perjantai 21. toukokuuta 2010

Rikkaruohosota

Varhaiskevät on tärkeintä rikkaruohojen torjunta-aikaa. Varhain perattu kukkapenkki käyttäytyy siivosti koko kesän, eivätkä rikkaruohoystävämme pääse ottamaan yliotetta kasvattamiemme suosikkien, perennoiden tai kesäkukkien ylitse.
Tarvitseeko puutarha nurmikkoa ja tarvitseeko nurmikon olla lyhyeksi leikattua ja rikkaruohotonta, tasaista kenttää - tämä on makukysymys (ks. esim.) ja myöskin vaihdellut paljon aikojen saatossa (ks. puutarhakirja-arvostelu). Nurmikon jättäminen niityksi ei ole ongelmatonta sekään: niitty ei välttämättä kestä tallaamista ja useimmat entiset nurmikot ovat liian ravinteikkaita tavallisille ketokasveille: ne tukehtuvat tuttujen rikkaruohojemme kuten voikukan ja vuohenputken kilpailuun. Vuohenputkitiheikköä voikukalla maustettuna taas tuskin monikaan pitää kovin kauniina tai edes luonnonmukaisena.
Näin ajatellen siirtolapuutarhuri on ongelman edessä: rikkaruohoille tarttis tehdä jotain. Paras ja kenties myös luonnonmukaisin konsti on se vanha kunnon kitkeminen. Juurineen pois! Vuohenputki väistyy, kun muutaman vuoden kaivaa sitkeästi sen maavarret ylös. Voikukka, kun on noin kolmeen kertaan kaivanut saman juuren ylös. Kukkapenkeissä ei juuri muuta kuin kitkemistä voi tehdäkään, mutta nurmikoilla ja poluilla kyllä.
Vuohenputki pysyy poissa nurmikolta, kunhan sitä säännöllisesti leikataan. Voikukkaa sen sijaan täytyy torjua kitkemällä. Tähän tarkoiotukseen on saatavilla erilaisia voikukkarautoja. Kätevin on pitkävartinen, kierrettävä rauta, jolla juuren saa toisinaan lähes kokonaan pois, jolloin saman kasvi ei kasva heti uudestaan.
Hauskoin ja herrasmiesmäisin tapa on käyttää ns. torjuntaputkea. Niitä käyttäessä ei tarvitse kumarrella vaan voi käveleksiä nurmikolla kuin englantilainen lordi ja osoitella rikkaruohoja kepillään. Näitä putkia on saatavilla kahta mallia: toinen nesteelle ja toinen karkealle merisuolalle.
Putkien alapäässä on jousella varustettu venttiili, joka sallii putkea voikukan ruusukkeen keskikohtaan painettaessa pienen määrän etikkaa tai suolaa valuvan kasvin päälle.
Muutamassa päivässä voikukan ruusuke kuihtuu ja kasvi kuolee. Etikan sijasta olen käyttänyt myös tärpättiä, joka tehoaa huomattavasti nopeammin. Tärpätti, eli lakkabensiini, on kuitenkin niin paljon kovempi aine, että sitä täytyy käyttää mahdollisimman pieniä määriä ja varoa häiritsemästä naapureita liian taajoilla hajupilvillä.
Tällaisen täsmäkohdennetun kemikaalikäsittelyn lisäksi on tietysti olemassa perinteisempiä kemikaalikäsittelyjä. Nurmikon rikkaruohohävitteellä voi hävittää, niin voikukkia kuin muitakin, "ei-heinämäisiä kasveja". Olen kuitenkin luopunut esim. Toxanin käytöstä käyttöohjeen mukaisena laajana kastelukäsittelynä siitä yksinkertaisesta syystä, että nurmikko näyttää sellaisen jälkeen aivan liian kaljulta. Tykkään monimuotoisemmasta nurmikosta, jossa kasvaa myös akankaalia, apilaa, pihanataa ym. nurmikossa viihtyviä leveälehtisiä kasveja.
Nykyään käytän Toxania vain pensasaidan piikkisen alustan puhdistamiseen. Käsittely täytyy vielä täydentää heinien tuhoamisella esim. Agililla, mutta sitten pensastaita pysyykin vihreänä alhaalta asti.
Voikukka alkaa kuihtua parissa päivässä saatuaan Toxania.
Kovempia myrkkyjä, kuten glyfosaattia, kauppanimeltään Roundup, en suosittele lainkaan puutarhassa käytettäväksi. Tämä on myrkky, joka tappaa kaiken vihreän, myös kaiken arvokkaan mitä puutarhaan on vaivalla vuosikausia kasvatettu. Eikä siihen tarvita kuin muutama eksynyt pisara. Jos on pakko käyttää Rounduppia, niin sitten vain aineeseen kastetulla rätillä pyyhkimällä.
Kaikki torjunta-aineet kannattaa ostaa isompina erinä tiivisteinä. Käyttövalmiiden liuosten ostaminen tulee suhteettoman kalliiksi, eikä säilyvyyskään ole hyvä.
Entä sitten ne etanat? Vähän samanlainen ongelma kuin rikkaruohot - päättymätön sota. Etanaloukut eivät toimi. Tai ainakaan niillä ei ole hyvinvoivaan etanakantaan mitään todellista vaikutusta. Kuten rikkaruohojen kanssa, helpommalla pääsee, kun pyrkii säästämään tietyt paikat niiltä. Täydelllistä tuhoamista ei kannata edes yrittää, koska se on tavattoman vaivalloista, eikä kuitenkaan onnistu.
Toimivaksi olen havainnut tavan laittaa esim. mansikoiden kypsyessä sinisiä Mesurol- syöttirakeita joka puolelle mansikkamaan ympärille katekankaan päälle. Näin olen saanut paljon enemmän ehjiä etenan järsimättömiä mansikoita. Tosin en sataa prosenttia, mutta kuitenkin paljon enemmän kuin aiemmin.
Lissä kuvia aiheesta: linkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti