Pääsiäishelle

Tämän vuoden pääsiäinen oli poikkeuksellisen myöhään ja poikkeuksellisen lämmin. Viime vuonna teimme pääsiäisenä pitkiä hiihtolenkkejä. Tänä vuonna teimme puutarhatöitä!
Kompostit eivät olleet enää jäässä, joten ne on tyhjennetty ja vaihdettu ja kasvimaata muokattu. Kasvihuoneessa on gladiolukset ja dahliat itämässä (tosin pakkaspuhaltimella varmistettuna).
Mökille tullessa sisällä ja ulkona oli sama, neljäntoista asteen, lämpötila, mutta lankalauantain lämpötila nousi nopeasti ja pian ulkona oli lähes kymmenen astetta lisää. Kelpasi siinä aloittaa puutarhakausi mahtavassa auringonpaisteessa pilvettömältä taivaan alla.
Pakilan kevätkausi on alkamassa. Jo ennen vappua alkavat yhteiset kevättyöt vesien laittoineen. Vappuna on luvassa mm. Vappulounas, jonne on voinut etukäteen ilmoittautua.
Vapun jälkeen lauantaina, kolmas toukokuuta, alkaa saunakausi: tervetuloa kaikki Pakilan saunan kevättalkoisiin! Sopivia hommia riittää varmasti kaikille halukkaille ja talkooahertajille on luvassa palkaksi parhaan saunan makeat löylyt!

Takatalven koitto

Vai kevään riemuvoitto? Nämä räntäkelit maaliskuun alkajaisiksi panevat epäilemään kevättä, vaikka se lauantaina näytti hymyilevän aurinkoista ilmaa juuri ennen Pakilan talvipäivää.
Talvipäiväksi oli sitten laittanut räntäsateen. Siitä huolimatta oli vankka joukko Pakilan mökkiläisiä vaivautunut paikalle nauttimaan hernesopasta ja makkaroista. Kehotalolla oli vilskettä pitkän talven jälkeen.

Talvipäivä on johtokunnan jäsenten järjestettävänä. Siitä huolimatta väki viihtyi ja tavara teki kaupppansa. Johtokunta oli saanut sivuapua Paulilta, joka oli keittänyt erinomaisen hernekeiton jo hyvissä ajoin. Keitto meni viimeistä kauhallista myöten, vaikka kattila oli saavin kokoinen. Myös makkarat tekivät kauppansa lähes viimeistä pötköä myöten.

Risto ahkeroi räntäsateessa makkaroiden kanssa. Makkaramäärällä mitaten kevät lähti pontevasti käyntiin. Meillä kaikilla oli niin mukavaa. Oi, jos oisitte saaneet olla mukana!

Ruskaa pakkasessa

Nyt on sitten jokasyksyinen paskareissu taas takana. Paskaa rukkasessa. Ei olisi voinut olla erilaisempi ilma verrattuna viime syksyyn: nyt oltiin todellisella ruskaretkellä, mutta viime vuonna vastaavana aikana oltiin keskellä satavuotisia sateita.
Olimme päätyneet luopumaan säkittämisestä kokonaan. Viime syksynä säkittäminen oli lähes ylivoimaisen raskasta kun tavara oli läpimärkää. Nyt ei sitten säkitetty, vaan lapioitiin suoraan peräkärryyn, josta kärrättiin perunamaalle talviaumaan. Kärrääminen oli vähän työlästä, mutta kaiken kaikkiaan homma oli helpompi kuin säkittäen. Saatiin neljä kuormaa muutamassa tunnissa Vermosta Pakilaan.
Veden puutteeseen mökissä on jo tottunut. Ihmeen äkkiä se kävi, kun on harjoiteltu ennenkin. Kertakäyttölautaset ja tilkkatiskaus taas käytössä.
Puutarha alkaa olla talviasennossa. Vatut leikattu ja ne, jotka yltävät lankaan, sidottu. Suurin osa jäi tynkälyhyeksi kuivan alkukesän vuoksi. Ensi kesänä täytyy muistaa kastella myös vattuja. Kasvimaat on käännetty ja kompostia ajettu kasaan kasvimaalle odottamaan kevättä. Kusikompostien turpeet on vaihdettu.
Viikonlopun iltakävelyillä näkyy valoa enää muutamasta mökistä, mutta aurinkoisena viikonloppuna oli suuri määrä mökkiläisiä lähtenyt tekemään syystöitä.
Pari viikkoa vielä ja puutarhaliikkeessä astuvat voimaan ne 70-80 prosentin viimehetken alennukset. Sieltä ostettuja sipuleita voi sitten rautakangen kanssa istuttaa jäiseen maahan.
Viime päivät ovat olleet mukavan lämpimiä. Toisin oli syys-lokakuun vaihteessa: yöpakkanen käväisi yli viidessa asteessa ja ehti rikkoa vesihanoja alueelta, koska niitä ei ollut vielä tuossa vaiheessa ehditty tyhjentää.
Niin se koettelee, vaan ei hylkää, luonto, puutarhuria.

Nyt kun kesä mennyt on

Onpas päässyt bloginpitäjältä luiskahtamaan. Sekä kesä, että blogin pitäminen. On jäänyt jakamatta kanssapuutarhureiden kanssa kesän eteneminen. Alun kevätaspekstista tulppaaneineen ja heleine kevätkukkineen, Viherryksen kumuloitumiseen ja Juhannuksen jälkeiseen marjaräjähdyksen odotteluun, josta alkaa aina se vadelmaorjuus, josta sitten elokuulla päästään irti, vain jotta omenapuiden vesiversojen leikkuun kautta edetään omenamehuorjuuteen ja välissä huokaistaan vaikka perunanostossa tai vihannesten satoa korjatessa.
Bloginpitäjä ei enää jaa sitä vilpitöntä ja suoraa innostusta uusien puutarhureiden kanssa, jota mummopalsta facebookissa niin onnistuneesti välittää. Blogipuutarhurille kun kaikki on jo tuttua, on jo tiedossa, että jos tänä vuonna pihlajanmarjakoit käärivät omenapuut seittiinsä, voi sato silti olla ihan hyvä ja lähes vahigoittumaton, kuten tänä vuonna. Kokeneemman puutarhurin onni on sitä hiljasita hyrinää, joka tulee siitä kun tietää mitä hyvää kohta voi odottaa, mikä kukka seuraavaksi yllättää aukeamalla ja mitä vihannesta voi seuraavaksi arvuutella, josko siitä tänä vuonna viimein saisi satoa... Oli muuten punajuuri tänä vuonna.
Pakastimet täyttyivät lähes entiseen malliin, vaikka välillä on tuntunut, että en kyllä enää viitsi. Sitten sitä kuitenkin viitsii, ja omenamehua on taas tallessa vaikka koko talven ryypätä.
Kaikki tämä ja paljon muuta on siis tänä kesänä jäänyt jakamatta lukijoiden kanssa. Syyttää en voi edes sitä, että jouduin Pakilan johtokuntaan, se kun vie vain osan ajasta. Uusia rientoja on ilmaantunut mm. tulevan talviyhteisömme tiimoilta niin paljon, että voimat eivät ole riittäneet enää puutarhahommien kirjaamiseen vaikka vielä ovatkin riittäneet niiden tekemiseen suunnilleen entiseen malliin. Alan oikkuhiljaa uskoa sen sanonan, että kenelläkään ei ole niin kiire kuin eläkeläisellä. Onneksi se on toistaiseksi vielä osa-aikaista, että pääsee välillä edes töihin lepäämään.
Viime sunnuntaina oli Pakilan syyskokous, joka meni melko mukavasti. Tedotusasioina käsiteltiin viemäri/kuivakäymäläsuunnitelmia, joista johtokunta on teettänyt selvityksiä ja saanut kustannustietoa. Kaikki vaihtoehdot ovat edelleen pöydällä ja selittelytyö jatkuu ensi vuodenkin. Talousarvioon, joka hyväksyttiin, sisältyy isännän palkkaus ensi vuonna, jotta yhteiset asiat ja alueet tulisivat paremmin hoidetuiksi. Johtokuntaan erovuoroisten tilalle valittiin varsinaisiski jäseniksi T. Mäkinen,  M. Louekari ja J. Bergholm. varajäseniksi tulivat valituiksi V. Jurvanen, L. Lager ja M. Sirkeinen. Valinnoista piti käydä peräti kaksi äänestystä, koska tarjolla oli moilemmilla kierroksilla yksi ehdokas enemmän kuin oli paikkoja. Äänestäminen henkilövaalin vaatimalla suljelutulla lipulla vie niin paljon aikaa, että kokous ehti käytännössä jo kä'sitellä kaikki muut asiat ja pitää taukoakin, ennen kuin loputkin tulosket olivat selvillä. En ole kuullut kenenkään valittavan kuitenkaan, että piti äänestää tai että olisi jotenkin ollut vedätyksen makua tms. Demoikratiaan kuuluu joskus äänestää rätkäyttää, varsinkin jos on tasapuolisen päteviä ja hyviä ehdokkaita tarjolla enemmän kuin sääntöjen tarjoamia paikkoja. Ensi vuonna mennään siis näillä nimillä ja toivottavasti parempaan ja viihtyisämpään suuntaan.
Kaava-asiasta Jorma käytti lyhyen puheenvuoron kertoen, missä mennään. Kaava on menossa lautakuntaan siten muutettuna, kuin lautakunta itse keväällä tilasi. Lautakuntakäsittelyn jälkeen uusi versio kaavasta tulee lausuntokeirrokselle talven aikana ja sen jälkee voimme vielä yrittää vaikuttaa lautakuntaan, ja sitten, ehkä ensi keväänä, kaupunginhallitukseen ja, nopeimmalla aikataululla, valtuustooon ensi kesänä. Valitusten vuoksi ei ole kuitenkaan kovin todennäköistä, että kaava tulisi lainvoimasieksi vielä ensi kesänä, ehkä ennemminkin muutaman vuoden päästä.
Toviotaan, että syksy jatkuu yhtä aurinkoisena ja murtovarkaat pysyvät loitolla!

Suomen siirtolapuutarhat yhdessä

Viikonvaihteessa oli suomalaisten siirtopuutarhurien liittokokous. Olin edustamassa Pakilaa. Tilaisuus oli mielenkiintoinen sekoitus Albanian kommunistipuolueen edustajakokousta (etukäteen kähmityt valinnat, kirjallisesti etukäteen pyydettävät rajatut puheenvuorot ja muukin työjärjestys) eläkeläisjärjestön kesäpäiviä (osanottajien keski-ikä ja ilmaistu kiinnostusaste liiton toiminnan muuttamiseksi toiminnan tehostamiseksi) ja museotoiminnan kannatusyhdistystä (reaktiivisuus ja loukkaantuminen muutosesityksistä ja pitäytyminen kaikessa siihen, miten on ennenkin tehty).
Onhan liitolla pitkät perinteet, melkein 80 vuotta toimintaa, mutta silti asetelmien jäykkyys pääsi yllättämään minut, joka tulin ensimmäistä kertaa mukaan ja havainnoimaan, miten liiton korkein päättävä elin toimii. Silti on sanottava, että kanssapuutarhurit ovat toki mukavaa väkeä ja kokous onnistui tekemään tarvittavat päätökset. Onnistuuko liitto uudistumaan ympäröivän yhteiskunnan mukana vai pysyykö se jämähtäneenä menneille vuosikymmenille uuden hallituksen ja puheenjohtajan myötä, jää nähtäväksi seuraavan neljän vuoden aikana. Puheenjohtajaksi tuli Pertti Laitila Tampereen Nekalasta. Hallituksen kymmenen jäsentä ovat Maija Manninen (Ruskeasuo, Helsinki), Pia Borman (Korela, Kotka), Leo Pusa (Marjaniemi, Helsinki), Sinikka Palmio (Nekala, Tampere), Maarit Humaloja (Vallila, Helsinki), Reijo Tuominen (Vanha Mylly, Hyvinkää), Pirkko Kilpeläinen (Kotiniemi, Lahti), Kari Ämmälä (Herttoniemi), Marjukka Metsola (Napapiiri, Rovaniemi). Meidän Maarit Louekarimme on ensimmäinen varajäsen.
Toimintasuunnitelma ja talousarviot seuraaville neljälle vuodelle hyväksyttiin suurin piirtein hallituksen esittämässä muodossa. Lehden kehittäminen sai vahvoja kannusteita nettimaailman suuntaan. Ilman henkilövaihdoksia tämä saattaa olla vaikeaa kokouksessa nähdyistä reaktioista päätellen. Lehti vie nyt kolmanneksen liiton resursseista, mikä tuntuu kohtuuttomalta.
Ympäristödiploma -hanke saatiin muutettua ympäristöohjelman kehittelyksi ja lisäksi kirjattiin, että mukaan otetaan ympäristöasiantuntijoita. Tarjosin tähän kahta erikoistutkijaa: Lasse Peltosta ja itseäni Pakilasta. Lisäksi kirjattiin, että pyritään aikaansaamaan elinkaariarviointi siirtolapuutarhasta esim. gradun muodossa.
Jututin kokouksessa läsnäollutta kansainvälisen siirtolapuutarhaliiton puheenjohtajaa, hollantilaista Chris Zijdeveldiä, useaan otteeseen. Kysymykseeni siirtolapuutarhojen nimityksestä Hollannissa hän vastasi, että siitä käytetään sanaa, joka voidaan kääntää "kansan puutarhaksi". Tiedusteluuni puutarhojen määrästä Hollannissa hän kertoi niitä olevan noin 150 000. Hämmästyksestä pyöreän ilmeeni nähtyään hän täydensi, että niistä vain noin neljäkymmentä tuhatta on liiton jäsenenä ja niistä valtaosa on "palstoja ilman mökkiä". Tähän saatoin ääneen laskeskella, että meillä on, noin laskien, lähes saman verran "puutarhoja", jos  viljelypalstat lasketaan mukaan (noin 5000 siirtolapuutarhapalstaa ja noin kymmenkertainen määrä viljelypalstoja). Chris kertoi myös Saksan tulevasta yhden puutarhan kaksisataavuotisjuhlasta ensi vuonna sekä ranskalaisten halusta pitää siirtolapuutarhan keksimistä ranskalaisen papin tekosina jo ennen saksalaisia. Viisaana miehenä ei ottanut kantaa siihen, kuka on oikeassa.
Sunnuntaina aamupalalla otin Chrisin kanssa puheeksi tutkimuksen, jossa Suomessa Metsäntutkimuslaitos selvitti ulkoilun ja luontoelämyksen stressiä vähentävää fysiologista vaikutusta mittaamalla syljen kortisolipitoisuutta ennen ja jälkeen luonnossa tehdyn kävelyretken. Ehdotin, että kansainvälinen liitto voisi hakea EU-rahaa hankkeeseen, jossa selvitettäisiin siirtolapuutarhan vaikutusta vastaavasti. Yllättäen hän tokaisi, että se on jo tehty. Hollannissa oli herättänyt suurta huomiota lääketieteellinen tutkimus, joka osoitti, että yli 60-vuotiaat siirtolapuutarhurit olivat ikäisiään huomattavasti paremmassa kunnossa. Hän lupasi toimittaa referenssit näistä tutkimuksista. Palaan asiaan, kun  olen tutustunut niihin.
Liittokokouskokemus oli mielenkiintoinen. Suosittelen kaikille muillekin. Ei se muuten muutu, eikä kehity.