maanantai 20. joulukuuta 2010

Lunta tulvillaan

Lumen tulo alkaa olla ihan uskomattomissa mittasuhteissa. Mökille viikonloppuna mennessä piti kävellä polvia myöten hangessa. Kuten tunnettua siirtolapuutarhoissa ei juurikaan tehdä lumitöitä, vaan testataan muinais-vintage-elämää, jolloin lumilapiota ei vielä ollut keksitty. Ja kyllähän se polku tallantuu yllättävän helposti kantavaksi, kun astuu suurin piirtein samaa latua pari kolme kertaa: jo kantaa, ja mökille pääseen kuivin jaloin.
Mutta tänään mökillä pistäytyessäni piti taas kahlata puolisääreen olevassa lumessa. Ja katot näyttävät olevan samassa kunnossa kuin viime kevättalvella: lunta on niin paljon, että heikoimmat valokate- ym. viritykset alkavat antaa myöten ja tukipuut ovat jo kaarella. Myös ns. eristysilmiö näkyy lämmitetyissä mökeissä: lunta on niin paksu kerros, että se eristää lämpöä niin tehokkaasti, että katolla olevan lumen alle syntyy kerros, jossa lumi sulaa ja vaaluva vesi jäätyy sitten räystäille päin valuessaan. Näistä syistä on taas julistettava lumivaaravaroitus! Nyt on aika lähteä mökille lunta katoilta pudottamaan!
Ei voi kuin toivoa, että reippaita lumenpudottajia, isäntäkunnasta tai muualta, ilmaantuu taas heikkojalkaisemmille palvelua tarjoamaan. Muuten saattaa tulla jopa vahinkoja. Joko siitä, että liika lumi rikkoo mökin tai siitä, että liian heikko katolle yrittäjä putoaa ja loukkaa itsensä.
Alueen kuusiaita on jo melkein kokonaan lumeen hautautunut.
Joku kahlaamiseen kyllästynyt Lehmuspolkulainen oli lingonnut Klaukkalantieltä uran mökilleen. Jos olisin osunut paikalle lingon vierailuaikaan, olisin pyytänyt sitä lainaksi ja lingonnut lehmuspolun kokonaan ja kaivolle asti. Olisi sileä ura vetää vesikelkkaa. Kuten kuvasta (toivottavasti) näkyy lunta on reilusti yli 60 senttiä.
Tässä kuvassa näkyy räystäälle ilmestynyt jääkakku ja miten valokate jo alkaa antaa periksi painon alla.
Valokatteen tukipuut alkavat olla kovilla. Eikä lumi putoa jos ei suojakelejä taaskaan saada kuukausiin. Lyhytkin suojakeli saisi lumen liukkaaksi ja valumaan katteelta alas.
Lukijoille toivotetaan rauhaisaa joulua ja antoisaa puutarhavuotta 2011!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti