Pakilan avara luonto

Viime lauantaina olimme päivän kääntyessä iltaan asettuneet mökillä viettämään viikonloppua katsomalla TV:stä Avaraa Luontoa. Sehän alkaa varttia vaille seitsemän illalla. Oli aurinkoisen päivän ilta. hämärä oli jo laskeutunut, mutta Itä-Pakilan talojen takana loisteli vielä laskeneen auringon kajo. Yhtäkkiä huomasimme pihaamme grillikatoksen valokatteen päälle laskeutuvan todella suuren linnun. Se lensi pehmeästi ja pyörähti katolle jaloilleen sulkien pitkät ja leveät, pyöreäpaiset siipensä jääden kumaraan asentoon tähystämään pihaamme. Tähystimme sitä innoissamme säleverhojen välistä yrittäen olla liikkumatta, ettei se huomaisi meitä niin lähellä, vain muutaman metrin päässä. Samassa Henna huomasi linnun kääntäessä päätään "korvat"! Selvä juttu. Siinä se kanahaukan syöjä nyt on. Meillä on Pakilassa ikioma cityhuuhkaja.

Pakilan talvipäivä

Hiihtoloma meni hienoissa säissä ja vielä sen jälkeenkin oli viikko hienoja hiihtokelejä, jopa tänä talvena niin harvinaista auringonpaistettakin. Eilen oli vielä ihan kohtuullinen hiihtokeli, vaikka latu olikin kauhean roskainen ja aurinkokoin oli taas piilossa, vaikka välillä kurkistelikin pilvien lomasta.

Yöksi kuistille nostettu ruoka oli saanut komean kuorrutuksen.

Tänä aamuna, kun piti lähteä osallistumaan Pakilan talvipäivään, oli sen sijaan tilanne toinen: yöllä alkanut lumimyrsky oli kinostanut Pakilan polut täyteen korkeita nietoksia ja edes mökin ovi ei meinannut aueta, kun oven takana oli puoli metriä tuulen kuistille kinostamaa lunta. Kovasta säästä huolimatta alkoi Paulin paistamien makkaroiden hajun houkuttelemana tulla mökkiläisiä kerhotalolle eri suunnista. Ensimmäisten joukossa Rane ja Hely komeasti suksilla.

Ulla ja Pauli makkaratalkoissa

Ranen tyylinäyte perinteisellä

Meidän piti valitettavasti lähteä jo varhain, koska toinen kokous jo odotti, joten suuri osa kesätuttuja jäi valitettavasti tapaamatta. Oli suuri ilo tavata nämäkin ja terveisiä kaikille muille paikalla käyneille!

Hiihtoloma alkaa

Viikonloppu on mennyt alkavan hiihtoloman arvoisesti - hiihtäen. Ja kelit on olleet kyllä kauhean lentävät. Suksi menee ja pitää niin hyvin, ettei tahdo perässä ehtiä pysymään. Tänään tuli vedettyä Paloheinä-Pitkäkoski-Maunula-Paloheinä melkein kakskyt latukilsaa ennätystahtiin. Meinaa mennä jo urheilun puolelle, vaikka kuntoilusta ja maisemien ihailusta on ollut puhetta. On vain niin hyvät kelit nanopohjasuksille: nollan tienoilla ja vähän vettä ilmassa - tosi hankala voitelukeli, mutta nanot toimii kuin ajatus: seinäpito ja karsee luisto. Vauhdista alkaa nauttia niin, ettei meinaa malttaa lopettaa, vaikka jo hitaammat luistelijatkin tulevat selkä edellä vastaan.
Viikollakin on ollut suojakeliä niin paljon, että valokatteen lumet ovat toistamiseen rymähtäneet alas. Mökille tullessa piti lapioida metrin korkuista, jäiseksi jämähtänytta lunta portaan edestä, että pääsi sisään.
Mökissä lämpöä riittää. Lämpöpumppu toimii taas mainiosti, kun huomasimme imuroida sen suodattimet. Olivat meenneet pölystä tukkoon ja eihän se silloin voi toimia. Parempi, kuitenkin että suojaverkot ovat tukossa kuin itse lämmönvaihdin. Imurointia pitää kissataloudessa muistaa toistaa melko usein, kissankarvat tukkivat muuten koko värkin ja ei sieltä silloin mitään lämpöä voi tulla, kun ilma ei pääse virtaamaan.
 Parin viikon päästä on jo maaliskuu ja Pakilan talvipäivä (su, 3.3. 2013, kerhotalo, klo 11). Sinne kaikki dementiantorjuntaharjoituksiin: tuo naama on tuttu, aina olen kesäisin sen nähnyt, ja nimikin on ihan kielenpäällä, kohta sen sanon...
Hiihtämästä tullessa käytiin Hennan kanssa Kukkatalossa vähän siemenpusseja hipelöimässä. Otettiin vähän jotain pientä kasvihuoneeseen, kasvimaalle, kesäkukkia ja parit perennat, ei mitään uusia ihmeitä tai kokeiluja, ja silti rokottivat meikäläistä lähtiessä melkein viisi kymppiä. Kallista tuo siementäminen! No, oli siinä taas niitä F1-siemeniä pari pussia joukossa. Niistä rokotetaan melkein kuusi euroa per pussi. Yksi siemen saattaa maksaa melkein euron. Mutta onhan se kasvinjalostajan puhtaista linjoistaan varta vasten  risteyttämä ja huolellisesti käsin  poimima. Ja loppujen lopuksi, harastus saa maksaa, ei siitä voi tehdä kannattavaa - varsinkaan nykyaikana, kun kannattavaa on vain teollinen jättimittakaava, ei mikään harrastusluoteinen.

