lauantai 10. huhtikuuta 2010

Kelirikkoviikonloppu


Tänä viikonloppuna ei enää pääse pulkalla vettä kelkkomaan eikä kottikärrylläkään - lunta ja pehmeää jäätä on sille liikaa. Täytyy pärjätä varastoastioissa olevalla vedellä ensi viikonloppuun.
Pakilan kevättulva oli viime viikonloppuna pahimmillaan. Pintaa pitkin virtaileva sulamisevesi ei oikein pääsyt lumien keskeltä poistumaan minnekään ja toisaalta vielä roudassa oleva maa ei päästänyt sitä sisäänsä. Nyt tilanne on jo alkanut korjaantua. Vaikka lumet sulavat kiihtyvällä tahdilla, lumipadotkin sulavat ja päästävät veden virtaamaan pois ja sulava routa päästää veden imeytymään maaperään. Kun routa päästää vedet salaojaverkostoon poistuu tulvivan veden ongelma saman tien.

Vantaannjoen tulva oli korkealla jo viikko sitten jäiden lähtiessä eikä ole enää siitä noussut. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että hitaasti tullut lämpö on lumen suuresta määrästä huolimatta pitänyt huolta sopivasta sulamistahdista, eikä mitään pahempaa tulvaa näytä enää syntyvän.

Tänä lauantaina saatiin ensimmäinen oikea aurinkoinen kevätpäivä. Lumet alkoivat sulaa vauhdilla. Tontilla on enää lumipälviä paljastuneen nurmikon keskellä. Nurmen pinta on vielä talvisen homeen peitossa, mutta auringonpaisteessa se kuivuu ja häviää nopeasti. Mitään yllättäviä myyrätuhoja ei lumen alta paljastunut, mutta

lumikellot olivat jo nousseet ja avanneet herkät kukkansa hyönteisten tulla.

Tänä viikonloppuna oli myös viimeinen talvellinen Pakilan porukan korvikesauna Harjutorilla. Saunomaan oli saapunut samaa kantaporukkaa kuin kesäisin ja myös ahkeria Pakilan saunan remonttitalkoolaisia oli pitämässä ansaittua huilitaukoa. Ensi viikonloppuna onkin taas tiedossa talkoita ja valuhommia. Siellä nähdään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti