Tuli se, kesä

Kolme viikkoa toukokuuta on livahtanut vauhdilla. Vappuun asti kaikki eteni hitaasti. Sitten luonto otti taas pikavauhdin käyttöön. Kolmessa viikossa maisema vaihtui täydellisesti: talven jälkeisestä harmaan ruskeasta on tultu tämän päivän tummaan vihreään. Ensin oltiin jäljessä ja nyt ollaan edellä keskimäärästä. Kaikki käy pyörryttävän nopeasti. Ensin kuulet jonkun kuulleen satakielen. Epäilet, eihän se vielä... Sitten huomaat seuraavan aamun pyörämatkalla töihin Vantaajokivarren olevan täynnä hirveän äänekkäästi laulavia satakieliä. Joku sanoo tuomien kukkivan ja näet bussin ikkumasta näin tosiaan jo olevan, ja ajattelet, että seuraavaksi tulevat sitten luumut, päärynä ja omenapuut. Mökille päästyä huomaat, että luumupuu kukki jo ja käännyt katsomaan päärynäpuuta ja huomaat senkin oleva jo aloittamassa kukintaa, ei kai omena sentään vielä... katsoessasi huomaat omenan nuppujen olevan jo turvonneita, valkoisen ja vaalenapunaisen kirjavia - nekin aukeavat ihan kohta. Tämä on aikaa, jolloin ihmiselle pitäisi antaa työnteko- ja harrastuskielto ja määrätä hänet istumaan hiljaa ja tarkkailemaan omassa puutarhassaan. Voisi kuulla kasvien kasvavan ja nähdä miten lyhyttä se kukoistus on. Kaikki kaunis palvelee lisääntymistarkoitusta ja kuihtuu sitten heti tarpeettomana pois. Luonto tuhlaa ylenmäärin, kun on kyse jatkuvuuden varmistelusta ja kilpailusta. Ylenpalttisuus kuitenkin katoaa nopeasti ja kukkien terälehdet satavat maahan valkeana pilvenä. Jos olisimme tätä kärsivällisesti ja hiljaisesti tarkkailemassa, sen sijaan, että ryntäilemme kiireidemme perässä ja huomaamme kaiken vasta tapahtumien jo lähes mentyä, saisimme varmasti kauniita oivalluksia ajasta ja katoavuudesta ja oman elämämme lyhyydestä. Arvostaisimme eri asioita ja osaisimme pysähtyä useammin puutarhamme rauhaan ja antaisimme sen ohikiitävän kauneuden rauhoittaa meidät.
Hyvää kesää kaikille myötäpuutarhureille.