Nyt kun petankkikausi näyttää taas alkaneen, varmaan muutkin kuin minä ihmettelevät, mitä siellä kentällä oikein tapahtuu. Siis pieni kirjoitus petankkipelistä.
Petankki on syntynyt sääntömuutoksen kautta toisesta lajista, jeu provencalista viime vuosisadan alussa eteläranskalaisessa La Ciotat'n pikkukaupungissa. Eräs kuulapeliveteraani ei reumatisminsa takia enää pystynyt pelaamaan vauhtiaskeleita ja puoliakrobaattisia kukonaskelia vaativaa peliä. Niinpä hän toisten senioripelaajien kanssa ryhtyi kokeeksi pelaamaan peliä lyhyemmällä matkalla (aluksi 5-6 m) siten, että kaikki heitot heitetään heittoympyrässä seisten.
Vielä samana kesänä lajissa jo kilpailtiin. Vuonna 1910 - jota pidetään lajin varsinaisena syntymävuotena – uudella lajilla oli jo säännöt, ja pidettiin ensimmäiset viralliset kisat.
Nimensä peli sai heittotavasta. Ensimmäisten harrastajiensa äidinkielessä oksitaanissa ilmaisu pè tanca tai ped tanca tarkoittaa samaa kuin ranskan pieds tanquées, siis jalat yhdessä. Sana Pétanque on väännös näistä. Vielä 1910 lajin nimi oli juhlallisesti Jeu de PIED-TANQUÈ.
Rauhanomainen rinnakkaiselo äiti- ja tytärlajien välillä on jatkunut tähän päivään asti. Itsenäistyessään vuonna 1945 boule lyonnaisen dominoimasta FBB:stä, lajit muodostivat yhteisen liiton Fédération Française de Pétanque et Jeu Provençal:n (FFPJP). Petankin levittyä Ranskan ulkopuolelle perustettiin vuonna 1958 Spa'ssa, Belgiassa yhteinen kansainvälinen lajiliitto, Fédération Internationale de Pétanque et Jeu Provençal (FIPJP). Suomeksi pelin nimen voi kirjoittaa reilusti vain petankki, jolloin se tulee myös äännetyksi oikein.
Säännöt ovat yksinkertaiset: se voittaa, joka heittää kuulansa lähimmäksi pientä puukuulaa, "snadia", jonka pelin aloittaja on ensin heittänyt kentälle. Pelimuotoina petankissa ovat:
Singeli, jossa yksi pelaaja pelaa toista pelaajaa vastaan, ja kummallakin pelaajalla on kolme kuulaa.
Duppeli, jossa kaksijäseninen joukkue pelaa toista kaksijäsenistä joukkuetta vastaan siten, että kullakin pelaajalla on kolme kuulaa.
Trippeli, jossa kolmijäseninen joukkue pelaa toista kolmijäsenistä joukkuetta vastaan, ja kullakin pelaajalla on kaksi kuulaa.
Näistä trippelillä on hieman muita pelimuotoja keskeisempi asema. Kaikki MM-kisat käydään nykyään trippeleinä – vielä 90-luvun alussa naisten MM-kisoissa pelattiin duppelia. Kansallisissa mestaruuskisoissa taas pelataan useampia pelimuotoja ja luokkia (yleinen, naiset, juniorit, veteraanit jne.). Suomessa MM-kisojen eri osat on 90-luvulta alkaen koottu yhdeksi monipäiväiseksi tapahtumaksi, jossa samalla paikkakunnalla pelataan kaikki luokat ja pelimuodot.
Koska singelissä kummallakin osapuolella on vain kolme kuulaa, sen taktiikka on hieman erilaista. Ampuminen, ns. kilkkaaminen eli vastustajan kuulan "työntäminen" pois snadin luota, on harvinaisempaa, koska siihen on harvemmin varaa.
Petankki on kiireetön ajanvietepeli, jossa silti voi kilpailla ja hioa taitojaan aina vain paremmiksi kuin vastustajilla. Pienen ranskalaiskylän keskustorin tunnelma ja vanhat äijät nakkelemassa kuulia ja seurustelemassa baskerit päässä viiniä varovasti maistellen kuuluu pelin henkeen. Ei siis niinkään mikään liikunnallisuus, hikoilusta ei ole puhettakaan, ellei sitten aurinko paista liian kuumasti. Pakilan herrasmiehet näyttävät omaksuneen tämän kulttuurin lähes täydellisesti: Myös sitä vähäistä voimistelua, jonka kuulien poimiminen maasta tuottaisi selkäruodolle, ei harjoiteta: pelaajat ovat varustautuneet magneettipäisillä sauvoilla, joilla pallot poimitaan vaivaa näkemättä.
Että jotain tällaista siellä siis on menossa. Mukaan varmaan pääsevät kaikki halukkaat, jotka ovat kiinnostuneet kuulapelikulttuurista tai seurustelusta kentällä pyörivän äijäporukan kanssa.
Urheilutoimikunnan vetäjä Jore näyttää mallia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti