Paloheinän metsissä on ilo hiihtää kun lunta on tullut lisää. Nyt pääsee jo kaikkia tuttuja reittejä pitkin, vaikka ladut ovatkin vain leipämoottorilla uurrettuja. Tapaninpäivän myrskyn jäljet ovat paljastuneet paljon laajemmiksi kuin vain Lystikukkulan vahinkojen perusteella voisi ajatella. Metsissä on valtava määrä kaatuneita ja puoliksi, konkeloon, kaatuneita puita ja valtavia pystyyn nousseita kantokilpiä. Valaistujen latujen ilmakaapelit ovat poikki niin monesta kohtaa, että taitaa mennä vielä pitkään ennen kuin valot palaavat.
Hyvin se hiihtäminen sujuu vanhalta muistilta ja tuttuja reittejä. Pitkäkosken hiihtomajan pullat ovat aivan yhtä makoisia kuin edellisinä talvina ja lehtiä on mukava lueskella taukoa pitäessä. Puhumattakaan rupattelusta kesäpuutarhatuttujen kanssa, jotka myös harrastavat hiihtoa ja hiihtomajalla poikkeamista. Ei tosin vielä olla tavattu kuin Seppo M., eilen ja tänään, mutta ei ole tainnut vain aikataulut osua muiden kanssa yksiin? Kai kaikki muutkin puutarhurit ovat jo olleet hiitämässä? Parhaat jo hiihtäneet hurjia kilometrimääriä? Suosittelemme lämpimästi. Sinne ne jää mettään turhat kolotukset ja stressit. Kun on käynyt sen 15-20 kilsan lenkin ja suihkussa Paloheinän hiihtomajalla, on olo kuin uudestisyntyneellä!

Hiihtolenkin jälkeen, kun on syöty, on mukava mökillä kellistyä sohvalle ja torkahtaa Yle Puheen asiaohjelmia kuunnellessa. Niin, tai siis oli. Nyt se kanava on uhrattu urheilun alttarilla. Käykää hyvät kanssapuutarhurit allekirjoittamassa adressi asiasta (linkki). Vaatimattomuus estää minua kertomasta kuka on adressin laatija. allekirjoittajia on tällä hetkellä jo noin 600.