Valo lisääntyy, hitaasti mutta varmasti

Hämärän hyssyä helmikuun illassa mökillä. Kello on viisi ja vielä on hämärää, ei ihan täysin pimeää. Päivät pitenevät. Päivisinkin,vaikka on pilvessä ja lumisadetta, tulee pilvien läpi enenmmän valoa kuin ennen. Hanget ovat taas uudestaan syvät ja katoilla kauniit lumikuorrutukset. Vielä niistä ei tarvitse olla huolissaan, koska välillä oli niin pitkiä suojajaksoja, että valokatteilta tippui lumi maahan ja osa mökkien huopakatoilla olleesta lumesta ehti sulaa, jotkut katot ihan tyhjiksi asti. Niin että nyt talvi alkoi tavallaan taas alusta ja ihan heti ei tarvitse katolle kiivetä lumia luomaan.
Juttelin töissä tuosta edellisestä blogimerkinnästä riista-asiantuntijan kanssa. Hän vahvisti saaliiksi jääneen nuoren kanahaukan, mutta petona ei ole ollut kettu. Kettu olisi pannut sulat pirstaksi ja poikki, eikä jättänyt niitä kauniisti kynittyinä ehjiksi maahan. Asialla on siis ollut petolitu. Ehkä toinen kanahaukka, ehkä huuhkaja. Suuri määrä koiran tai ketun jälkiä on tullut tapahtuman jälkeen, niiden käytyä tutkimassa olisiko tähteitä jäänyt.

Pakilan villi luonto

Eilen mökille tullessa huomattiin Lystikukkulan metsän puolella vähän ennen mökin porttia lumessa taistelun jälkiä. Yksi ison siiven isku erottuvine, harottavine sulkineen ja lumessa, siinä lähellä, pieniä pirskottuneita verijälkiä ja pari veristä sulkaa. Arveltiin ensin, että haukka tai pöllö on napannut jonkun eläimen tässä. Mutta siiven jälkiä oli vain yksi. Toisenpuolen jälki puuttui, kuten tavallisesti, jos vaikka pöllö on napannut pikkunisäkkään. Lisäksi paikalla oli paljon rusakon, ketun ja koiran jälkiä ristiin rastiin ja tuo verinen kohta oli erityisen myllääntynyt jäljistä, joista ei tiennyt, olivatko ketun vai koiran. Kun sitten loimme katseen mökkiin päin, ojan yli, huomasimme varsinaisen päänäytöksen, tai jälkinäytöksen, tapahtumapaikan: ojan penkalla, liiterin takana oli isoja veriläiskiä, suuri määrä höyheniä ja sulkia, niiden joukossa pari tusinaa raidallisia pyrstö- tai siipisulkia. Maasta löytyi lumen seasta kallon kappale, joka oli kuin vähän kanamunaa pienemmästä kallosta.
Arvauksemme pienen tuumailun jälkeen on, että Lystikukkulalla pesivän kanahaukkaparin poikanen on jäänyt tavehtimaan paikalle, heikentynyt ja joutui nyt ketun yllättämäksi ja syömäksi. Jos arvaus on väärä ja lukijalla parempi selitys, kertokaa kommenttinne.