Sato on korjattu ja syksyn, ja talven, lepo puutarhatöistä häämöttää. Enää tarvitsee tehdä muutamia välttämättömyyksiä, kuten vadelman varsien leikkuu ja silppuu ja hevonpulleroiden haku Vermosta ensi kevättä varten ja kukkasipuleiden istutus ym. pientä touhua, jotta puutarha, ja puutarhuri sen myötä, voi asettua talvilepoon.
On pakko tunnustaa, että olen jo kaivannut talvea. Vaikka silloin on pimeätä ja kylmää, niin on myös rauhallisia mökki-iltoja kynttilän polttoon ja saunomiseen ja mökin kuistilla pakkasessa kylpytakissa vilvoitteluun. Ja alueellamme on silloin niin ihmeen rauhallista. Talvinen siirtolapuutarha on oikea rauhan tyyssija. Iltakävely pakkasessa, kun kahdesta tai kolmesta mökistä tuikkii valoa on meditatiivista.
Vielä viime kesästä. Ennätyshelteet kypsyttivät satoa myös ennätysaikaisin. Olen jo pari viikkoa odotellut ystävääni Nallea korjaamaan viinisatoa parempaan talteen. Chateau d´Ours tulee jälleen valmistamaan erän aitoa Pakilalaista Viiniä.
Omenoita ja marjoja tuli runsaasti tänä vuonna, kuten kaikki omenalavaamme täyttäneet tietävät. Myös kasvimaa tuotti yrttejä ja papuja hienosti, ei kylmyys haitannut edes alkukasvukaudesta. Oivalsin tänä vuonna, että pavut voi idättää sisällä ja siirtää taimina kasvupaikalleen. Siis vain yksi kylvö riitti. Ensimmäisen kerran. Aina ennen olen kylvänyt pavut vähintään kahdesti. Koville se ottaa, kun kaikki pitää kantapään kautta oppia. Olisihan tuonkin joku voinut jo aikaa sitten opastaa.
Viime vuonna näihin aikoihin näytän kirjoittaneen blogissa sadosta ja muusta kasvusta ja mm. maa-artisokkien hurjasta kasvusta. Varjostivat sipulipenkkini niin, että jäin ilman sipuleita. No, ne istuttamani, kasvamattomat pikkusipulithan unohtuivat sinne kasvimaalle. Ajattelin, että käännän ne maahan sitten kevätkynnön yhteydessä. Mutta nepäs rupesivatkin talven jälkeen, raivattuani maa-artisokat pois varjostamasta, lykkäämään vihreitä lehtiä. Ja tekivät komeita sipuleita, eikä vain yhtä, vaan kaksi kutakin versoa kohti. Joten sipulisato oli tänä vuonna ihan hyvä. Enkä tarvinnut istukassipuleita keväällä lainkaan. Että tiedoksi: pikkusipulit talvehtivat onnistuneesti, ainakin puolitoistametrisen hangen alla.
Tämän kesän projekteiksi oli siunaantunut mm. kaksi välttämättöntä korjaustoimenpidettä. Molemmat viime talven koviin pakkasiin liityviä: kellarin portaiden routasuojaus ja pihan kiveyksen laitatukien vahvistaminen pakkasen kestävästi. Helleaikana ei millään saanut itsestään irti, että olisi ryhtynyt kuopan kaivuuseen, mutta helteiden loputtua, syyskuun puolella, Hennan avustuksella ja kannustuksella, saatiin sentää kuoppa kaivetuksi. Kuvassa ollaan todella kirjaimellisesti uppoutuneena tähän työhön, noin kaksimetriseen kuoppaan.
Nyt kuoppa on jo peitetty. Routasuojalevyä, styrofoamia, 10-senttistä, meni noin viisi levyä. Eikä silti ole takeita, että pakkanen nytkään pysyy harmittomana. Kun puuttuu se salaojitus ja ympäröivä maa-aines on mielellään routivaa savea. Pidetään peukkuja, että se nyt kestää.
Toisen pakollisen projektin sain valmiiksi juuri viime hetkellä, ennen kuin vesi sulkeutui. Ensin raudoitin ja rakensin muotin kiertämään pihakiveyksen reunaa
ja sitten valoin raon täyteen betonia. Nyt laidan pitäisi kestää pakkasen hyökkäykset. Kuivabetonia piti hakea kahteen otteeseen lisää. Harrastelija laskee menekin aina alakanttiin. Muottivanerit on tarkoitus kierrättää kasvimaan reunuksiksi.
Kyllähän niitä päässä pyöriviä projekteja on ollut muitakin, ja joitakin, kuten vessan saneeraus, on jo osin toteutettukin, mutta kai on oltava tyytyväinen, että nämä kaksi raskasta hommaa tuli sittenkin hoidettua, vaikka välillä jo näytti siltä, että jäävät ensi kesään.
Jostain me puutarhurit aina niitä voimia kerätään ja tehdään norsun kokoisia hommia vähän, haarukkapala, kerrallaan. Eikä jälkeenpäin edes muisteta kuinka kovilla oltiin. Punttisalilla ei tarvitse käydä, jos koko ajan keksii uusia, raskaita puutarhaprojekteja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti