Vuodenaikojen venyttämisestä

Kesää kuka ei mielellään venyttäisi vähän pitemmälle syksyyn. Valoa ja lämpöä useimmat ikävöivät ja puutarhan lempeää vihreyttä. Mutta toisaalta tuttu tunne on myös ikävä hiihtokelien loppumisesta: viime keväänä päästiin aina vielä yhtenä viikonloppuna ladulle ja vielä yhtenä ja vielä... kunnes sitten tuli se lopullinen keli, jolloin ladulle oli sulanut niin paljon havunneulasia, ettei hiihtäminen enää sujunut.

Toisaalta, paitsi edellistä vuoden aikaa, puutarhureilla on konstinsa venyttää myös tulevaa: siemenluetteloiden selailu aloittaa kevään jo aikaisin talvella ja taimien kylvö ja kasvatus ikkunalaudalla tuo jo kesän palasen lopputalveen. Oksien hyötäminen, esim. kukkivat omenapuun oksat pääsiäisenä, tuo palan kesää varhaiskevään keskelle.

Puutarhuri myös käyttää jokaisen tilaisuuden, minkä ilmat suovat venyttääkseen sesonkejaan: Viime sunnuntai (22.11.09) oli pitkästä aikaa sateeton ja lämpötila oli reilusti plussan puolella. Saunan remontoinnissa oli tänä viikonloppuna luova tauko. Niinpä oli aika ajaa ruoho ja silputa siinä samalla pudonneet lehdet nurmikoiden siistimiseksi sekä hakea lähipuutarhaliikkeestä loppuunmyynnistä muutamia satoja kukkasipuleita (70% alennuksella!) ja piilottaa ne hyvillä mielin sulaan maahan kukkapenkkeihin täydennysmullan alle. Hätätilassa pieni pakkanenkaan ei tosin tätä tointa haittaa: rautakangella reikä maan pintajäähän ja sipuli reikään. Mutta tänä vuonna siis syksyn sulan maan istutuskausi venähti marraskuun loppupuolelle ja sipuleita piilottaessa sai jo haaveilla ensi keväästä: miltä sitten näyttääkään, kun joka paikasta puskee tulppaaneja. Ruohonleikkuu marraskuun auringonpaisteessa oli hauska kokemus sekin: paitsi pudonneita lehtiä, leikkaantui kyllä myös ruohoa ja piha näytti taas siistin vihreältä - suorastaan kesäiseltä sen hetken ennen kuin iltahämärä jo laskeutui. Ruohonleikkuri pääsi öljynvaihdon ja sylinterin öljyämisen jälkeen tankki tyhjänä ansaitsemalleen talvilevolle. Viime kesänä taisi olla huono heinävuosi - keväällä täytetyssä 10 litran bensakannussani on vielä vähän jäljellä. Ei paha bensan syöppö tuo leikkurini, kun ajettavaa kuitenkin on 700-800 neliötä.

Lopuksi vielä sadonkorjuun kruunuksi perunannostoa. No, myönnetään, olihan se etutalven varhaispakkanen pahoinpidellyt kaikki pinnemmassa olleet mukulat käyttökelvottomiksi. Mutta niiden alta löytyi kuin löytyikin ämpärillinen aivan käyttökelpoisia herkkuperunoita. Jouluperunat on taas tänä vuonnakin turvattu. Ikävöin vuosikymmenet lapsuuteni perunoita, joita setäni kasvatti maalla omakotiotalonsa pihalla, ja joita meillä oli lapsuuden kodissani aina talven tarve talouskellarin perunalaarissa. Kunnes sitten maistoin luomukasvatettua perunalajiketta nimeltä Nicola. Aivan sama taivaallinen maku vei minut suoraan takaisin lapsuuden perunaherkutteluun. Siitä lähtien olen pitänyt varani ja hankkinut tätä oivaa, melkoisen rutonkestävää ja tasaisen satoisaa lajiketta joka kevät kymmenen kilon tarkastetun siemnperunapussin. Makuasiat ovat tietysti turhia kiisteltäväksi, mutta kyllä Nicolaa ei voita mikään. (muista lajikkeista ja niiden ominaisuuksista ks. Siemeneperunakeskus: http://www.spk.fi/index.php?s=Lajikkeet&langset=Suomi)

Marraskuussa nostetut

jouluperunat.

Pudonneet lehdet hajoavat

ruohonleikkurilla silpuksi.