tiistai 8. maaliskuuta 2011

Hernesoppalaukaus puutarhavuoden aloittamiseksi

Uusi puutarhavuosi käynnistyi perinteisin menoin viime sunnuntaina Pakilan kerhotalolla hernesopalla ja makkaran paistolla.

Paikalle oli saapunut kymmenittäin puutarhan väkeä. Väenpaljous tuntui hiljaisen talvikauden jälkeen hämmästyttävältä: meitähän onkin oikeasti näin paljon, vaikka talvi onkin ollut hyvin hiljaista aikaa.

Myös Totti oli vaivautunut paikalle ottamaan selvää läsnäolijoista.
Isännät olivat tehneet suuren työn lapioimalla kerhotalon edustan puhtaaksi lumesta. Lisäksi kaikille kerhotalon oville johti kapeat ja syvät polut. Ennen tilaisuuden alkua piti vielä turvallisuuden vuoksi pudottaa räystäällä roikkuvaa jäistä lumilevyä muutama metri maahan ja lapioida pärskeet syrjään. Mikäpäs oli siinä sitten talvikuulumiset vaihtaa koreassa kevätauringossa. Tämän kirjoittaja joutui valitettavsti poistumaan aikaisin muiden menojen vuoksi. Olisi siellä viihtynyt pitempäänkin. Niin mukava höpöttää pitkästä aikaa tutussa porukassa.

1 kommentti:

  1. Oli tosiaan oikein mukava tavata kerhotalolla! Avasin samalla myös oman blogivuoteni...

    VastaaPoista