tiistai 13. joulukuuta 2011

Myrsky mylvii ja sade pieksää

Hurjaa on ollut sää viimeaikoina. Ei ole vuodet veljeksiä., Ei kiusaa pakkaset, ei.
Viime viikonloppuna oli synkkä ja myrskyinen yö. Ja kaatui koivu Lystikukkulalta. Olen monesti katsellut kaupungin puolella kasvavia puita ja puntaroinut, koska joku niistä kaatuu jonkun mökin päälle.
Nyt ei niin käynyt, mutta läheltä piti. Isokokoinen koivu katkesi tuulessa lauantain vastaisena yönä vähän keskikohtansa alapuolelta ja kaatui, mutta onneksi metsään, ei mökkeihin, päin.
Tuulen humina ja ulvonta kuului mökin sisälle pitkin yötä hurjempana kuin muistan koskaan ennen. Mutta oli mökissä silti turvallinen olo. Olihan meillä lämmintä ja mukavaa, ja takassa tuli, ja kynttilät palamassa. Jouluinalustunnelmaa ja lukuiloa.
Ystävämme Osmo V. Jasmiinipolulta oli facebookissa tiivistänyt talvimökkeilyn ilot pieneen runonpätkään aivan oivallisella tavalla. En voi ilman Osmon lupaa siteerata hänen runoaan tähän, mutta kannattaa liittyä facebookiin ja siirtolapuutarhamummojen ryhmään jo sen takia, että siellä joskus on tällaisia täysosumia.
Pakilan sauna on aina ollut saunakulttuurin vaalija ja siis kulttuurisauna. Nyt olemme saamassa kilpailijan Hakaniemen rantaan. Hankkeen toteuttajina on kaksi arkkitehtiä. Ei meidän ehkä kuitenkaan tarvitse huolestua, vaan seurata mielenkiinnolla. Hankkeen englanninkielisest sivut löytyvät linkistä.

1 kommentti:

  1. Sauna se on täälläkin, nimittäin Sydneyssä, Bondi Beachin merivesiallas laitoksessa nimeltään Iceberg

    Kumpikaan ( sauna tai Iceberg http://icebergs.com.au/ ) nyt ei kuitenkaan ihan vastaa suomalaista käsitystä aiheista.

    Mutta kesä on jo pitkällä, aurinkokin jo saavuttamassa kääntöpiirin.

    Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta kaima ja muut puutarhurit!

    VastaaPoista