista alkaa nauttia niin, ettei meinaa malttaa lopettaa, vaikka jo hitaammat luistelijatkin tulevat selkä edellä vastaan.
Viikollakin on ollut suojakeliä niin paljon, että valokatteen lumet ovat toistamiseen rymähtäneet alas. Mökille tullessa piti lapioida metrin korkuista, jäiseksi jämähtänytta lunta portaan edestä, että pääsi sisään.
Mökissä lämpöä riittää. Lämpöpumppu toimii taas mainiosti, kun huomasimme imuroida sen suodattimet. Olivat meenneet pölystä tukkoon ja eihän se silloin voi toimia. Parempi, kuitenkin että suojaverkot ovat tukossa kuin itse lämmönvaihdin. Imurointia pitää kissataloudessa muistaa toistaa melko usein, kissankarvat tukkivat muuten koko värkin ja ei sieltä silloin mitään lämpöä voi tulla, kun ilma ei pääse virtaamaan.
 Parin viikon päästä on jo maaliskuu ja Pakilan talvipäivä (su, 3.3. 2013, kerhotalo, klo 11). Sinne kaikki dementiantorjuntaharjoituksiin: tuo naama on tuttu, aina olen kesäisin sen nähnyt, ja nimikin on ihan kielenpäällä, kohta sen sanon...
Hiihtämästä tullessa käytiin Hennan kanssa Kukkatalossa vähän siemenpusseja hipelöimässä. Otettiin vähän jotain pientä kasvihuoneeseen, kasvimaalle, kesäkukkia ja parit perennat, ei mitään uusia ihmeitä tai kokeiluja, ja silti rokottivat meikäläistä lähtiessä melkein viisi kymppiä. Kallista tuo siementäminen! No, oli siinä taas niitä F1-siemeniä pari pussia joukossa. Niistä rokotetaan melkein kuusi euroa per pussi. Yksi siemen saattaa maksaa melkein euron. Mutta onhan se kasvinjalostajan puhtaista linjoistaan varta vasten  risteyttämä ja huolellisesti käsin  poimima. Ja loppujen lopuksi, harastus saa maksaa, ei siitä voi tehdä kannattavaa - varsinkaan nykyaikana, kun kannattavaa on vain teollinen jättimittakaava, ei mikään harrastusluoteinen.

Valo lisääntyy, hitaasti mutta varmasti

Hämärän hyssyä helmikuun illassa mökillä. Kello on viisi ja vielä on hämärää, ei ihan täysin pimeää. Päivät pitenevät. Päivisinkin,vaikka on pilvessä ja lumisadetta, tulee pilvien läpi enenmmän valoa kuin ennen. Hanget ovat taas uudestaan syvät ja katoilla kauniit lumikuorrutukset. Vielä niistä ei tarvitse olla huolissaan, koska välillä oli niin pitkiä suojajaksoja, että valokatteilta tippui lumi maahan ja osa mökkien huopakatoilla olleesta lumesta ehti sulaa, jotkut katot ihan tyhjiksi asti. Niin että nyt talvi alkoi tavallaan taas alusta ja ihan heti ei tarvitse katolle kiivetä lumia luomaan.
Juttelin töissä tuosta edellisestä blogimerkinnästä riista-asiantuntijan kanssa. Hän vahvisti saaliiksi jääneen nuoren kanahaukan, mutta petona ei ole ollut kettu. Kettu olisi pannut sulat pirstaksi ja poikki, eikä jättänyt niitä kauniisti kynittyinä ehjiksi maahan. Asialla on siis ollut petolitu. Ehkä toinen kanahaukka, ehkä huuhkaja. Suuri määrä koiran tai ketun jälkiä on tullut tapahtuman jälkeen, niiden käytyä tutkimassa olisiko tähteitä jäänyt.